Mikä on jumala?

jooeioota

Onko jumalalla tietoisuus?
Onko jumalalla moraali?
Voiko jumalalla olla moraalia sillä ajatuksena se tuntuu mahdottomalta.

Jos jumala on ääretön tai ikiaikainen, mikä se on?
Sillä jos jokin on ikuinen se menettää merkityksensä ja pysähtyy.

Yritän tässä vain osoittaa, että ajatus ajattelevasta ja tuntevasta hahmosta on kertakaikkiaan aivan järjetön. Mikään ei voi olla kaikkialla samaan aikaan. Mikään ei voi olla kaiken määräävä tuomari loppumattomassa universumissa.
Jos tälläinen asia olisi olemassa, se olomuodoltaan olisi oman ajattelumme ulkopuolella. Näin ollen se ei myöskään ajatteli meitä.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • shadowself

      Jumalan konsepti toimii lähinnä vain hyvin paikallisella tasolla, teistiset uskonnot ovat lähteneet liikkeelle kansalliselta tasolta eli eri kansoilla on ollut omat jumalkäsityksensä ja täten myös jumalansa. Asioihin suhtauduttiin enemmän mytologioina, kansantaruina.

      Sitten alkoikin levitä uskontoja joille ei riittänytkään enää kansantarun status vaan mytologia olikin totisinta totta ja muut kansat piti saada uskomaan siihen samaan uskontoon. En väitä että kyseinen asia olisi kristittyjen keksintöä mutta sen sanon ettei juutalaisuuteen kyseinen piirre kuulunut.

      Pikkuhiljaa myös tieto maailmankaikkeuden laajuudesta alkoi kehittyä ja sen mukana luomakunta myös laajeni kauemmas pelkästä maapallosta ja sen ympärillä lähellä olevista kohteista. Meistä tuli pienen maljan kala-asukkaiden sijaan mitättömia pikkukaloja valtameressä, joka tietenkin on ongelma koska teistinen mytologia, kuten kristinusko perustuu nimenomaan ajatukseen pienestä maailmankaikkeudesta. Näin ollen mahtavinkin mytologioiden Jumala on oikeasti vain hyvin paikallinen, korkeintaan maapallon tai aurinkokuntamme oma jumalolento jonka valta on myös rajoittumut sen mukaisesti.

    • KannustaTeitä

      Vuorenpeikko eli vuoripeikko on monissa tarinoissa ja kertomuksissa taruolento peikon isompi ja hurjempi sukulainen. Raamatussa vuorenpeikko on tavalliseen isoon peikkoonkin verrattuna jättikokoinen Suuri Herra. Vuorenpeikko viihtyy yleensä vuoristoseuduilla, Taivaassa.

      Suomalaisessa kansantarustossa vuorenpeikko on mahdollisesti muiden suomalaisten peikkotarinoiden alkuperäinen hahmo. Peikko tarkoitti aluksi ehkä piileskelijää, rosvoa tai neidonryöstäjää. Taivaasa piileskelevän ruman taruolennon nimeksi annettiin Jumala , tarkoittaen kutakuinkin "piileskelijää" tai "roistoa". Myöhemmin sana Jumala alkoi tarkoittaa tämänkaltaista taruolentoa alkuperäisten merkitysten sijaan.

      Eräässä suomalaisessa kansantarinassa salmen toisella puolella asui Jumala poikineen, toisella taas suomalainen perhe.Uskovaiset alkoivat hävittää häiritseväksi koettua Jumalaa erilaisin tavoin, ja saivat sen lopulta ajettua Tiehensä. Tämän tarinan Jumalan kohtalo vertautuu muiden tarinoiden hiisien, jättiläisten, jatulien ja lappalaisten kohtaloon joutua vetäytymään maallisesta elämästä.

    • jumala_on_potaskaa

      Jumala on potaskaa.

      • 12_13

        on on


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9286
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8179
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6019
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2453
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2159
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1795
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1738
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1595
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1519
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1418
    Aihe