Talvisota päättyi 13. 3.

ProPatria

Älkää unohtako sotainvalidien, veteraanien ja lottien tekoja. Ottakaa nuori polvi selvää, ja vaalikaa heidän muistoa. Kuten eräs veteraani minulle kertoi joulukuun -39 alun rintamalle lähdöstä . "Ei siellä asemalla odotellessa hymyilty, vakavia poikia oltiin". Sää oli pientä pakkasta ja nuoskaa täällä eteläisemmässä Suomessa.

Kannaksella oli räntäsadetta ja ensilunta. Jo pelkkä säätila oli masentava, ja Neuvostoliiton sotakoneen uhkaava pauhu kuului paikoin vain muutamien kilometrien päässä vaikkapa Summassa evakkojen paetessa kodeistaan. Jotkut ehtivät nähdä kotinsa tuleen sytytetyn viimeisen kerran kääntyessä katsomaan lapsuutensa rakkaita seutuja.

Kaikki ne kauheudet ja se epätoivo ja pelko tulevaisuudesta. Miten tuo päivä 13.3. onkaan ollut ihmeellinen. Kuin painava ies olisi harteilta nostettu pois, kun tuona maaliskuisena päivänä saattoi jälleen kuulla lintujen laulun kevätauringon lämmittäessä kovien pakkasten ja sodan raskaiden koettelemusten jälkeen.
He sen kokeneet eivät tuota päivää unohtaneet, he kaikki jo manan majoille ehtineet.

Älkäämme mekään jälkipolvet unohtako koskaan.

Kuten veteraanit koskettavasti Tasavallan Presidentille ja hänen ihastuttavalle puolisolleen lauloivat; "muistakaa, kohta poissa on veljet... kertokaa, heille kallis ol maa "

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HattuPäästä

      Venäjätrollitkin kunnioittavat Suomen urheita veteraaneja ja muita sota-ajan ihmisiä, jotka taistelivat Suomen itsenäisyyden puolesta Neuvostoliiton julman hyökkäyksen aikana!

      Jäi puna-armeijalta Suomi katkaisematta ja marssit Helsingissä marssimatta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9286
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8179
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6019
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2453
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2159
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1795
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1738
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1595
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1519
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1418
    Aihe