Moni kun on kehdannut väittää, että kreationismi on faktaa. Ohessa listaa ongelmista, joihin ekreationismi ei tarjoa havaittavaa todistusaineistoa. Kauniita selityksiä ja malleja kyllä löytyy, mutta tieteelliset, kokeellisiin ja toistettaviin havaintoihin perustuvat todisteet puuttuvat mm. seuraavista ongelmakohdista:
- luomistapahtuma?
- jumalan olemassaolo?
- edes yksisoluisen eliön suunnittelu ja luominen?
- kasvien luominen?
- solun luominen?
- ATP-syntaasin luominen?
- silmän luominen?
- eliö luodaan tyhjästä?
- pelkkien sanojen käyttö luomiseen?
Lisäkysymyksiä pohdittavaksi kreationisteille.:
- Kumpi oli siis ensin RNA vai DNA?
- Mistä RNA saa tarvittavan informaation, jotta se kykenee ohjaamaan mRNA:n vaihtoehtoisen silmukoinnin toteutumisen oikein siten, että solu tuottaa vaadittua proteiinia? Esim. hedelmäkärpäsen DScam -geenin perusteella solu voi tuottaa 38 016 erilaista proteiinia.
- Mistä soluhuokoskompleksi saa tiedon siitä, saako mRNA:n laskea tumasta ulos?
-Miksi evoluutiolla voidaan nämäkin selittää, mutta kreationistit eivät näitä kykene luomaan?
Näihin kysymyksiin on kretardien tuotettava vastaukset ja toistettava luominen laboratoriossa, vasta sitten voimme kutsua kretardismia tieteelliseksi teoriaksi. Toistaiseksi kretardit, kuten bibbeli, ovat esittäneet vain omia mielipiteitään, eivät lainkaan faktuaalista tietoa.
Mitä voimme havaita?
Eliöt sopeutuvat eli adaptoituvat nopeasti ja tehokkaasti. Eliöillä on useita mekanismeja, jotka turvaavat populaatioiden selviytymisen. Eliöt muokkaavat itse omaa genomiaan, kuten myös satunnaiset mutaatiot. Tämä kaikki kertoo evoluution voimasta.
Genomin informaatiorakenne on uskomaton. Solun toimintoihin vaikuttaa useita informaatiokerroksia. Geenien säätelyverkostot ovat erittäin monimutkaisia. Ihmisen genomissa on n. 200 geeniä (tällä hetkellä tunnettua), jotka turvaavat genomin eheyden vaikuttamalla esim. lukuisten korjausentsyymien tuottamiseen sekä aktivoimalla korjausmekanismeja. Geenitasolla elämälle tärkeimpien aminohappojen valmistus on turvattu. Koko järjestelmä on kertoo sen miten evoluutio toimii kretupellejen epäilyistä huolimatta.
Ja viimeinen kysymys kretardeille:
Jos ihminen on kerran oikeasti niin täydellisesti suunniteltu ettei rappeutuminenkaan ole mahdollista, niin miksi me kuolemme?
Kretardismi edelleen vailla todisteita
119
<50
Vastaukset
- Vitsinoitahölmöjä
Tyhmä, nuohan listaamasi ongelmat ovat ateistievolutionistien ongelmia, eivät kreationistien sillä ainoa järkevä selitys noille on ihmistä suuremman älyn toiminta jota ihminen ei tietenkään kykene tyhmempänä jäljittelemään, tyhmä.
- Jyrbää.nyt.kyrsii
Voi jyrbä. Ymmärrän kyllä että sinua vituttaa oma tyhmyytesi ja se että tiedät itsekin kreationismi olevan täyttä humbuugia jolla kusetetaan sellaisia typeryksiä kuin sinä.
- Fiksu-_.Kreationisti
Hyvin laitettu. Palstan evokeilla tuntuu tosiaan oleva se ongelma, etteivät he kykene erottamaan ateismi -ja tieteenfilosofioita toisistaan.
Esim. tämä lainaus osoittaa palstaa vaivaavien evokkien tietämättömyyden tason hyvin:
"- luomistapahtuma?"
Tieteessä ei tarvitse olla jostakin asiasta näköhavaintoa, jotta se voitaisiin tieteellisesti todeta tapahtuneeksi.
Eli tyypillistä tietämättömän attarievokkien suunpieksentää vaan. - KazuKa
Fiksu-_.Kreationisti kirjoitti:
Hyvin laitettu. Palstan evokeilla tuntuu tosiaan oleva se ongelma, etteivät he kykene erottamaan ateismi -ja tieteenfilosofioita toisistaan.
Esim. tämä lainaus osoittaa palstaa vaivaavien evokkien tietämättömyyden tason hyvin:
"- luomistapahtuma?"
Tieteessä ei tarvitse olla jostakin asiasta näköhavaintoa, jotta se voitaisiin tieteellisesti todeta tapahtuneeksi.
Eli tyypillistä tietämättömän attarievokkien suunpieksentää vaan."Tieteessä ei tarvitse olla jostakin asiasta näköhavaintoa, jotta se voitaisiin tieteellisesti todeta tapahtuneeksi."
Taikuutta ei ole koskaan havaittu eli luomista ei ole koskaan havaittu. - KazuKa
Jos nuo ongelmat eivät ole ongelmia kreationisteillä niin ole hyvä ja selitä miten kreationisti selittävät ne?
Älä sano, että se oli tuo "suurempi äly", koska se ei ole selitys vaan yksi ongelma lisää. - tieteenharrastaja
KazuKa kirjoitti:
"Tieteessä ei tarvitse olla jostakin asiasta näköhavaintoa, jotta se voitaisiin tieteellisesti todeta tapahtuneeksi."
Taikuutta ei ole koskaan havaittu eli luomista ei ole koskaan havaittu.Tuo järkeily ei kestä:
"Taikuutta ei ole koskaan havaittu eli luomista ei ole koskaan havaittu."
Luonnonhavainnoista on tieteellisesti päätelty monia asioita, joiden ei ole havaittu tapahtuvan.
Se, etteivät havainnot osoita luomista, voi myös johtua sen tapahtumisesta oletettujen luonnonprosessien kautta tai sellaisin vaikutuksin, etteivät jäljet näy. - taantuneelleko
tieteenharrastaja kirjoitti:
Tuo järkeily ei kestä:
"Taikuutta ei ole koskaan havaittu eli luomista ei ole koskaan havaittu."
Luonnonhavainnoista on tieteellisesti päätelty monia asioita, joiden ei ole havaittu tapahtuvan.
Se, etteivät havainnot osoita luomista, voi myös johtua sen tapahtumisesta oletettujen luonnonprosessien kautta tai sellaisin vaikutuksin, etteivät jäljet näy.>>Se, etteivät havainnot osoita luomista, voi myös johtua sen tapahtumisesta oletettujen luonnonprosessien kautta tai sellaisin vaikutuksin, etteivät jäljet näy.>>
Johon uskominen on toiveajattelua. Vedetään johtopäätöksiä mitä ei voi vetää. Varsinkaan minkään tietyn jumalan suuntaan. - tieteenharrastaja
taantuneelleko kirjoitti:
>>Se, etteivät havainnot osoita luomista, voi myös johtua sen tapahtumisesta oletettujen luonnonprosessien kautta tai sellaisin vaikutuksin, etteivät jäljet näy.>>
Johon uskominen on toiveajattelua. Vedetään johtopäätöksiä mitä ei voi vetää. Varsinkaan minkään tietyn jumalan suuntaan.Toki tuon voi nähdä toiveajattelunakin.
"Johon uskominen on toiveajattelua."
Fakta on silti, ettei sen ajattelun ole pakko olla ristiriidassa luonnontieteen tulosten kanssa. Eivät ne sitä vahvista, mutta eivät myöskään kumoa. - utti
taantuneelleko kirjoitti:
>>Se, etteivät havainnot osoita luomista, voi myös johtua sen tapahtumisesta oletettujen luonnonprosessien kautta tai sellaisin vaikutuksin, etteivät jäljet näy.>>
Johon uskominen on toiveajattelua. Vedetään johtopäätöksiä mitä ei voi vetää. Varsinkaan minkään tietyn jumalan suuntaan.Luomiskuvitelmat eivät myöskään perustu yhtään mihinkään vakavastiotettavaan. Raamattu kuvaa litteän maan kupuineen ja kaksi keskenään ristiriitaista luomisjärjestystä jne. Ja nekin tarinat lainailevat aiempia mesopotamialaisia myyttejä. Ne ovat siis selvästi vain myyttejä (kuten mm. luterilainen kirkkokin ne määrittelee) ja voidaan hylätä. Siitä päästäänkin suoraan siihen ettei kristinuskolla ole asiaan mitään selitystä.
Luomiskuvitelmat eivät siis perustu mihinkään. Ne ovat pelkkää hatusta vedettyä jonninjoutavaa satuilua. - utti
tieteenharrastaja kirjoitti:
Toki tuon voi nähdä toiveajattelunakin.
"Johon uskominen on toiveajattelua."
Fakta on silti, ettei sen ajattelun ole pakko olla ristiriidassa luonnontieteen tulosten kanssa. Eivät ne sitä vahvista, mutta eivät myöskään kumoa.Eihän tieteen tulokset tietenkään kumoa sellaista toiveajattelua jonka toiveajatellaan tapahtuneen niin ettei tiede voi sitä kumota... Paitsi tietysti niiltä osin joissa siitä yritetään poiketa, mutta niistähän ei haluta puhua, eihän?
Yliyliluonnollinen marsuhan pieraisi tämän kaiken juuri sellaiseksi kuin miltä asia kulloinkin todisteiden valossa näyttää. Se on vähintäänkin yhtä perusteltu oletus kuin uskontojen kuvitelmat. - taantuneelleko
tieteenharrastaja kirjoitti:
Toki tuon voi nähdä toiveajattelunakin.
"Johon uskominen on toiveajattelua."
Fakta on silti, ettei sen ajattelun ole pakko olla ristiriidassa luonnontieteen tulosten kanssa. Eivät ne sitä vahvista, mutta eivät myöskään kumoa.No yliluonnollisen ajattelussa on mielikuvitus rajana. Mitään syytä sieltä ei ole poimia jotain mitä tulisi pitää selityksenä yhtään mihinkään, vielä vähemmän kaikkeeen. Kyseinen poiminta kertoo vain ihmisestä itsestään.
- DRHouse
Miten se että kretardien tulee todistaa luominen on evolutionistien ongelma? Taaskaan jyrbä et kyennyt perustelemaan näkemystäsi mitenkään.
- DRHouse
Fiksu-_.Kreationisti kirjoitti:
Hyvin laitettu. Palstan evokeilla tuntuu tosiaan oleva se ongelma, etteivät he kykene erottamaan ateismi -ja tieteenfilosofioita toisistaan.
Esim. tämä lainaus osoittaa palstaa vaivaavien evokkien tietämättömyyden tason hyvin:
"- luomistapahtuma?"
Tieteessä ei tarvitse olla jostakin asiasta näköhavaintoa, jotta se voitaisiin tieteellisesti todeta tapahtuneeksi.
Eli tyypillistä tietämättömän attarievokkien suunpieksentää vaan."- luomistapahtuma?"
"Tieteessä ei tarvitse olla jostakin asiasta näköhavaintoa, jotta se voitaisiin tieteellisesti todeta tapahtuneeksi."
Ja kuitenkin te kretardit vaaditte että me todistamme omat näkemyksemme ja faktuaalisen tietomme empiirisillä ja havaittavilla todisteilla. Puhuit itsesi oikein nätisti pussiin, tampio. Fiksu-_.Kreationisti kirjoitti:
Hyvin laitettu. Palstan evokeilla tuntuu tosiaan oleva se ongelma, etteivät he kykene erottamaan ateismi -ja tieteenfilosofioita toisistaan.
Esim. tämä lainaus osoittaa palstaa vaivaavien evokkien tietämättömyyden tason hyvin:
"- luomistapahtuma?"
Tieteessä ei tarvitse olla jostakin asiasta näköhavaintoa, jotta se voitaisiin tieteellisesti todeta tapahtuneeksi.
Eli tyypillistä tietämättömän attarievokkien suunpieksentää vaan."Tieteessä ei tarvitse olla jostakin asiasta näköhavaintoa, jotta se voitaisiin tieteellisesti todeta tapahtuneeksi."
Ole hyvä ja kerro tuo Mark5:lle ja vastaaville näköhavaintoja vaativille kreationisteille. Ei tuollaista truismia tiedettä ymmärtäville tarvitse toistella.
Mutta siitä luomistapahtumasta, millaista tieteellistä näyttöä sinulla on siitä esittää? Ole hyvä, tuo framille.- Fiksu-_..Kreationisti
KazuKa kirjoitti:
"Tieteessä ei tarvitse olla jostakin asiasta näköhavaintoa, jotta se voitaisiin tieteellisesti todeta tapahtuneeksi."
Taikuutta ei ole koskaan havaittu eli luomista ei ole koskaan havaittu.Vaikka emme havaitsisikaan yliluonnollisia asioita tänä päivänä, se ei tarkoita etteikö näitä asioita olisi aikaisemmin tapahtunut. Esittämäsi filosofinen argumentti ei siis kelpaa argumentiksi tieteenfilosofiaa vastaan.
- utti
Fiksu-_..Kreationisti kirjoitti:
Vaikka emme havaitsisikaan yliluonnollisia asioita tänä päivänä, se ei tarkoita etteikö näitä asioita olisi aikaisemmin tapahtunut. Esittämäsi filosofinen argumentti ei siis kelpaa argumentiksi tieteenfilosofiaa vastaan.
Mitä ihmeen tieteenfilosofiaa?
- DRHouse
Fiksu-_..Kreationisti kirjoitti:
Vaikka emme havaitsisikaan yliluonnollisia asioita tänä päivänä, se ei tarkoita etteikö näitä asioita olisi aikaisemmin tapahtunut. Esittämäsi filosofinen argumentti ei siis kelpaa argumentiksi tieteenfilosofiaa vastaan.
Tieteenfilosofia on asia erikseen. Jos väität että maapallo on luotu ja pystyt sen todistamaan, niin tee niin luomalla uusi maapallo, tai tunnusta että väitteesi on pelkkä mielipide. Todista että yliluonnollisia asioita voi tapahtua.
utti kirjoitti:
Luomiskuvitelmat eivät myöskään perustu yhtään mihinkään vakavastiotettavaan. Raamattu kuvaa litteän maan kupuineen ja kaksi keskenään ristiriitaista luomisjärjestystä jne. Ja nekin tarinat lainailevat aiempia mesopotamialaisia myyttejä. Ne ovat siis selvästi vain myyttejä (kuten mm. luterilainen kirkkokin ne määrittelee) ja voidaan hylätä. Siitä päästäänkin suoraan siihen ettei kristinuskolla ole asiaan mitään selitystä.
Luomiskuvitelmat eivät siis perustu mihinkään. Ne ovat pelkkää hatusta vedettyä jonninjoutavaa satuilua."Luomiskuvitelmat eivät myöskään perustu yhtään mihinkään vakavastiotettavaan. Raamattu kuvaa litteän maan kupuineen ja kaksi keskenään ristiriitaista luomisjärjestystä jne. Ja nekin tarinat lainailevat aiempia mesopotamialaisia myyttejä."
Puhut kokonaan eri asiasta kuin uskovat. Sinä puhut luomiskuvitelmista ja me uskovat luomisesta tai luomiskertomuksesta. Sinun kertomuksesi ovat kuvitelmia ja uskovien totuuksia. Ei silloin ihme, jos näet ristiriitaisuuksia. Sinun kuvitelmasi puhuu litteästä maasta ja maan kuvusta, kun taas todellinen luomiskertomus ei puhu kummastakaan. Sinun kuvitelmasi puhuu kahdesta ristiriitaisesta luomisjärjestyksestä, kun taas Raamattu puhuu yhdestä luomisesta kahdesta eri näkökulmasta katsottuna.
Ateisteilla näyttää olevan kokonaan eri raamattu kuin uskovilla. Heidän "raamattunsa" on täynnä ristiriitaisuuksia ja epäjohdonmukaisuuksia, joita he itse kritisoivat.- jyyyyrrriirirri
Jyrbää.nyt.kyrsii kirjoitti:
Voi jyrbä. Ymmärrän kyllä että sinua vituttaa oma tyhmyytesi ja se että tiedät itsekin kreationismi olevan täyttä humbuugia jolla kusetetaan sellaisia typeryksiä kuin sinä.
Jep. Fundakreationismi on yhtä lailla herkkäuskoisuutta kuin evouskontokin, joten tarkkaa asioita tutkittuani tulin huomaamaan että totuus löytyy modernista uskomusvapaasta tieteestä eli MTK:sta joka ei usko mitään vaan tietää kaiken mistä se puhuu.
Fiksu-_..Kreationisti kirjoitti:
Vaikka emme havaitsisikaan yliluonnollisia asioita tänä päivänä, se ei tarkoita etteikö näitä asioita olisi aikaisemmin tapahtunut. Esittämäsi filosofinen argumentti ei siis kelpaa argumentiksi tieteenfilosofiaa vastaan.
>Vaikka emme havaitsisikaan yliluonnollisia asioita tänä päivänä, se ei tarkoita etteikö näitä asioita olisi aikaisemmin tapahtunut
Ja vielä vähemmän se tarkoittaa, että niitä olisi tapahtunut.- utti
Mark5 kirjoitti:
"Luomiskuvitelmat eivät myöskään perustu yhtään mihinkään vakavastiotettavaan. Raamattu kuvaa litteän maan kupuineen ja kaksi keskenään ristiriitaista luomisjärjestystä jne. Ja nekin tarinat lainailevat aiempia mesopotamialaisia myyttejä."
Puhut kokonaan eri asiasta kuin uskovat. Sinä puhut luomiskuvitelmista ja me uskovat luomisesta tai luomiskertomuksesta. Sinun kertomuksesi ovat kuvitelmia ja uskovien totuuksia. Ei silloin ihme, jos näet ristiriitaisuuksia. Sinun kuvitelmasi puhuu litteästä maasta ja maan kuvusta, kun taas todellinen luomiskertomus ei puhu kummastakaan. Sinun kuvitelmasi puhuu kahdesta ristiriitaisesta luomisjärjestyksestä, kun taas Raamattu puhuu yhdestä luomisesta kahdesta eri näkökulmasta katsottuna.
Ateisteilla näyttää olevan kokonaan eri raamattu kuin uskovilla. Heidän "raamattunsa" on täynnä ristiriitaisuuksia ja epäjohdonmukaisuuksia, joita he itse kritisoivat.Voi raukkaparka kun jo sekin on selvästi pelkkää kuvitelmaasi mitä luulet Raamatussa lukevan. Oikeasti siellä lukee hyvin selvästi miten aurinko yms. kiinnitettiin taivaankanteen jne. jne. Lukaise myös Eenokin kirja niin tajuat paremmin mitä siihen aikaan kuviteltiin.
Katso myös täältä mitä oikeat asiantuntijat ovat kertoneet Raamatun kertomuksista ja niiden alkuperästä:
https://en.wikipedia.org/wiki/Genesis_creation_narrative
- Epäjumalienkieltäjä
Kretardeilla ei ole selitystä universumin alkuperälle. "Jumala loi" ei ole mikään selitys. Mistä aine tuli? Tyhjästäkö? Miten fyysisen maailman voi luoda ilman luonnonlakeja, joiden mukaan fyysinen todellisuus käyttäytyy? Jos fysiikan lait tulivat ensin, niin oliko termodynamiikan pääsäännöt olemassa jo ennen luomista? Jos olivat, niin miten suljetun systeemin entropia kasvoi luomistapahtumassa? Jos eivät olleet, niin miten aine saattoi pysyä koossa?
- Maukino
Mistä aine tuli? Koordinaatistossa on piste? Tai viiva, tai suorastaa ala tai suunnikas tai pallo tai tahokasmuoto? Niille vain nopeutta ja kiihtyvyyttä ja aikaakin, ja TIHEYS luo tilavauudesta massaa....
- Fiksu-_..Kreationisti
"Kretardeilla ei ole selitystä universumin alkuperälle. "Jumala loi" ei ole mikään selitys. Mistä aine tuli? Tyhjästäkö? Miten fyysisen maailman voi luoda ilman luonnonlakeja, joiden mukaan fyysinen todellisuus käyttäytyy?"
"Jumala loi" on erinomainen ja tyhjentävä selitys. Meillä ei ole vastausta kaikkeen, eikä tarvitsekaan olla, voidaksemme todeta olevamme luotuja.
Luonnonlait ja alkuineet tosin olivat luultavasti olemassa jo aiemmin.
Jumala Luojana on luonut ja laittanut liikkelle varmasti monia maailmankaikkeuksia, me maan päällä oleva olemme vain yksi muiden ihmiskuntien joukossa. - DRHouse
Fiksu-_..Kreationisti kirjoitti:
"Kretardeilla ei ole selitystä universumin alkuperälle. "Jumala loi" ei ole mikään selitys. Mistä aine tuli? Tyhjästäkö? Miten fyysisen maailman voi luoda ilman luonnonlakeja, joiden mukaan fyysinen todellisuus käyttäytyy?"
"Jumala loi" on erinomainen ja tyhjentävä selitys. Meillä ei ole vastausta kaikkeen, eikä tarvitsekaan olla, voidaksemme todeta olevamme luotuja.
Luonnonlait ja alkuineet tosin olivat luultavasti olemassa jo aiemmin.
Jumala Luojana on luonut ja laittanut liikkelle varmasti monia maailmankaikkeuksia, me maan päällä oleva olemme vain yksi muiden ihmiskuntien joukossa.Todista että näin on. Teille kretupelleille on esitetty tehtävä. Saa suorittaa.
- Epäjumalienkieltäjä
Fiksu-_..Kreationisti kirjoitti:
"Kretardeilla ei ole selitystä universumin alkuperälle. "Jumala loi" ei ole mikään selitys. Mistä aine tuli? Tyhjästäkö? Miten fyysisen maailman voi luoda ilman luonnonlakeja, joiden mukaan fyysinen todellisuus käyttäytyy?"
"Jumala loi" on erinomainen ja tyhjentävä selitys. Meillä ei ole vastausta kaikkeen, eikä tarvitsekaan olla, voidaksemme todeta olevamme luotuja.
Luonnonlait ja alkuineet tosin olivat luultavasti olemassa jo aiemmin.
Jumala Luojana on luonut ja laittanut liikkelle varmasti monia maailmankaikkeuksia, me maan päällä oleva olemme vain yksi muiden ihmiskuntien joukossa.<
>
Universumi on siis näiltä osin syntynyt ilman luojaa? Ikävä kyllä suhteellisuusteoria osoittaa, että alkuräjähdyksen jälkeen muuta luojaa ei tarvita. - immeene
Ihminen loi jumalan.
- Hihhuuli
Vastaus on edessänne, HENKINEN todellisuus, jossa ihmiselle kirjaimin koodattu henki, ohjaa, tässä vasta mielenliikkeitämme, mutta tokihan ihminen on kaiken oman Luomisvoimansa myöskin määritellyt sanoin, kaikkialle ammattikirjallisuuteen ja muuhun. Jeesus sanoi:"Sanat, jotka olen teille puhunut, ovat Henki ja Elämä"
"Jumala on henki, ja siksi Jumalaa pitää rukoilla hengessä ja totuudessa" ja
"Tämä on se ruoka, jota antaa Ihmisen Poika, oma Luomanne tietokone, tässä tapauksessa, ja joka antaa elämän monille", ja johon kukaan ei kuole, edes se yksinäinen, se herjaaja, panettelija ts. pilkkaaja!". Älkää tehkö kuitenkaan syntiä ja syytöstä hengisäänne liikaa, niin ette mykisty kuolemaan henkistä ilmentymäänne kokonaan pois.- Pakkstori
"Uhreilijat ja sotilaat ja fyysisen työn tekijät kovettavat ruumiinsa, ulkokuorensa, mutta Jumalat, matemaatikot, fyysikot, kirjailijat, muusikot kovettavat henkensä". Mutta se joka etsii epäillä asioita, eikä ole varma vielä mistään, mitä ei näe, hänelle paljastuu totuus lopulta, kun ei jää siihen aistimuksien tuleensa. Onko sillä väliä lopultakaan, kummin päin meissä jokin ominaisuus jää? Tuskin, vaikka oikean toiminnan kannalta on, ja sekä Hyvät että Pahat ovat ikuisia, vain ateistit muuttunevat olemattomaksi? Mutta ehkä hekin vain toviksi, kun unohtavat mitä olemattomuutensa tavoittelu kaikille joskus tarkoitti?
- DRHouse
Eli et pysty todistamaan yhtään kretardien väitettä oikeaksi. Niin arvelinkin.
- jyrrrrps
DRHouse kirjoitti:
Eli et pysty todistamaan yhtään kretardien väitettä oikeaksi. Niin arvelinkin.
Itse asiassa luomisesta on silminnäkijäkertomus ja se on tässä:
1. Moos 1. ja lisää tässä: Joh 1. "Sana tuli ihmiseksi
1 Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. [1. Moos. 1:3 | Joh. 17:5 | Joh. 10:30; Room. 9:5; Fil. 2:6; Ilm. 19:13]
2 Jo alussa Sana oli Jumalan luona.
3 Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä. [Sananl. 8:27-31; Room. 11:36; 1. Kor. 8:6; Kol. 1:16; Hepr. 1:2; Ilm. 3:14]
4 Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo. [Joh. 5:26; 1. Joh. 1:2 | Joh. 3:19, Joh. 8:12, Joh. 9:5, Joh. 12:35,46]
5 Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa.
6 Tuli mies, Jumalan lähettämä, hänen nimensä oli Johannes. [Mark. 11:30]
7 Hän tuli todistajaksi, todistamaan valosta, jotta kaikki uskoisivat siihen.
8 Ei hän itse ollut tuo valo, mutta valon todistaja hän oli.
9 Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.
10 Maailmassa hän oli, ja hänen kauttaan maailma oli saanut syntynsä, mutta se ei tuntenut häntä.
11 Hän tuli omaan maailmaansa, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen. [Room. 8:15; Gal. 3:26, Gal. 4:5,6; Ef. 1:5; 1. Joh. 3:1]
13 He eivät ole syntyneet verestä, eivät ruumiin halusta, eivät miehen tahdosta, vaan Jumalasta. [Joh. 3:5; Jaak. 1:18; 1. Piet. 1:23; 1. Joh. 5:4]
14 Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta. [Mark. 1:11 | Kol. 2:9; 1. Tim. 3:16; 1. Joh. 1:1-3]
15 Johannes todisti hänestä ja huusi: "Hän on se, josta sanoin: Minun jälkeeni tuleva kulkee edelläni, sillä hän on ollut ennen minua."
16 Hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, armoa armon lisäksi. [Room. 5:17; Kol. 2:10]
17 Lain välitti Mooses, armon ja totuuden toi Jeesus Kristus. [Gal. 3:19 ]
18 Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt."
Ja sama lontooksi .......... no en viitsikään vaikka se selventäisi asiaa. - DRHouse
jyrrrrps kirjoitti:

Ja sama lontooksi .......... no en viitsikään vaikka se selventäisi asiaa.Ei, tuo on vain nuotiotarina vanhasta satukirjasta, ei todiste tai silminnäkijälausunto. Joten et ole todistustaakkaasi täyttänyt.
"Jos ihminen on kerran oikeasti niin täydellisesti suunniteltu ettei rappeutuminenkaan ole mahdollista, niin miksi me kuolemme?"
DRHouse, jonain päivänä ymmärrät, että Jumala on tarkasti säätänyt genomimme rappeutumiskellon. DNA:n korjaustapahtumat etenevät täsmälleen oikealla nopeudella. Rappeutumista tapahtuu suunnitelman mukaisesti. Muistanet varmaan, mikä on ihmisen geneettisen vaihtelun määrä, n. 0.4%. Geneettisiä sairauksia tunnetaan jo kymmeniätuhansia, lapsettomuus on yleistä ja ihmisillä on monenlaisia vaivoja, ongelmia, häiriöitä ja sairauksia.
Tulee päivä, jolloin sinäkin jätät tämän ajan. Toivottavasti laitat asiasi kuntoon ajoissa.- valehtelevat_kretut
"DNA:n korjaustapahtumat etenevät täsmälleen oikealla nopeudella. Rappeutumista tapahtuu suunnitelman mukaisesti"
Annappas kun arvaan... noin täsmällistä tietoa täytyy löytyä vain joko AIG tai ICR sivustoille kirjoittavilta genetiikan "asiantuntijoilta".
Mitä genetiikan tutkimuksessa tällä hetkellä tapahtuu oikeasti:
"Geneticists meet to work out why the rate of change in the genome is so hard to pin down" http://www.nature.com/news/dna-mutation-clock-proves-tough-to-set-1.17079 valehtelevat_kretut kirjoitti:
"DNA:n korjaustapahtumat etenevät täsmälleen oikealla nopeudella. Rappeutumista tapahtuu suunnitelman mukaisesti"
Annappas kun arvaan... noin täsmällistä tietoa täytyy löytyä vain joko AIG tai ICR sivustoille kirjoittavilta genetiikan "asiantuntijoilta".
Mitä genetiikan tutkimuksessa tällä hetkellä tapahtuu oikeasti:
"Geneticists meet to work out why the rate of change in the genome is so hard to pin down" http://www.nature.com/news/dna-mutation-clock-proves-tough-to-set-1.17079Itseasiassa todistit juuri, miten pielessä ovat evolutionistien ja paleontologien käyttämät ajoitusmenetelmät. Jos ajoitusmenetelmät kalibroitaisiin oikein, Raamatun mukaan, niin ihmisen genomin mutaatiokello etenisi erittäin tarkasti.
- utti
"Tulee päivä, jolloin sinäkin jätät tämän ajan. Toivottavasti laitat asiasi kuntoon ajoissa."
Kretuilun säälittävin osasto eli helvetilläpelottelu nostaa taas päätään. Nämä paljastavat hyvin sen mistä kretujen hullunkurisissa uskomuksissa on todellisuudessa kyse eli kretut pelkäävät kuvitteellista helvettiä niin että sen vuoksi uskovat päättömyyksiin.
Olikos se helvetti aka hades aka sheol nyt ringwoodiittikerroksen ylä- vai alapuolella maalätyn pinnan alla? - utti
valehtelevat_kretut kirjoitti:
"DNA:n korjaustapahtumat etenevät täsmälleen oikealla nopeudella. Rappeutumista tapahtuu suunnitelman mukaisesti"
Annappas kun arvaan... noin täsmällistä tietoa täytyy löytyä vain joko AIG tai ICR sivustoille kirjoittavilta genetiikan "asiantuntijoilta".
Mitä genetiikan tutkimuksessa tällä hetkellä tapahtuu oikeasti:
"Geneticists meet to work out why the rate of change in the genome is so hard to pin down" http://www.nature.com/news/dna-mutation-clock-proves-tough-to-set-1.17079<
>
Mihis muuhun se voisi perustua? Ei Raamatussa mistään mutaatiokelloista puhuta.
Kun noilla horinoilla ole mitään tekemistä tieteen eikä Raamatun kanssa niin joku reikäpäähän niitä väkisin repii mielikuvituksestaan. Sitähän se kretuilun sisältö on, järjettömiä höpinöitä jotka eivät pidä paikkaansa eivätkä edes perustu mihinkään. Nyt vain pitäisi vielä ymmärtää miksi ihmeessä kukaan uskoo johonkin sellaiseen joka ei perustu yhtään mihinkään?
Vaikea ymmärtää että kukaan kuvittelisi tuollaisilla uskomuksilla mitään taivaspaikkojakaan lunastavansa, erityisesti kun kretut tuppaavat tuollaisilla lausumaan vääriä todistuksia kuvittelemastaan läheisestään eli jumalasta itsestään. Väittävät että jumala teki jonkun mutaatiokellon tms. Missäs se jumala sellaisia on sanonut? Ketäs te kretut oikein kuvittelette olevanne kun esitätte tuollaisia väitteitänne jumalanne puolesta? Raamatussahan se heppu vain loi kaiken ja totesi että valmiiksi tuli. Nyt te väitätte että ei tullut vaan sitten viriteltiin kellot jotka tekee yhtä ja toista. Oletteko kysyneet jumalaltanne hyväksynnän hölmöille väitteillenne? Tehän häpäisette tuollaisilla koko kuvitteellisen olennon. - DRHouse
"DRHouse, jonain päivänä ymmärrät, että Jumala on tarkasti säätänyt genomimme rappeutumiskellon. DNA:n korjaustapahtumat etenevät täsmälleen oikealla nopeudella. Rappeutumista tapahtuu suunnitelman mukaisesti. Muistanet varmaan, mikä on ihmisen geneettisen vaihtelun määrä, n. 0.4%. Geneettisiä sairauksia tunnetaan jo kymmeniätuhansia, lapsettomuus on yleistä ja ihmisillä on monenlaisia vaivoja, ongelmia, häiriöitä ja sairauksia."
Miksi hän niin olisi tehnyt? Perustele.
"Tulee päivä, jolloin sinäkin jätät tämän ajan. Toivottavasti laitat asiasi kuntoon ajoissa."
Kuten arvelinkin, kun kretardi ei kykene vastaamaan kysymykseen, alkaa alkeellinen pelottelu. Voin kertoa sinulle bibbeli, ettei ajatus kuolemasta pelota niin yhtään. Mutta sinulle on esitetty tehtävä. Siitä vain tekemään. - DRHouse
RaamattuOnTotuus kirjoitti:
Itseasiassa todistit juuri, miten pielessä ovat evolutionistien ja paleontologien käyttämät ajoitusmenetelmät. Jos ajoitusmenetelmät kalibroitaisiin oikein, Raamatun mukaan, niin ihmisen genomin mutaatiokello etenisi erittäin tarkasti.
"Itseasiassa todistit juuri, miten pielessä ovat evolutionistien ja paleontologien käyttämät ajoitusmenetelmät. Jos ajoitusmenetelmät kalibroitaisiin oikein, Raamatun mukaan, niin ihmisen genomin mutaatiokello etenisi erittäin tarkasti."
Eli jos kaikki tehtäisiin kuten satunne edellyttävät, homma toimisi. Mitä se kertoo satunne luotettavuudesta, että tällainen kalibrointi olisi tehtävä, että asiat näyttäisivät siltä miltä haluatte? >ihmisillä on monenlaisia vaivoja, ongelmia, häiriöitä ja sairauksia.
Jumalan tosi. Kun ihmiset elävät yhä vanhemmiksi, heillä ihan oikeasti on loppupäässä myös enemmän sairauksia kuin nelikymppisinä kuolleilla esivanhemmillaan. Vain kiihkouskovaisen kaali voi nähdä tässä jotain kauhean huolestuttavaa.- outoakovai
Moni syntyy kuolleena:)
"Moni kun on kehdannut väittää, että kreationismi on faktaa. Ohessa listaa ongelmista, joihin ekreationismi ei tarjoa havaittavaa todistusaineistoa. Kauniita selityksiä ja malleja kyllä löytyy, mutta tieteelliset, kokeellisiin ja toistettaviin havaintoihin perustuvat todisteet puuttuvat mm. seuraavista ongelmakohdista: "
Missä niin on määrätty, että todisteiden pitäisi olla toeteellisiä? Ei missään! Raamattu on paljon luotettavampi kuin mitkään ns. tieteelliset todisteet, niissä asioissa, jotka on Raamatussa kerrottu. Tieteelliset todisteet perustuvat pelkkiin ihmisten havaintoihin, mutta Raamatussa itse maailmankaikkeuden luoja, kertoo kuinka kaikki on luotu.
Tästä syystä kaikki aloittajan luettelemat asiat on todistettu Raamatussa ja luonnossa tehdyt havainnot pitävät yhtä sen kanssa. Jokaista mainittua asiaa ei tietenkään ole erikseen Raamatussa mainittu, vaan Raamattu todistaa, että Jumala on luonut KAIKKI ja se pitää sisällä kaiken, sillä kaikki tarkoittaa samaa kuin kaikki.
"Sinä (Jumala) yksin olet Herra. Sinä olet tehnyt taivaat ja taivasten taivaat kaikkine joukkoinensa, maan ja kaikki, mitä siinä on, meret ja kaikki, mitä niissä on. Sinä annat elämän niille kaikille, ja taivaan joukot kumartavat Sinua." (Neh.9:6)- Mars5
Raamattu on totta koska jumala sanoo että raamattu kertoo jumalan olevan totta koska raamattu on totta koska jumala sanoo että raamattu kertoo jumalan olevan totta koska raamattu on totta koska jumala sanoo että raamattu kertoo jumalan olevan totta koska raamattu on totta koska jumala sanoo että raamattu kertoo jumalan olevan totta koska raamattu on totta koska jumala sanoo että raamattu kertoo jumalan olevan totta koska raamattu on totta koska jumala sanoo että raamattu kertoo jumalan olevan totta koska raamattu on totta koska jumala sanoo että raamattu kertoo jumalan olevan totta koska raamattu on totta koska jumala sanoo että raamattu kertoo jumalan olevan totta koska raamattu on totta koska jumala sanoo että raamattu kertoo jumalan olevan totta koska raamattu on totta koska jumala sanoo että raamattu kertoo jumalan olevan totta koska raamattu on totta koska jumala sanoo että raamattu kertoo jumalan olevan totta koska raamattu on totta koska jumala sanoo että raamattu kertoo jumalan olevan totta koska raamattu on totta koska jumala sanoo että raamattu kertoo jumalan olevan totta koska raamattu on totta koska jumala sanoo että raamattu kertoo jumalan olevan totta koska raamattu on totta koska jumala sanoo että raamattu kertoo jumalan olevan totta koska raamattu on totta koska jumala sanoo että raamattu kertoo jumalan olevan totta koska raamattu on totta koska jumala sanoo että raamattu kertoo jumalan olevan totta koska raamattu on totta koska jumala sanoo että raamattu kertoo jumalan olevan totta koska raamattu on totta koska jumala sanoo että raamattu kertoo jumalan olevan totta koska raamattu on totta koska jumala sanoo että raamattu kertoo jumalan olevan totta koska raamattu on totta koska jumala sanoo että raamattu kertoo jumalan olevan totta koska raamattu on totta koska jumala sanoo että raamattu kertoo jumalan olevan totta koska raamattu on totta koska jumala sanoo että raamattu kertoo jumalan olevan totta koska raamattu on totta koska jumala sanoo että raamattu kertoo jumalan olevan totta koska raamattu on totta koska jumala sanoo että raamattu kertoo jumalan olevan totta koska raamattu on totta koska jumala sanoo että raamattu kertoo jumalan olevan totta koska raamattu on totta koska jumala sanoo että raamattu kertoo jumalan olevan totta koska raamattu on totta koska jumala sanoo että raamattu kertoo jumalan olevan totta koska raamattu on totta koska jumala sanoo että raamattu kertoo jumalan olevan totta koska raamattu on totta koska jumala sanoo että raamattu kertoo jumalan olevan totta koska raamattu on totta koska jumala sanoo että raamattu kertoo jumalan olevan totta koska raamattu on totta koska jumala sanoo että raamattu kertoo jumalan olevan totta koska raamattu on totta koska jumala sanoo että raamattu kertoo jumalan olevan totta koska raamattu on totta koska jumala sanoo että raamattu kertoo jumalan olevan totta koska raamattu on totta koska jumala sanoo että raamattu kertoo jumalan olevan totta koska raamattu on totta koska jumala sanoo että raamattu kertoo jumalan olevan totta koska raamattu on totta koska jumala sanoo että raamattu kertoo jumalan olevan totta koska raamattu on totta koska jumala sanoo että raamattu kertoo jumalan olevan totta koska raamattu on totta koska jumala sanoo että raamattu kertoo jumalan olevan totta koska raamattu on totta koska jumala sanoo että raamattu kertoo jumalan olevan totta koska raamattu on totta koska jumala sanoo että raamattu kertoo jumalan olevan totta koska raamattu on totta koska jumala sanoo että raamattu kertoo jumalan olevan totta koska raamattu on totta koska jumala sanoo että raamattu kertoo jumalan olevan totta koska raamattu on totta koska jumala sanoo että raamattu kertoo jumalan olevan totta koska raamattu on totta koska jumala sanoo että raamattu kertoo jumalan olevan totta koska raamattu on totta koska jumala sanoo että raamattu kertoo jumalan olevan totta koska raamattu on totta koska jumala sanoo että raamattu kertoo jumalan olevan totta koska raamattu on totta koska jumala sanoo että raamattu kertoo jumalan olevan totta koska raamattu on totta koska jumala sanoo että raamattu kertoo jumalan olevan totta koska raamattu on totta koska jumala sanoo että raamattu kertoo jumalan olevan totta koska raamattu on totta koska jumala sanoo että raamattu kertoo jumalan olevan totta koska raamattu on totta koska jumala sanoo että raamattu kertoo jumalan olevan totta koska raamattu on totta koska jumala sanoo että raamattu kertoo jumalan olevan totta koska raamattu on totta koska jumala sanoo että raamattu kertoo jumalan olevan totta koska raamattu on totta koska jumala sanoo että raamattu kertoo jumalan olevan totta koska raamattu on totta koska jumala sanoo että raamattu kertoo jumalan olevan totta koska raamattu on totta koska jumala sanoo että raamattu kertoo jumalan olevan totta koska raamattu on totta koska jumala sanoo että raamattu kertoo jumalan olevan totta koska raamattu on totta koska jumala sanoo että raamattu kertoo...
- utti
Mars5 kirjoitti:

Mark5:n mielestä Mark5:n aivot eivät varmaankaan voisi pyöriä jatkuvassa kehäpäätelmässä ellei jumala olisi luonut Mark5:n aivoihin kehäpäätelmää siitä että jumala on luonut Mark5:n aivoihin kehäpäätelmän siitä että jumala on luonut Mark5:n aivoihin kehäpäätelmän siitä että...
- DRHouse
"Missä niin on määrätty, että todisteiden pitäisi olla toeteellisiä? Ei missään!"
Älä sitten väitä että sinulla todisteita olisi.
" Raamattu on paljon luotettavampi kuin mitkään ns. tieteelliset todisteet, niissä asioissa, jotka on Raamatussa kerrottu.
Tieteelliset todisteet perustuvat pelkkiin ihmisten havaintoihin, mutta Raamatussa itse maailmankaikkeuden luoja, kertoo kuinka kaikki on luotu."
Todista että näin on. Ai niin. Et pysty.
"Tästä syystä kaikki aloittajan luettelemat asiat on todistettu Raamatussa ja luonnossa tehdyt havainnot pitävät yhtä sen kanssa. Jokaista mainittua asiaa ei tietenkään ole erikseen Raamatussa mainittu, vaan Raamattu todistaa, että Jumala on luonut KAIKKI ja se pitää sisällä kaiken, sillä kaikki tarkoittaa samaa kuin kaikki."
Ei ole. Joten siitä vaan jaakoppi maailmaa luomaan. - opi_ymmärtämään

Ei ole. Joten siitä vaan jaakoppi maailmaa luomaan."Tieteelliset todisteet perustuvat pelkkiin ihmisten havaintoihin, mutta Raamatussa itse maailmankaikkeuden luoja, kertoo KUINKA kaikki on luotu."
Taas tätä evoluutiouskovien tekstin ymmärtämättömyyttä. Miksi teillä ei ole luetun tekstin ymmärrystaitoa?
Raamatun teksti EI todellakaan kerro KUINKA Jumala loi kaiken. Jos on luetun tekstin ymmärrystaitoa niin voi ymmärtää Raamatun tekstin OIKEIN.
Tämä teksti sanoo vain sen MITÄ JUMALA LOI.
Lukutaitoinen osaa erottaa sana käsitteitä toisistaan. On aivan ERI asia sanoa, että "mitä Jumala loi " ja "miten (kuinka) Jumala suoritti sen luomisprosessin.
Raamatun teksti ei todellakaan kerro yksityiskohtia luomisprosessista. Raamatun teksti kokoaa ajatukset vain yhteen varsin lyhyesti eli sanoen "Jumala loi tämän kaiken" mutta ei sano "miten tai kuinka Jumala loi kaiken".
Te evoluutiouskovat kritisoitte Raamatun tekstiä vaikka ette edes ymmärrä lukemaanne tekstiä. Yksinkertaisten sanojen merkityksetkin teilel on aivan hämäriä ja sekavia.
Miettikää edes kerrankin sanojen eroja: mitä tehtiin, miten tehtiin, kuinka tehtiin, miksi tehtiin ja milloin tehtiin. Ymmärretkö sanojen eroja?
Raamatun teksti ei kerro miten tai kuinka Jumala suoritti yksityiskohtaisesti luomisprosessin. Raamatun teksti kertoo vain sen "MITÄ Jumala loi".
Hankkikaa edes lukemanne tekstin ymmärrystaito, tästä voi olla myös hyötyä kun luette niitä omia evoluutioteoreettisia kirjoituksia. Sanojen merkityksiä pitää ymmärtää. Palatkaa kritisoimaan luomisajatusta vasta sitten kun ymmärrätte tekstin sisältöä. - DRHouse
"Taas tätä evoluutiouskovien tekstin ymmärtämättömyyttä. Miksi teillä ei ole luetun tekstin ymmärrystaitoa?
Raamatun teksti EI todellakaan kerro KUINKA Jumala loi kaiken. Jos on luetun tekstin ymmärrystaitoa niin voi ymmärtää Raamatun tekstin OIKEIN."
Jos väitätte että maapallo on luotu, voitte kai toistaa kyseisen tapahtuman. Muutoin teillä on vain aneeminen väitelause vailla totuuspohjaa. Jos väitätte että jumala olisi jotain luonut, pitäähän teillä olla tieto miten se tapahtui. Muuten teillä on vain rautakautisia satuja joilla ei ole tekemistä totuuden kanssa. Joten palaa kritisoimaan aloitustani kun osaat ajatella itsenäisesti. - tieteenharrastaja
DRHouse kirjoitti:
"Taas tätä evoluutiouskovien tekstin ymmärtämättömyyttä. Miksi teillä ei ole luetun tekstin ymmärrystaitoa?
Raamatun teksti EI todellakaan kerro KUINKA Jumala loi kaiken. Jos on luetun tekstin ymmärrystaitoa niin voi ymmärtää Raamatun tekstin OIKEIN."
Jos väitätte että maapallo on luotu, voitte kai toistaa kyseisen tapahtuman. Muutoin teillä on vain aneeminen väitelause vailla totuuspohjaa. Jos väitätte että jumala olisi jotain luonut, pitäähän teillä olla tieto miten se tapahtui. Muuten teillä on vain rautakautisia satuja joilla ei ole tekemistä totuuden kanssa. Joten palaa kritisoimaan aloitustani kun osaat ajatella itsenäisesti.Yksinkertaisin tuollainen väitekin on itsestään selvä:
"Jos väitätte että jumala olisi jotain luonut, pitäähän teillä olla tieto miten se tapahtui."
Tietenkin siten kuin on itse ilmoittanut luomakunnassaan luonnontieteen tulkittavaksi. Alkuräjähdyksellä, tähdenkehitysprosessilla, nukleogeneesillä, kemialla, abiogeneesillä ja evoluutiolla. Ei muuta kuin uskomaan vain. - utti
tieteenharrastaja kirjoitti:
Yksinkertaisin tuollainen väitekin on itsestään selvä:
"Jos väitätte että jumala olisi jotain luonut, pitäähän teillä olla tieto miten se tapahtui."
Tietenkin siten kuin on itse ilmoittanut luomakunnassaan luonnontieteen tulkittavaksi. Alkuräjähdyksellä, tähdenkehitysprosessilla, nukleogeneesillä, kemialla, abiogeneesillä ja evoluutiolla. Ei muuta kuin uskomaan vain.Ei tuossa ole luonnin kannalta mitään itsestäänselvää. Mainitut ovat luonnontieteiden tutkimia prosesseja, eikä tiede ole päätynyt lisäämään luojaa niissä yhteenkään kohtaan. Päinvastoin, sellaiselle ei ole löytynyt mitään tarvetta. Tiede ei edelleenkään tutki jumalaa, eikä siten mitään "luontia".
Kaikki väitteet luojan toiminnasta ovat siis nimenomaan jotain muuta kuin noita eli käytännössä sen luojan tunkemista joihinkin tieteellisen tiedon jatkuvasti kutistuviin aukkokohtiin. Voit siis esim. väittää luojasi luoneen alkuräjähdyksen tai luonnonlait mutta se mitä ne tekevät ei ole enää mitään luontia vaan normaalia luonnollista toimintaa, ellet esitä lisää väitteitä siitä miten jumala ronkkii prosessia. Tai määritä kaikkea toimintaa luomiseksi, mikä olisi yhtä merkityksetön määrittely kuin panteistin jumala.
Ja tietenkin kaikki tuollaiset luomisväitteet ovat edelleen tyhjän päällä. DRHouse kirjoitti:
"Missä niin on määrätty, että todisteiden pitäisi olla toeteellisiä? Ei missään!"
Älä sitten väitä että sinulla todisteita olisi.
" Raamattu on paljon luotettavampi kuin mitkään ns. tieteelliset todisteet, niissä asioissa, jotka on Raamatussa kerrottu.
Tieteelliset todisteet perustuvat pelkkiin ihmisten havaintoihin, mutta Raamatussa itse maailmankaikkeuden luoja, kertoo kuinka kaikki on luotu."
Todista että näin on. Ai niin. Et pysty.
"Tästä syystä kaikki aloittajan luettelemat asiat on todistettu Raamatussa ja luonnossa tehdyt havainnot pitävät yhtä sen kanssa. Jokaista mainittua asiaa ei tietenkään ole erikseen Raamatussa mainittu, vaan Raamattu todistaa, että Jumala on luonut KAIKKI ja se pitää sisällä kaiken, sillä kaikki tarkoittaa samaa kuin kaikki."
Ei ole. Joten siitä vaan jaakoppi maailmaa luomaan.(Tieteelliset todisteet perustuvat pelkkiin ihmisten havaintoihin, mutta Raamatussa itse maailmankaikkeuden luoja, kertoo kuinka kaikki on luotu.")
"Todista että näin on. Ai niin. Et pysty."
Raamattu on todiste ja todistetta ei enää tarvitse todistaa.- JeesuksenSulhanen
<
>
Näin unessa ilmoituksen, että sinä Mark5 olet tunnevammainen Saatanan kätyri joka kirjoittaa henkisten vammojensa eikä uskonnon innoittamana. Tämä on totta ja todisteeksi riittää saamani yliaistillinen ilmoitus. - DRHouse
Mark5 kirjoitti:
(Tieteelliset todisteet perustuvat pelkkiin ihmisten havaintoihin, mutta Raamatussa itse maailmankaikkeuden luoja, kertoo kuinka kaikki on luotu.")
"Todista että näin on. Ai niin. Et pysty."
Raamattu on todiste ja todistetta ei enää tarvitse todistaa."Raamattu on todiste ja todistetta ei enää tarvitse todistaa."
Ei ole. Joten siitä vaan todisteita etsimään.
- järjen_loppuko
"Jos väitätte että maapallo on luotu, voitte kai toistaa kyseisen tapahtuman. "
Taas tätä evoluutiouskovan tyhmää järjenjuoksua. Kerran luotua maapallon luomista ei tarvitse toistaa. Logiikkahan tässä on aivan selvä, se mitä ON olemassa ei tarvitse tehdä uudelleenolemassaolevaksi.
Ihmetyttää todella teidän evoluutiouskovien ajattelukyky. Ei vähäisintäkää logiikan tajua.
Miksi jo olemassaoleva pitäisi toistaa olemassaolevaksi? Mistä te oikein keksitte tälläisiä "älyn välähdyksiä"?- DRHouse
Totta kai tarvitsee. Muutenhan teillä kretardeilla on vain väite että maailma on luotu. Nyt teidän tulee se väite todistaa. Itselläsi ei taida tuo logiikka tai ajattelu muutenkaan olla niin vahvlla pohjalla.
- IlkimyksenTeologitäti
"Taas tätä evoluutiouskovan tyhmää järjenjuoksua. Kerran luotua maapallon luomista ei tarvitse toistaa. Logiikkahan tässä on aivan selvä, se mitä ON olemassa ei tarvitse tehdä uudelleenolemassaolevaksi."
Äläpäs unohda, että uskonveljesi Mark5 on vaatinut tiedemiehiä valmistamaan auringon todistaakseen että tiede on totta. Tai jotain siihen suuntaan. - tee_aurinko
IlkimyksenTeologitäti kirjoitti:
"Taas tätä evoluutiouskovan tyhmää järjenjuoksua. Kerran luotua maapallon luomista ei tarvitse toistaa. Logiikkahan tässä on aivan selvä, se mitä ON olemassa ei tarvitse tehdä uudelleenolemassaolevaksi."
Äläpäs unohda, että uskonveljesi Mark5 on vaatinut tiedemiehiä valmistamaan auringon todistaakseen että tiede on totta. Tai jotain siihen suuntaan.Mark5 pyyntö teille tiedeuskoville on aika kohtuullinen. Te uskotte kosmologiseen teoriaan kvanttifluktuaatiosta niin voisitte ihan tieteen nimissä toistaa universumin syntymisen tyhjästä ja katsoa asitten miten niitä aurinkoja (tähtiä) syntyy.
Te tiedeuskovaiset sanotte, että tiede perustuu toistettaviin kokeisiin jotka on tulkittu oikein. Älkää nyt väittäkö ettei tiede perustukaan toistettaviin kokeisiin tai koesarjoihin.
Tehkää se aurinkokoe tavalla joka todistaa teorianne oikeaksi.
Todistakaa kerrankin jokin asia, älkää tyytykö esittämään vain väittämiä. - DRHouse
"Mark5 pyyntö teille tiedeuskoville on aika kohtuullinen. Te uskotte kosmologiseen teoriaan kvanttifluktuaatiosta niin voisitte ihan tieteen nimissä toistaa universumin syntymisen tyhjästä ja katsoa asitten miten niitä aurinkoja (tähtiä) syntyy.
Te tiedeuskovaiset sanotte, että tiede perustuu toistettaviin kokeisiin jotka on tulkittu oikein. Älkää nyt väittäkö ettei tiede perustukaan toistettaviin kokeisiin tai koesarjoihin.
Tehkää se aurinkokoe tavalla joka todistaa teorianne oikeaksi.
Todistakaa kerrankin jokin asia, älkää tyytykö esittämään vain väittämiä."
Kuinka ironista. Tässä aloituksessahan minä "tiedeuskovainen" esitän teille kretupelleille saman haasteen: tehkääpä maapallo tyhjästä. Joten todistakaapa kerrankin kretuilussa jokin asia, älkää tyytykö esittämään pelkkiä väittämiä.
- Näinhelppoatämäonkunosaa
Höh, toki luomistapahtuma on todelllinen ja yliluonnollisesta lähteestä, siis Jumalasta koskapa aineen ja elämän olemassaoloa ei voida tieteen silmissä mitenkään muutoin selittää.
Ja tämä yksinkertainen totuus selittääkin sitten kaikki muutkin ongelmasi, eikö totta?- olet_epärehellinen
Mistä kummasta keksit tuon ajatuksen yliluonnollisesta lähteestä? Sehän on teidän tiedeuskovien oma ajatusharha.
Meidän Jumala on todellisuutta, se ei ole mikään yliluonnollinen asia. Et vielä ole oppinut tajuamaan logiikkaa, yliluonnollisia asioita EI OLE olemassa . Olemassa on asioita joita EMME vaan täysin ymmärrä koska ihmisen järki on rajallinen.
Tietomme Jumalasta on varsin vähäistä koska ihmisen järki ja kyky tehdä päätelmiä todellisuudesta on varsin rajallinen. Tämä rajallisuutemme ei tee Jumalasta epätodellista tai yliluonnollista.
Jumalan olemassolo on yhtä varma asia kuin universumin ja elämän olemassolo. Näiden olemassolo todistaa Jumalan olemassaolon. Kaiken syntyminen olemassaolevaksi ei ole sattumaa vaan kaikella on jokin tarkoitus vaikka emme sitä aina edes ymmärtäisi.
Ymmärryksemme rajallisuus ei tee asioista epätodellisia. Tämän te ateistit ja nihilistit unohdatte. Teillä on usko rajattomaan ihmisen järkeen, te luulette voivanne tietää aivan kaikki universumista ja elämästä.
Silti ette edes tiedä mitä kaikkea maapallolla tapahtui eilen. Kertokaa todistukseksi se mitä esimerkiksi Brasiliassa tapahtui eilen kaikille eläville örkeille. (eliöille)
Ette todellakaan tiedä, tietämyksenne ei riitä kaikkeen.
Te tiedeuskovat olette suuruuden hulluja kun luulette voivanne tietää aivan kaiken.
Teidän "rehellisyys" ei kykene myöntämään rajallista tietämystä.
Raamattu on maailman luotettavin kirjallinen todiste kaikista niistä asioista, joista se kertoo. Se, että onko se tieteellinen vai ei, on täysin epäoleellinen seikka. Tärkein asia on se, että se on totuus ja me tiedämme, että se on totuus, sillä Jumala ei valehtele.
Ateistien ja evolutionistien yksi harha on siinä, että he kuvittelevat, että tiede on totuus ja siksi he perustavat kaiken uskonsa siihen, mitä tiedemiehet sanovat. He eivät osaa tehdä eroa ihmisen ja Jumalan välillä.
Ihminen, joka ei tunnusta Jumalan olemassaoloa, ei voi koskaan päästä totuuden alkulähteelle, koska hän kieltää tämän alkulähteen olemassaolon. Hän yrittää etsiä totuutta totuuden ulkopuolelta. Toisaalta hän etsii totuutta luodun kohteen sisäpuolelta ja sekin on väärä paikka. Leipuria ei löydy leivän sisästä, eikä kelloseppää kellon sisältä. Perimmäinen totuus ei löydy mikroskooppien eikä kaukoputkien avulla eikä missään tieteellisessä tutkimuslaboratoriossa.
Voidakseen löytää totuuden alkulähteen, Jumalan, hänen tulisi laajentaa maailmankuvaansa, niin että siihen kuuluisi muutakin kuin se, mikä pystytään fyysisillä aisteilla havaitsemaan. Hänen pitäisi päästä näkemään hengen maailmaan, josta kaikki on saanut alkunsa ja jossa Jumala, kaiken Luoja, asuu. Tie hengen maailmaan kulkee Jeesuksen Kristuksen kautta. Niin kauan kuin ihminen kieltäytyy astumasta tälle tielle, hän ei pysty ymmärtämään luomista ja kreationismia.
Nyt olisi aika ottaa rohkea askel ulos Jumalfobiasta, joka on sitonut monia ihmisiä ollut jarruna tieteelliselle kehitykselle.
"Alussa loi Jumala taivaan ja maan." (1.Moos.1:1)- IlkimyksenTeologitäti
Kerrohan millä tavoin Jumalfobia (oletetaan nyt että se on olemassa muuallakin kuin sinun pakkoneuroottisessa päänupissasi) on jarruttanut tieteellistä kehitystä. Mitä olisi keksitty jos Jumalfobiaa ei olisi?
- DRHouse
Jaakoppi. Taaskaan harhainen vuodatuksesi ei liittynyt aiheeseen mitenkään. Ala luomaan sitä maapalloa ja esitä vaaditut todisteet luomisesta ja lopeta turha trollaaminen.
- DRHouse
Mielenkiintoista. Kretardit eivät ole kyenneet vastaamaan ainoaankaan esittämääni haasteeseen muuten kuin perustelemattomilla mielipiteillä. Tämä kertookin miten vahvalla pohjalla kretuilu on. Mutta odottakaamme. Ehkäpä joku kretardi kykenisi vastaamaan ketjun aiheeseenkin jotain, harhaisten sepustusten sijasta.
- pysyn_todellisuudessa
"Kretardit eivät ole kyenneet vastaamaan ainoaankaan esittämääni haasteeseen"
Enthän sinä ole edes esittänyt kunnon haastetta reaalitodellisuuden ymmärtämisessä. Ei kaikkia kiinnosta ryhtyä analysoimaan sinun mielikuvituksellista evoluutioteoriaa.
Haasteissa pitä olla myös järki ja todellisusutaju mukana.
Tieteellinen työ on osaksi päättelyprosessia eli ajatustyötä. Kyllä tässä joutuu erottamaan todellisuus ja mielikuvituksen käsitykset toisistaan. Mielikuvituksellisten tieteellsiten teorioiden analysointi ei anna kunnon haastetta terveelle järjelle.
Tieteelliset uskomukset ja väittämät eivät anna kunnon haasteelle perusteita.
Mitä järkeä on ryhtyä väittelemään tieteellisistä uskomuksista ja väittämistä kun luonnon reaalitodellisuudessa on riittävästi tutkimisen aihetta. Järkevimmät keskittyy reaalitodellisuuden tutkimiseen.
Mielikuvitukset kannattaa jättää niille joita ne kiinnostaa. - DRHouse
"Enthän sinä ole edes esittänyt kunnon haastetta reaalitodellisuuden ymmärtämisessä. Ei kaikkia kiinnosta ryhtyä analysoimaan sinun mielikuvituksellista evoluutioteoriaa."
Enhän minä sitä pyytänytkään, vaan empiirisesti todistamaan kreationismin perusväitteitä. Taas näemme ettei kretardilla ole tuo ymmärrys mitään huippuluokkaa.
"Haasteissa pitä olla myös järki ja todellisusutaju mukana.
Tieteellinen työ on osaksi päättelyprosessia eli ajatustyötä. Kyllä tässä joutuu erottamaan todellisuus ja mielikuvituksen käsitykset toisistaan. Mielikuvituksellisten tieteellsiten teorioiden analysointi ei anna kunnon haastetta terveelle järjelle."
Tieteeseen kuuluu myös todistustaakka, jota kretardit eivät ole täyttäneet.
"Tieteelliset uskomukset ja väittämät eivät anna kunnon haasteelle perusteita.Mitä järkeä on ryhtyä väittelemään tieteellisistä uskomuksista ja väittämistä kun luonnon reaalitodellisuudessa on riittävästi tutkimisen aihetta. Järkevimmät keskittyy reaalitodellisuuden tutkimiseen.Mielikuvitukset kannattaa jättää niille joita ne kiinnostaa."
Kiva selitys sille, ettette kykene omi9a väitteitänne lainkaan todistamaan. - olet_väärässä

Kiva selitys sille, ettette kykene omi9a väitteitänne lainkaan todistamaan."Tieteeseen kuuluu myös todistustaakka, jota kretardit eivät ole täyttäneet."
Taas meni väärin. Ettehän te ateistit, evoluutiouskovat ja nihilistit ole täyttäneet omaa todistustaakkaanne.
Ette ole esittäneet yhtäkään todistetta Jumalan olemassa olemattomuudesta.
Me kreationistit lähdemme tästä faktasta eteenpäin: Jumalan olemassaolo ei ole riippuvainen siitä mitä ihminen ajattelee tai luulee. Jumala ei ole ihmismielestä riippuvainen.
Te itse saisitte esittää todisteenne tästä: onko Jumalan olemassaolo ihmisen mielestä riippuvainen? Teidän ajattelussa on suuri typeryys kun asetatte Jumalan olemassolon ihmisen mielestä ja tahdota riippuvaiseksi.
Olette äärimmäisen suuruuden hulluja kun luulette ihmisen ajattelulla olevan tälläinen ääretön voima. Luuletko todella, että universumi ja elämä ovat tulleet olemassaoloon vain ja ainaostaan ihmisen mielen ja tahdon mukaan?
Te luulette, että kaiken olemassolo on vain ihmismielen ajattelua ja tahtoa.
Fakta on kumminkin tämä, olemassa oleminen ei riipu kenenkään ihmisen ajattelusta tai tahdosta. Oikeastaan te olette äärimmäisen tyhmiä solipsisteja koska uskotte ja luulette olemassaolon riippuvan teidän omasta ajattelusta ja tahdosta.
Äärimmäisen tyhmä solipsisti rajaa olemassaolemisen omaan ajatteluun ja tahtoon. (vain se on olemassa jota kykenen ajattelemaan malli) Teille ihmisen ajattelu ja tahto on äärimmäisyyteen viety universaali paradigma.
Tuo edes kunnon todisteet tämän äärettömän ajattelun todellisuudesta.
Kreationistit ovat sen verran rehellisiä, että eivät aseta ihmiselle äärettömän voimakasta ajatuksen voimaa. Jumalan olemassaolo ei riipu lainkaan ihmisen ajattelusta. Universumin ja elämän olemassaolo ei riipu siitä mitä ihminen niistä ajattelee. Teillä on äärettömyyksiin harhautunut kuvitelma ihmisen ajattelun voiman mahdollisuuksista. Ihmisen mieli ei määrittele metafyysisiä todellisuuksia. - KazuKa
"Taas meni väärin. Ettehän te ateistit, evoluutiouskovat ja nihilistit ole täyttäneet omaa todistustaakkaanne.
Tällä ei ole mitään tekemistä sillä, että kreationistit eivät pysty todistamaan väitteitään.
"Me kreationistit lähdemme tästä faktasta eteenpäin: Jumalan olemassaolo ei ole riippuvainen siitä mitä ihminen ajattelee tai luulee. Jumala ei ole ihmismielestä riippuvainen."
Tämä ei ole fakta vaan väite. Mitään muuta ei tarvitse tehdä kuin osoittaa kreationistien väitteet oikeiksi. - DRHouse
olet_väärässä kirjoitti:
"Tieteeseen kuuluu myös todistustaakka, jota kretardit eivät ole täyttäneet."
Taas meni väärin. Ettehän te ateistit, evoluutiouskovat ja nihilistit ole täyttäneet omaa todistustaakkaanne.
Ette ole esittäneet yhtäkään todistetta Jumalan olemassa olemattomuudesta.
Me kreationistit lähdemme tästä faktasta eteenpäin: Jumalan olemassaolo ei ole riippuvainen siitä mitä ihminen ajattelee tai luulee. Jumala ei ole ihmismielestä riippuvainen.
Te itse saisitte esittää todisteenne tästä: onko Jumalan olemassaolo ihmisen mielestä riippuvainen? Teidän ajattelussa on suuri typeryys kun asetatte Jumalan olemassolon ihmisen mielestä ja tahdota riippuvaiseksi.
Olette äärimmäisen suuruuden hulluja kun luulette ihmisen ajattelulla olevan tälläinen ääretön voima. Luuletko todella, että universumi ja elämä ovat tulleet olemassaoloon vain ja ainaostaan ihmisen mielen ja tahdon mukaan?
Te luulette, että kaiken olemassolo on vain ihmismielen ajattelua ja tahtoa.
Fakta on kumminkin tämä, olemassa oleminen ei riipu kenenkään ihmisen ajattelusta tai tahdosta. Oikeastaan te olette äärimmäisen tyhmiä solipsisteja koska uskotte ja luulette olemassaolon riippuvan teidän omasta ajattelusta ja tahdosta.
Äärimmäisen tyhmä solipsisti rajaa olemassaolemisen omaan ajatteluun ja tahtoon. (vain se on olemassa jota kykenen ajattelemaan malli) Teille ihmisen ajattelu ja tahto on äärimmäisyyteen viety universaali paradigma.
Tuo edes kunnon todisteet tämän äärettömän ajattelun todellisuudesta.
Kreationistit ovat sen verran rehellisiä, että eivät aseta ihmiselle äärettömän voimakasta ajatuksen voimaa. Jumalan olemassaolo ei riipu lainkaan ihmisen ajattelusta. Universumin ja elämän olemassaolo ei riipu siitä mitä ihminen niistä ajattelee. Teillä on äärettömyyksiin harhautunut kuvitelma ihmisen ajattelun voiman mahdollisuuksista. Ihmisen mieli ei määrittele metafyysisiä todellisuuksia."Taas meni väärin. Ettehän te ateistit, evoluutiouskovat ja nihilistit ole täyttäneet omaa todistustaakkaanne.Ette ole esittäneet yhtäkään todistetta Jumalan olemassa olemattomuudesta."
Tässä ketjussa ei olekaan kyse siitä, vaan että kykenettekö te kretardit todistamaan omat väitteenne. Joten lopetra kiertaly.
"Me kreationistit lähdemme tästä faktasta eteenpäin: Jumalan olemassaolo ei ole riippuvainen siitä mitä ihminen ajattelee tai luulee. Jumala ei ole ihmismielestä riippuvainen."
Todista tuo väitteesi.
"Te itse saisitte esittää todisteenne tästä: onko Jumalan olemassaolo ihmisen mielestä riippuvainen? Teidän ajattelussa on suuri typeryys kun asetatte Jumalan olemassolon ihmisen mielestä ja tahdota riippuvaiseksi."
Ei, me kyseenalaistamme jumalan tarpeellisuuden ja olemassaolon. Perusteet tarpeettomuudelle ovat tieteelliset, olemassaolon puutteelle loogiset.
"Olette äärimmäisen suuruuden hulluja kun luulette ihmisen ajattelulla olevan tälläinen ääretön voima. Luuletko todella, että universumi ja elämä ovat tulleet olemassaoloon vain ja ainaostaan ihmisen mielen ja tahdon mukaan?Te luulette, että kaiken olemassolo on vain ihmismielen ajattelua ja tahtoa."
Kuka tuollaista on väittänyt? Miksi valehtelet?
"Fakta on kumminkin tämä, olemassa oleminen ei riipu kenenkään ihmisen ajattelusta tai tahdosta."
Ei kukaan ole niin sanonutkaan. Sanomme vain ettei se riipu myöskään jumalasta.
" Oikeastaan te olette äärimmäisen tyhmiä solipsisteja koska uskotte ja luulette olemassaolon riippuvan teidän omasta ajattelusta ja tahdosta."
Miksi taas valehtelet?
"Äärimmäisen tyhmä solipsisti rajaa olemassaolemisen omaan ajatteluun ja tahtoon. (vain se on olemassa jota kykenen ajattelemaan malli) Teille ihmisen ajattelu ja tahto on äärimmäisyyteen viety universaali paradigma.Tuo edes kunnon todisteet tämän äärettömän ajattelun todellisuudesta."
Kukaan muu kuin sinä ei ole edelleenkään tuollaista väittänyt.
"Kreationistit ovat sen verran rehellisiä, että eivät aseta ihmiselle äärettömän voimakasta ajatuksen voimaa. "
Eivät aseta ateistitkaan...
"Jumalan olemassaolo ei riipu lainkaan ihmisen ajattelusta. "
Ei niin. Mutta ei se silti ole peruste sellaisen olemassaololle tai tarpeellisuudelle.
"Universumin ja elämän olemassaolo ei riipu siitä mitä ihminen niistä ajattelee. "
Kuka näin on muka väittänyt?
"Teillä on äärettömyyksiin harhautunut kuvitelma ihmisen ajattelun voiman mahdollisuuksista. Ihmisen mieli ei määrittele metafyysisiä todellisuuksia."
Ensin pitäisi olla niitä "metafyysisiä todellisuuksia". Joten milloinkas alat sitä maailaa luomaan? - tieteenharrastaja
olet_väärässä kirjoitti:
"Tieteeseen kuuluu myös todistustaakka, jota kretardit eivät ole täyttäneet."
Taas meni väärin. Ettehän te ateistit, evoluutiouskovat ja nihilistit ole täyttäneet omaa todistustaakkaanne.
Ette ole esittäneet yhtäkään todistetta Jumalan olemassa olemattomuudesta.
Me kreationistit lähdemme tästä faktasta eteenpäin: Jumalan olemassaolo ei ole riippuvainen siitä mitä ihminen ajattelee tai luulee. Jumala ei ole ihmismielestä riippuvainen.
Te itse saisitte esittää todisteenne tästä: onko Jumalan olemassaolo ihmisen mielestä riippuvainen? Teidän ajattelussa on suuri typeryys kun asetatte Jumalan olemassolon ihmisen mielestä ja tahdota riippuvaiseksi.
Olette äärimmäisen suuruuden hulluja kun luulette ihmisen ajattelulla olevan tälläinen ääretön voima. Luuletko todella, että universumi ja elämä ovat tulleet olemassaoloon vain ja ainaostaan ihmisen mielen ja tahdon mukaan?
Te luulette, että kaiken olemassolo on vain ihmismielen ajattelua ja tahtoa.
Fakta on kumminkin tämä, olemassa oleminen ei riipu kenenkään ihmisen ajattelusta tai tahdosta. Oikeastaan te olette äärimmäisen tyhmiä solipsisteja koska uskotte ja luulette olemassaolon riippuvan teidän omasta ajattelusta ja tahdosta.
Äärimmäisen tyhmä solipsisti rajaa olemassaolemisen omaan ajatteluun ja tahtoon. (vain se on olemassa jota kykenen ajattelemaan malli) Teille ihmisen ajattelu ja tahto on äärimmäisyyteen viety universaali paradigma.
Tuo edes kunnon todisteet tämän äärettömän ajattelun todellisuudesta.
Kreationistit ovat sen verran rehellisiä, että eivät aseta ihmiselle äärettömän voimakasta ajatuksen voimaa. Jumalan olemassaolo ei riipu lainkaan ihmisen ajattelusta. Universumin ja elämän olemassaolo ei riipu siitä mitä ihminen niistä ajattelee. Teillä on äärettömyyksiin harhautunut kuvitelma ihmisen ajattelun voiman mahdollisuuksista. Ihmisen mieli ei määrittele metafyysisiä todellisuuksia.Vaikka tämä olisikin "fakta" eikä väite, mitä se on, se silti leikkaisi kumpaankin suuntan:
"Me kreationistit lähdemme tästä faktasta eteenpäin: Jumalan olemassaolo ei ole riippuvainen siitä mitä ihminen ajattelee tai luulee. Jumala ei ole ihmismielestä riippuvainen."
Siis vaikka kuinka monta ihmistä uskoisi lujasti Jumalan olemassaoloon, tämä voisi siltikin olla pelkkä heidän yhteinen kuvitelmansa niin kauan kuin objektiivisia todisteita ei ole.
- typeryyden_huippu
"- pelkkien sanojen käyttö luomiseen?"
Evoluutiouskova ei nyt tajua lainkaan reaalitodellisuutta. Reaalitodellisuudessa on monesti kuultu sanonta "minä ryhdyn rakentamaan omakotitaloa".
Rakennusprojektit lähtevät usein sanallisesta tahdosta eli "minä tahdon hankkia itselleni omakotitalon".
Sanoilla ilmaistaan usein jonkin asian tahtominen. Sanoilla ilmaistaan myös monien asioiden toteutuminen kuten "nyt se on valmis".
Loogisesti universumin luomiseen riittää myös sanallinen ilmaisu:
Nyt ryhdyn luomaan (tekemään, toteuttamaan) sitä mitä olen ajatellut.
Kyllä tämä tahto voidaan ilmaista julki sanallisessa muodossa. Evoluutiouskova nyt tahtoo vain tyhmistellä ja saivarrella. Kyllä Darwinkin joutui monesti sanoillaan ilmaisemaan ajatuksiaan evoluutiosta. Te itsekin käytätte sanoja.
Tälläinen kirjoittelu jota te teette on äärimmäisen typerää, se kertoo vain siitä ettette edes halua ymmärtää mitään sanallista ilmaisia.
Reaalitodellisuudessa voidaan aivan oikein sanoa:
Pojat, nyt ryhdytään työhön. Ja tämän lauseen myötä pojat ryhtyvät työtä tekemään.
Sanallinen ilmaisu kertoo työn aloittamisesta komentona, pyyntönä, kehoituksena tms.
Teiltä puuttuu totaalisesti sanallisen ilmaisun ymmärykseen vaadittava ajatuskyky.- KazuKa
"Evoluutiouskova ei nyt tajua lainkaan reaalitodellisuutta. Reaalitodellisuudessa on monesti kuultu sanonta "minä ryhdyn rakentamaan omakotitaloa"."
Tällä ei ole mitään tekemistä taikuuden kanssa. - DRHouse
"Loogisesti universumin luomiseen riittää myös sanallinen ilmaisu:
Nyt ryhdyn luomaan (tekemään, toteuttamaan) sitä mitä olen ajatellut."
no, jos se on noin helppoa, niin siitä vaan luomaan.
"Kyllä tämä tahto voidaan ilmaista julki sanallisessa muodossa. Evoluutiouskova nyt tahtoo vain tyhmistellä ja saivarrella. Kyllä Darwinkin joutui monesti sanoillaan ilmaisemaan ajatuksiaan evoluutiosta. Te itsekin käytätte sanoja."
Mutta Darwin tai evolutionisti ei väitä että kykeneen pelkillä sanoilla luomaan universumin. Kretardi väittää.
"Reaalitodellisuudessa voidaan aivan oikein sanoa:
Pojat, nyt ryhdytään työhön. Ja tämän lauseen myötä pojat ryhtyvät työtä tekemään."
Aivan, mutta saako pelkkä toteamus jonkin fyysisen työn tehdyksi?
"Sanallinen ilmaisu kertoo työn aloittamisesta komentona, pyyntönä, kehoituksena tms."
Tosin raamattu kertoo että jumalasi loi maan fyysisesti pelkillä sanoilla. Kerropa minulle, oletko itse onnistunut suorittamaan vaikkapa lumien lapiointia pelkästään puhumalla niin ettet ole joutunut käyttämään fyysistä työtä lainkaan?
"Teiltä puuttuu totaalisesti sanallisen ilmaisun ymmärykseen vaadittava ajatuskyky."
Ei puutu. Se että yrität saivarrella itsesi ulos tilanteesta jossa sinua vaaditaan tekemään fyysinen objekti pelkkien sanojen voimalla ei muuta sitä tilannetta.
- tyhjyyden_räjähdys
Evoluutiouskovat, ateistit ja nihilistit sekoilevat pahemman kerran. He olettavat, että universumi ja elämä ovat syntyneet sattuman varaisista prosesseista.
Menemättä informaatioteoriaa syvemmälle on vain todettava se fakta, että universumi ja elämä ovat niin järjestäytynyttä (organisoitunutta) ettei tälläinen informaation määrä voi syntyä sattumista.
Universumi ja elämä eivät ole vain satunnaista energian kohinaa. Kaiken järjestäytyneisyys todistaa sen puolesta, että kaikella on tarkoituksensa vaikka ihminen ei kaikkea edes heti ymmärtäisi.
Satunnaiset prosessit eivät järjestäydy tällä tavalla. Satunnaiset prosessit ovat enemmäkin kaaoottisia ilman järjestystä. Toisaalta luonto ei myöskään tee järjestäytymisen valintoja (mm. taksonomisia järjestelmiä jotka itseasiassa ovat vain ihmisen tapa järjestää asioita. Ne eliöt ja eliökunnat eivät itse välitä siitä miten ihminen niitä luokittelee.). Näin ajatus "luonnon valinnoista" on vain evoluutioteoreettinen kuvitelma, ateistin ja nihilistin oma pakkoselitys ilman Jumalaa.
On valitettavaa ettei ihmiset tunnista tätä universumin ja elämän järjestäytyneisyyttä todistuksena olemassaolon tarkoituksellisuudesta. Kaikki se mitä on olemassa ei ole syntynyt itsestään sattuman kautta tyhjästä.
Tyhjyys, tyhjiöenergia ei tee tulevaisuuteen vaikuttavia päätöksiä. Kosmologian olettamalla singulariteetilla joka räjähti "alkuräjähdyksessä" (bigbang) ei voinut olla universumin, elämän ja tietoisuuden syntymiseen vaikuttavaa tarkoitusta.
Koko teoria on täysin mielikuvituksellinen hörhöinen harha.
Olemassaolon tietoisuutta ei voi syntyä sattumanvaraisesta tyhjyyden räjähdyksestä. Teidän oma ajattelukykynne on räjähtänyt totaalisesti, ne vähätkin ajatuspalikat tyhjässä päässä ovat levinneet kaaoottiseen hajaanukseen. Teillä ei ole lainkaan järjestäytynyttä ajattelua.
Voiko järjestäytymätön kaaoottinen ajattelu olla edes loogisesti tieteellistä ajattelua? Ei voi, kyllä ajatteluprosssin kohinassa pitää olla jotakin järjestystä.- KazuKa
"Evoluutiouskovat, ateistit ja nihilistit sekoilevat pahemman kerran. He olettavat, että universumi ja elämä ovat syntyneet sattuman varaisista prosesseista.
Eivät oleta. - DRHouse
"Evoluutiouskovat, ateistit ja nihilistit sekoilevat pahemman kerran. He olettavat, että universumi ja elämä ovat syntyneet sattuman varaisista prosesseista."
Emme oleta.
"Menemättä informaatioteoriaa syvemmälle on vain todettava se fakta, että universumi ja elämä ovat niin järjestäytynyttä (organisoitunutta) ettei tälläinen informaation määrä voi syntyä sattumista."
Miksei voi? Perustele.
"Universumi ja elämä eivät ole vain satunnaista energian kohinaa. Kaiken järjestäytyneisyys todistaa sen puolesta, että kaikella on tarkoituksensa vaikka ihminen ei kaikkea edes heti ymmärtäisi."
Mikseivät ole? Perustele. Siis muutenkin kuin pelkällä mielipiteellä.
"Satunnaiset prosessit eivät järjestäydy tällä tavalla."
Mistä tiedät? Perustele. Muuten kuin mielipiteellä.
"Satunnaiset prosessit ovat enemmäkin kaaoottisia ilman järjestystä. "
Miksi olisivat? Perustele.
"Toisaalta luonto ei myöskään tee järjestäytymisen valintoja (mm. taksonomisia järjestelmiä jotka itseasiassa ovat vain ihmisen tapa järjestää asioita. Ne eliöt ja eliökunnat eivät itse välitä siitä miten ihminen niitä luokittelee.).
Kumoat tässä oman väitteesi.
N"äin ajatus "luonnon valinnoista" on vain evoluutioteoreettinen kuvitelma, ateistin ja nihilistin oma pakkoselitys ilman Jumalaa."
Ei ole. Luonnonvalinta on prosessi joka sallii parhaiten sopeutuvien kukoistaa ja karsii heikoimmat yksilöt. Pedot kaatavat sairaan eläimen, koska siitä on niille vähiten vastusta, kukat houkuttelevat väreillään tiettyjä hyönteisiä, koska ne jotka aiemmin tekivät näin lisääntyivät ja tuo ominaisuus periytyi. Siinä on se luonnonvalinta pähkinänkuoressa.
"On valitettavaa ettei ihmiset tunnista tätä universumin ja elämän järjestäytyneisyyttä todistuksena olemassaolon tarkoituksellisuudesta"
Todista että universumissa on järjestäytyneisyyttä.
"Kaikki se mitä on olemassa ei ole syntynyt itsestään sattuman kautta tyhjästä."
Todista ettei ole. Vastatodisteet ovat huomattavat.
"Tyhjyys, tyhjiöenergia ei tee tulevaisuuteen vaikuttavia päätöksiä. Kosmologian olettamalla singulariteetilla joka räjähti "alkuräjähdyksessä" (bigbang) ei voinut olla universumin, elämän ja tietoisuuden syntymiseen vaikuttavaa tarkoitusta."
Miksi oletat että tietoisuuden synnyn olisi oltava tarkoituksenmukaista? Se on vain sivutuote elämän kehityksessä.
"Koko teoria on täysin mielikuvituksellinen hörhöinen harha."
Ei, vaan empiirisesti toditettu fakta.
"Olemassaolon tietoisuutta ei voi syntyä sattumanvaraisesta tyhjyyden räjähdyksestä. "
Miksei voi? Perustele muulla kuin mielipiteellä.
"Teidän oma ajattelukykynne on räjähtänyt totaalisesti, ne vähätkin ajatuspalikat tyhjässä päässä ovat levinneet kaaoottiseen hajaanukseen. Teillä ei ole lainkaan järjestäytynyttä ajattelua."
Se ettet sinä kykene muuhun kuin toistamaan sinulle sanottuja asioita ei tee muiden kyvystä ajatella heikompaa kuin sinulla. Pikemminkin päin vastoin.
"Voiko järjestäytymätön kaaoottinen ajattelu olla edes loogisesti tieteellistä ajattelua?"
Ja kukahan muu kuin sinä sellaista edes harrastaa?
" Ei voi, kyllä ajatteluprosssin kohinassa pitää olla jotakin järjestystä."
Siis toisin kuin sinulla?
Olipas kretardilta aika heikko esitys. Kouluarvosanaksi tulisi ehkä viis-puol.
- juokaa_teetä
Mietitäänpä kerrankin asioita järkevyyden kannalta. Otetaan yksi esimerkki käsiteltäväksi. Pakurikääpä kirjassa sanotaan mm. sienillä ja ihmisillä on n. 30 %:sti samoja geenejä.
Onko ihminen tämän mukaan jokin sienilajike taksonomian mukaan?
Miten voi olla mahdollista se, että satunnaisten geenien ja luonnon valinnan mukaan sienet ja ihmiset kuuluvat samaan eliökuntaan näin suurella prosenttimäärällä. Eli noin kolmanneksen verran?
Tässä biologista tutkimusta ei ole syytä vähätellä eikä kumota. Biologinen fakta on yksinkertaisesti fakta, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Mikä on kaikista JÄRKEVIN selitys tälle samanlaisuudelle?
Minusta kreationistinen selitys älykkäästä suunnittelusta on paras selitys.
Jumala loi yhtenäisen biologian maapallon eliökunnille.
Vain tämä täyttää järkevyyden kaikki vaatimukset. Tämä antaa järkevimmän selityksen luonnon samanlaisuuksille ja/tai samankaltaisuuksille. Juuri tämän vuoksi biologian tutkiminen on mahdollista koska se noudattaa yhtenäisiä luonnon lakeja.
Tässä ei tarvitse edes ajatella keinotekoisia selityksiä satunnaisista mutaatioista tai luonnon valinnoista jotka eivät edes ole aitoja valintoja. Valinta edellyttää kykyä arvioida eri vaihtoehtoja. Luonto ei tee tälläisiä valinta arvioita.
Samanlaisuudesta ja samankaltaisuudesta ei voi vetää automaattisesti päätelmää kaikkien eliökuntien biologisesta sukulaisuudesta. Biologinen sukulaisuus on määriteltävä erikseen eli avuksi on otettava LAJI käsite. Tässäkin biologia tulee myönteisesti vastaan, Biologian sanakirjan mukaan samaa lajia ovat ne yksilöt ja populaatiot jotka tosiasiallisesti ja potentiaalisesti (mahdollisesti) voivat lisääntyä keskenään. Tämä on selvä ja järkevä määritelmä. Tämä on fakta.
Tuskinpa kukaan järkevä ihminen juodessaan pakuriteetä ajattelee: juonpa tässä nyt kaukaista sukulaistani. Ja tuskinpa järkevä ihminen ajattelee kynsi- tai jalkasienestään, tuohon on vain harmillinen etäinen sukulaiseni.
Kyllä tässä on käytettävä käytännön tervettä järkeä eikä mielikuvituksellista evoluutioteoriaa.
Järkevin selitys on yhtenäiselle pohjalle suunniteltu biologia. Vain tämä antaa mahdollisuudet biologian tieteelliseen tutkimukseen koska satunnaiset mutaatiot ja luonnon valinnat voidaan jättää pois selitysmalleista. Luonnossa vallitsee selkeät tulkittavissa olevat lait.
Ihmistä ei voi määrittää minkään taksonomian mukaan sienilajikkeeksi vaikka yhteisiä geenejä sienten kanssa on n. 30 %:a. Tämä kolmannes ei edellytä automaattista sukulaisuus päätelmää. Tässä evoluutiouksovat menee harhaan.- DRHouse
"Mietitäänpä kerrankin asioita järkevyyden kannalta. Otetaan yksi esimerkki käsiteltäväksi. Pakurikääpä kirjassa sanotaan mm. sienillä ja ihmisillä on n. 30 %:sti samoja geenejä.Onko ihminen tämän mukaan jokin sienilajike taksonomian mukaan?"
Eipä kukaan noin ole väittänytkään. Evoluutio vain toteaa että kaikella elollisella on yhteinen kantamuoto, joka on ollut yksisoloinen eliö. Juurikin tuo että ihmisellä ja käävällä on yhteistä genomia toimii vahvana todisteen asian puolesta.
"Miten voi olla mahdollista se, että satunnaisten geenien ja luonnon valinnan mukaan sienet ja ihmiset kuuluvat samaan eliökuntaan näin suurella prosenttimäärällä. Eli noin kolmanneksen verran?"
Koska ihmisellä ja sienellä on alkujaan yhteinen kantamuoto, joka oli yksisoluinen eliö.
"Tässä biologista tutkimusta ei ole syytä vähätellä eikä kumota. Biologinen fakta on yksinkertaisesti fakta, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Mikä on kaikista JÄRKEVIN selitys tälle samanlaisuudelle?"
Evoluutio.
"Minusta kreationistinen selitys älykkäästä suunnittelusta on paras selitys."
Ei ole.
"Jumala loi yhtenäisen biologian maapallon eliökunnille."
Eli se että jumalasi olisi luonut täysin evoluutioon sopivan mallin?
"Vain tämä täyttää järkevyyden kaikki vaatimukset. Tämä antaa järkevimmän selityksen luonnon samanlaisuuksille ja/tai samankaltaisuuksille. Juuri tämän vuoksi biologian tutkiminen on mahdollista koska se noudattaa yhtenäisiä luonnon lakeja.
Tässä ei tarvitse edes ajatella keinotekoisia selityksiä satunnaisista mutaatioista tai luonnon valinnoista jotka eivät edes ole aitoja valintoja. Valinta edellyttää kykyä arvioida eri vaihtoehtoja. Luonto ei tee tälläisiä valinta arvioita."
Evoluutio ja kehitys yhteisestä kantamuodosta antaa loistavan perusteen kaikille samankaltaisuuksille. Satunnaiset mutaatiot ja luonnovalinta ovat vain keinoja joiden kautta evoluutio toimii ja varmistaa parheiten sopeutuvien yksilöiden selviytymisen.
"Samanlaisuudesta ja samankaltaisuudesta ei voi vetää automaattisesti päätelmää kaikkien eliökuntien biologisesta sukulaisuudesta."
Kuitenkin itse niin teet.
"Biologinen sukulaisuus on määriteltävä erikseen eli avuksi on otettava LAJI käsite. Tässäkin biologia tulee myönteisesti vastaan, Biologian sanakirjan mukaan samaa lajia ovat ne yksilöt ja populaatiot jotka tosiasiallisesti ja potentiaalisesti (mahdollisesti) voivat lisääntyä keskenään. Tämä on selvä ja järkevä määritelmä. Tämä on fakta."
Aivan.
"Tuskinpa kukaan järkevä ihminen juodessaan pakuriteetä ajattelee: juonpa tässä nyt kaukaista sukulaistani. Ja tuskinpa järkevä ihminen ajattelee kynsi- tai jalkasienestään, tuohon on vain harmillinen etäinen sukulaiseni."
Ja miten tämä liittyy lajin käsitteeseen? Vai oletko joskus yrittänyt lisääntyä pakurikäävän kanssa?
"Kyllä tässä on käytettävä käytännön tervettä järkeä eikä mielikuvituksellista evoluutioteoriaa."
Evoluutio vaan sattuu olemaan faktuaalinen tosiasia...
"Järkevin selitys on yhtenäiselle pohjalle suunniteltu biologia. "
Ja kuitenkin itse sanot ttei näin voi asia olla...
"Vain tämä antaa mahdollisuudet biologian tieteelliseen tutkimukseen koska satunnaiset mutaatiot ja luonnon valinnat voidaan jättää pois selitysmalleista. "
Miksi toimivat ja todistetut seikat tulisi jättää pois?
"Luonnossa vallitsee selkeät tulkittavissa olevat lait."
Eivät vallitse.
"Ihmistä ei voi määrittää minkään taksonomian mukaan sienilajikkeeksi vaikka yhteisiä geenejä sienten kanssa on n. 30 %:a. Tämä kolmannes ei edellytä automaattista sukulaisuus päätelmää. Tässä evoluutiouksovat menee harhaan."
A) Kukaan ei ole näin tehnytkään
B) Kuitenkin niin itse teet - sienilajikkeet

B) Kuitenkin niin itse teetEvoluutioteoreetikot ja -uskovat, älkää nyt houriko aivan järjettömiä päätelmiä.
Teidän teorianne mukaan se alkuaikojen ensimmäinen elävä "alkusolu" ei siis suunitellut jakavansa eliökuntia erillisiin kasvi-, sieni- ja eläinkuntiin vaan nämä ilmaantuivat ilman mitään tarkoitusta?
Teidän päättelyssä ei ole mitään logiikkaa. Te ettte edes ymmärrä kirjoitettua tekstiä vaan vääntelette senkin omille ajatuksillenne sopivaksi.
Lainasit kirjoitustani ja kirjoitit:
""Jumala loi yhtenäisen biologian maapallon eliökunnille."
Eli se että jumalasi olisi luonut täysin evoluutioon sopivan mallin?"
Ei, todellakaan en tarkoittanut tuota. Yhtenäinen biologia ei todellakaan tarkoita automaattista evoluutioteoreettista pakkoa. Vääristät vain sen mitä kirjotin.
Yhtenäinen biologia kertoo vain elämän järjestäytyneisyydestä. Elämä niissä muodoissa kuin se ilmenee ei ole syntynyt satunnaisista ilmiöistä samaan suuntaan. ET siis ymmärrä lainkaan älykkään suunnittelun ideaa?
Suunnittelun arvo on siinä, että toteutetaan tietynlainen järjestys eikä kaaoottista järjestäytymättömyyttä. Et tajua tätä eroa koska olet pakkomielteisesti sitotunut evoluutioteoriaan.
Järjestäytynyt järjestys (organisoitunut systeemi) on vastakohta kaaoottiselle järjestäytymättömyydelle. Satunnaiset prosessit eivät tuota järjestystä.
Et vaan tahdo hyväksyä tätä loogista päättelyä koska se on ristiriidassa evoluutioajatuksesi kanssa.
Sinulle teoriasta kiinni pitäminen ohittaa jopa tosiasiat ja logiikan. Hyvä. voit olla omaan sitoutuneisuuteen tyytyväinen.
Olemassaolo on varsin järjestäytynyttä ei kaaoottisuutta. Et vaan tahdo tätä hyväksyä koska nihilistinen kaaos on sinusta parempi selitys. Niinpä niin, eipähän ole tosiasiat ja logiikka huolena.
Sinusta on siis aivan oikein sanoa, ihminen on sienilajike koska yhteisiä geenejä on tuon kolmenneksen verran. (n. 30 %:a) Kumma kyllä, en ole vielä yhdestäkään evoluutiokirjasta lukenut apinoiden polveutumisesta sienistä. Niinpä niin, eihän evoluutioteoriassa tarvitse olal logiikkaa lainkaan. Ihmisten esi-isät (apinaihmiset) olivat siis sienilajikkeita.
Onko tuo edes ihan tervettä ajattelua: Ei todellakaan, hörhöinen ajattelu ei ole tervettä. - KazuKa
"Teidän teorianne mukaan se alkuaikojen ensimmäinen elävä "alkusolu" ei siis suunitellut jakavansa eliökuntia erillisiin kasvi-, sieni- ja eläinkuntiin vaan nämä ilmaantuivat ilman mitään tarkoitusta?"
Luonto ei suunnittele vaan toimii syyn, seuraukaen ja luonnonlakien mukaan.
"Ei, todellakaan en tarkoittanut tuota. Yhtenäinen biologia ei todellakaan tarkoita automaattista evoluutioteoreettista pakkoa"
Kyllä tarkoittaa "pakkoa" koska evoluutioteoria on paras selitys selittämään elämän monimuotoisuutta.
Jos olisi olemassa "älykäs suunnittelija" tämä suunnitteli evoluutiomallien mukaan, joka näyttää siltä ettei suunnittelua ole.
Evoluutioteoria on paras selitys elämän monimuotoisuudelle. "älykäs suunnittelu" on arvoton "selitys" - DRHouse
sienilajikkeet kirjoitti:
Evoluutioteoreetikot ja -uskovat, älkää nyt houriko aivan järjettömiä päätelmiä.
Teidän teorianne mukaan se alkuaikojen ensimmäinen elävä "alkusolu" ei siis suunitellut jakavansa eliökuntia erillisiin kasvi-, sieni- ja eläinkuntiin vaan nämä ilmaantuivat ilman mitään tarkoitusta?
Teidän päättelyssä ei ole mitään logiikkaa. Te ettte edes ymmärrä kirjoitettua tekstiä vaan vääntelette senkin omille ajatuksillenne sopivaksi.
Lainasit kirjoitustani ja kirjoitit:
""Jumala loi yhtenäisen biologian maapallon eliökunnille."
Eli se että jumalasi olisi luonut täysin evoluutioon sopivan mallin?"
Ei, todellakaan en tarkoittanut tuota. Yhtenäinen biologia ei todellakaan tarkoita automaattista evoluutioteoreettista pakkoa. Vääristät vain sen mitä kirjotin.
Yhtenäinen biologia kertoo vain elämän järjestäytyneisyydestä. Elämä niissä muodoissa kuin se ilmenee ei ole syntynyt satunnaisista ilmiöistä samaan suuntaan. ET siis ymmärrä lainkaan älykkään suunnittelun ideaa?
Suunnittelun arvo on siinä, että toteutetaan tietynlainen järjestys eikä kaaoottista järjestäytymättömyyttä. Et tajua tätä eroa koska olet pakkomielteisesti sitotunut evoluutioteoriaan.
Järjestäytynyt järjestys (organisoitunut systeemi) on vastakohta kaaoottiselle järjestäytymättömyydelle. Satunnaiset prosessit eivät tuota järjestystä.
Et vaan tahdo hyväksyä tätä loogista päättelyä koska se on ristiriidassa evoluutioajatuksesi kanssa.
Sinulle teoriasta kiinni pitäminen ohittaa jopa tosiasiat ja logiikan. Hyvä. voit olla omaan sitoutuneisuuteen tyytyväinen.
Olemassaolo on varsin järjestäytynyttä ei kaaoottisuutta. Et vaan tahdo tätä hyväksyä koska nihilistinen kaaos on sinusta parempi selitys. Niinpä niin, eipähän ole tosiasiat ja logiikka huolena.
Sinusta on siis aivan oikein sanoa, ihminen on sienilajike koska yhteisiä geenejä on tuon kolmenneksen verran. (n. 30 %:a) Kumma kyllä, en ole vielä yhdestäkään evoluutiokirjasta lukenut apinoiden polveutumisesta sienistä. Niinpä niin, eihän evoluutioteoriassa tarvitse olal logiikkaa lainkaan. Ihmisten esi-isät (apinaihmiset) olivat siis sienilajikkeita.
Onko tuo edes ihan tervettä ajattelua: Ei todellakaan, hörhöinen ajattelu ei ole tervettä."Evoluutioteoreetikot ja -uskovat, älkää nyt houriko aivan järjettömiä päätelmiä."
Emme hourikaan, se on teidän kretardien etuoikeus...
"Teidän teorianne mukaan se alkuaikojen ensimmäinen elävä "alkusolu" ei siis suunitellut jakavansa eliökuntia erillisiin kasvi-, sieni- ja eläinkuntiin vaan nämä ilmaantuivat ilman mitään tarkoitusta?"
Aivan. Pikkuhiljaa muutokset toivat muutoksia soluihin ilman sen suurempaa sattumusta. Ne olisivat aivan hyvin voineet olla pelkkiä kasveja tai karnivoreja.
"Teidän päättelyssä ei ole mitään logiikkaa. "
Kuitenkin enemmän kuin kretardeilla...
"Te ettte edes ymmärrä kirjoitettua tekstiä vaan vääntelette senkin omille ajatuksillenne sopivaksi."
Et sitten ole kysymyslauseesta kuullut? Se opetetaan yleensä ensimmäisellä luokalla...
"Lainasit kirjoitustani ja kirjoitit:
""Jumala loi yhtenäisen biologian maapallon eliökunnille."
Eli se että jumalasi olisi luonut täysin evoluutioon sopivan mallin?"
Ei, todellakaan en tarkoittanut tuota. Yhtenäinen biologia ei todellakaan tarkoita automaattista evoluutioteoreettista pakkoa. Vääristät vain sen mitä kirjotin."
Perustele miksei evoluutio olisi siitä loogisin päätelmä. Kysymyksen esittäminen EI ole vääristelyä, joten lopetapa valehtelu.
"Yhtenäinen biologia kertoo vain elämän järjestäytyneisyydestä. "
Loogisemmin yhteisestä kantamuodosta.
"Elämä niissä muodoissa kuin se ilmenee ei ole syntynyt satunnaisista ilmiöistä samaan suuntaan. "
Todista ettei.
"ET siis ymmärrä lainkaan älykkään suunnittelun ideaa?"
Ymmärrän. Se on todistamaton väite että jokin voima olisi muka suunnitellut kaiken.
"Suunnittelun arvo on siinä, että toteutetaan tietynlainen järjestys eikä kaaoottista järjestäytymättömyyttä. "
Ja sitten vaan todistamaan että esiintyy
A) Suunnittelua
B) Järjestystä
"Et tajua tätä eroa koska olet pakkomielteisesti sitotunut evoluutioteoriaan."
Evoluutio on todistettu empiirisin todistein. Kyse ei siis ole pakkomielteesttä. Toisin kuin sinulla...
"Järjestäytynyt järjestys (organisoitunut systeemi) on vastakohta kaaoottiselle järjestäytymättömyydelle. Satunnaiset prosessit eivät tuota järjestystä."
Todista etteivät.
"Et vaan tahdo hyväksyä tätä loogista päättelyä koska se on ristiriidassa evoluutioajatuksesi kanssa."
Päättelysi ei ole loogista, vaan huonosti perusteltu mielipide.
"Sinulle teoriasta kiinni pitäminen ohittaa jopa tosiasiat ja logiikan. Hyvä. voit olla omaan sitoutuneisuuteen tyytyväinen."
Tosiasia sattuu olemaan että evoluutio on paras selitysmallia ja vieläpä todistettu sellainen. Evoluutio on myöskin loogisen selitysmalli. Se ettet sinä sitä ymmärrä, ei asiaa muuta.
"Olemassaolo on varsin järjestäytynyttä ei kaaoottisuutta. Et vaan tahdo tätä hyväksyä koska nihilistinen kaaos on sinusta parempi selitys."
Todista väitteesi. BTW pelkästään entropia kumoaa sen...
"Niinpä niin, eipähän ole tosiasiat ja logiikka huolena."
Sinulla ei olekaan. tarraudut mieluummin mielikuvitusjuttuihin...
"Sinusta on siis aivan oikein sanoa, ihminen on sienilajike koska yhteisiä geenejä on tuon kolmenneksen verran. (n. 30 %:a)"
Miksi taas valahtelet? Kukaan muu kuin sinä ei moista väitä.
"Kumma kyllä, en ole vielä yhdestäkään evoluutiokirjasta lukenut apinoiden polveutumisesta sienistä. "
Yhteinen kantaisä EI tarkoita sitä että apinat olisivat polvautuneet sienistä. Huomaa ettet ymmärrä evoluutiosta niin yhtään mitään...
"Niinpä niin, eihän evoluutioteoriassa tarvitse olal logiikkaa lainkaan. Ihmisten esi-isät (apinaihmiset) olivat siis sienilajikkeita."
Edelleen, olet ainoa joka noin väittää...
"Onko tuo edes ihan tervettä ajattelua: Ei todellakaan, hörhöinen ajattelu ei ole tervettä."
Ainut joka täällä hörhöilee ja esittelee harhojaan totena olet sinä... - ei_nyt_muuta
DRHouse kirjoitti:
"Evoluutioteoreetikot ja -uskovat, älkää nyt houriko aivan järjettömiä päätelmiä."

Ainut joka täällä hörhöilee ja esittelee harhojaan totena olet sinä...Kirjoituksessasi oli yhtä paljon järkeä kuin scifistien universumin "maailmojen" sodissa. Te näette kaiken olemassaolon taisteluna evoluutioteorian mukaan , maailmojen sotina ihmisten ja avaruuden örkkien välillä ja luokkataisteluina kuten tieteelliset marxisti-leninistit väittää.
Te olette aivan väärällä palstalla, oikea palsta teillle olisi jokin "scifi ja muut mielikuvitusjutut". Eihän näitä juttuja jaksa jatkuvasti kommentoida.
En todellakaan ymmärrä mikä saa ihmisen unohtamaan kokonaan reaalitodellisuuden.
Ja aivan lopuksi kysymysmerkin käytöstä. Kirjoitit näin:
"Et sitten ole kysymyslauseesta kuullut? Se opetetaan yleensä ensimmäisellä luokalla...".
Totta, kirjakielen mukaan kysymysmerkkiä käytetään kysymyslauseen lopussa.
Mutta tässä on nyt se pienen pieni ongelma, miten kirjoitetussa kielessä voidaan osoittaa kirjakielen ja puhekielen ero. Puhekielessä voidaan puheen painotuksella korostaa myös epämääräisempää epäilyä. Puhekielessä paintouksella voidaan antaa vastaus tai viite siitä, että tässä on nyt mukana myös epäilys.
Kirjoitetussa kirjakielessä tämä ei aina näy.
Tyylikeinona kysymysmerkin käyttö ei ole täysin suomen kieliopin mukaista, mutta se voi osoittaa tietynlaista painotusta väitelauseissa olematta silti suora kysymys.
Kaikki eivät ymmärrä sanoja samalla tavalla, siksi väitelauseessa voi olla puhekielen tapaan merkitystä painottavia ominaisuuksia.
Lause voi herättää epäilyksen tai muun epämääräisyyden siemenen tähän tapaan:
Evoluutioteoria on tosi? Tämä ei ole kysymys vaan epämääräisen epäilyksen herättävä väite. Tyylikeinona kysymysmerkin käyttö kirjoitetussa tekstissä voi osoittaa samantapaista kuin puhekielessä tietty äänenpainotus tai äänen sävy.
Voidaaan käyttää kirjoitettua ilmaisua esimerkiksi näin:
Sehän on selvää ? Tai näin: sehän on selvää vai onko? (tämä viimemainittu sisältää suoran kysymyksen "onko".
Puhekieli ja kirjoitettu kirjakieli eroavat toisistaan jonkin verran. Puhekielessä on helppo käyttää painotusta. Tämä ei ole yhtä helppoa kirjoitetussa kirjakielessä.
Valitan omaa virhettäni siitä, että en ole käyttänyt kieliopin mukaista kirjoitustyyliä vaan olen sekoittanut kirjoitteluuni puhekielen ominaisuuksia.
Seuraavaksi alan tarkkailla käytätkö itse aina kaikkialla virheetöntä kieliopin mukaista kirjakieltä. Virheitä on myös nähty sinullakin vaikka en ole niihin aiemmin keskittynyt.
Esimerkkinä vaikka nyt tämä sana "kretardismi" se ei ole hyvää kirjasuomea.
OLKAA itse kielenne käytössä huolellisempia.
PS. kuka muuten on väittänyt, että äidinkieleni olisi suomen kieli? En ainakaan minä. Suomen kielellä voi kirjoittaa myös kieltä "väärin" oppinutkin ja tälläisessä tapauksessa puhdas kirjakielenne ja puhekieli saattaa sekoittua. - evokit_eivät_ajattele
DRHouse kirjoitti:
"Evoluutioteoreetikot ja -uskovat, älkää nyt houriko aivan järjettömiä päätelmiä."
Emme hourikaan, se on teidän kretardien etuoikeus...
"Teidän teorianne mukaan se alkuaikojen ensimmäinen elävä "alkusolu" ei siis suunitellut jakavansa eliökuntia erillisiin kasvi-, sieni- ja eläinkuntiin vaan nämä ilmaantuivat ilman mitään tarkoitusta?"
Aivan. Pikkuhiljaa muutokset toivat muutoksia soluihin ilman sen suurempaa sattumusta. Ne olisivat aivan hyvin voineet olla pelkkiä kasveja tai karnivoreja.
"Teidän päättelyssä ei ole mitään logiikkaa. "
Kuitenkin enemmän kuin kretardeilla...
"Te ettte edes ymmärrä kirjoitettua tekstiä vaan vääntelette senkin omille ajatuksillenne sopivaksi."
Et sitten ole kysymyslauseesta kuullut? Se opetetaan yleensä ensimmäisellä luokalla...
"Lainasit kirjoitustani ja kirjoitit:
""Jumala loi yhtenäisen biologian maapallon eliökunnille."
Eli se että jumalasi olisi luonut täysin evoluutioon sopivan mallin?"
Ei, todellakaan en tarkoittanut tuota. Yhtenäinen biologia ei todellakaan tarkoita automaattista evoluutioteoreettista pakkoa. Vääristät vain sen mitä kirjotin."
Perustele miksei evoluutio olisi siitä loogisin päätelmä. Kysymyksen esittäminen EI ole vääristelyä, joten lopetapa valehtelu.
"Yhtenäinen biologia kertoo vain elämän järjestäytyneisyydestä. "
Loogisemmin yhteisestä kantamuodosta.
"Elämä niissä muodoissa kuin se ilmenee ei ole syntynyt satunnaisista ilmiöistä samaan suuntaan. "
Todista ettei.
"ET siis ymmärrä lainkaan älykkään suunnittelun ideaa?"
Ymmärrän. Se on todistamaton väite että jokin voima olisi muka suunnitellut kaiken.
"Suunnittelun arvo on siinä, että toteutetaan tietynlainen järjestys eikä kaaoottista järjestäytymättömyyttä. "
Ja sitten vaan todistamaan että esiintyy
A) Suunnittelua
B) Järjestystä
"Et tajua tätä eroa koska olet pakkomielteisesti sitotunut evoluutioteoriaan."
Evoluutio on todistettu empiirisin todistein. Kyse ei siis ole pakkomielteesttä. Toisin kuin sinulla...
"Järjestäytynyt järjestys (organisoitunut systeemi) on vastakohta kaaoottiselle järjestäytymättömyydelle. Satunnaiset prosessit eivät tuota järjestystä."
Todista etteivät.
"Et vaan tahdo hyväksyä tätä loogista päättelyä koska se on ristiriidassa evoluutioajatuksesi kanssa."
Päättelysi ei ole loogista, vaan huonosti perusteltu mielipide.
"Sinulle teoriasta kiinni pitäminen ohittaa jopa tosiasiat ja logiikan. Hyvä. voit olla omaan sitoutuneisuuteen tyytyväinen."
Tosiasia sattuu olemaan että evoluutio on paras selitysmallia ja vieläpä todistettu sellainen. Evoluutio on myöskin loogisen selitysmalli. Se ettet sinä sitä ymmärrä, ei asiaa muuta.
"Olemassaolo on varsin järjestäytynyttä ei kaaoottisuutta. Et vaan tahdo tätä hyväksyä koska nihilistinen kaaos on sinusta parempi selitys."
Todista väitteesi. BTW pelkästään entropia kumoaa sen...
"Niinpä niin, eipähän ole tosiasiat ja logiikka huolena."
Sinulla ei olekaan. tarraudut mieluummin mielikuvitusjuttuihin...
"Sinusta on siis aivan oikein sanoa, ihminen on sienilajike koska yhteisiä geenejä on tuon kolmenneksen verran. (n. 30 %:a)"
Miksi taas valahtelet? Kukaan muu kuin sinä ei moista väitä.
"Kumma kyllä, en ole vielä yhdestäkään evoluutiokirjasta lukenut apinoiden polveutumisesta sienistä. "
Yhteinen kantaisä EI tarkoita sitä että apinat olisivat polvautuneet sienistä. Huomaa ettet ymmärrä evoluutiosta niin yhtään mitään...
"Niinpä niin, eihän evoluutioteoriassa tarvitse olal logiikkaa lainkaan. Ihmisten esi-isät (apinaihmiset) olivat siis sienilajikkeita."
Edelleen, olet ainoa joka noin väittää...
"Onko tuo edes ihan tervettä ajattelua: Ei todellakaan, hörhöinen ajattelu ei ole tervettä."
Ainut joka täällä hörhöilee ja esittelee harhojaan totena olet sinä..."Miksi taas valahtelet? Kukaan muu kuin sinä ei moista väitä.
"Kumma kyllä, en ole vielä yhdestäkään evoluutiokirjasta lukenut apinoiden polveutumisesta sienistä. "
Yhteinen kantaisä EI tarkoita sitä että apinat olisivat polvautuneet sienistä. Huomaa ettet ymmärrä evoluutiosta niin yhtään mitään...
"Niinpä niin, eihän evoluutioteoriassa tarvitse olal logiikkaa lainkaan. Ihmisten esi-isät (apinaihmiset) olivat siis sienilajikkeita.""
Et siis kykene antamaan selitystä sille miksi ihmisillä ja sienillä on yhteisiä geenejä noin 30 %:n verran. On se vaan kumma, kun evoluutiouskovat uskovat "alkusoluun" mutta silti tämä ei ole yhteinen eri eliökunnille?
Missä teidän ajatus logiikkanne on? Ei niin missään koska teillä ei ole lainkaan logiikan tajua.
Noin kolmanneksen yhteinen geenivaranto pitäisi kyllä todistaa evoluution puolesta jos evoluutioteoria olisi tosi. Ainoa järkevä päätelmä tästä on se, että evoluutioteorian selitys on täyttä mielikuvitusta ja totuus löytyy yhtenäisestä älykkäästi suunnitellusta biologiasta.
Biologia on luotu yhtenäiselle pohjalle ja tämän vuoksi sitä on helppo tutkia ja ymmärtää.
Emme tarvitse sadunomaisia selityksiä rajattomista mutaatioista ja outoja selityksiä luonnon valinnasta. Biologiassa ei toimi mikään mielikuvituksen tuottama evoluutiopaine.
Evoluutioteoria täyttää ainoastaan näennäistieteen vaatimukset. Te ette edes ymmärä kolmanneksen geenivarannon ( n. 30 %:a) merkitystä ihmisten ja sienten välillä. Tällä lukemalla olisi jopa matemaattista merkitystä.
Teidän ajatus "alkusolusta" yhteisenä alkuperänä eliökunnille on yksinkertaisesti väärä. - KazuKa
"Et siis kykene antamaan selitystä sille miksi ihmisillä ja sienillä on yhteisiä geenejä noin 30 %:n verran. "
DNA ja RNA. Kaikki elävät olennot rakentuvat näistä hapoista.
"Ainoa järkevä päätelmä tästä on se, että evoluutioteorian selitys on täyttä mielikuvitusta ja totuus löytyy yhtenäisestä älykkäästi suunnitellusta biologiasta."
"Älykäs suunnitelu" on todistettu kreationismiksi tieteessä ja jopa oikeudessa. http://ncse.com/creationism/legal/intelligent-design-trial-kitzmiller-v-dover.
Missä muualla tämä pitäisi tämä vielä tehdä, jotta tämän aiheen voisi sinunlaiset hylätä selityksenä? - DRHouse
evokit_eivät_ajattele kirjoitti:
"Miksi taas valahtelet? Kukaan muu kuin sinä ei moista väitä.
"Kumma kyllä, en ole vielä yhdestäkään evoluutiokirjasta lukenut apinoiden polveutumisesta sienistä. "
Yhteinen kantaisä EI tarkoita sitä että apinat olisivat polvautuneet sienistä. Huomaa ettet ymmärrä evoluutiosta niin yhtään mitään...
"Niinpä niin, eihän evoluutioteoriassa tarvitse olal logiikkaa lainkaan. Ihmisten esi-isät (apinaihmiset) olivat siis sienilajikkeita.""
Et siis kykene antamaan selitystä sille miksi ihmisillä ja sienillä on yhteisiä geenejä noin 30 %:n verran. On se vaan kumma, kun evoluutiouskovat uskovat "alkusoluun" mutta silti tämä ei ole yhteinen eri eliökunnille?
Missä teidän ajatus logiikkanne on? Ei niin missään koska teillä ei ole lainkaan logiikan tajua.
Noin kolmanneksen yhteinen geenivaranto pitäisi kyllä todistaa evoluution puolesta jos evoluutioteoria olisi tosi. Ainoa järkevä päätelmä tästä on se, että evoluutioteorian selitys on täyttä mielikuvitusta ja totuus löytyy yhtenäisestä älykkäästi suunnitellusta biologiasta.
Biologia on luotu yhtenäiselle pohjalle ja tämän vuoksi sitä on helppo tutkia ja ymmärtää.
Emme tarvitse sadunomaisia selityksiä rajattomista mutaatioista ja outoja selityksiä luonnon valinnasta. Biologiassa ei toimi mikään mielikuvituksen tuottama evoluutiopaine.
Evoluutioteoria täyttää ainoastaan näennäistieteen vaatimukset. Te ette edes ymmärä kolmanneksen geenivarannon ( n. 30 %:a) merkitystä ihmisten ja sienten välillä. Tällä lukemalla olisi jopa matemaattista merkitystä.
Teidän ajatus "alkusolusta" yhteisenä alkuperänä eliökunnille on yksinkertaisesti väärä."Et siis kykene antamaan selitystä sille miksi ihmisillä ja sienillä on yhteisiä geenejä noin 30 %:n verran. On se vaan kumma, kun evoluutiouskovat uskovat "alkusoluun" mutta silti tämä ei ole yhteinen eri eliökunnille?"
Yhteinen kantalaji EI tarkoita että ihminen olisi sienilajike. Paitsi ehkä yksinkertaiselle kretardille joka ei taksonomiasta mitään tajua...
"Missä teidän ajatus logiikkanne on? Ei niin missään koska teillä ei ole lainkaan logiikan tajua."
Sinä olet se joka ei logiikasta ymmärrä...
"Noin kolmanneksen yhteinen geenivaranto pitäisi kyllä todistaa evoluution puolesta jos evoluutioteoria olisi tosi. "
Ja niin se todistaakin...
"Ainoa järkevä päätelmä tästä on se, että evoluutioteorian selitys on täyttä mielikuvitusta ja totuus löytyy yhtenäisestä älykkäästi suunnitellusta biologiasta."
Miksi taas valehtelet?
"Biologia on luotu yhtenäiselle pohjalle ja tämän vuoksi sitä on helppo tutkia ja ymmärtää. "
Ei ole. Tai todista että joku olisi sen luonut.
"Emme tarvitse sadunomaisia selityksiä rajattomista mutaatioista ja outoja selityksiä luonnon valinnasta. Biologiassa ei toimi mikään mielikuvituksen tuottama evoluutiopaine."
Miksi ne sitten on havainnoin todistettu? Toisin kuin kretupelleily.
"Evoluutioteoria täyttää ainoastaan näennäistieteen vaatimukset."
Sori, se paikka on varattu kretuilulle...
" Te ette edes ymmärä kolmanneksen geenivarannon ( n. 30 %:a) merkitystä ihmisten ja sienten välillä. "
Yhteinen kantamuoto selittää tuonkin aivan loistavasti...
"Teidän ajatus "alkusolusta" yhteisenä alkuperänä eliökunnille on yksinkertaisesti väärä."
Sitten vaan todistat väitteesi. Evoluutiohan ON todistettu, mutta näitä sinun mielipidekirjoituksiasi ei.
- sanageneraattori
Mitä tuo kretardismi on? Tuo "ismi" taitaa olla evoluutiouskovien omaa väärin ymmärrystä.
Keksitään nimike sille kun ei ymmärretä luomisen todellisuuden mukaisuutta.
Evoluutiouskovat ovat jo sen verran hassuja, että alkavat kritisoida omaa huonoa ymmärryskykyä keksimällä niille asioille nimikkeitä mitä eivät voi ymmärtää.
Teillä evoluutiouskovilla taitaa olla jokin tarve tälläiselle uudissanojen generaatorille.
Luulette olevan hienompaa kun käytetään itse keksittyjä uudissanoja.
Teillähän tämä käy ihan luonnostaan esimerkkeinä nyt vaikka nämä sanat ja sanayhdistelmät:
- luonnon valinta
- evoluutiopaine
- alkusolu
- molekyylikello
- lajittuminen
-sopeutuminen
-olemassaolon taistelu
Ja lukiessa evoluutioteoreetista kirjallisuutta lisää löytäisi vaikka kuinka paljon.
Evoluutioteorian todistelu onkin pelkkää sanaleikkiä uudisanoilla joita itse keksitte mielenne mukaan.
Olkaa rehellisiä ja ottakaa käyttöön myös uudissana
- selityspaine- KazuKa
Kreatardismi tulee englannin sanoista creationism ja retard, eli kreationismi ja jälkeenjäänyt.
- DRHouse
"Mitä tuo kretardismi on? Tuo "ismi" taitaa olla evoluutiouskovien omaa väärin ymmärrystä."
Tulee sanoista kreationisti ja retardi...
"Keksitään nimike sille kun ei ymmärretä luomisen todellisuuden mukaisuutta."
Mitähän todenmukaista luomiseesa muka on?
"Evoluutiouskovat ovat jo sen verran hassuja, että alkavat kritisoida omaa huonoa ymmärryskykyä keksimällä niille asioille nimikkeitä mitä eivät voi ymmärtää."
Sinulla se tuntuu tuo ymmärrys heikkoa olevan...
"Ja lukiessa evoluutioteoreetista kirjallisuutta lisää löytäisi vaikka kuinka paljon."
Ei ole vajaaseen mieleesi tullut että tieteellinen teksti vaatii termistön?
"Evoluutioteorian todistelu onkin pelkkää sanaleikkiä uudisanoilla joita itse keksitte mielenne mukaan."
Evoluutio on empiirisesti todistettua faktaa.
"Olkaa rehellisiä ja ottakaa käyttöön myös uudissana
- selityspaine"
Tuo sopii paremmin teille kretardeille. Tehän jatkuvasti paniikissa harhojanne selittelette... - uskotko_väittämiin
DRHouse kirjoitti:
"Mitä tuo kretardismi on? Tuo "ismi" taitaa olla evoluutiouskovien omaa väärin ymmärrystä."
Tulee sanoista kreationisti ja retardi...
"Keksitään nimike sille kun ei ymmärretä luomisen todellisuuden mukaisuutta."
Mitähän todenmukaista luomiseesa muka on?
"Evoluutiouskovat ovat jo sen verran hassuja, että alkavat kritisoida omaa huonoa ymmärryskykyä keksimällä niille asioille nimikkeitä mitä eivät voi ymmärtää."
Sinulla se tuntuu tuo ymmärrys heikkoa olevan...
"Ja lukiessa evoluutioteoreetista kirjallisuutta lisää löytäisi vaikka kuinka paljon."
Ei ole vajaaseen mieleesi tullut että tieteellinen teksti vaatii termistön?
"Evoluutioteorian todistelu onkin pelkkää sanaleikkiä uudisanoilla joita itse keksitte mielenne mukaan."
Evoluutio on empiirisesti todistettua faktaa.
"Olkaa rehellisiä ja ottakaa käyttöön myös uudissana
- selityspaine"
Tuo sopii paremmin teille kretardeille. Tehän jatkuvasti paniikissa harhojanne selittelette..."Evoluutio on empiirisesti todistettua faktaa."
Oi, kerropa missä laboratoriossa tämä empiirinen koesarja on toistettu. Tiettävästi missään laboratoriossa ei vielä ole tuotettu keinoelämää.
Löydät ja näet vain hörhöä todistelematonta väittämien massaa. Et taida edes ymmärtää mitä sanat "empiirisesti todistettu" merkitsee?
Tämän vuoksi kysynkin sinulta: mitä on rationaalinen ajattelu?
Kertaappa uudelleen kaikki tieteellisen tutkimuksen ja teorian muodostamisen työskentelyn tavat. Mitä sanotaan uudelleen toistettavista koesarjoista? - KazuKa
"Oi, kerropa missä laboratoriossa tämä empiirinen koesarja on toistettu. Tiettävästi missään laboratoriossa ei vielä ole tuotettu keinoelämää."
Oletko joskus ihmetellyt että miksi jälkeläiset muistuttavat sama sukupuolta oleva vanhempaansa, mutta ei ole kopio tästä vaan tällä on molempien vanhempiensa ominaisuuksia?
Tätä ilmiötä kutsutaan evoluutioksi, eli geenien muutoksiksi sukupolvien välillä. - sivustatarkkailija
uskotko_väittämiin kirjoitti:
"Evoluutio on empiirisesti todistettua faktaa."
Oi, kerropa missä laboratoriossa tämä empiirinen koesarja on toistettu. Tiettävästi missään laboratoriossa ei vielä ole tuotettu keinoelämää.
Löydät ja näet vain hörhöä todistelematonta väittämien massaa. Et taida edes ymmärtää mitä sanat "empiirisesti todistettu" merkitsee?
Tämän vuoksi kysynkin sinulta: mitä on rationaalinen ajattelu?
Kertaappa uudelleen kaikki tieteellisen tutkimuksen ja teorian muodostamisen työskentelyn tavat. Mitä sanotaan uudelleen toistettavista koesarjoista?""Evoluutio on empiirisesti todistettua faktaa."
Oi, kerropa missä laboratoriossa tämä empiirinen koesarja on toistettu. Tiettävästi missään laboratoriossa ei vielä ole tuotettu keinoelämää."
Kertaappa uudelleen mitä evoluutio on ja mitä se ei ole. - biologia_kertoo
KazuKa kirjoitti:
"Oi, kerropa missä laboratoriossa tämä empiirinen koesarja on toistettu. Tiettävästi missään laboratoriossa ei vielä ole tuotettu keinoelämää."
Oletko joskus ihmetellyt että miksi jälkeläiset muistuttavat sama sukupuolta oleva vanhempaansa, mutta ei ole kopio tästä vaan tällä on molempien vanhempiensa ominaisuuksia?
Tätä ilmiötä kutsutaan evoluutioksi, eli geenien muutoksiksi sukupolvien välillä."Oletko joskus ihmetellyt että miksi jälkeläiset muistuttavat sama sukupuolta oleva vanhempaansa, mutta ei ole kopio tästä vaan tällä on molempien vanhempiensa ominaisuuksia?
Tätä ilmiötä kutsutaan evoluutioksi, eli geenien muutoksiksi sukupolvien välillä."
Tuo ei nyt pidä paikkaansa aivan 100 %:sti. Tutustu ensin lisääntymisbiologiaan.
Ihmisillä ja eläimillä voi tapahtua myös ilmiö jota kutsutaan "vieraissa käymiseksi".
Ja käellä tämä tunnetaan ilmiönä "loispesitnä" eli munitaa toisteen pesiin.
Jälkeläisen toinen vanhempi ei aina ole se jota vanhempana pidetään.
Eikä tässä pidä unohtaa kokonaan otto- ja kasvatuslapsijärjestelmää. Jälkelläinen ei aina ole vanhepiensa biologinen jälkeläinen.
MIKSI evoluutiouskovat aina unohtavat reaalitodellisuuden? Nyt tässäkin pakkotyrkytetään vain biologista vanhemmuutta geeni muutoksina sukupolvien välillä. Näinhän asia ei ole todellisuudessa.
Tutustumalla väestökirjojen tietoihin on täysin mahdollsita, että johonkin sukuun on jossakin vaiheessa tullut mukaan epävirallisten "jalkavaimojen" ja myös otto- ja kasvattilasten perimää koska heidän todellisia tietoja voidaan muulta suvulta salata.
Sukulinjojen 100 %:n perimän "puhtaus" vain ja ainoastaan virallsilta vanhemmilta ei aina ole itsestään selvää reaalitodellisuudessa. Myös otto- ja kasvatuslapset voivat tuoda uutta geneettistä perimää sukulinjaan.
Kaikkien sukujen DNA:n perimää ei olla tutkittu riittävän tarkkaan. Joskus sattuu tulemaan outoja yllätyksiä eli kaikki lapset ei olekaan omia (isän) lapsia vaikka niin ollaan oletettu.
Teidän lisääntymisbiologinen tuntemus on kovin heikkoa ja se on useimmin pelkkää teoreettista olettamaa koska ette arvoja kieltävinä nihilisteinä tunne mahdollisuutta poikkeamiin vanhemmuudessa. Ei ihmiset ole niin uskollisia parisuhteissa kuin usein luullaan.
Biologinen perimä ei ole 100 %:n varmaa ja aukotonta. Olkaa edes jossakin asiassa todellisuuden tajuisia. Syrjähypyt sekoittaa geeni perimää joskus aika yllättävästi. Tunnen erään tapauksen jossa pariskunta oli avoimen suhteen kannattajia ja erään etelän lomareissun jälkeen äiti synnyttikin lapsen joka ei taatusti voinut olla valkoisen isän (avokumppanin ) lapsi. Mies kyllä hyväksyi lapsen perheeseensä ottolapsena mutta tämä onkin jo eri juttu.
Lapsi sai valkoisen "isän" eli avokumppanin sukunimen kaikesta huolimatta eli lasta ei hylätty. - tieteenharrastaja
biologia_kertoo kirjoitti:
"Oletko joskus ihmetellyt että miksi jälkeläiset muistuttavat sama sukupuolta oleva vanhempaansa, mutta ei ole kopio tästä vaan tällä on molempien vanhempiensa ominaisuuksia?
Tätä ilmiötä kutsutaan evoluutioksi, eli geenien muutoksiksi sukupolvien välillä."
Tuo ei nyt pidä paikkaansa aivan 100 %:sti. Tutustu ensin lisääntymisbiologiaan.
Ihmisillä ja eläimillä voi tapahtua myös ilmiö jota kutsutaan "vieraissa käymiseksi".
Ja käellä tämä tunnetaan ilmiönä "loispesitnä" eli munitaa toisteen pesiin.
Jälkeläisen toinen vanhempi ei aina ole se jota vanhempana pidetään.
Eikä tässä pidä unohtaa kokonaan otto- ja kasvatuslapsijärjestelmää. Jälkelläinen ei aina ole vanhepiensa biologinen jälkeläinen.
MIKSI evoluutiouskovat aina unohtavat reaalitodellisuuden? Nyt tässäkin pakkotyrkytetään vain biologista vanhemmuutta geeni muutoksina sukupolvien välillä. Näinhän asia ei ole todellisuudessa.
Tutustumalla väestökirjojen tietoihin on täysin mahdollsita, että johonkin sukuun on jossakin vaiheessa tullut mukaan epävirallisten "jalkavaimojen" ja myös otto- ja kasvattilasten perimää koska heidän todellisia tietoja voidaan muulta suvulta salata.
Sukulinjojen 100 %:n perimän "puhtaus" vain ja ainoastaan virallsilta vanhemmilta ei aina ole itsestään selvää reaalitodellisuudessa. Myös otto- ja kasvatuslapset voivat tuoda uutta geneettistä perimää sukulinjaan.
Kaikkien sukujen DNA:n perimää ei olla tutkittu riittävän tarkkaan. Joskus sattuu tulemaan outoja yllätyksiä eli kaikki lapset ei olekaan omia (isän) lapsia vaikka niin ollaan oletettu.
Teidän lisääntymisbiologinen tuntemus on kovin heikkoa ja se on useimmin pelkkää teoreettista olettamaa koska ette arvoja kieltävinä nihilisteinä tunne mahdollisuutta poikkeamiin vanhemmuudessa. Ei ihmiset ole niin uskollisia parisuhteissa kuin usein luullaan.
Biologinen perimä ei ole 100 %:n varmaa ja aukotonta. Olkaa edes jossakin asiassa todellisuuden tajuisia. Syrjähypyt sekoittaa geeni perimää joskus aika yllättävästi. Tunnen erään tapauksen jossa pariskunta oli avoimen suhteen kannattajia ja erään etelän lomareissun jälkeen äiti synnyttikin lapsen joka ei taatusti voinut olla valkoisen isän (avokumppanin ) lapsi. Mies kyllä hyväksyi lapsen perheeseensä ottolapsena mutta tämä onkin jo eri juttu.
Lapsi sai valkoisen "isän" eli avokumppanin sukunimen kaikesta huolimatta eli lasta ei hylätty.Taas lorottelet pitkän latikan sivuseikkoja peittääksesi vastaamiskyvyttömyytesi:
"Oletko joskus ihmetellyt että miksi jälkeläiset muistuttavat sama sukupuolta oleva vanhempaansa, mutta ei ole kopio tästä vaan tällä on molempien vanhempiensa ominaisuuksia?"
Ihmettelisit nyt sitä, että noin on myös kaikissa niissä tapauksissa, joissa vanhemmat tiedetään varmasti ilman erehdyksen mahdollisuuttakaan. - DRHouse
uskotko_väittämiin kirjoitti:
"Evoluutio on empiirisesti todistettua faktaa."
Oi, kerropa missä laboratoriossa tämä empiirinen koesarja on toistettu. Tiettävästi missään laboratoriossa ei vielä ole tuotettu keinoelämää.
Löydät ja näet vain hörhöä todistelematonta väittämien massaa. Et taida edes ymmärtää mitä sanat "empiirisesti todistettu" merkitsee?
Tämän vuoksi kysynkin sinulta: mitä on rationaalinen ajattelu?
Kertaappa uudelleen kaikki tieteellisen tutkimuksen ja teorian muodostamisen työskentelyn tavat. Mitä sanotaan uudelleen toistettavista koesarjoista?"Oi, kerropa missä laboratoriossa tämä empiirinen koesarja on toistettu. Tiettävästi missään laboratoriossa ei vielä ole tuotettu keinoelämää."
Ja luominen on onnistuttu todistamaan laboratoriossa?
"Löydät ja näet vain hörhöä todistelematonta väittämien massaa. Et taida edes ymmärtää mitä sanat "empiirisesti todistettu" merkitsee?"
Kyllä tiedän. Ja evoluution on havainnoin todistettu.
Täällä voit tutustua noihin todisteisiin:
http://www.talkorigins.org/faqs/comdesc/
"Tämän vuoksi kysynkin sinulta: mitä on rationaalinen ajattelu?"
Järkeilyyn perustuva ajattelumalli, johon kretardi ei kykene.
"Kertaappa uudelleen kaikki tieteellisen tutkimuksen ja teorian muodostamisen työskentelyn tavat."
Ei tarvitse kiitos vain.
"Mitä sanotaan uudelleen toistettavista koesarjoista?"
Se etteivät ne ole ainoa empiirisen tutkimuksen muoto.
Empiirisessä tutkimuksessa tutkimustulokset saadaan tekemällä konkreettisia havaintoja tutkimuskohteesta ja analysoimalla ja mittaamalla sitä. Empiirisessä tutkimuksessa konkreettinen ja koottu tutkimusaineisto on tutkimuksen keskiössä ja toimii tutkimuksen tekemisen lähtökohta.
https://koppa.jyu.fi/avoimet/hum/menetelmapolkuja/menetelmapolku/tutkimusstrategiat/empiirinen-tutkimus - ajatustyön_prosessi
DRHouse kirjoitti:
"Oi, kerropa missä laboratoriossa tämä empiirinen koesarja on toistettu. Tiettävästi missään laboratoriossa ei vielä ole tuotettu keinoelämää."
Ja luominen on onnistuttu todistamaan laboratoriossa?
"Löydät ja näet vain hörhöä todistelematonta väittämien massaa. Et taida edes ymmärtää mitä sanat "empiirisesti todistettu" merkitsee?"
Kyllä tiedän. Ja evoluution on havainnoin todistettu.
Täällä voit tutustua noihin todisteisiin:
http://www.talkorigins.org/faqs/comdesc/
"Tämän vuoksi kysynkin sinulta: mitä on rationaalinen ajattelu?"
Järkeilyyn perustuva ajattelumalli, johon kretardi ei kykene.
"Kertaappa uudelleen kaikki tieteellisen tutkimuksen ja teorian muodostamisen työskentelyn tavat."
Ei tarvitse kiitos vain.
"Mitä sanotaan uudelleen toistettavista koesarjoista?"
Se etteivät ne ole ainoa empiirisen tutkimuksen muoto.
Empiirisessä tutkimuksessa tutkimustulokset saadaan tekemällä konkreettisia havaintoja tutkimuskohteesta ja analysoimalla ja mittaamalla sitä. Empiirisessä tutkimuksessa konkreettinen ja koottu tutkimusaineisto on tutkimuksen keskiössä ja toimii tutkimuksen tekemisen lähtökohta.
https://koppa.jyu.fi/avoimet/hum/menetelmapolkuja/menetelmapolku/tutkimusstrategiat/empiirinen-tutkimus"Järkeilyyn perustuva ajattelumalli, johon kretardi ei kykene."
Nyt epätieteellinen järkeilysi meni vika suuntaan. Kuinkas tässä nyt näin kävi?
Pidätkö itesäsi ainoana henkilönä joka kykenee rationaaliseen ajatteluun?
Kerrohan kuinka se evoluutiouskovan pakkomielteinen sitoutuminen uskomuksia täynnä olevaan teoriaan voi olla rationaalista järkeilyä? Onhan se selvää, että uskomus on uskomusta on se mitä tahansa.
Et vaan kykene rehellisyyteen, teoriasidonnaisuus on yhtälailla uskomusta kuin uskonnolliset uskomukset. Ymmärätkö edes "sisällön" merkitystä?
Vain tieteellisen teorian sisältö tässä on merkittävää, ei se kuka teorian on julkaissut. Yliopistotasoinen tutkijakin voi olla teoriasidonnainen pakkomielteinen fanaatikko.
Teorian sisällön analysointitaito vaatii rehellisyyttä. Tutkijalla ei voi olla vahvaa ennakko-olettamaa joka automaattisesti johtaa yhteen ja ainoaan loppupäätelmään evoluution todennäköisyydestä. Ne vaihtoehdotkin on analysoitava rehellisesti. - tieteenharrastaja
ajatustyön_prosessi kirjoitti:
"Järkeilyyn perustuva ajattelumalli, johon kretardi ei kykene."
Nyt epätieteellinen järkeilysi meni vika suuntaan. Kuinkas tässä nyt näin kävi?
Pidätkö itesäsi ainoana henkilönä joka kykenee rationaaliseen ajatteluun?
Kerrohan kuinka se evoluutiouskovan pakkomielteinen sitoutuminen uskomuksia täynnä olevaan teoriaan voi olla rationaalista järkeilyä? Onhan se selvää, että uskomus on uskomusta on se mitä tahansa.
Et vaan kykene rehellisyyteen, teoriasidonnaisuus on yhtälailla uskomusta kuin uskonnolliset uskomukset. Ymmärätkö edes "sisällön" merkitystä?
Vain tieteellisen teorian sisältö tässä on merkittävää, ei se kuka teorian on julkaissut. Yliopistotasoinen tutkijakin voi olla teoriasidonnainen pakkomielteinen fanaatikko.
Teorian sisällön analysointitaito vaatii rehellisyyttä. Tutkijalla ei voi olla vahvaa ennakko-olettamaa joka automaattisesti johtaa yhteen ja ainoaan loppupäätelmään evoluution todennäköisyydestä. Ne vaihtoehdotkin on analysoitava rehellisesti.Selvää kuin pläkki:
"Kerrohan kuinka se evoluutiouskovan pakkomielteinen sitoutuminen uskomuksia täynnä olevaan teoriaan voi olla rationaalista järkeilyä?"
DRH viittaa tutkijain tiederaportteihin, joissa on vinot pinot rationaalista järkeilyä eikä jälkeäkään pakkomielteisistä sitoumuksista. Evoluutioteoriakinnojaa vankasti objektiivisiin vhavaintoiyin luonnon rakenteista ja historiasta.
Älä sure; et ole maailman ainoa henkilö, joka ei kykene rationaaliseen ajatteluun, vaikka oletkin tuon palstalla vakuuttavasti todistanut. - aktiivinen_ajattelija
tieteenharrastaja kirjoitti:
Selvää kuin pläkki:
"Kerrohan kuinka se evoluutiouskovan pakkomielteinen sitoutuminen uskomuksia täynnä olevaan teoriaan voi olla rationaalista järkeilyä?"
DRH viittaa tutkijain tiederaportteihin, joissa on vinot pinot rationaalista järkeilyä eikä jälkeäkään pakkomielteisistä sitoumuksista. Evoluutioteoriakinnojaa vankasti objektiivisiin vhavaintoiyin luonnon rakenteista ja historiasta.
Älä sure; et ole maailman ainoa henkilö, joka ei kykene rationaaliseen ajatteluun, vaikka oletkin tuon palstalla vakuuttavasti todistanut."Älä sure; et ole maailman ainoa henkilö, joka ei kykene rationaaliseen ajatteluun, vaikka oletkin tuon palstalla vakuuttavasti todistanut."
Upeata on olla poikkeus ihmiskunnan ihmisten joukossa. Kaikki eivät sentään alistu evoluutioteorian pakkouskomusten valtaan.
Evokit eivät osaa edes kertoa mikä ero on elottomien (mm. rakennusten ja koneiden) esineiden ja elollisten biologisten eliöiden olemassaoloon tulemisessa.
Evokit uskovat ettei elollisten eliöiden olemassolo vaadi tekijää tai tekijöitä.
Mitähän se lisääntymisbiologia on jossa urokset ja naaraat etsivät toisiaan ja yhtyvät. Eivätkö urokset ja naaraat olekaan biologisesti aktiivisia TEKIJÖITÄ?
Ja onpa se yksisoluinenkin eliökin jälkeläistensä tekijä vaikka se jatkaakin sukuaan jakautumalla.
Evokkien kyky tajuta reaalitodellisuutta on varsin vajavaista. Miten on mahdollista, että yksi teoria sammuttaa kokonaan rationaalisen ajattelunkyvyn? - robertosa
aktiivinen_ajattelija kirjoitti:
"Älä sure; et ole maailman ainoa henkilö, joka ei kykene rationaaliseen ajatteluun, vaikka oletkin tuon palstalla vakuuttavasti todistanut."
Upeata on olla poikkeus ihmiskunnan ihmisten joukossa. Kaikki eivät sentään alistu evoluutioteorian pakkouskomusten valtaan.
Evokit eivät osaa edes kertoa mikä ero on elottomien (mm. rakennusten ja koneiden) esineiden ja elollisten biologisten eliöiden olemassaoloon tulemisessa.
Evokit uskovat ettei elollisten eliöiden olemassolo vaadi tekijää tai tekijöitä.
Mitähän se lisääntymisbiologia on jossa urokset ja naaraat etsivät toisiaan ja yhtyvät. Eivätkö urokset ja naaraat olekaan biologisesti aktiivisia TEKIJÖITÄ?
Ja onpa se yksisoluinenkin eliökin jälkeläistensä tekijä vaikka se jatkaakin sukuaan jakautumalla.
Evokkien kyky tajuta reaalitodellisuutta on varsin vajavaista. Miten on mahdollista, että yksi teoria sammuttaa kokonaan rationaalisen ajattelunkyvyn?Kretu puhuu reaalitodellisuudesta ja ajattelukyvystä lol
- elämän_helppous
robertosa kirjoitti:
Kretu puhuu reaalitodellisuudesta ja ajattelukyvystä lol
Kretu sentään tajuaa vielä aktiivisen toiminnan, työn, tekemisen. Teillä evoluutiouskovilla ei edes ajatustyö näytä sujuvan koska tehän ette teorianne mukaan edes kykene aktiiviiseen toimintaan.
Teorianne kieltää aktiivisen toiminnan, työn, kokonaan ja jäljelle jää vain satunnaiset "tyhjiön virtuaalivärähtelyt" ja luonnon tyhjät valinnat.
Ajattelu edellyttää aktiivisesti toimivia aivoja. Näinhän se Hercule Poirotkin toimi kun antoi "harmaiden aivosolujen" tehdä työtä.
Toimivien aivojen kanssa on helppo elää reaalitodellisuudessa. - DRHouse
"Kretu sentään tajuaa vielä aktiivisen toiminnan, työn, tekemisen. Teillä evoluutiouskovilla ei edes ajatustyö näytä sujuvan koska tehän ette teorianne mukaan edes kykene aktiiviiseen toimintaan.2
Evoluutioteoria ei sano mitään tuollaista. Miksi valehtelet?
"Teorianne kieltää aktiivisen toiminnan, työn, kokonaan ja jäljelle jää vain satunnaiset "tyhjiön virtuaalivärähtelyt" ja luonnon tyhjät valinnat."
Ei kiellä, miksi valehtelet?
"Ajattelu edellyttää aktiivisesti toimivia aivoja. Näinhän se Hercule Poirotkin toimi kun antoi "harmaiden aivosolujen" tehdä työtä."
Valitettavasti kretardeilla ei sellaisia ole...
"Toimivien aivojen kanssa on helppo elää reaalitodellisuudessa."
Aivan. Kokeilisit joskus niitä mahdollisia aivojasi käyttää... - DRHouse
ajatustyön_prosessi kirjoitti:
"Järkeilyyn perustuva ajattelumalli, johon kretardi ei kykene."
Nyt epätieteellinen järkeilysi meni vika suuntaan. Kuinkas tässä nyt näin kävi?
Pidätkö itesäsi ainoana henkilönä joka kykenee rationaaliseen ajatteluun?
Kerrohan kuinka se evoluutiouskovan pakkomielteinen sitoutuminen uskomuksia täynnä olevaan teoriaan voi olla rationaalista järkeilyä? Onhan se selvää, että uskomus on uskomusta on se mitä tahansa.
Et vaan kykene rehellisyyteen, teoriasidonnaisuus on yhtälailla uskomusta kuin uskonnolliset uskomukset. Ymmärätkö edes "sisällön" merkitystä?
Vain tieteellisen teorian sisältö tässä on merkittävää, ei se kuka teorian on julkaissut. Yliopistotasoinen tutkijakin voi olla teoriasidonnainen pakkomielteinen fanaatikko.
Teorian sisällön analysointitaito vaatii rehellisyyttä. Tutkijalla ei voi olla vahvaa ennakko-olettamaa joka automaattisesti johtaa yhteen ja ainoaan loppupäätelmään evoluution todennäköisyydestä. Ne vaihtoehdotkin on analysoitava rehellisesti."Nyt epätieteellinen järkeilysi meni vika suuntaan. Kuinkas tässä nyt näin kävi?"
Niin missä kohtaa?
"Pidätkö itesäsi ainoana henkilönä joka kykenee rationaaliseen ajatteluun?"
En. Mutta pidän sinua sellaisena joka ei kykene...
"Kerrohan kuinka se evoluutiouskovan pakkomielteinen sitoutuminen uskomuksia täynnä olevaan teoriaan voi olla rationaalista järkeilyä? Onhan se selvää, että uskomus on uskomusta on se mitä tahansa."
Mihin uskomuksia täynnä olevaan teoriaan? Evoluutioteoria sattuu olemaan havainnoin todistettu...
"Et vaan kykene rehellisyyteen, teoriasidonnaisuus on yhtälailla uskomusta kuin uskonnolliset uskomukset."
Paitsi silloin kun teoria on todistettu faktaksi. Joten sinä olet se joka on rehellisyyteen kykenemätön...
"Ymmärätkö edes "sisällön" merkitystä?"
Paremmin kuin sinä...
"Vain tieteellisen teorian sisältö tässä on merkittävää, ei se kuka teorian on julkaissut. Yliopistotasoinen tutkijakin voi olla teoriasidonnainen pakkomielteinen fanaatikko."
Niin. Se että evoluutio on todistettu riippumattomissa arvioinneissa ei tietenkään riitä luomaan sille kredibiliteettiä...
"Teorian sisällön analysointitaito vaatii rehellisyyttä. Tutkijalla ei voi olla vahvaa ennakko-olettamaa joka automaattisesti johtaa yhteen ja ainoaan loppupäätelmään evoluution todennäköisyydestä. "
Ja siksipä evoluutio on todistettu ilman moisia ennakko-olettamuksia ja toimivaksi havaittu.
"Ne vaihtoehdotkin on analysoitava rehellisesti."
Ne onkin analysoitu. Ja hylätty epävalideina. Sori. - DRHouse
aktiivinen_ajattelija kirjoitti:
"Älä sure; et ole maailman ainoa henkilö, joka ei kykene rationaaliseen ajatteluun, vaikka oletkin tuon palstalla vakuuttavasti todistanut."
Upeata on olla poikkeus ihmiskunnan ihmisten joukossa. Kaikki eivät sentään alistu evoluutioteorian pakkouskomusten valtaan.
Evokit eivät osaa edes kertoa mikä ero on elottomien (mm. rakennusten ja koneiden) esineiden ja elollisten biologisten eliöiden olemassaoloon tulemisessa.
Evokit uskovat ettei elollisten eliöiden olemassolo vaadi tekijää tai tekijöitä.
Mitähän se lisääntymisbiologia on jossa urokset ja naaraat etsivät toisiaan ja yhtyvät. Eivätkö urokset ja naaraat olekaan biologisesti aktiivisia TEKIJÖITÄ?
Ja onpa se yksisoluinenkin eliökin jälkeläistensä tekijä vaikka se jatkaakin sukuaan jakautumalla.
Evokkien kyky tajuta reaalitodellisuutta on varsin vajavaista. Miten on mahdollista, että yksi teoria sammuttaa kokonaan rationaalisen ajattelunkyvyn?"Upeata on olla poikkeus ihmiskunnan ihmisten joukossa. Kaikki eivät sentään alistu evoluutioteorian pakkouskomusten valtaan."
Niin. Valitettavasti löytyy teitä joiden ymmärrys ei siihen riitä...
"Evokit eivät osaa edes kertoa mikä ero on elottomien (mm. rakennusten ja koneiden) esineiden ja elollisten biologisten eliöiden olemassaoloon tulemisessa."
Kappas kun osaamme. Mutta elottomat asiat eivät kuulu evoluution piiriin. Vai milloin olet, kretardi, viimeksi nähnyt vasaran lisääntyvän? Se kun on ehto evoluution toiminnalle...
"Evokit uskovat ettei elollisten eliöiden olemassolo vaadi tekijää tai tekijöitä."
Todistapa että vaativat...
"Mitähän se lisääntymisbiologia on jossa urokset ja naaraat etsivät toisiaan ja yhtyvät. Eivätkö urokset ja naaraat olekaan biologisesti aktiivisia TEKIJÖITÄ?"
Niin ovatkin. Evoluutiohan toteutuu noiden jälkeläisissä... Tämän tietää jokainen joka on käynyt suomalaisen peruskoulun.
J"a onpa se yksisoluinenkin eliökin jälkeläistensä tekijä vaikka se jatkaakin sukuaan jakautumalla."
Ja katsos, perustelusi sille miksi evoluutio toimii, eikun jatkuvat...
"Evokkien kyky tajuta reaalitodellisuutta on varsin vajavaista. Miten on mahdollista, että yksi teoria sammuttaa kokonaan rationaalisen ajattelunkyvyn?"
Sitä meidän tulee tiedustella teiltä kretupelleiltä... - älä_hörhoile
DRHouse kirjoitti:
"Upeata on olla poikkeus ihmiskunnan ihmisten joukossa. Kaikki eivät sentään alistu evoluutioteorian pakkouskomusten valtaan."
Niin. Valitettavasti löytyy teitä joiden ymmärrys ei siihen riitä...
"Evokit eivät osaa edes kertoa mikä ero on elottomien (mm. rakennusten ja koneiden) esineiden ja elollisten biologisten eliöiden olemassaoloon tulemisessa."
Kappas kun osaamme. Mutta elottomat asiat eivät kuulu evoluution piiriin. Vai milloin olet, kretardi, viimeksi nähnyt vasaran lisääntyvän? Se kun on ehto evoluution toiminnalle...
"Evokit uskovat ettei elollisten eliöiden olemassolo vaadi tekijää tai tekijöitä."
Todistapa että vaativat...
"Mitähän se lisääntymisbiologia on jossa urokset ja naaraat etsivät toisiaan ja yhtyvät. Eivätkö urokset ja naaraat olekaan biologisesti aktiivisia TEKIJÖITÄ?"
Niin ovatkin. Evoluutiohan toteutuu noiden jälkeläisissä... Tämän tietää jokainen joka on käynyt suomalaisen peruskoulun.
J"a onpa se yksisoluinenkin eliökin jälkeläistensä tekijä vaikka se jatkaakin sukuaan jakautumalla."
Ja katsos, perustelusi sille miksi evoluutio toimii, eikun jatkuvat...
"Evokkien kyky tajuta reaalitodellisuutta on varsin vajavaista. Miten on mahdollista, että yksi teoria sammuttaa kokonaan rationaalisen ajattelunkyvyn?"
Sitä meidän tulee tiedustella teiltä kretupelleiltä..."Evokit eivät osaa edes kertoa mikä ero on elottomien (mm. rakennusten ja koneiden) esineiden ja elollisten biologisten eliöiden olemassaoloon tulemisessa."
Kappas kun osaamme. Mutta elottomat asiat eivät kuulu evoluution piiriin. Vai milloin olet, kretardi, viimeksi nähnyt vasaran lisääntyvän? Se kun on ehto evoluution toiminnalle..."
Hah hah... naurut sinulle evoluutiouskova. Et olekaan mikään järjen jättiläinen. Et tajunnut sitä, että elottomille ja elollisille kuuluu yksi sama piirre eli olemassaolo.
Peruskysymys onkin miten nämä kaikki, elottomat ja elolliset, ovat tulleet olemassaoleviksi. Miten tämä tekstikin on tullut olemassaolevaksi? Joku on sen olemassaolevaksi kirjoittanut, Ei tämä ole itsestään syntynyt.
Yrität kiertää tai kieltää koko kysymyksen kirjoittamalla näin "elottomat asiat eivät kuulu evoluution piiriin".
Elottomat asiat kuuluvat myös olemasssaolevien asioiden piiriin. Vasaraakin on kehitelty, ei tosin biologisesti, vaan suunnitellulusti. Ehkä et tiedä, että on monenlaisia vasaroita on kehitelty eri tehtäviin. (on timpurin vasaroita, muurarin vasaroita, sepän pajavasaroita, järeämpiä moskia ja lekoja, onpa hydraulisia vasaroitakin yms.)
Et taida ymmärtää koko olemassaolemisen käsitettä. Olemassaoloon voidaan kohdistaa seuraavia kysymyksiä: mitä, missä, mistä, miten ja milloin ?
Evoluutiouskovat luulevat voivansa välttää kiusallisia olemassaolon kysymyksiä lauseella "tämä ei kuulu biologiseen evoluutioon".
Evoluutiouskovat eivät näytä tajuavan edes sitä, että elottomien olemassaolo on myös olemassaoloa vaikka se ei ole biologista olemassaoloa. Olemassaolemisen kannalta ei ole mitään eroa onko jokin eloton vai elollinen.
Teidän logiikkanne olemassaolemisesta on aivan surkuhupaisaa hörhöilyä.
Eikö yhtään hävetä?
Ette ymmärrä lainkaan käsitettä "olemassaolo". - KazuKa
"Evoluutiouskovat luulevat voivansa välttää kiusallisia olemassaolon kysymyksiä lauseella "tämä ei kuulu biologiseen evoluutioon"."
Jos halut puhua olemassaolosta, puhu olemasaolosta, jos haluat puhua evoluutiosta ensin opi mitä evoluution on ja sitten puhu evoluutiosta.
Evoluutioteoria ei pyri selittämään mitään muuta kuin miten evoluutio toimii.
Olemasaolon syille on omat mahdolliset selityksensä ja yksikään niistä ei ole "Jumala". - DRHouse
älä_hörhoile kirjoitti:
"Evokit eivät osaa edes kertoa mikä ero on elottomien (mm. rakennusten ja koneiden) esineiden ja elollisten biologisten eliöiden olemassaoloon tulemisessa."
Kappas kun osaamme. Mutta elottomat asiat eivät kuulu evoluution piiriin. Vai milloin olet, kretardi, viimeksi nähnyt vasaran lisääntyvän? Se kun on ehto evoluution toiminnalle..."
Hah hah... naurut sinulle evoluutiouskova. Et olekaan mikään järjen jättiläinen. Et tajunnut sitä, että elottomille ja elollisille kuuluu yksi sama piirre eli olemassaolo.
Peruskysymys onkin miten nämä kaikki, elottomat ja elolliset, ovat tulleet olemassaoleviksi. Miten tämä tekstikin on tullut olemassaolevaksi? Joku on sen olemassaolevaksi kirjoittanut, Ei tämä ole itsestään syntynyt.
Yrität kiertää tai kieltää koko kysymyksen kirjoittamalla näin "elottomat asiat eivät kuulu evoluution piiriin".
Elottomat asiat kuuluvat myös olemasssaolevien asioiden piiriin. Vasaraakin on kehitelty, ei tosin biologisesti, vaan suunnitellulusti. Ehkä et tiedä, että on monenlaisia vasaroita on kehitelty eri tehtäviin. (on timpurin vasaroita, muurarin vasaroita, sepän pajavasaroita, järeämpiä moskia ja lekoja, onpa hydraulisia vasaroitakin yms.)
Et taida ymmärtää koko olemassaolemisen käsitettä. Olemassaoloon voidaan kohdistaa seuraavia kysymyksiä: mitä, missä, mistä, miten ja milloin ?
Evoluutiouskovat luulevat voivansa välttää kiusallisia olemassaolon kysymyksiä lauseella "tämä ei kuulu biologiseen evoluutioon".
Evoluutiouskovat eivät näytä tajuavan edes sitä, että elottomien olemassaolo on myös olemassaoloa vaikka se ei ole biologista olemassaoloa. Olemassaolemisen kannalta ei ole mitään eroa onko jokin eloton vai elollinen.
Teidän logiikkanne olemassaolemisesta on aivan surkuhupaisaa hörhöilyä.
Eikö yhtään hävetä?
Ette ymmärrä lainkaan käsitettä "olemassaolo"."Hah hah... naurut sinulle evoluutiouskova. Et olekaan mikään järjen jättiläinen. Et tajunnut sitä, että elottomille ja elollisille kuuluu yksi sama piirre eli olemassaolo."
Niin , ja? Ei se silti tarkoita että biologisia prosesseja käsittelevä teoria olettaisi että vasarat lisääntyvät. Toisin kuin te kretardit, jotka näin ilmeisesti luulette...
"Peruskysymys onkin miten nämä kaikki, elottomat ja elolliset, ovat tulleet olemassaoleviksi. Miten tämä tekstikin on tullut olemassaolevaksi? Joku on sen olemassaolevaksi kirjoittanut, Ei tämä ole itsestään syntynyt."
Elottomiin esineisiin pätee varsin hyvin alkuräjähdyksestä alkanut fyysisen maailman kehitys, jonka senkin tunnemme varsin hyvin. Se puolestaan EI ole vaatinut mitään älykästä luojaa.
"Yrität kiertää tai kieltää koko kysymyksen kirjoittamalla näin "elottomat asiat eivät kuulu evoluution piiriin"."
Koska ne eivät kuulu. Jokainen joka edes vähän evoluutiosta tietää moisen tunnustaa.
"Elottomat asiat kuuluvat myös olemasssaolevien asioiden piiriin. Vasaraakin on kehitelty, ei tosin biologisesti, vaan suunnitellulusti. Ehkä et tiedä, että on monenlaisia vasaroita on kehitelty eri tehtäviin. (on timpurin vasaroita, muurarin vasaroita, sepän pajavasaroita, järeämpiä moskia ja lekoja, onpa hydraulisia vasaroitakin yms.)"
Niin, ja? Eivät ne silti kuulu evoluution piiriin, koska eivät lisäänny itsestään. Mikä tässä on niin vaikea tajuta?
"Et taida ymmärtää koko olemassaolemisen käsitettä. Olemassaoloon voidaan kohdistaa seuraavia kysymyksiä: mitä, missä, mistä, miten ja milloin ?"
Ja sinä et taida tajuta biologian käsitettä...
"Evoluutiouskovat luulevat voivansa välttää kiusallisia olemassaolon kysymyksiä lauseella "tämä ei kuulu biologiseen evoluutioon"."
Koska elottomat asiat siihen eivät kuulu. Niiden synnylle on toisia teorioita.
"Evoluutiouskovat eivät näytä tajuavan edes sitä, että elottomien olemassaolo on myös olemassaoloa vaikka se ei ole biologista olemassaoloa. Olemassaolemisen kannalta ei ole mitään eroa onko jokin eloton vai elollinen."
Kyllä sillä on hieman eroa. Kuten sanottu, elottomat asiat eivät voi esimerkiksi lisääntyä, jolloin evoluutio, joka toimiaksen jonkinlaista suvunjatkamista vaatii ei niitä koske.
"Teidän logiikkanne olemassaolemisesta on aivan surkuhupaisaa hörhöilyä."
Sinun logiikkasi mukaan vasara on biologinen eliö. Joten olisin ihan hiljaa siitä logiikasta...
"Eikö yhtään hävetä?"
Ei. Sinua tosin pitäisi ja kunnolla, kun taas kerran typeryytesi osoitit... On aika säälittävää että yrität vämgätä evoluution biologiseen prosessiin sellaisia asioita jotka siihen eivät kuulu ja sitten saivartelet asiasta. Opettelisit edes evoluutioteorian alkeet, niin olisit edes auttavasti varteenotettava vastus.
- tuntematon_kiehtoo
Ette usko tuntemattomaan jumalakäsitykseen, mutta silti voitte uskoa tuntemattomiin "fysiikkoihin" kuten tuohon pimeään energiaan ja pimeään aineeseen.
Olette epäloogisia, kiellätte jumaluuden mahdottomana mutta voitte silti uskoa MUIHIN tuntemattomuuksiin.
Miten tuntematon voi teille todistaa jotakin tunnetusta olemassaolosta?
Kyllä teillä on nyt selotysvelvollisuus. Mitä nuo tuntemattomat pimeä energia ja pimeä aine ovat?
Te olette yksinkertaisesti Jumalapelkoisia, mutta ette näy pelkäävän MUITA tuntemattomuuksia kuten pimeää energiaa ja pimeää ainetta. Mikään nykyfysiikan teoria ei näitä selitä, niiden olemassaolo on vain tulosta päättelystä (ajatusprosessista).
Teille nihilisteille siis näyttää olevan täysin kelvollista MUIDEN tuntemattomuuksien ajattelu kunhan se ei vaan ole Jumala.
Teidän ajattelu on varsin epäloogista, tuntematon jumaluus syrjäytetään ajattelusta mutta MUITA tuntemattomuuksia kelpuutetaan vallan hyvin. Te hyväksytte siis olemassaolon selitykseksi MUITA tuntemattomuuksia kuin Jumalan.
Mistä tämä kertoo ? MUUT tuntemattomuudet kelpaa kunhan se ei vaan ole Jumala.- tieteenharrastaja
Helppo aelittää:
"Kyllä teillä on nyt selotysvelvollisuus. Mitä nuo tuntemattomat pimeä energia ja pimeä aine ovat?"
Pimeä energia on toistaiseksi tuntematon syy avaruuden metriikan objektiivisesti havaitun laajenemisen objektiivisesti havaittuun nopeutumiseen.
Pimeä aine on syy glaksien pyörimisen rataliikkeeen objektiivisesti havaittuun muotoon, joka ei selity objektiivisesti havaitulla tuntemamme aineen määrällä.
Kuten huomaat, kummastakin tiedetään jotakin, vaikka ei kaikkea. Jumalasta ei ole minkäänlaista objektiivista tietoa. - DRHouse
"Ette usko tuntemattomaan jumalakäsitykseen, mutta silti voitte uskoa tuntemattomiin "fysiikkoihin" kuten tuohon pimeään energiaan ja pimeään aineeseen."
Noista kaikista on olemassa todisteet.
"Olette epäloogisia, kiellätte jumaluuden mahdottomana mutta voitte silti uskoa MUIHIN tuntemattomuuksiin."
Edelleen, se että tietää jonkin asian todisteiden perusteella, ei ole epäloogista.
"Miten tuntematon voi teille todistaa jotakin tunnetusta olemassaolosta?"
Se että tuon tuntemattoman olemassaolo on todistettu, voi hyvinkin kertoa olemassaolosta.
"Kyllä teillä on nyt selotysvelvollisuus. Mitä nuo tuntemattomat pimeä energia ja pimeä aine ovat?"
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pimeä_aine
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pimeä_energia
"Te olette yksinkertaisesti Jumalapelkoisia"
Miten olematonta voi pelätä?
"Mutta ette näy pelkäävän MUITA tuntemattomuuksia kuten pimeää energiaa ja pimeää ainetta. Mikään nykyfysiikan teoria ei näitä selitä, niiden olemassaolo on vain tulosta päättelystä (ajatusprosessista)."
Miksi valehtelet? Nykyfysiikan teoriat selittävät noiden olemassaolon.
"Teille nihilisteille siis näyttää olevan täysin kelvollista MUIDEN tuntemattomuuksien ajattelu kunhan se ei vaan ole Jumala."
Ateismi ei tarkoita nihilismiä. Jumalaa puolestaan ei ole todistettu. Saat kyllä vapaasti yrittää.
"Teidän ajattelu on varsin epäloogista, tuntematon jumaluus syrjäytetään ajattelusta mutta MUITA tuntemattomuuksia kelpuutetaan vallan hyvin. Te hyväksytte siis olemassaolon selitykseksi MUITA tuntemattomuuksia kuin Jumalan."
Koska niistä muista tuntemattomuuksista on ihan suoria todisteita, siitä jumalastasi ei ole. Joten taaskaan kyseessä ei ole epäloogisuus.
"Mistä tämä kertoo ? MUUT tuntemattomuudet kelpaa kunhan se ei vaan ole Jumala."
Vaikkapa siitä että noista muista tuntemattomuuksista on todisteita, jumalastasi ei. Mutta kuten sanottua, siitä vain todistamaan jumalan olemassaolo. Empiirisin, vastaansanomattomin ja objektiivisin todistein. Universumin olemassaolo ei siis esimerkiksi käy todisteesta. - älä_odota_turhaan
DRHouse kirjoitti:
"Ette usko tuntemattomaan jumalakäsitykseen, mutta silti voitte uskoa tuntemattomiin "fysiikkoihin" kuten tuohon pimeään energiaan ja pimeään aineeseen."
Noista kaikista on olemassa todisteet.
"Olette epäloogisia, kiellätte jumaluuden mahdottomana mutta voitte silti uskoa MUIHIN tuntemattomuuksiin."
Edelleen, se että tietää jonkin asian todisteiden perusteella, ei ole epäloogista.
"Miten tuntematon voi teille todistaa jotakin tunnetusta olemassaolosta?"
Se että tuon tuntemattoman olemassaolo on todistettu, voi hyvinkin kertoa olemassaolosta.
"Kyllä teillä on nyt selotysvelvollisuus. Mitä nuo tuntemattomat pimeä energia ja pimeä aine ovat?"
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pimeä_aine
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pimeä_energia
"Te olette yksinkertaisesti Jumalapelkoisia"
Miten olematonta voi pelätä?
"Mutta ette näy pelkäävän MUITA tuntemattomuuksia kuten pimeää energiaa ja pimeää ainetta. Mikään nykyfysiikan teoria ei näitä selitä, niiden olemassaolo on vain tulosta päättelystä (ajatusprosessista)."
Miksi valehtelet? Nykyfysiikan teoriat selittävät noiden olemassaolon.
"Teille nihilisteille siis näyttää olevan täysin kelvollista MUIDEN tuntemattomuuksien ajattelu kunhan se ei vaan ole Jumala."
Ateismi ei tarkoita nihilismiä. Jumalaa puolestaan ei ole todistettu. Saat kyllä vapaasti yrittää.
"Teidän ajattelu on varsin epäloogista, tuntematon jumaluus syrjäytetään ajattelusta mutta MUITA tuntemattomuuksia kelpuutetaan vallan hyvin. Te hyväksytte siis olemassaolon selitykseksi MUITA tuntemattomuuksia kuin Jumalan."
Koska niistä muista tuntemattomuuksista on ihan suoria todisteita, siitä jumalastasi ei ole. Joten taaskaan kyseessä ei ole epäloogisuus.
"Mistä tämä kertoo ? MUUT tuntemattomuudet kelpaa kunhan se ei vaan ole Jumala."
Vaikkapa siitä että noista muista tuntemattomuuksista on todisteita, jumalastasi ei. Mutta kuten sanottua, siitä vain todistamaan jumalan olemassaolo. Empiirisin, vastaansanomattomin ja objektiivisin todistein. Universumin olemassaolo ei siis esimerkiksi käy todisteesta.""Mutta ette näy pelkäävän MUITA tuntemattomuuksia kuten pimeää energiaa ja pimeää ainetta. Mikään nykyfysiikan teoria ei näitä selitä, niiden olemassaolo on vain tulosta päättelystä (ajatusprosessista)."
Miksi valehtelet? Nykyfysiikan teoriat selittävät noiden olemassaolon."
Taas tätä väärin ymmärrystä. Koska te opitte ajattelemaan? Nämä ajatukset pimeästä energiasta ja pimeästä aineesta liittyy kosmologiseen teoriaan alkuräjähdyksestä ja sen jälkeiseen inflaatioon.
Tätä inflaatiota ei muuten voi selittää, oli siis pakko keksiä jokin teoreettinen selitys.
En minä valehdellut. Tuo sinun typerä ja väärä käsitys kun et ymmärrä kosmologisia teorioita teoriana. Ne eivät perustu mihinkään suoraan havaintoon. vaan nämä ajatelmat pimestä energiasta ja pimeästä aineesta ovat edelleen teoreettisia olettamuksia.
Et siis vieläkään kykene erottamaan toisistaan teorian ja todellisuuden käsityksiä.
Pimeän energian ja pimeän aineen fysikaalista luonnetta ei edelleenkään tunneta.
Jos muutat oletat et tunne lainkaan nykyfysiikkaa ja sen teorioita. Älä viitsi toistella omia vääriä käsityksiäsi.
Et taida edes ymmärtää teoreettisen fysiikan osa-aluetta lainkaan. Nämä teoreetisen fysiikan teoriat eivät kerro todellisuudesta juuri mitään. Ne ovat pelkkiä ajatusrakennelmia joilla YRITETÄÄN selittää sitä mitä ei ymmärretä.
Selitysyritykset eivät aina johda todellisuuden parempaan ymmärtämiseen.
Hanki itsellesi parempi teorioiden ymmärryskyky. Ei sinun vääriä käsityksiä niistä aina jaksa oikaista perusteellisen tarkasti. VÄITÄT tuntevasi pimeän energian ja pimeän aineen olemuksen - katin kontit et sinä niitä tunne ollenkaan.
Et sinä niistä tiedoista kumminkaan tule saamaan Nobel palkintoa. Odottelet aivan turhaan palkintotilaisuutta.
Parempi olisi tunnustaa avoimesti oma tietämättömyys. - KazuKa
"Ette usko tuntemattomaan jumalakäsitykseen, mutta silti voitte uskoa tuntemattomiin "fysiikkoihin" kuten tuohon pimeään energiaan ja pimeään aineeseen."
Pimeään aine voi huomata painovoiman vaikutuksesta aineeseen.
Miten Jumalan voi huomata? Siitä, että eräät papit eivät joutuneet oikeuden eteen pitkään aikaan? - DRHouse
älä_odota_turhaan kirjoitti:
""Mutta ette näy pelkäävän MUITA tuntemattomuuksia kuten pimeää energiaa ja pimeää ainetta. Mikään nykyfysiikan teoria ei näitä selitä, niiden olemassaolo on vain tulosta päättelystä (ajatusprosessista)."
Miksi valehtelet? Nykyfysiikan teoriat selittävät noiden olemassaolon."
Taas tätä väärin ymmärrystä. Koska te opitte ajattelemaan? Nämä ajatukset pimeästä energiasta ja pimeästä aineesta liittyy kosmologiseen teoriaan alkuräjähdyksestä ja sen jälkeiseen inflaatioon.
Tätä inflaatiota ei muuten voi selittää, oli siis pakko keksiä jokin teoreettinen selitys.
En minä valehdellut. Tuo sinun typerä ja väärä käsitys kun et ymmärrä kosmologisia teorioita teoriana. Ne eivät perustu mihinkään suoraan havaintoon. vaan nämä ajatelmat pimestä energiasta ja pimeästä aineesta ovat edelleen teoreettisia olettamuksia.
Et siis vieläkään kykene erottamaan toisistaan teorian ja todellisuuden käsityksiä.
Pimeän energian ja pimeän aineen fysikaalista luonnetta ei edelleenkään tunneta.
Jos muutat oletat et tunne lainkaan nykyfysiikkaa ja sen teorioita. Älä viitsi toistella omia vääriä käsityksiäsi.
Et taida edes ymmärtää teoreettisen fysiikan osa-aluetta lainkaan. Nämä teoreetisen fysiikan teoriat eivät kerro todellisuudesta juuri mitään. Ne ovat pelkkiä ajatusrakennelmia joilla YRITETÄÄN selittää sitä mitä ei ymmärretä.
Selitysyritykset eivät aina johda todellisuuden parempaan ymmärtämiseen.
Hanki itsellesi parempi teorioiden ymmärryskyky. Ei sinun vääriä käsityksiä niistä aina jaksa oikaista perusteellisen tarkasti. VÄITÄT tuntevasi pimeän energian ja pimeän aineen olemuksen - katin kontit et sinä niitä tunne ollenkaan.
Et sinä niistä tiedoista kumminkaan tule saamaan Nobel palkintoa. Odottelet aivan turhaan palkintotilaisuutta.
Parempi olisi tunnustaa avoimesti oma tietämättömyys."Taas tätä väärin ymmärrystä. Koska te opitte ajattelemaan?"
Opettelisit ensin itse...
" Nämä ajatukset pimeästä energiasta ja pimeästä aineesta liittyy kosmologiseen teoriaan alkuräjähdyksestä ja sen jälkeiseen inflaatioon."
Ja kappas, ne on kokeellisesti todistettu olemassaoleviksi...
"Tätä inflaatiota ei muuten voi selittää, oli siis pakko keksiä jokin teoreettinen selitys."
Joka on vahvistettu havainnoin.
"En minä valehdellut."
Kylläpä vain valehtelit.
"Tuo sinun typerä ja väärä käsitys kun et ymmärrä kosmologisia teorioita teoriana. Ne eivät perustu mihinkään suoraan havaintoon. vaan nämä ajatelmat pimestä energiasta ja pimeästä aineesta ovat edelleen teoreettisia olettamuksia."
Miksi niistä sitten on julkaistu havaintoja ihna suomalaisessakin mediassa?
"Et siis vieläkään kykene erottamaan toisistaan teorian ja todellisuuden käsityksiä."
Sinulla on se ongelma, ei minilla...
"Pimeän energian ja pimeän aineen fysikaalista luonnetta ei edelleenkään tunneta."
Mutta niiden olemassaolo on todistettu...
"Jos muutat oletat et tunne lainkaan nykyfysiikkaa ja sen teorioita. Älä viitsi toistella omia vääriä käsityksiäsi."
Olen sanonut että ne ovat olemassa todistetusti. Joten lopetapa taas se valehtelu...
"Et taida edes ymmärtää teoreettisen fysiikan osa-aluetta lainkaan. Nämä teoreetisen fysiikan teoriat eivät kerro todellisuudesta juuri mitään. Ne ovat pelkkiä ajatusrakennelmia joilla YRITETÄÄN selittää sitä mitä ei ymmärretä."
Seli seli. Se että nämäkin teoriat on vahvistettu vetäisee maton nätisti altasi...
"Selitysyritykset eivät aina johda todellisuuden parempaan ymmärtämiseen."
Eivät toki. Onko kukaan väittänytkään?
"Hanki itsellesi parempi teorioiden ymmärryskyky."
On jo sinua parempi kiitos vain...
"Ei sinun vääriä käsityksiä niistä aina jaksa oikaista perusteellisen tarkasti. VÄITÄT tuntevasi pimeän energian ja pimeän aineen olemuksen - katin kontit et sinä niitä tunne ollenkaan."
Miksi taas valehtelet? Sanoin vain että ne ovat olemassa todistetusti.
"Et sinä niistä tiedoista kumminkaan tule saamaan Nobel palkintoa. Odottelet aivan turhaan palkintotilaisuutta."
Enpä ole sellaista kaivannutkaan...
"Parempi olisi tunnustaa avoimesti oma tietämättömyys."
Noudattaisit omaa ohjettasi. Se että jaksat saivarrella sivuseikoista kun aina jäät häviölle on tosin aika liikkistä...
- Ei.luotu
Ja vieläkin luominen on ilman todisteita. Kovasti on yritetty evoluutiota ja siitä kertovaa teoriaa kaataa, mutta jälleen kerran heikoin tuloksin. Milsi ette käytä voimianne tuohon luomisen todistamiseen? Eihän luominen oli mikään vasta kohta evoluutiolle. Se on pelkkä väite ilman yhtään todistetta luonnossa.
- muistatkokunviimekäveit
Väärin!
Kretardismista löytyy vakuuttavia todisteita.- uskomuksen_mitta
Just näin. Jos evoluutioteoria olisi tosi se olisi toistettavissa biologisilla kokeilla.
Evoluutioteoria on erityisen ovelasti rakennettu teoria koska sitä ei voida toistaa normaalin tutkimuksen mukaisilla aikatauluilla.
Meillä ei ole mitään tutkimusmenetelmiä joilla miljoonien vuosien aikataulu voidaan supistaa laboratorioiden tutkimusajan kapasiteettiin.
Tutkijoilla ei ole mitään mahdollisuutta toistaa evoluutioprosessia koska edessä on ratkaisematon aikakynnys. Näin evoluutioteoriaa ei voida toistaa normaaleja tieteen tutkimusmetodeja käytten.
Päätelmä vuosimiljoonien hitaasta prosessista on vain ajatuksellista ideologiaa.
Tiedehän hehkuttaa kovasti toistettavissa olevien tutkimusten arvoa. (Evoluutiouskovat jopa vaativat, että luominenkin pitäisi toistaa)
Evoluutiouskovat heittää romukoppaan jopa tutkimuksellisen ajan käytön arvon.
Me ihmiset emme voi tutkia noin hitaita miljoonien vuosien prosesseja koska parhaimpienkin tutkijoiden tehollinen työaika on vain muutamia kymmeniä vuosia.
Tämä aika ei riitä miljoonia vuosia kestäviin prosessitutkimuksiin eli evoluutioteoriaa ei voida todistella oikeaksi tieteellisin menetelmin.
Evoluutioteoria on tämän vuoksi vain uskomus. Teorialla ei ole edes normaaleja tieteellisen tutkimuksen "toistettavuuden"ominaisuuksia. Tätä voisi verrata yhden etanan matkaan maapallon ympäri. Tämä ei onnistuisi koska yksikään etana ei elä niin pitkää aikaa jotta voisi omin avuin kulkea maapallon ympäri.
Mahdoton yritys ei ole edes mahdollinen todellisuudessa.
Näin evoluutioteoria täyttää kaikki ideologisen uskomusfilosofian vaatimuksen uskottavuudestaan: teoria jota ei voi todistaa. "Just näin. Jos evoluutioteoria olisi tosi se olisi toistettavissa biologisilla kokeilla."
Ja niinhän se onkin: aina kun evoluutiota testataan laboratorioissa, havaitaan evoluutioteorian mukaista evoluutiota.
"Evoluutioteoria on erityisen ovelasti rakennettu teoria koska sitä ei voida toistaa normaalin tutkimuksen mukaisilla aikatauluilla."
Kaikkia evoluutioteorian väittämiä ja seurauksia on testattu lukemattomia kertoja eri menetelmillä ja ne ovat aina pitäneet paikkansa.
"Meillä ei ole mitään tutkimusmenetelmiä joilla miljoonien vuosien aikataulu voidaan supistaa laboratorioiden tutkimusajan kapasiteettiin."
Ahaa. Puhutkin siitä, että sen sijaan, että testaisimme evoluutioteoriaa kokeellisesti, sinun mukaasi meidän tulisi toistaa evoluutiohistoria laboratorioissa. Et ole näemmä ymmärtänyt evoluutioteorian ja evoluutiohistorian eroa ja siksi sotket asioita. Mutta meidän ei tarvitse toistaa evoluutiohistoriaa laboratorioissa tietääksemme, että se on totta: tutkitaan vain evoluutiota ja sen mekanismeja, luontoa, fossiiliaineiston järjestäytyneisyyttä ja sitä miltä sen tulisi näyttää, jos evoluutioteorian mukainen evoluutiohistoria on totta. Ja näin havaitsemme, että kaikki tosiasiat todistavat sen puolesta, että evoluutioteorian mukainen evoluutiohistoria on suurella tarkkuudella totta.
"Päätelmä vuosimiljoonien hitaasta prosessista on vain ajatuksellista ideologiaa."
Haha. Ei. Se on lukuisia kertoja eri menetelmillä varmistettu fysikaalinen mittaustulos.
"Tiedehän hehkuttaa kovasti toistettavissa olevien tutkimusten arvoa. (Evoluutiouskovat jopa vaativat, että luominenkin pitäisi toistaa)"
Kokeellinen toistettavuus tarkoittaa näiden menneiden asioiden tutkimisessa sitä, että jokaisen tulisi tehdä samat havainnot historiallisten tapahtumien seurauksista. Esimerkiksi jokainen tutkimusryhmä, joka havainnoi K/T-rajaa havaitsee, että sen alapuolelta ei koskaan löydy lammasta, jos kerrostumat eivät ole kääntyneet. Ja näin on siksi, että lampaat eivät olleet vielä kehittyneet tuolloin dinosaurusten aikakaudella.
"Me ihmiset emme voi tutkia noin hitaita miljoonien vuosien prosesseja koska parhaimpienkin tutkijoiden tehollinen työaika on vain muutamia kymmeniä vuosia."
Meidän ei tarvitse toistaa noita prosesseja voidaksemme tutkia niiden seurauksia toistettavasti kokeellisesti.
"Tämä aika ei riitä miljoonia vuosia kestäviin prosessitutkimuksiin eli evoluutioteoriaa ei voida todistella oikeaksi tieteellisin menetelmin."
Haha. Evoluutioteoria on jo todistettu oikeaksi niin hyvin kuin se luonnontieteessä on mahdollista. Evoluutiohistoriaa ei tarvitse toistaa, jotta tietäisimme evoluutioteorian pitävän paikkansa, mutta jotta kykenisimme varmistamaan, että selittyykö lajien kehitys evoluutiolla, meidän toki pitää testata, onko fossiiliaineistossa havaittava muutos mahdollinen tuntemillamme evoluutiomekanismeilla. Ja se on: laboratorioissa on havaittu lukuisia kertoja nopeampaa evoluutiota kuin mitä fossiiliaineistossa.
"Evoluutioteoria on tämän vuoksi vain uskomus. Teorialla ei ole edes normaaleja tieteellisen tutkimuksen "toistettavuuden"ominaisuuksia."
Soteket ihan perusasiatkin. Selvitä nyt itsellesi kumpaa vastustat: evoluutioteoriaa vai evoluutiohistoriaa.
"Tätä voisi verrata yhden etanan matkaan maapallon ympäri. Tämä ei onnistuisi koska yksikään etana ei elä niin pitkää aikaa jotta voisi omin avuin kulkea maapallon ympäri."
Mutta miljardit etanat kyllä yhdessä kulkevat pidemmän matkan kuin Maan ympärys.
"Näin evoluutioteoria täyttää kaikki ideologisen uskomusfilosofian vaatimuksen uskottavuudestaan: teoria jota ei voi todistaa."
Evoluutioteorian puolesta todistaa jokaikinen biologinen fakta ja aina kun evoluutiota on kokeellisesti testattu, se on tapahtunut evoluutioteorian mukaisesti: tiedämme siis, että se kuvaa totuutta.- DRHouse
uskomuksen_mitta kirjoitti:
Just näin. Jos evoluutioteoria olisi tosi se olisi toistettavissa biologisilla kokeilla.
Evoluutioteoria on erityisen ovelasti rakennettu teoria koska sitä ei voida toistaa normaalin tutkimuksen mukaisilla aikatauluilla.
Meillä ei ole mitään tutkimusmenetelmiä joilla miljoonien vuosien aikataulu voidaan supistaa laboratorioiden tutkimusajan kapasiteettiin.
Tutkijoilla ei ole mitään mahdollisuutta toistaa evoluutioprosessia koska edessä on ratkaisematon aikakynnys. Näin evoluutioteoriaa ei voida toistaa normaaleja tieteen tutkimusmetodeja käytten.
Päätelmä vuosimiljoonien hitaasta prosessista on vain ajatuksellista ideologiaa.
Tiedehän hehkuttaa kovasti toistettavissa olevien tutkimusten arvoa. (Evoluutiouskovat jopa vaativat, että luominenkin pitäisi toistaa)
Evoluutiouskovat heittää romukoppaan jopa tutkimuksellisen ajan käytön arvon.
Me ihmiset emme voi tutkia noin hitaita miljoonien vuosien prosesseja koska parhaimpienkin tutkijoiden tehollinen työaika on vain muutamia kymmeniä vuosia.
Tämä aika ei riitä miljoonia vuosia kestäviin prosessitutkimuksiin eli evoluutioteoriaa ei voida todistella oikeaksi tieteellisin menetelmin.
Evoluutioteoria on tämän vuoksi vain uskomus. Teorialla ei ole edes normaaleja tieteellisen tutkimuksen "toistettavuuden"ominaisuuksia. Tätä voisi verrata yhden etanan matkaan maapallon ympäri. Tämä ei onnistuisi koska yksikään etana ei elä niin pitkää aikaa jotta voisi omin avuin kulkea maapallon ympäri.
Mahdoton yritys ei ole edes mahdollinen todellisuudessa.
Näin evoluutioteoria täyttää kaikki ideologisen uskomusfilosofian vaatimuksen uskottavuudestaan: teoria jota ei voi todistaa."Just näin. Jos evoluutioteoria olisi tosi se olisi toistettavissa biologisilla kokeilla."
Se on. Jopa laboratorio-olosuhteissa...
"Evoluutioteoria on erityisen ovelasti rakennettu teoria koska sitä ei voida toistaa normaalin tutkimuksen mukaisilla aikatauluilla."
Kuitenkin se ON todistettu...
"Meillä ei ole mitään tutkimusmenetelmiä joilla miljoonien vuosien aikataulu voidaan supistaa laboratorioiden tutkimusajan kapasiteettiin."
Kappas kummaa kun on.
"Tutkijoilla ei ole mitään mahdollisuutta toistaa evoluutioprosessia koska edessä on ratkaisematon aikakynnys. Näin evoluutioteoriaa ei voida toistaa normaaleja tieteen tutkimusmetodeja käytten."
Miksi se sitten on toistettu?
"Päätelmä vuosimiljoonien hitaasta prosessista on vain ajatuksellista ideologiaa."
Mitä nyt todistettua sellaista...
"Tiedehän hehkuttaa kovasti toistettavissa olevien tutkimusten arvoa. (Evoluutiouskovat jopa vaativat, että luominenkin pitäisi toistaa)"
Koska sitä luomista itse tieteeksi väitätte, olisi vähimmäisvaatimus että premissinne olisi toistettavissa...
"Evoluutiouskovat heittää romukoppaan jopa tutkimuksellisen ajan käytön arvon.Me ihmiset emme voi tutkia noin hitaita miljoonien vuosien prosesseja koska parhaimpienkin tutkijoiden tehollinen työaika on vain muutamia kymmeniä vuosia."
Ja silti niitä tutkitaan. Tieteen kumuloituvuus on hieno juttu.
"Tämä aika ei riitä miljoonia vuosia kestäviin prosessitutkimuksiin eli evoluutioteoriaa ei voida todistella oikeaksi tieteellisin menetelmin."
Miksi se sitten on todistettu?
"Evoluutioteoria on tämän vuoksi vain uskomus. Teorialla ei ole edes normaaleja tieteellisen tutkimuksen "toistettavuuden"ominaisuuksia."
Miksi taas valehtelet?
"Tätä voisi verrata yhden etanan matkaan maapallon ympäri. Tämä ei onnistuisi koska yksikään etana ei elä niin pitkää aikaa jotta voisi omin avuin kulkea maapallon ympäri."
Todistapa ettei voisi.
"Näin evoluutioteoria täyttää kaikki ideologisen uskomusfilosofian vaatimuksen uskottavuudestaan: teoria jota ei voi todistaa."
Miksi se sitten on empiirisin havainnoin todistettu? - kerettiläinenXY
DRHouse kirjoitti:
"Just näin. Jos evoluutioteoria olisi tosi se olisi toistettavissa biologisilla kokeilla."

Miksi se sitten on empiirisin havainnoin todistettu?"Ja silti niitä tutkitaan. Tieteen kumuloituvuus on HIENO juttu."
Tämä on totta. Tieteen tutkijoissa tyhmyys kumuloituu koska pidetään kiinni valitusta ennakko-olettamuksesta eli evoluutioteoriasta.
Kun kaikki havainnot selitetään pakonomaisesti yhden paradigman eli evoluutioteorian mukaisesti niin tämähän on juuri sitä tyhmyyden kumuloitumista.
Näin tieteellinen tutkimus on saatu värittymään ideologiseksi opiksi "ismiksi".
(evolutionismi, nihilismi, ateismi,)
Teistä tämä on HIENO juttu.
Itse en pitäisi tätä sitoutumista yhteen paradigmaan niinkään hienona juttuna. - ei_uskomuspakkoinen
kerettiläinenXY kirjoitti:
"Ja silti niitä tutkitaan. Tieteen kumuloituvuus on HIENO juttu."
Tämä on totta. Tieteen tutkijoissa tyhmyys kumuloituu koska pidetään kiinni valitusta ennakko-olettamuksesta eli evoluutioteoriasta.
Kun kaikki havainnot selitetään pakonomaisesti yhden paradigman eli evoluutioteorian mukaisesti niin tämähän on juuri sitä tyhmyyden kumuloitumista.
Näin tieteellinen tutkimus on saatu värittymään ideologiseksi opiksi "ismiksi".
(evolutionismi, nihilismi, ateismi,)
Teistä tämä on HIENO juttu.
Itse en pitäisi tätä sitoutumista yhteen paradigmaan niinkään hienona juttuna.Hieno oivallus. Evolutionistit ja nihilistit eivät ymmärrä kumuloituvia ilmiöitä vaikka ovat siitä todisteina olemassa.
Vanha kansanomainen sanonta onkin "joukossa tyhmyys tiivistyy".
Tämä kertoo vahvasti metafyysisistä, tietoteoreettisista ja arvofilosofisista faktoista. Ihmiset haluavat olla laumasieluja, harva rohkenee olla yksilöllinen vahva ajattelija. Kerettiläisyys ei ole jokaisen ihmisen vahvin puoli.
Karkeasti sanoen monien tietämys rajoittuu siihen mitä oma auktoriteetti sanoo.
Jos tämä sanoo: näin se on, niin tähän uskotaan vaikka tosiasiat olisivat vallan muuta. - DRHouse
kerettiläinenXY kirjoitti:
"Ja silti niitä tutkitaan. Tieteen kumuloituvuus on HIENO juttu."
Tämä on totta. Tieteen tutkijoissa tyhmyys kumuloituu koska pidetään kiinni valitusta ennakko-olettamuksesta eli evoluutioteoriasta.
Kun kaikki havainnot selitetään pakonomaisesti yhden paradigman eli evoluutioteorian mukaisesti niin tämähän on juuri sitä tyhmyyden kumuloitumista.
Näin tieteellinen tutkimus on saatu värittymään ideologiseksi opiksi "ismiksi".
(evolutionismi, nihilismi, ateismi,)
Teistä tämä on HIENO juttu.
Itse en pitäisi tätä sitoutumista yhteen paradigmaan niinkään hienona juttuna."Tämä on totta. Tieteen tutkijoissa tyhmyys kumuloituu koska pidetään kiinni valitusta ennakko-olettamuksesta eli evoluutioteoriasta."
Evoluutioteoria on yritetty kumata tuhansia kertoja ja silti se vain vahvistuu. Joten kukahan se tyhmä on? Vinkki: sinä.
"Kun kaikki havainnot selitetään pakonomaisesti yhden paradigman eli evoluutioteorian mukaisesti niin tämähän on juuri sitä tyhmyyden kumuloitumista."
Koska ne siihen paradigmaan niin loistavasti sopivat. Et logiikasta ole kuullut?
"Itse en pitäisi tätä sitoutumista yhteen paradigmaan niinkään hienona juttuna."
Miksei voisi sitoutua todistettuun ja toimivaan paradigmaan? Perustele. - DRHouse
ei_uskomuspakkoinen kirjoitti:
Hieno oivallus. Evolutionistit ja nihilistit eivät ymmärrä kumuloituvia ilmiöitä vaikka ovat siitä todisteina olemassa.
Vanha kansanomainen sanonta onkin "joukossa tyhmyys tiivistyy".
Tämä kertoo vahvasti metafyysisistä, tietoteoreettisista ja arvofilosofisista faktoista. Ihmiset haluavat olla laumasieluja, harva rohkenee olla yksilöllinen vahva ajattelija. Kerettiläisyys ei ole jokaisen ihmisen vahvin puoli.
Karkeasti sanoen monien tietämys rajoittuu siihen mitä oma auktoriteetti sanoo.
Jos tämä sanoo: näin se on, niin tähän uskotaan vaikka tosiasiat olisivat vallan muuta."Hieno oivallus. Evolutionistit ja nihilistit eivät ymmärrä kumuloituvia ilmiöitä vaikka ovat siitä todisteina olemassa."
Valitettevasti sinä olet se joka niitä ei ymmärrä...
"Tämä kertoo vahvasti metafyysisistä, tietoteoreettisista ja arvofilosofisista faktoista. Ihmiset haluavat olla laumasieluja, harva rohkenee olla yksilöllinen vahva ajattelija. Kerettiläisyys ei ole jokaisen ihmisen vahvin puoli."
Tosin sinä olet vain kyvytön evoluutiota ymmärtämään.
"Karkeasti sanoen monien tietämys rajoittuu siihen mitä oma auktoriteetti sanoo.Jos tämä sanoo: näin se on, niin tähän uskotaan vaikka tosiasiat olisivat vallan muuta."
Hyvin tiivistit kretuilun. Todenvastainen uskomus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1003499Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3081894Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2471717- 961577
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4111526Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4311428Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21420Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat431180Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun3571024MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar271018