Kahta 13-15-vuotiasta poikaa epäillään 14-vuotiaan pojan pahoinpitelystä Helsingin Huopalahden juna-aseman läheisyydessä.
Pahoinpitely tapahtui viime lauantaina iltapäivällä viiden aikaan.
14-vuotias poika käveli juna-asemalla, jossa häntä vastaan tuli 15 hengen nuorisoporukka. Uhrin mukaan kaksi heistä oli kysynyt häneltä käteistä, mutta poika ei suostunut raottamaan lompakkoaan. Kaksi nuorta kävi häneen käsiksi ja löi poikaa kasvoihin.
Uhri ampaisi pakoon, jolloin toinen pahoinpitelijöistä lähti hänen peräänsä. Porukasta yksi tuli tässä vaiheessa väliin ja esti pahoinpitelyn.
Poika pääsi poistumaan paikalta ja muu porukka jatkoi matkaansa asemalle. Uhri selvisi pienillä vammoilla.
Poliisi on jo kuullut uhria, mutta ei ole vielä tavoittanut epäiltyjä. Tapausta tutkitaan pahoinpitelynä.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016031421265486_uu.shtml
Tuntomerkit puuttuu...
Nuorisojoukko pahoinpiteli poikaa Helsingissä!
13
60
Vastaukset
- 3253y65
hyeenat saalistavat aina porukalla
- vokkivokki
Partalapsoset.
- tiijäsitten
Seuruetta ei ainakaan mainittu?
- 54t6
Kokoontumiskielto.
- vituiksmenee
Julkinen häpeärangaistus tekijöille. Koivuniemen herraa kauppatorilla televisikameroiden kuvatessa suorana saattaaisi vähentää tapauksia.
- lemu.löyhkää
Haiskahtaa rikkaudelta.
- TätäTämäNykyäänOn
Kaikki tietävät tuntomerkit joka tapauksessa. Siksi "vantaalaisnuorukaisten" tuntomerkkejä ei tarvitse ilmoittaa.
- VarmaTieto
Olivat kuule Odinin sotureiden nuoriso-osastoa. Oppineet varsinaisilta pahoinpitelijöiksi.
- somppulaattorithommissa
Nykymedialukutaidolla kerrottuna kulttuurinrikastus meininki! Odotetaan nyt rauhassa pari viikkoa tuntomerkkejä kyllä ne sieltä sitten...
- TaasSeAlkaa
"15 hengen nuorisoporukka" !!
Eikö noita voi karkottaa.- purkhaton
Ei suomalaishyysäyslain perusteella, jos kaapuämmät ovat nämä sekasikiöt pullauttaneet kursituista vituloistaan maamme rajojen sisällä.
- lössit
Aika paljon on sekaporukoita, joissa on mukana ihan valkonaamasuomalaisia ja sitten mamutaustaisia pentuja. Samanlaista pikkurikollisainesta siis yhdessä. Noita lössejä on muodostunut jo toistakymmentä vuotta tuolla kerrostalolähiöiden perukoilla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399286Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748179Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646019William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542453Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62159Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821795Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201738Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81595Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921519Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411418