Odinin katupartioista yksi rikosepäily

Suvakit ovat tuominneet Odinin Sotilaat ties miksi rikollisjärjestöksi mutta heistä ei ole olemassa toistaiseksi muuta kuin yksi rikosepäily. Siis vasta epäily.
Suomessa noin parissakymmenessä paikkakunnalla toimiva järjestö omaa useita satoja jäseniä ja suvakkien propagandasta huolimatta vain yhden epäillään syyllistyneen rikokseen.
Huomattavasti vähemmän kuin väkimäärään suhteutettuna Suomessa yleensä ja aivan erityisen paljon vähemmän kun maahanmuuttajien keskuudessa. Joiden keskenään tekemät rikokset, mm. raiskaukset, jäävät pääosin tulematta ilmi.
Mutta suvakkeja ei totuus kiinnosta, Odinin vastainen propaganda jatkunee kuten tähänkin asti.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016031321261428_uu.shtml
3751
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Ovat varmaan estäneet lukuisia rikoksia. Plussan puolella ollaan.

Äänestä
  • Minäkin olenestänyt yhden rikoksen, saanko nyt mennä sitten tekemään yhden..?

    Äänestä

  • Totuushan on, että useimmilla odonin-sotapoikien johtajista on tuomio väkivaltarikoksista. Nämä rikokset ovat pahoinpitelyjä, raiskauksia, ryöstöjä ja huumausainerikoksia. En edes luettele luvattomia käyttöönottoja, laittomia uhkauksia, kiristyksiä tai niitä rikoksia joissa uhri on uhkailujen takia perunut rikosilmoituksen.
    Helpompi on löytää Turusta 15-vuotias neitsyt kuin Suomesta rehellinen odonin-sotapoika.

    Äänestä

  • ehkä.odin.ehkä.en kirjoitti:

    Totuushan on, että useimmilla odonin-sotapoikien johtajista on tuomio väkivaltarikoksista. Nämä rikokset ovat pahoinpitelyjä, raiskauksia, ryöstöjä ja huumausainerikoksia. En edes luettele luvattomia käyttöönottoja, laittomia uhkauksia, kiristyksiä tai niitä rikoksia joissa uhri on uhkailujen takia perunut rikosilmoituksen.
    Helpompi on löytää Turusta 15-vuotias neitsyt kuin Suomesta rehellinen odonin-sotapoika.

    Totuushan on, että keksit taas itse kaiken. Jos kertoisit tosiasioita sinulla olisi linkkejä. Pistetäänkö linkkejä matujen tekemistä rötöksistä, niitä nimittäin löytyy!

    Äänestä

Odinien ansiosta vanhukset, naiset ja lapset uskaltavat kävellä kaduilla monella paikkakunnalla.

Äänestä
  • No hei, lapsethan pelkää näitä läskejä kaljalta haisevia ja kiroilevia nahkatakkisia ja kaljupäisiä porsaita. Ja vanhukset inhoaa. Missä sinä oikein olet elänyt?

    Äänestä

  • ihanaa.saatana kirjoitti:

    No hei, lapsethan pelkää näitä läskejä kaljalta haisevia ja kiroilevia nahkatakkisia ja kaljupäisiä porsaita. Ja vanhukset inhoaa. Missä sinä oikein olet elänyt?

    Vai ovat mamut ajaneet itsensä kaljuiksi. Verovaroilla ostettu kalja kyllä näkyy niille maistuvan. Eivät taida pyyhkiä vieläkään pyllyään kun haisevat. Vieläkö vääntävät tortun huoneen nurkkaan?

    Äänestä

Tuokin epäily luultavasti kaatuu.

Äänestä

Suvakit eivät saa tästä orgasmia...heitä vituttaa kun Odin ei olekaan rikollisjärjestö. Vaikka ainahan voi niin väittää, suvakit eivät valehtelua kaihda.

Äänestä
  • Mitäpä suvakit muutakaan osaavat.

    Äänestä

hehhehee sehän on kuulu yksittäistapaus,ei pitäisi suvakkienkaan tuomita kaikkia odinin sotureita.

Äänestä
  • Vaikka ei olisi ainuttakaan tapausta, suvakit keksivät niitä ja tuomitsevat. Totuudesta viis.

    Äänestä

  • suvakki.tuomitsee.aina kirjoitti:

    Vaikka ei olisi ainuttakaan tapausta, suvakit keksivät niitä ja tuomitsevat. Totuudesta viis.

    Näinhän se aina menee.

    Äänestä

Odinit tekivät keppihevosten kanssa heiluvat pellepartiot naurunalaisiksi.

Äänestä

Odinit tuovat turvaa kaduille.

Äänestä

Mikä on suvakin kasvatuksessa mennyt pieleen kun suomalaisia suojelevat järjestöt ovat niin pahoja? Liian vähän munaa?? 18-40 vuotiaan elintasosurffari miehet, ilman perhettä täällä, tulisi lähettää automaattisesti kotimaahansa ilman ilman mitään turvapaikka tutkimuksia. Ase käteen ja turvaamaan omaa onnenmaataan, sukuaan, perhettään, missä ruokakin on parempaa ja naisetkin osaa pukeutua oikein.

Äänestä
  • Eihän suvakkeja ole kasvatettu lainkaan. Vihervasurianarkistireppanoita ovat. ÄO on lisäksi matala.

    Äänestä

Odineja on tuomittu aikaisemmin. Järjestö koostuu väkivaltarikollisista ja naistenhakkaajista.

Äänestä
  • He ovat maksaneet velkansa yhteiskunnalle ja ovat nyt täysivaltaisia yhteiskunnan jäseniä. Ja osallistuvat vastikkeita vaatimatta leishyödylliseen toimintaan.
    Odinin Soturit eivät ole rikoksia tehneet toisin kuin turvapaikanhakijat, miksi tämä tosiasia on niin vaikea hyväksyä.

    Äänestä

  • Ei katupartio ole yhtään naista hakannut.

    Äänestä

Mitä turvaa nämä pilottiskinit nyt sitten tuovat?

Paremminkin nyt täytyy varoa mamujen JA näitten uus-skinien joukkoa (tai lieko joukossa itse asiassa vanhoja, 90-luvun skinejä).

Äänestä
  • Kenelläkään ei ole mitään syytä pelätä odineita, toisin kuin matujen ryöstely- ja raiskauslaumoja.
    Olet suvakkipelle heikoilla valheinesi.

    Äänestä

  • suvakki.on.vajakki kirjoitti:

    Kenelläkään ei ole mitään syytä pelätä odineita, toisin kuin matujen ryöstely- ja raiskauslaumoja.
    Olet suvakkipelle heikoilla valheinesi.

    Odin-fanit ovat kyllä urpoa sakkia. Kaikki heidän kanssaan eri mieltä olevat ovat suvakkeja (ja varmaan vihervasemmistolaisiakin hyysäreitä, eikö niin?).

    Taitavat olla serkussiitosten tulosta koko fanijoukko, tai sitten muuten vaan kaikesta pudonneita.

    Äänestä

  • jejjejejeje kirjoitti:

    Odin-vastustajat ovat paljon urpompaa. Luulevat kaikkia Odinit kaduille hyväksyneitä ihmisiä Odin-faneiksi.

    Äänestä

  • eehehe kirjoitti:

    Odin-vastustajat ovat paljon urpompaa. Luulevat kaikkia Odinit kaduille hyväksyneitä ihmisiä Odin-faneiksi.

    Näköjään aikamoisia faneja ovat, kun käyvät heti sanallisesti kimppuun huutaen "suvakkia". Siinä ollan vähän pidemmällä kuin vain hyväksymisessä.

    Äänestä

  • vaimitä kirjoitti:

    Näköjään aikamoisia faneja ovat, kun käyvät heti sanallisesti kimppuun huutaen "suvakkia". Siinä ollan vähän pidemmällä kuin vain hyväksymisessä.

    Hyväksynhän esim. minä Toyotat ja muut riisipussit kaduille vaikka en fani olekaan enkä ikinä edes suostuisi ajamaan moisella rottelolla.

    Äänestä

Montakohan epäilyä on matujen rötöksistä?

Äänestä
  • Veikkaan, että viime kesästä lähtien satoja.

    Äänestä

Mihin pohjaat väitteesi? Tietääkseni Suomessa ei ole erillistä rikostilastoa Soldiers of Odinien jäsenille. En oleta sinua niin typeräksi, että kuvittelisit median kertovan kaikista rikoksista, joten mistä tämä tietosi on peräisin, että vain yhteen rikokseen epäillään ko. ryhmittymän jäsenten syyllistyneen?

Äänestä
  • Sen verran ovat suvakit löytäneet vaikka kaivaneet tietoa kaiken aikaa.

    Äänestä

  • Todella, mitään salaista tietoa minulla ei ole koska se on salaista, joten pakko tyytyä mediaan. Osoita sinä sitten jotain muuta kuin mitä sanoin, vaikkapa tämän saman median välityksellä.
    Uutisia ja viime päivien mamu-keskusteluohjelmia hieman seuranneena voit olla varma, että Odini Sotilaiden tekemät rikokset olisivat tulleet todella nopeasti yleiseen tietoon jos niitä olisi tehty.

    Äänestä

  • ihan.varmasti.olisi kirjoitti:

    Todella, mitään salaista tietoa minulla ei ole koska se on salaista, joten pakko tyytyä mediaan. Osoita sinä sitten jotain muuta kuin mitä sanoin, vaikkapa tämän saman median välityksellä.
    Uutisia ja viime päivien mamu-keskusteluohjelmia hieman seuranneena voit olla varma, että Odini Sotilaiden tekemät rikokset olisivat tulleet todella nopeasti yleiseen tietoon jos niitä olisi tehty.

    Tulipa sitten yliarvioitua - oletat siis tosissaan, että median kautta kuulet kaikki rikosepäilyt ainakin Odineita koskien. Ja ihan varmasti vielä. Eipä tosiaan pitäisi tuntemattomista olettaa yhtään mitään, my bad.

    Miksi minä jotain muuta sinulle osoittaisin? En minä ole asian tiimoilta mitään väittänyt. Kuten sanottua, Odineita pelkästään koskevia rikostilastoja ei tietääkseni ole. Oletukseni näin ollen on, että emme voi tietää, millaiseen määrään rikoksia heidän jäsenensä ovat epäiltyinä. Epäilen, ettei poliisilla ole edes heidän jäsenlistaansa, johon verrata tietoja.

    Äänestä

  • TheUrbanLegends kirjoitti:

    Odineita koskien tulee varmasti kaikki rikosepäilyt julki. Siitä huolehtii suvakki-mediamme, YLE etunenässä.
    Ja jos ihan kaikki ei ilmi vielä ole tullutkaan, niin se on silti pientä verrattuna siihen miten paljon pakolaismamut tekevät rikoksia. Vastaanottokeskuksissa raiskataan yhtämittaa mutta sieltä ei rikosilmoituksia tehdä jos ei satu jäämään rysän päältä kiinni. Ja sitten ne tekevät näitä massa-lääppimisrikoksia, joihinosallistuu ellainen lauma mamuja ettei kaikkia voi millään saada kiinni.
    Todellisuus tällä hetkellä on se, että ainoastaan yksi Odinin jäsen on tutkinnan alla. Kaikki muu on spekulointia.

    Äänestä

  • näin.se.vaan.nyt.on kirjoitti:

    Juu ei se tutkittua tietoa kaipaa vaan sellaisen fiiliksen että näin se vaan on, ihan varmasti ;)

    Äänestä

Keskimäärin kunnollisempaa väkeä....

Äänestä
  • Erittäin paljonkin kunnollisempaa väkeä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

oldiers.of.sodin kirjoitti:

Suvakit ovat tuominneet Odinin Sotilaat ties miksi rikollisjärjestöksi mutta heistä ei ole olemassa toistaiseksi muuta kuin yksi rikosepäily. Siis vasta epäily.
Suomessa noin parissakymmenessä paikkakunnalla toimiva järjestö omaa useita satoja jäseniä ja suvakkien propagandasta huolimatta vain yhden epäillään syyllistyneen rikokseen.
Huomattavasti vähemmän kuin väkimäärään suhteutettuna Suomessa yleensä ja aivan erityisen paljon vähemmän kun maahanmuuttajien keskuudessa. Joiden keskenään tekemät rikokset, mm. raiskaukset, jäävät pääosin tulematta ilmi.
Mutta suvakkeja ei totuus kiinnosta, Odinin vastainen propaganda jatkunee kuten tähänkin asti.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016031321261428_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu