Te kaikki rukoilijat olette hyviä esimerkkejä siitä miten tehokkaasti aivopesu toimii. Ette edes epäile aivopesuanne. Kuvittelette jopa että rukouksenne toimii, koska uskotte niin. Oikeasti ne rukoukset eivät valitettavasti toimi.
Aivopesu toimii
2
<50
Vastaukset
- Jeesusonterapeutti
Kenenkäs valheita sinä olet uskonut?
Katsotaanpas vähän, mitä se rukous onkaan:
Ihmisen ei ole hyvä pitää sisällään asioita, puhuttuna ne pääsevät ulos sieltä, eivätkä jää ahdistamaan.
Vielä parempi tietysti on, jos nuo rukoukset voidaan purkaa sielunhoitajan luona, siellähän ne samalla tavoin kerrotaan Jumalalle sillä erotuksella, että siellä on myös ihminen kuulemassa ja voi kommentoida niitä 'rukouksia'.
Ääneen puhumisessa on se etu, että sisin voidaan purkaa ulos. Siksi ääneen rukoileminen on ihmiselle hyväksi, kun voi purkaa ulos salaisimmatkin ajatuksensa ja mielitekonsa, jolloin ne eivät jää sinne sisimpään kasvamaan ... kun nimittäin ne kaikki siellä sisällä olevat asiat eivät ole hyviä, vaan siellä on kaikenlaista mielitekoa. Puhumalla niistä pääsee ikäänkuin eroon, vaikka ne tietysti monesti tulevat uudelleenkin esiin siellä mielikuvissa ja ajatuksissa. Pois purkaminen estää, etteivät ne väärät mieliteot muutu teoiksi, vaan ovat ohi kiitäviä ajatuksia ...
Ajatellaan vaikka sitä tilannetta, että vihaa täynnä oleva ihminen pääsee turvallisesti puhumaan vihansa ulos ... silloin tuo viha ei kasva siellä ihmisen sisällä 'äärimmäisiksi' teoiksi, joissa ei ole mitään järkeä, on vain tuo tuhoava viha ..
Rukous on siis hyvää terapiaa ihmiselle itselleen ja rukouksessa on myös siis kysymys ihmisen parhaasta ... terapiassakin ihminen puhuu tunteitaan ulos ja pääsee niiden taakasta eroon, vaikka ei Jumalasta olisikaan kiinnostunut ...
Jumalan omalla on vain se valtava etuoikeus, että hänen terapeuttinsa on Jeesus ja hän voi auttaa monin verroin enemmän kuin ihminen. Jeesus voi auttaa ihmistä pääsemään hyvän kierteeseen, jolloin hän eheytyy ja parantumisen prosessit voivat edetä.
Toinen puoli on se, että hyvien ja onnellisten asioidenkin kertominen on hyvin terapeuttista, rukous on siis hyväksi silloin, kun elämäsi on hyvin ja silloin, kun kaipaat jotakin muutosta elämääsi, kun elämässäsi on kamppailua.
Rukouksen muuttava todellisuus on totta, vaikka ulkonaiset olosuhteet eivät muuttuisikaan, meidän sisäinen maailmamme voi muuttua ja saamme voiman kulkea eteenpäin monien vaikeuksienkin keskellä, koska luottamus Jeesuksen huolenpitoon kasvaa ja uskomme vahvistuu siihen, että meistä pidetään huolta kaikissa elämämme tilanteissa. Uskallamme vahvistuneita paremmin kohdata huomisen, eikä meidän tarvitse elää pelossa ja epävarmuudessa.
Siunattua rukousmatkaa sinulle rakas uskonsisareni ja uskonveljeni. - olethuolissasi
Sinun hätäsi juuri kertoo, että vihollinen pelkää rukoilijoita. Olet esimerkki siitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399277Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748153Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681645977William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542437Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62146Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821789Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201727Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81561Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921517Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411410