"Presidentti Niinistö ei osaa eikä älyä vetää yhtäläisyyksiä Suomen, Turkin, USAn, NATOn välille. Siksi hän jo juoksee "kuin paraskin turkkilainen" USAn ja NATOn pillin mukaan:"
Niinistö johtaa Suomen ulkopolitiikkaa yhdessä hallituksen kanssa EU:ssa sovittujen suuntaviivojen mukaisesti. Periaatteet on kirjattu hallitusohjelmaan.
Emme ole mitenkään mukana Turkin, USA:n ja Naton kuvioissa.
1)" johtamalla informaatiosotaa, trollausta Venäjää vastaan, NATOn puolesta"
Niinistö ylläpitää hyviä suhteita Venäjään. Suomi ei ole Naton jäsen.
2) "levittämällä Venäjä-kasakka-epäluuloja, Venäjä-vihaa, Venäjä-pelkoa meille kansalaisille "
Niinistö näyttää mallia tapaamalla Putinia ja vierailemalla Venäjällä lähiaikoina.
3)" solmimalla NATO-isäntämaasopimuksen omin päin"
Sopimus valmisteltiin ulko- ja puolustusministeriöissä sekä kävi lausunnoilla useissa muissa. Se selvitettiin myös eduskunnalle. Hyväksyminen tapahtui TP-utvassa
4)" ajamalla Suomea NATOon täysjäseneksi"
Niinistö ei ole ajamassa Suomea Natoon.
5)" kehittäen laivastoamme ja rannikkopuolustustamme NATOn kanssa niin, että Niinistön Suomi voi yrittää estää Venäjää pääsemästä Itämerelle"
Suomi ei toimi Naton kanssa, vaan asevoimia kehitetään omiin tarkoituksiin. Niinistön tehtäviin tällainen ei edes kuulu.
6)" integroiden asevoimamme aselaji kerrallaan Pentagonin NATOn komentorakenteeseen, jotta Suomi voisi uhata Venäjää."
Järjetön väite. Suomen asevoimat eivät ole mitenkään kytköksissä Pentagoniin, eikä Natoon. Yhteistyö rajoittuu Naton rauhankumppanuuteen jo 20 vuoden ajan.

Vastaukset 16
Vanhimmat
"Presidentti Niinistön johdolla on USAn kanssa neuvoteltu salaa, että USA tuo Suomeen USAn Patriot-ilmatorjuntaohjusjärjestelmän."
Ei ole.
Miksi tiltut tietävät tällaisesta, jos se kerran on salaista?
Ja Soini vaan nauroi
http://static.mvlehti.net/uploads/2016/03/oranki-ja-soini_CROP.png
Upseeriliiton 6200 jäsenestä on noin 1 500 ilmoittanut Nato-myönteisyytensä.
Se on 25 %.
Niinistö ei aja Naton jäsenyyttä.
Armeijassa ei politikoida.
Pelko panee tiltut vielä tavallista tolkuttomampiin valeisiin.
esittää Niinistön puheenvuoron, jossa hän olisi esittänyt liittymistä Natoon.
tiltut panevat juttuja, joihin hänellä ei ole valtuuksia eikä muutenkaan kiinnostusta.
Joopa joo......
http://m.kauppalehti.fi/uutiset/niinisto-suomi-voi-hakea-nato.../tbkd26Uv
http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2015/03/suomeen-tulossa-naton-tukikohta.html
"Suomessa ollaan todella jännän äärellä. Tässä maassa ihan oikeasti millään lailla ei tunnu enää olevan mitään väliä. Pahat kielet sanovat, että on vain äärinationalistien tulkinta, että perustuslaeilla on suoranaisesti pyyhitty persettä tässä maassa.
Kuitenkin Suomen entinen ulkoministeri on kutsunut NATO:n isäntämaasopimusta näillä sanoin: historian häpeätahra sekä pitkä naula itsenäisyyden ruumisarkkuun.
Suomi on liitetty NATO:on pöyristyttävällä tavalla, kaikkien lakien vastaisesti yhdellä kynänhuiskaisulla miehen toimesta, jolla ei ollut mitään mandaattia liittää Suomea NATO:on.
Suomen eduskunnalta asiasta ei edes kysytty. Suomi on täydellisen laittomuuden tilassa ja sivistyneessä maassa tehdyn vallankaappaukset agentit laitettaisiin oikeuden eteen ja tuomioista tulisi mitä kovimpia. Maanpetoksesta kun ei jaeta ehdonalaista.
Totuus on, että he perustuslailliset kansalaiset, joita leimataan nyt äärinationalisteiksi, rasisteiksi, putinisteiksi ja miksi nyt milloinkin, ovat tämän maan selkärankaisimmat ihmiset. Kun vääryydestä tulee laki, on jokaisen velvollisuus vastustaa sitä"
Sen joukossa seisot kenen lauluja laulat, joten älä ihmettele putinistin leimaa.
NATOON EMME MENE. VENÄLÄISIKSI EMME TULE. OLKAAMME SIIS SUOMALAISIA.
"Suomi on liitetty NATO:on pöyristyttävällä tavalla, kaikkien lakien vastaisesti yhdellä kynänhuiskaisulla miehen toimesta, jolla ei ollut mitään mandaattia liittää Suomea NATO:on."
Suomea ei liitetty Natoon, kuten oikeuskanslerin selvitys osoittaa. Kenraali LIndbergin valtuutti allekirjoittajaksi TP-utva.
"Suomen eduskunnalta asiasta ei edes kysytty. Suomi on täydellisen laittomuuden tilassa ja sivistyneessä maassa tehdyn vallankaappaukset agentit laitettaisiin oikeuden eteen ja tuomioista tulisi mitä kovimpia. Maanpetoksesta kun ei jaeta ehdonalaista."
Eduskunnan puolustus- ja ulkoasiainvaliokunnat käsittelivät sopimuksen.
#Totuus on, että he perustuslailliset kansalaiset, joita leimataan nyt äärinationalisteiksi, rasisteiksi, putinisteiksi ja miksi nyt milloinkin, ovat tämän maan selkärankaisimmat ihmiset. Kun vääryydestä tulee laki, on jokaisen velvollisuus vastustaa sitä"#
Totuus on, että palstan tiltut ovat Venäjän trolleja ja valehtelijoioa surkeimmasta päästä.
Kyllä Soomi pitä liityä Naton että voi siten uhratu heimoveljin poolesta ku venäläinen vituntuu Eestimaasa.
Tere tulemast me odotan tälä.
Tämä ei ole valehtelua vaan todellinen totuus valehtelija Sauli Niinistöstä
https://www.facebook.com/Älä-äänestä-enää-Sauli-Niinistöä-1606003069647224/
Suomen demokraattista järjetstelmää.
Niinistön valitsi presidentiksi lähes 2 miljoonaa suomalaista.
Nyt tiltut syytävät hänestä järjettömiä valeita.
Saulin uudelleen valintaa.
Eivätkä turhaan.
presidenti.
Sen todistavat tiltukin, jotka eivät pystry esittämään virheitä kuin valehtelemalla.
Niinistön haukkumisesta, sillä tämä vastustaa Natoon liittymistä ja ylläpitää hyviä suhteita Venäjään.