Eropanoa vailla.

N35jarisat

Erosin syksyllä miehestä, ja nyt on vissiin kevät tulossa kun epätoivoisesti olen ruvennut miehiä taas miettimään "sillä lailla". En mitään uutta suhdetta haluaisin (ainakaan vielä), lähinnä yhden yön/vakipano nille viikonlopuille kun lapset ovat isällään. Mutta mistä ihmeestä pitäisi lähteä liikkeelle? Ketään ystävää baareihin ym ei oikein ole tarjolla, ja yksin tuntuu vähän epämääräiseltä lähteä mihinkäöän paikalliseen baariin hengailemaan. Ujokin olen, enkä aikaisemmin ole moisia ajatuksia edes ajatellut. Mutta hormoonit nyt hyrrää ja keho huutaa kosketusta, sille ei voi mitään, ja itsetunnon vuoksi olisi ihana huomata että kaikesta huolimatta kelpaan jollekin. Edes yhdeksi yöksi. Susiruma en mielestäni ole, ihan normikokoinen ja -näköinen. Chatit sun muut vaikuttavat vähän epämääräisiltä, ja nettideittailukin on vieras asia mulle. Apua siis kaivataan, mistä rehellinen, suhteellisen normaali mies samanlaiselle naiselle, "hauskanpitoon", no strings attached (pk-seutu)?

23

973

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yönäänet

      Tanssilavat avaatat piakkoin ovensa kutsuen tansijoita mene mukaan, anna mieluisan miehen viedä painaudut tansittaaja vasten kutsuvasti, fiksu mies ymmärtänee vartalosi kutsun. Ellet jaksa lavojen avautumista odottaa on eräs tulisuudelma sinne.

      • N35jarisat

        Muuten varmaan ihan loistava ratkaisu, paitsi että tanssi nyt ei ehkä ole mun juttu... No, eihän sitä koskaan tiedä minne joutuu ;)


    • vxcxcvxlkjcvlkvjxxlckvj

      Kyllä sitä baariseuraa aina jostain löytyy. Kyllä niihin voi yksinkin mennä, mutta en kyllä mihinkään lähiöbaariin lähtisi. Mene Helsingin keskustassa vaikka Apolloon, Milliin tai vastaaviin teini-iän ohittaneiden paikkoihin. Jos poltat tupakkaa niin röökikopit on baarin paras paikka löytää seuraa.

      • N35jarisat

        Totta, paikallinen lähiöbaarin asiakaskuntakaan ei ehkä ole ihan sitä mitä heti ekaksi lähtisin tavoittelemaan. Yökerho parempi vaihtoehto, tosin ajatus yksin jonottamisesta ym tuntuu ainakin vielä vieraalta, mutta ehkä vielä jonain päivänä?


    • mies34espoo

      Kuinka voisin sinua auttaa? Voidaan aluksi tavata vaikka webcamissa..

      • N35jarisat

        Varmaan voisit jotain keksiä ;)


      • Mies34Espoo

        Lisää mut Kik tai Snapchat?


    • Baarista seura löytyy varmaan helpoiten. Naisena, kun menet johonkin keskustan mestaan ja olet tiskillä vastaanottavaisen ja iloisen oloisena, tulee varmasti joku potentiaalinen kumppani juttusille. Nettiseuranhausta ei ole kokemuksia, luulisin, että sekin on naiselle helpompaa, joskin vastauksia saattaa tulla aika runsaasti ja suurin osa niistä sisältää varmaan suttuisia kuvia vehkeistä. (En tietenkään itse ole koskaan lähettänyt naiselle slaikkaotoksia, kaveritytöltä kuulin tämän olevan yleistä!)

      Mikäli tämän keskustelunavauksen tarkoituksena oli löytää tätä kautta seuraa, helpottuu se varmaan, jos luot tunnarit tänne...

      • flirttimeininki

        "Naisena, kun menet johonkin ..."

        Hahahh.. avaajahan sanoi jo olevansa nainen. Entä jos hän menee sinne miehenä? Tai mies menee naisena? Tai toisinpäin?

        Mukaan kannattaa ottaa kyltti, jossa lukee isoin tikkukirjaimin, että ilmaista seksiä tarjolla,tasosta ei ole väliä.


      • N35jarisat

        No kuka on sanonut ettei minkäänlaisia tasovaatimuksia/-toiveita olisi? Voi hyvänen aika :D


    • bcv

      Tässä olis 40v mies pk-seudulta panokaveriksi!

    • 1117

      Osta kaalimato. Se ei petä ja tyydyttää aina. Ja kun olet valmis suhteeseen, niin katsele sitten vasta miehiä. Säästät paljon aikaa ja ei tule pettymyksiä.

    • epsoonelvis

      voisin tuota vetäistä. on näet oma talo,jossa 2 takkaa,mut ei yhtään akkaa. eronnut ja karannut,mut auto on "ilman tallia"

    • 0987654

      Ai että meinasit ainoastaan vetäistä sutaista hätäisesti. Miten sen laadun laita ? Kyllähän näitä kaljasieppoja riittää.

      • epsoonelvis

        duoda,duoda...ei oo helppoo olla paras,riittää et on kyllin hyvä...

        ei täällä kukaan nainen ole panomiehen kyvyttömyydestä valitellut kun on viimein jalat horjuen ja puolitajuttomana päässyt pois.
        kaljasieppos ja whiskybassos voit pitäää ihan omana hyvänäs.
        ei sitä hyvää panohetkeä kannata kännäämisellä tärvellä..
        btw.kyllä tästä huushollista baari ja viinikaapitikin löytyy pitäähän sitä vierasvaraa olla..
        tulin muuten just yökylästä-autolla ja selvinpäin.eikä sängyssä ollut kaverina kaljasieppoa tai siiderivalasta....


    • kokemusjamuistot

      Parastapa on mennä ihan yksistään. Ennen vanhaan , kun itse olin kuppiloista/baareista. etsimässä naisseuraa. Kysyin aika alkuvaiheessa iltaa, onko hän (nainen) yksin vai tyttöjen kanssa juhlimassa. Paras iskukohde oli hän , joka oli tullut, ihan yksistään. Pystyttiin, ns. seurustelemaan/tutustumaan. Eikä tytöt odottaneet seuraansa. Yleensä naisenpuute aamuun mennessä hälveni.

    • MietteitäTähän

      Jos etsit vakipanoa, sinun tulisi olla tarkkana. Joku tunnevammainen tai varattu olisi paras. Tai sitoutumiskyvytön panomies. Tuollaisessa suhteessa yleensä syntyy tunteita, eikä sen lopettaminen ole helppoa.

      On vaikea etsiä kumppania, kun on jollain tavalla sitoutunut ´panoonsa´. Irtautuminen taas satuttaa toista tai molempia. Itse olen todennut parhaaksi harrastaa seksiä saman henkilön kanssa 1-3 kertaa ja siirtyä sitten kaverilinjalle,29 jos tahdotaan pitää yhteyttä tai ehkä tutustua lähemmin.

      Tiedoksesi: useilla miehilläkin on tunteet. Itse uskon naisillakin olevan tunteita, vaikka välillä on epäilyttänytkin.

    • eropano

      Kerro jolleki tutulle miehelle, että olet eropanon tarpeessa. Silloin mies osaa tehdä mitä pitää eikä ala kuvitella muuta. Jos olet tyytyväinen kysy rohkeasti olisiko apua saatavissa tarvittaessa säännöllisesti. Minulta kannattaisi kysyä aamulla ensimmäisen yön jälkeen.
      Hoida asia ennenkuin siitä kasvaa päässäsi iso ongelma.

    • HK63

      ja mistähän ma sut loydan. sori noi pisteet. olen 50 ja syksylla myos eronnut kiimainen vetrea kolli, ainakin omasta mielestani. voitaisiin auttaa toisiamme joka tavalla. olen hoikka ja hyva tapainen normi mies.

    • Helpottaisi

      mieli tekisi anta sinulle äheisyyttä ja erotiikkaa

    • PerK

      Laita viestiä tähänkin suuntaan jos veilä kiinnostaa :)

    • jos vielä kiinnostaa laita viestiä, en etsi mitään vakavaa.
      Nuori mies 21v, asun Helsingissä

    • nalakutti

      Sama juttu. Ei sitoutumista mutta panoa. Kyllä sen pitäisi tansseissa jo reilusti ymmärtää aika äkkiä jos pyytää jäämään vielä hetkeksi tai tulemaan..ym.
      ja pitkään eikä mitään lapsellista pelleilyä.
      Miestä kun kiusaa liitossa, on se kovimpia paikkoja elämässä.
      Luoja paratkoon se on ohi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      79
      4343
    2. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      23
      2795
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2738
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      112
      2474
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2469
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      111
      2214
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      100
      2173
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      634
      2035
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1965
    10. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      32
      1856
    Aihe