Juha Sipilä on öykkärimäisellä käyttäytymisellään ja vähävaraisten sortamisella aiheuttanut sen, että hänestä on täyttä vauhtia tulossa Suomen vihatuin poliitikko kautta koko Suomen politiikanhistorian.
Häntä ei kuitenkaan näytetä siitä huolimatta saatavan erotettua virkatehtävästään pois minkäänlaisilla keinoilla.
Tässäpä taas nähdään se yksinkertainen ja väistämätön totuus, että Suomalainen demokratia ei siis toimikkaan enää laisinkaan.
Näyttäisikin siltä, että Suomalainen demokratia onkin äärioikeiston toimesta saatu kansalta salaa vaihdettua todellisuudessa nykyisin hallitsevaksi digtatooriseksi hallintamuodoksi.
Päättäjät saavat siis tehdä ihan mitä päätöksiä vain ikinä itse haluavatkin, niin kansalla ei ole siihen lainkaan mitään vaikutus-mahdollisuutta.
Tämä nykyinen meno aiheuttaa joka tapauksessa suurta tyytymättömyyttä- ja suoranaista hätääkin kansalaistemme keskuudessa.
Tämä nykyinen tilanne ei kuitenkaan johdu mistään maatamme kohdanneista ulkoisista tekijöistä, niin kuin oikeiston toimesta yritetään tietenkin harhaan johtavasti ja valheellisesti väittää. Kyllä tämä on aivan kotikutoisesti tahallaan ja tarkkaan harkitusti aiheutettu. Kansainväliset kansantalous vertailutkin sen jo täysin aukottomasti esille tuovat / todistavat.
"Tarttis siis todella tehrä jottain", niin kuin Koiviston Manukin aikoinaan totesi. (tosin muistaakseni jossain toisessa asiayhteydessä kylläkin)
Poliittinen hallintajärjestelmämme siis on tämän tilanteemme aiheuttanut.
Ainoa ja oikea keino siis Suomen pelastamisessa on hallintajärjestelmämme muutos!!!
Häntä ei kuitenkaan näytetä siitä huolimatta saatavan erotettua virkatehtävästään pois minkäänlaisilla keinoilla.
Tässäpä taas nähdään se yksinkertainen ja väistämätön totuus, että Suomalainen demokratia ei siis toimikkaan enää laisinkaan.
Näyttäisikin siltä, että Suomalainen demokratia onkin äärioikeiston toimesta saatu kansalta salaa vaihdettua todellisuudessa nykyisin hallitsevaksi digtatooriseksi hallintamuodoksi.
Päättäjät saavat siis tehdä ihan mitä päätöksiä vain ikinä itse haluavatkin, niin kansalla ei ole siihen lainkaan mitään vaikutus-mahdollisuutta.
Tämä nykyinen meno aiheuttaa joka tapauksessa suurta tyytymättömyyttä- ja suoranaista hätääkin kansalaistemme keskuudessa.
Tämä nykyinen tilanne ei kuitenkaan johdu mistään maatamme kohdanneista ulkoisista tekijöistä, niin kuin oikeiston toimesta yritetään tietenkin harhaan johtavasti ja valheellisesti väittää. Kyllä tämä on aivan kotikutoisesti tahallaan ja tarkkaan harkitusti aiheutettu. Kansainväliset kansantalous vertailutkin sen jo täysin aukottomasti esille tuovat / todistavat.
"Tarttis siis todella tehrä jottain", niin kuin Koiviston Manukin aikoinaan totesi. (tosin muistaakseni jossain toisessa asiayhteydessä kylläkin)
Poliittinen hallintajärjestelmämme siis on tämän tilanteemme aiheuttanut.
Ainoa ja oikea keino siis Suomen pelastamisessa on hallintajärjestelmämme muutos!!!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tästä saadaan myöskin hyvä opetus siitä, miten liikeelämässä pärjää.
Liikememiestaito kysyy röyhkeyttä-,valehtelua-,säälimätöntä petoksenteko valmiutta ja petoksien avulla rahan haalimista itselleen.
Älkäämme siis koskaan valitko kansanedustajiksimme hyvin menestyneitä liikemiehiä.
Sillä sehän on varmaa, että rehellisiksi kasanetujen valvojiksi heistä ei ainakaan ole.
Oma käsitykseni on se, että tähän nykyisen kaltaiseen demokraattiseen- / poliittiseen hallintajärjestelmään ei saada parannusta aikaiseksi mitenkään muuten, kuin yksinkertaisesti vain nykyisten kaltaisten puolueiden kannatuksen dramaattinen poikotointi. (elikkä lopetetaan äänestämästä niitä vaaleissa / äänestystilanteissa)
Perustettaisiin vain vähintään yksi taikka useampikin uusi puolue.
Uudelle- / uusille puolueille luotaisiinkin sitten kokonaan uudenlaiset puolueen sisäiset säännöt.
Näillä uusilla säännöillä olisi taasen se tarkoitus, että pitää saada palautettua kansalaisten (ei äärioikeistolaisten) luottamus takaisin tälle demokraattiselle hallintajärjestelmälle.
Puolueiden sisäisillä säännöillä tehtäisiin madottomaksi esimerkiksi tämä nykyisenlainen populisitinen takinkääntö-temppuilukin. (esim: Soininkin tekemä)
Säännöllisin väliajoin pidettäisiin esimerkiksi puolueen sisällä poliitikkojensa kannatuksen riittävyys-tarkastus omien äänestäjiensä keskuudessa. Jos ja kun kannatus ei enää näyttäisi riittävän, niin puolueen sääntöjen mukaan puolueella itsellään olisi valta vaihtaa tämän äänestäjänsä pettäneen tilalle uusi henkilö erottamalla entinen virkailija virkatehtävästään.
Kannatus tarkistettaisiin esim: äänestäjille toimtettavilla kannatus-tarkastus kyselyillä. (Lähettämällä kyselykaavake tai vaihtoehtona internet-kysely)
Uskoisin tällä menettelyllä saatavan kansan enemmistön valta palautettua takaisin kansalle ja demokratia jälleen alkuperäisen tarkoituksen mukaisesti toimivaksi.
Äänestäköön vain porvarit sitten edelleenkin itseään. Sillä ei olisi enää mitään merkitystä, koska heitä on lukumääräisesti kuitenkin niin pieni joukko. Valtahan olisi silloin palautettu takaisin kansan enemmistölle.
Kannatus kun häipyy epärehellisiltä poliitikoilta, niin rötöstelyn luonnollinen poistumakin on silloin väistämätön tosiasia.
-Ei enää 4-vuoden takuuvirkoja poliitikoille.
Pitkäaikaiset virkasuhteet takaavat vain korruptoituneisuuden mahdollisuuden ja väistämättömän seurauksen.
-Myöskin poliitikoiden palkkatasosta päättäminen olisi ehdottomasti tämän uuden järjestelmän sivutuotteena sirrettävä heiltä itseltään heidän työnantajilleen elikkä siis Suomen kansalle.
Puolueen säännöstöön olisi tehtävä myös monta muutakin merkittävää parannusta, mitkä tällä nykyjärjestelmällä ovat täysin mahdottomia toteuttaa.
Ovathan poliitikoiden palkat-, palkkiot-, ym:kin edut paisuneet aivan älyttömyyksiin.
Päättäjistä on tämän nykyjärjestelmän vallitessa tullut digtaattoreita jäjrjestään.
Jotka virkaan päästyään rupeavat heti olemaan niin isoa herraa, että kansan hyvinvointi ei heitä liikuta laisinkaan.
Johtuen myöskin siitä, että palkat ja edut ovat niin luokattoman ylisuuret, he luokittelevat itsensä heti virkaan päästyään porvareiksi. Päätöksetkin ovat tämän jälkeen täysin porvarimieleisiä.
Suomalaisen yhteiskunnan pelastaminen täydelliseltä tuhoutumiselta vaatii siis tämän suuntaisen poliittisen hallintajärjestelmän perusteellisen muutoksen.
Ahneushan vie kalatkin järvistä, kuten sanonta kuuluu.
-Paavo Väyrysenkin puolueen perustamis hanke on muuten oikeilla jäljillä, mutta herkästi sekin luisuu populistiseen arvomaailmaan, jos ko. puolueelle ei saada aukottomia ja rehellisiä sääntöjä kansan enemmistön etujen vaalimisen takaamiseksi.
Ei riitä suullinen ilmoitus, että olen verrattavissa Urho Kekkoseen.
Paavolla kun eivät onnistuisi kalaretketkään Venäjälle Kekkosen käyttämällä tyylillä.
Tarvittaisiin ensinnäkin paremmin väkijuomia kestävä pääkin. Paavo kun jo Brysselissäkin osoitti kestävyytensä tason tipahtamalla baarin jakkaraltakin lattialle.
Äänien kalastelussa tarvitaan nykyään jo muutakin, kuin pelkkää populismia.
Kansan muistissa on hyvin vielä karvas pettyminen äänestäessään PS-puolueen hallitukseen.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Populismi
Tässä se pelin henki taas hyvin näkyy.
Osa kansanedustajien avustajista toivoo palkkaansa jopa 27–40 prosentin palkankorotusta.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001139328.html
Suomeen on perustettava Timo Soinin harhateille johtaman PS-puolueen raunioille uusi ja rehellinen-, populismia vastustava puolue.
Puolueen johtoon luulisi kyllä vastuuhenkilöitä löytyvän pilvin pimein esimerkiksi vaikkapa akateemisista työttömistäkin.
Uudelle puolueelle olisi saatava vain rehellisyyttä ja demokratiaa puolustavat puolueen linjaukset.
Suomeen tarvitsisi myöskin perustaa ammattipoliitikoita- ja puolueiden perustamista kouluttava oppilaitos.
-Onhan sekin aivan naurettavaa ja kansanetujen pilkkaamista, että pääsyvaatimuksena eduskuntaan näyttää olevan vain esim. voitto hiihtokilpailussa, -painikisoissa, -iskelmälaulukilpailussa tai vaikkapa vain osallistuminen joillekkin maratonilenkeille jned.
Jälki näkyykin sitten kansantalouden romahduksena ja huonona taloudenhoitona, ammattitaidottomuudesta johtuen.
SSS ei ole ainoastaan ryhmä miehiä jotka vihaavat naisia, vaan ryhmä joka käyttää häikäilemättä hyväkseen uskontoa, vähäosaisia ym. ja vihaavat myös eläkeläisiä ja lapsperheitä, tiedettä ja innovaatioita, eli kaikkea, mikä ei ole fundamentalisuskovaista lestadiolaisuutta. Seuraavaksi nuo vastenmieliset rosvot alkavat varmaan ryöstellä hautoja, ja kaivaa kultahampaita vanajien suista, hävettää suomalaisena tuon rakenteellisesti korruptoituneen hallituksen ja koko eduskunnan puolesta. Tää maa varmasti tarvitsee peräruiskeen, mutta kuka se antais on avain kysymys
me olemme kuitenkin itse hänet tehtäväänsä valinneet, valitettavast. Minäkin aluksi uskoin ettähän pyrkii uusilla ja rohkeilla avauksilla kansan kokonaisetuun. Nyt se on nähty. KEPUn etu jyrää kaiken ylitse.
Sipilä on paras, asiallinen ja miellyttävä!( Kirjoitti ei-kepulainen.)
Stubb menee edelle epämiellyttävyydessä kaikista muista politikoista ja entisenä seuraa Häkämies. Vanhanen on siinä kannoilla.
Sipilä on osittain vain sijaiskärsijä Stubbin toimista.