Näillä tuomioilla Suomestakin turvallisempi maa

Vähentäisi taatusti rikollisuutta, rikollisten paapominen mennyt liiallisuuksiin.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016031621276506_ul.shtml
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

sopivaa vieroitus hoitoa sillekkin kokaaiini nokka jenkille,. kun hakku heiluu p-korean kaivoksessa 16 tuntia vuorokaudessa.

Äänestä

Joskus kyllä ihmettelee, miksi amerikkalainen tai eurooppalainen asettaa itsensä suureen vaaraan änkeämällä persläpeen nimeltä Pohjois-Korea!

Äänestä
  • Totta, ja "rikos" meikäläisen länsimaalaisen mielestä oli aivan yhdentekevä, jonkin viirin ottaminen. Ehkä vain haluavat provosoida!

    Äänestä

Miksi me kansana annamme henkisesti jälkeen jääneiden tulla ja määrätä mitä saamme tehdä ja olla tekemättä. He vievät uskon totuuteen hallitessaan väkivallalla, pelolla ja väärin perustein tänne rynniessään, kansan kohti sitä kuuluisaa gettoa, johon kohta joutuu jokainen, joka ei saa suutaan auki ja astu tekojen tielle. Viime syksynä alkoi se milloin unohdettiin kylmästi, ettei he ole kidutettuja, henkensä kaupalla tulleet vaikeuksia voittaen. He tulivat kun kertoi tuo STT että paperittomille, passittomille löytyy täältä ymmärtäjiä. Pilvin pimein oli kansaa niin tulossa kuin vastaan ottamassa noita ryöstäjiä. Terveet miehet jättivät elämän kotimaassa välittämättä niistä jotka jättivät hoitamaan jälkensä. Aikomuksena täyttää, kuten eräs heistä sanoi. Valloittaen maailman kohtujen kautta. Niitä nyt sitten sikiää täällä. Surkuttelen ja säälin niitä onnettomia naisia jotka silmät auki syöksyivät ottamaan oman kotikiusaaja muslimin.

Tykkää · Vastaa · Hetki sitten

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kurinkannattaja kirjoitti:

Vähentäisi taatusti rikollisuutta, rikollisten paapominen mennyt liiallisuuksiin.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016031621276506_ul.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu