Suomeen on perustettava Timo Soinin harhateille johtaman PS-puolueen raunioille uusi ja rehellinen-, populismia vastustava puolue.
Puolueen johtoon luulisi kyllä vastuuhenkilöitä löytyvän pilvin pimein esimerkiksi vaikkapa akateemisista työttömistäkin.
Uudelle puolueelle olisi saatava vain rehellisyyttä ja demokratiaa puolustavat puolueen linjaukset.
Suomeen tarvitsisi myöskin perustaa ammattipoliitikoita- ja puolueiden perustamista kouluttava oppilaitos.
Perustettava PS-puolueen raunioille uusi puolue
2
<50
Vastaukset
- Pääsyvaatimus_oltava
Onhan sekin aivan naurettavaa ja kansan pilkkaamista, että pääsyvaatimuksena eduskuntaan näyttää olevan vain voitto- jossakin hiihtokilpailussa, painikisoissa-, iskelmälaulukilpailussa taikka osallistuminen joillekkin maratoonolenkeille jned.
Jälki näkyykin sitten kansantalouden romahduksena ja huonona hoitona.- systeemipakotetaanmuuttu
Ei tätä nykyistä globaalia kapitalismia pysty kukaan hoitamaan niin, että kotimarkkinat voisivat menestyä ja työllistää. Globaali vapaakauppa estää sen. Jokainen ymmärtävä ihminen näkee, että ei "kalliisiin" länsimaihin pystytä synnyttämään uusia työpaikkoja niille aloille, jotka joku halpa polkumyyntimaa pystyy tekemään. Ei tarvitse olla nero, kun pystyy päättelemään, mitä pitäisi tehdä.
Me emme pysty synnyttämään kotimarkkinateollisuutta epärehdin kilpailun vallitessa. Se epärehti kilpailu koskee juuri meitä länsimaiden työntekijöitä. Meiltä on anastettu työt. Tilalle on saatu suuryritysten teettämiä tuotteita halpamaista. Tuotteita, jotka me ennen itse teimme ja elätimme itsemme työllä. Nyt hyödyn korjaa suurkapitalisti välistä. Täällä palkansasaajia kiristetään globaalin kilpailun muottiin. Samoin ulospotkittuja työttömiä uhataan monenmoisilla lerikkauksilla.
Veroja eivät maksa enää muut kuin palkansaajat, joiden pitää kustantaa myös yhteiskunnan palvelut.
Ei tämän näin tarvitse olla. Kapitalistit ovat olleet tosi ovelia, kun ovat saaneet kanallisvaltiot vietyä tähän huijauksien noidankehään, globalisaatioon ja vapaaseen maailmankauppaan. Myös kansalaiset voivat syyttää itseään, kun ovat tämän sallineet,. Toisaalta kansalaisten ymmärrys on melko kapeilla harteilla, eikä politiikka kiinnosta. Tämä taasen antaa kusettajille vapaat kädet toimia.
Nyt on alettava purkaa koko huijausten vyyhtiä. Pois eurosta. Ulos EU:sta, joka on osa globalissatiota ja yksi porras vielä syvempään kurjuuteen EU:n pyrkiessä solmimaan lisää vapaakauppasopimuksia (mm. TTIP). Melkein kaikki valtion omaisuus on jo myyty. Jäljellä ovat vielä maat, metsät, järvet sekä pohjavedet.
Tämä maaomaisuuksiin kohdituva uhka on kapitalisoinnin viimeinen vaihe, jossa kiinteä maa- ym. omaisuus myydään yksityisiin käsiin. Kohta ostat juomavetesi joltain globaalilta suuryritykseltä kunnon "tuottajahinnalla". Perusteluna kovalle myyntihinnalle on se, että vesi on rajallinen luonnonvara ja sen käyttöä pitää rajoittaa. (nyt sitä tuhlataan rajattomasti, eikä kapitalisti saa välistä latin latia)
Näin pitkälle ei tarvitse mennä, jos kansalaiset seuraavat, mitä ollaan tekemässä. Tällaiset asiat valmistellaan usein hiljaisuudessa. Kun ne tulevat päivänvaloon, silloin on liian myöhäistä.
Kohta et hengitäkään, ellet osta siihen oikeuttavaa maksukorttia, jolla voi ostaa hengitysilmaa tietyn määrän.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2812946Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka582338Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3482007- 1151747
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1261709Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121375- 661327
- 591263
- 681253
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl781203