Kenes muiden selkänahasta se maksatetaan kuin eläkeläisten, työttömien ja duunarien?
http://yle.fi/uutiset/eurooppa_sulkee_rajojaan__jos_schengen_kaatuu_kaatuu_koko_eu/8747755?origin=rss
http://yle.fi/uutiset/eurooppa_sulkee_rajojaan__jos_schengen_kaatuu_kaatuu_koko_eu/8747755?origin=rss
Vastaukset 14
Vanhimmat
Itäraja on Shengen raja ja sen sulkeminen olisi hyvä asia.
Väärin. Itäraja on Schengenin ulkoraja, mitä ei ole koskaan edes avattu. Koko Suomen itsenäisyyden ajan on sen rajan ylittämiseen vaadittu passi ja viisumi.
Varsinainen Schengenraja Suomella on esimerkiksi Viron kanssa. Rajatarkastuksia ei ole, vaan pelkkä matkalippu riittää. Tosin passi tai poliisin myöntämä henkilökortti on oltava mukana, vaikka niitä ei missään vaadita.
Aika outoa ja paljastavaa, että te molemmat ette puhu siitä ainoasta todella ongelmallisesta rajasta eli RUOTSIN rajasta!?
Ruotsin ja Suomen välinen raja on ollut jo yli 50 vuotta pohjoismaisen rajasopimuksen piirissä, jolloin passeja ei ole tarkastettu. Eli, raja on ollut lähes saman lainen, kuin matkustaisi Tampereelta Kuopioon.
Moni maa, Ruotsi yhtenä on aloittanut rajatarkastukset. Sellaiset Suomikin olisi voinut aloittaa jo viime kesänä, ellei hallituksessa olisi ollut kolmea rajat auki politiikkoa, Sipilää, Orpoa ja Stubb´ia.
Tänne tulevat matuloiset maksavat vielä enemmän kuin tuon rajan sulkeminen.
Voi olla, että ei muuta vaihtoehtoa ole, koska miljoonien siirtolaisten tulva kyllä tulisi vielä kalliimmaksi. Kiitos Merkelille, että suurin osa tunkeutuvista on elintasopakolaisia.
Ja ei tuo Merkelin epätoivoinen Turkin kauppareissu myöskään halvaksi tule.
Ja vihreät saa ihan vapaasti vaatia humaanisin perustein rajoja auki, en silti usko, että pienet maat avaisivat taas rajansa rajattomalle islamilaisten vyörylle. Vaikka tietysti Eurooppa kuuluu kaikille, mietenkäs Amerikka, ja kuuluukos myös Euroopalle palanen öljyrikkaista arabimaista?
Kylläpäs nyt on laskettu tuon sulkemisen mahdolliset kulut tarkkaan, pakolaisten hyysäämisestä johtuvat piilokulut salataan aktiivisesti.
Ainakin turismin saa kohta unohtaa kokonaan, alka olla välimeren rannoilla sellaista menoa.
Itäraja ei ole enää ongelma.
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2016/03/16/ylijohtaja-suomen-ja-venajan-poytakirja-valmis
Vaikka kaikki rajat miehitettäisiin on kulu vain murto osa siitä mitä nykyisen kaltainen hotellimajoitus koko maailman kansalaisille maksaa.
On uskomatonta paskaa puhua jostain rahasta kun samalla saadaan turvallisuustasoon korotus, jota ei saada edes koko puollustubudjetilla vaiikka se kolminkertaistettaisiin.
Pelkkää EU-propagandaa! Viikko sitten heitettiin ihan käsittämätön lukema julkisuuteen?
En muista kuinka monta hemmetin BILJOONAA esitettiin Schengen-sopimuksen purkamisen muka maksavan EU-maille.
Ihan kuin olisi valtava tappio, että tavarat ja henkilöt joutuvat muutaman tunnin seisomaan rajalla?
Kyse on silkasta valehtelusta!!!
Kyllä raskaimmin näihin talkoisiin osallistujia ovat yksityisaitoilijat. Päästö-, käyttö-, haitta- ym maksuja tulee lisää, nopeusvalvonta kiristyy ja rike- ja päiväsakkojen summat tuplataan.
Tämä kaikki tietysti ympäristönsuojelun ja liikenneturvallisuuden nimissä, tottakai.
Teen tarjouksen. Sitoudun laittamaan länsirajan kiinni ilmaiseksi vapaaehtoisvoimin. Vieläkö on liian kallista?
EU-eliitti väittäisi sinun estävän myös kauppatavaroiden ja työtekijöiden tulon Suomeen. Ja se kuulemma maksaisi maltaita.
Shengen rajojen kontrolloinnissa olisi kyse rikkaan vähemmistön etuihin puuttumisesta.
On tämä maa tullut paremminkin toimeen ennen Eurostoliittoon liittymistä ja sen mukanaan tuomia rosvoamismenettelyjä.
Nykyinen politiikka vie Suomen todella syvälle, kun nukkehallintomme EU marionetit sallivat ilmaiset turistimatkat taikasanalla asylum!
Hintalappu Suomea härskistri hyväksi käyttävien hanttapuliveivareiden kohdalla on huikea ja rahaa palaa turhaa paskaa hyysätessä hulvattomia summia.
Rajakontrolli olisi tullut jo aikaa sitten halvemmaksi kuin nämä hölmöläisten ja hyysärisuvakkien ihannoimat "sosiaalituristi "invaasiot.
Minkähänlainen lisälaskut näistä veijareista vielä koituu, kun väkisin pitää pitää rajat auki, koska Suomi ei kuulu meille vaan kaikille?
Ja nuo ovat niitä tyyppejä, joita minäkin oikeasti pelkään.
450,000 migrants 'are on their way to Europe from Libya', warns EU chief: Numbers could eclipse last summer's wave of arrivals because of 'volatile situation' in North Africa
Border chiefs warn Europe faces an influx of one million arrivals this year
North Africa could produce hundreds of thousands of potential migrants
David Cameron will today plead with EU to take immediate action on Libya
More than 2,400 migrants have been intercepted off Libya since Tuesday
Read more: http://www.dailymail.co.uk/news/article-3496154/450-000-migrants-way-EU-Libya-Numbers-eclipse-summer-s-wave-arrivals-volatile-situation-North-Africa.html#ixzz438nP6BjE
Follow us: @MailOnline on Twitter | DailyMail on Facebook