Suomalaisperheelle annettiin homovaroitus meriros

risteilylle

Suomalaisperheelle annettiin ”homovaroitus” merirosvoristeilylle – kehotettiin vaihtamaan retkeä
Tänään klo 21:13

Aurinkomatkojen opas suositteli suomalaisperhettä perumaan osallistumisensa lomakohteen merirosvoristeilylle, koska samalle risteilylle oli ilmoittautunut homoseksuaaliryhmä, kertoo Yle.

Suomalaisperhetä kehotettiin vaihtamaan retkeä samalle retkelle ilmoittautuneen homoseksuaaliryhmän vuoksi. Kuvituskuva Kanariansaarilta.

Suomalaisperhetä kehotettiin vaihtamaan retkeä samalle retkelle ilmoittautuneen homoseksuaaliryhmän vuoksi. Kuvituskuva Kanariansaarilta. PASI LIESIMAA

Kanariansaarilla lomailevaa suomalaisperhettä kehotettiin harkitsemaan, osallistuvatko he varaamalleen koko perheen merirosvoristeilylle.

– Sain juuri tiedon, että huomiselle merirosvoristeilylle on tehty iso ryhmävaraus homoseksuaaliryhmälle. Retken järjestäjä kysyy, että haluatteko silti osallistua (hän ei suosittele osallistumaan)? On myös mahdollista vaihtaa retki toiseen meriretkeen, opas kirjoitti Ylen mukaan tekstiviestissä.

Homoseksuaalien mainitseminen ei kuulu tiedottajan mukaan Aurinkomatkojen toimintaan.

– Tämä on täysin Aurinkomatkojen toiminnan vastaista. Kaikki asiakkaat ovat meille samanarvoisia, sanoo viestinnästä vastaava Anniina Metsola Ylelle.

Metsolan mukaan tapaus on käsitelty laajasti ja siitä on otettu opiksi.

Lähde: Yle

HANNA GRÅSTEN
hanna.grasten@ilmedia.fi

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hömppää

      Turha varoitus

    • homostelua.kannella

      Hyvä kun varoittavat, että laiva tulee olemaan täynnä toisen tyypin perämiehiä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9245
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8100
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5895
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2420
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2135
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1775
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1719
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1498
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1494
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1399
    Aihe