Löysin jostain raportin, joka oli Eli Lillyn yhden fluoksetiinia kehittäneen/projektia vetäneen kirjoittama. Aluksi he eivät edes tienneet millä indikaatiolla sitä alettaisiin markkinoimaan. Lopulta päädyttiin, että sillä voitaisiin hoitaa depressiota. Fluoksetiini on minusta kuitenkin yksi parhaimmista psyykeenlääkkeistä, koska siltä puuttuvat antikolinergiset, adrenergiset ja histaminergiset vaikutukset miltei kokonaan. Kyllähän se viivästyttää merkittävästi ejakulaatiota ja varsinkin annoksella 60-80mg/päivä. Lisäksi sillä on paljon interaktioita muiden lääkkeiden kanssa. Eli Lilly on erikoistunut ymmärtääkseni mieleen vaikuttaviin lääkkeisiin ja kandidaattimolekyyleihin.
Seronil
qwerty
0243
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.