Mitä korkeakouluopiskeleminen on ?
Opiskeleminen on ihmisiä varten, tavoitteena lisätä koko kansan sivistystä.
Kilpailukyvyn lisääminen ja talouden kohentaminen merkitsee teknisten oppiaineiden painottamista.
Edelleen ihmiset puhuvat ja innovoivat ihmisten kanssa.
Ihmiset esittävät ajatuksia ja mitä enemmän ihmisiä, sitä enemmän erilaisia ajatuksia. Ja näistä ajatuksista syntyy uusia ja erilaisia ajatuksia eli ideoita tässä ajassa tulevaisuutta varten.
Jos korkeakouluopiskelusta säästetään mitättömät 3 prosenttia ja säästöjen seurauksena tuhannet ihmiset menettävät työpaikkansa, niin mitä jää jäljelle.
Opiskelutilojen seinät kuulevat kaikenlaista, mutta eivät edelleenkään osaa keskustella toistensa kanssa henkevästi.
Patsaat, taulut ja muu opiskelumateriaali eivät osaa kommunikoida keskenään, eivätkä siten synnyttää uusia ideoita tulevaisuutta varten.
Tyhjät ja kalliit talot kykenevät ainoastaan säilyttämään vanhaa tietoa tiloissaan, ja tämä on rikkaiden ihmisten mieleen.
Ei ole turhia ihmisiä esittämässä vaikeita ja arkoja kysymyksiä yhteiskunnan ongelmakohdista, eikä kukaan esitä, miten ongelmia voitaisiin ratkaista uudella tavalla.
Vanhojen asioiden esittäminen ja niiden mukaan toimiminen on arvokasta vallassa oleville ihmisille, vaikka ne maksaisivat paljon tuottamatta mitään taloudellisesti kannattavaa kenellekään.
Kun ihmisistä säästetään, niin jäljelle jääville ihmisille jää tunne siitä, että väärin toimiminen johtaa irtisanomisiin, joten kukaan ei uskalla väittää vastaan tai esittää uusia ja vastakkaisia asioita.
Ihmisistä säästäminen johtaa pelon ilmapiiriin, mikä näivettää opiskeluilmapiirin innovointia ja näennäisen tehokkuuden lisääntyminen tarkoittaa käytännössä vain ylhäältä tulevien valmiiden käskyjen tarkkaa noudattamista.
Yliopistoissa ja korkeakouluissa lihakset liikkuvat ja ajatukset pysyvät paikoillaan pelon kangistamina.
Korkeasti koulutetut ovat eliittiä ja kuilua köyhiin nähden halutaan kasvattaa tietoisesti poliittisilla päätöksillä.
Rikkaat ovat toimillaan aiheuttaneet laman ja käyttävät sitä hyväkseen nostaakseen omia osakkeitaan lisää kaikilla elämän alueilla ja heikompien kustannuksella.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.