Ostin taannoin pienen kakkosasunnon jonka laitoin vuokralle. Vuokralainen maksoi yhtiövastikkeet, lainakorot ja rahaa jäi vielä hieman lyhennyksiinkin. Kun asunto oli maksettu, muutin siihen itse ja laitoin vuokralle sen asunnon jossa olin asunut aikaisemmin. Siitäkin vuokralainen maksoi yhtiövastikkeet ja ylimäärä jäi sitten minulle, asuntohan oli velaton.
Asuin sitten siinä mainitussa asunnossa säädetyn kaksi vuotta ja myin sen hyvällä voitolla. Veroa en voitosta maksanut. Sillä rahalla ja hieman velkaa ottaen sain ostettua vähän syrjemmältä kaksi asuntoa, joista toisen pistin vuokralle. Ensin asuin toisessa asunnossa sen säädetyn kaksi vuotta (vähän pidempäänkin) ja sitten muutin siihen toiseen asuntoon, vuokralainen sai lähteä. Sitten laitoin vuokralle sen asunnon joka oli tyhjä ja jossa olin asunut sen kaksi vuotta. Aina kahden vuoden jälkeen myin jonkun asunnon voitolla ja sijoitin rahat johonkin sellaiseen asuntoon jonka hintakehityksen arvelin olevan hyvä.
Tällä tavalla muttamalla aina kahdeksi vuodeksi asuntoon olen saanut monta asuntoa myydyksi sievoisella voitolla, ilman veroja. Vuokalaiset ovat maksaneet kaikki muut kulut ja onhan vuokristakin jäänyt vuosittain jokunen tonni käteen.
Ainoa mihin asiassa pitää panostaa, on se, että pitää löytää kunnollinen vuokralainen. Parhaimmillaan siihen on mennyt kolme kuukautta ja parikymmentä ehdokasta.
Mutta nyt olen varakas ja suunnittelenkin muuttamista Välimeren rannalle.
Vuokralainen maksaa asuntokeinotteluni
10
<50
Vastaukset
- ihme.tuuria
et joutunut ainuttakaan asuntoa remppaamaan?
- ei.se.paljoa.maksa
Oman kokemukseni mukaan pintaremontin tekee itse viikossa-parissa, riippuen vähän miten ahkera on. Kittaukset, puhdistus, tapetit, maalaus. Eikä edes maksa huimasti.
Toki asunnon pitää olla peruskuntoinen muuten, ettei tarvi kaapistoja ja lattioita uusia, ainakaan kaikkia. Jonkun laminaatin nyt laittaa aika äkkiä yhteen huoneeseen, muovimaton vielä nopeammin. Kaapeissa on toimitusaika vähintään viikko ja niihin saa menemään rahaa ja aikaa.
- VeroKarhuVastaa
Väärin! Vuoralainen ei maksanut vaan sinä verotuksen kautta asumistukena.
- kova.haku
No jo on vuokralaisella Suomessa hyvät oltavat. Miksi ihmeessä tälläkin palstalla on joku vuokralainen joka koko ajan vaatii vuokriin kattoa jos kerran ei itse maksa vuokraa ollenkaan vaan saa sen asumistukena.
No oikeasti, aloituksessahan sanotaan että "ainoa mihin asiassa pitää panostaa, on se, että pitää löytää kunnollinen vuokralainen. " Tämä karsii pois ne vihreät ja vasurit ja muut sossun asiakkaat, niin että eiköhän tässä tapauksessa vuokralainen ole ihan työansioistaan maksanut vuokransa. Heillä ei ole varaa eikä halua hajoittaakaan kämppää toisin kuin mainitsemillani ryhmillä.
- kokemuksia_
Vuokrasin pikkukaksiota pääkaupunkiseudulla. Yksinäiset naisvuokralaiset hoitivat vuokran ajallaan eivätkä rikkoneet paikkoja. Kolmesta nuoresta parista vain yhdestä ei tullut harmia, mutta he olivatkin tuttavan tuttuja.
Yksi nuoripari sotki seinät. Asunto keittiötä myöten oli siivottomassa kunnossa muutenkin. Hävisin oikeudessa. Naapurien puheiden mukaan nuoripari oli kasvattanut asunnossa myös hamppua. Myin asunnon lopulta.
Kaikilta olin tarkastanut luottotiedot etukäteen.- kyselemällä.hyvä
Luottotietojen lisäksi pitää kysellä aikaisemmasta asumishistoriasta ja soitella aikaisemmille vuokraisännille, jos niitä vaan on. Siinäkin täytyy muistaa että huono vuokralainen voi valehdella entisestä vuokraisännästä ja antaa ties kenen kaverinsa numeron. Että pitää osata myös kysellä siltä edelliseltä vuokraisännältä sitä sun tätä, niin siinä vedätys kyllä paljastuu.
Kaiken kaikkiaan on parempi olla vuokraamatta jos ei saa tietää kaikkea sitä mitä haluaa. Kunnolliset ihmiset useimmiten uskaltavat kertoa sen mitä kysytään.
- täysin
totta ja siihen osllistuu jokainen ns. veronmaksaja aivan kuin "huomaamattaan",mutta eivät tajua tilannetta.
vuokraus on valtavaa orjuuttamista ja ökytystä ihan kaikki ja tilanne pahenee. AHNEUS on valtava rosvo ihmisen kallossa.
kusitolpat ei tajua tilannetta,ei näe eikä kuule mitään,joten roistomainen rosvous vuokrilla jatjuu. - sikamaista
eikös rikkaat asu helsingissä vuokralla kaupungin asunnoissa hyvilläpaikoilla tosihalvalla vuokralla ,pitäävät omatasunnot vuokralla markkinahintaan niitä on paljon
- suunnittele.pois
Et sinä aloittaja sieltä vuokramurjusta mihinkään muuta, jos ei heitetä ulos.
- vuokranantaja
Rehellinen vuokranantajakin löytyi sentään, joka myöntää että vuokralaisilla voi todella rikastua!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399297Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748202Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646053William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542467Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62167Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821799Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201744Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt91619Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921525Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411422