Erityisesti ravintoaiheisista teoksistaan tunnettu lääkäri Antti Heikkilä julkaisi kotisivuillaan viime perjantaina artikkelin, joka sai kipinän suomalaisten päätoimittajien surkuhupaisasta ”avoimesta kirjeestä”.
Heikkilän mukaan hienoista korulauseista huolimatta suomalainen valtamedia on kaikkea muuta kuin objektiivinen. Artikkelissaan Heikkilä kuvailee, kuinka länsimaiset tiedotusvälineet on alistettu täydellisesti epädemokraattisen eliitin ikeeseen.
Heikkilän teksti oli erittäin suosittu ja se herätti paljon keskustelua. Kun alallaan arvostettu asiantuntija ottaa kipakasti kantaa valtamediaa vastaan ja osoittaa edustuksellisen demokratian huijauksen, on se jo itsessään uutisoinnin arvoista myös Magneettimedian toimituksen mielestä.
Päätimme käydä läpi Heikkilän ”Vale missä elämme” –artikkelin, esitellä sen tärkeimmät argumentit ja kertoa, mistä asioista olemme Heikkilän kanssa eri mieltä. Toisin sanoen tarjoamme kriittisen kommentaarin; viime syksynä kirjoitimme vastaavan kommentaarin tohtori Juha Ahvion pakolaisesitelmästä.
Puolueellista tiedottamista ja opposition vaientamista
Heikkilä aloittaa kritisoimalla suuria tiedotusvälineitä, jotka pyrkivät kaikin keinoin hiljentämään ”valemedioiksi” kutsumansa itsenäiset mediat. Suuret tiedotusvälineet vannovat uskollisuuttaan objektiivisuuden ihanteelle, vaikka jopa poliittisesti passiivisin kansanosa ymmärtää, ettei valtamedian maahanmuutto– ja Nato-uutisointi ole puolueetonta nähnytkään.
Ravitsemusasioihin erikoistunut Heikkilä on tietysti erityisen huolissaan valtamedian liitosta monikansallisen lääke- ja elintarviketeollisuuden kanssa. Tiedotusvälineet on alistettu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kaltaisten instituutioiden propagandatorveksi. Kansainväliseen pääomaan sidotut mediat eivät ole kiinnostuneita kansanterveydestä, mikä on Heikkilän mukaan johtanut lukemattomiin inhimillisiin tragedioihin myös Suomessa.
Heikkilän mukaan monet hänen potilaansa ovat menettäneet uskonsa ”viralliseen totuuteen” juuri siksi, että ”virallinen totuus” on tuhonnut heidän terveytensä.
Heikkilä vertaa nykyistä mediailmapiiriä kylmän sodan aikaan, jolloin toisinajattelijat leimattiin ”neuvostovastaisiksi”. Nykyään toisinajattelijat ovat sen sijaan ”rasisteja” tai ”salaliittoteoreetikkoja”. Leimakirveillä pyritään tukahduttamaan kaikki poikkipuiset äänet.
Rasismikeskustelu on saanut uutta pontta syksystä lähtien, kun sadattuhannet (usein sotilaskoulutuksen saaneet) laittomat siirtolaiset ovat alkaneet massoittain tunkeutua Eurooppaan. Heikkilä pitää naurettavana sitä, että eliitti pakottaa kansalaiset elättämään alati kasvavaa joukkoa elintasopakolaisia, vaikka samalla työmarkkinajärjestöt tappelevat verissäpäin jokaisesta palkkapennistä.
Pääministeri Sipilä myönsi jo syksyllä, että turvapaikanhakijat ovat Suomessa taloustilannetta pahempi onglema. Sisäministeriö vaati puolestaan maanantaina 50 miljoonaa (!) euron lisärahoituksen, jotta tunkeutujien synnyttämä turvallisuusuhka saadaan torjuttua.
Suomalaisten säästöt sulavat ja kaduista tulee päivä päivältä turvattomampia. Hallituksen politiikkaa ei yksinkertaisesti voi puolustella järkiargumentein, minkä vuoksi toisinajattelijat on pyrittävä leimaamaan ja hiljentämään.
Heikkilän mukaan hienoista korulauseista huolimatta suomalainen valtamedia on kaikkea muuta kuin objektiivinen. Artikkelissaan Heikkilä kuvailee, kuinka länsimaiset tiedotusvälineet on alistettu täydellisesti epädemokraattisen eliitin ikeeseen.
Heikkilän teksti oli erittäin suosittu ja se herätti paljon keskustelua. Kun alallaan arvostettu asiantuntija ottaa kipakasti kantaa valtamediaa vastaan ja osoittaa edustuksellisen demokratian huijauksen, on se jo itsessään uutisoinnin arvoista myös Magneettimedian toimituksen mielestä.
Päätimme käydä läpi Heikkilän ”Vale missä elämme” –artikkelin, esitellä sen tärkeimmät argumentit ja kertoa, mistä asioista olemme Heikkilän kanssa eri mieltä. Toisin sanoen tarjoamme kriittisen kommentaarin; viime syksynä kirjoitimme vastaavan kommentaarin tohtori Juha Ahvion pakolaisesitelmästä.
Puolueellista tiedottamista ja opposition vaientamista
Heikkilä aloittaa kritisoimalla suuria tiedotusvälineitä, jotka pyrkivät kaikin keinoin hiljentämään ”valemedioiksi” kutsumansa itsenäiset mediat. Suuret tiedotusvälineet vannovat uskollisuuttaan objektiivisuuden ihanteelle, vaikka jopa poliittisesti passiivisin kansanosa ymmärtää, ettei valtamedian maahanmuutto– ja Nato-uutisointi ole puolueetonta nähnytkään.
Ravitsemusasioihin erikoistunut Heikkilä on tietysti erityisen huolissaan valtamedian liitosta monikansallisen lääke- ja elintarviketeollisuuden kanssa. Tiedotusvälineet on alistettu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kaltaisten instituutioiden propagandatorveksi. Kansainväliseen pääomaan sidotut mediat eivät ole kiinnostuneita kansanterveydestä, mikä on Heikkilän mukaan johtanut lukemattomiin inhimillisiin tragedioihin myös Suomessa.
Heikkilän mukaan monet hänen potilaansa ovat menettäneet uskonsa ”viralliseen totuuteen” juuri siksi, että ”virallinen totuus” on tuhonnut heidän terveytensä.
Heikkilä vertaa nykyistä mediailmapiiriä kylmän sodan aikaan, jolloin toisinajattelijat leimattiin ”neuvostovastaisiksi”. Nykyään toisinajattelijat ovat sen sijaan ”rasisteja” tai ”salaliittoteoreetikkoja”. Leimakirveillä pyritään tukahduttamaan kaikki poikkipuiset äänet.
Rasismikeskustelu on saanut uutta pontta syksystä lähtien, kun sadattuhannet (usein sotilaskoulutuksen saaneet) laittomat siirtolaiset ovat alkaneet massoittain tunkeutua Eurooppaan. Heikkilä pitää naurettavana sitä, että eliitti pakottaa kansalaiset elättämään alati kasvavaa joukkoa elintasopakolaisia, vaikka samalla työmarkkinajärjestöt tappelevat verissäpäin jokaisesta palkkapennistä.
Pääministeri Sipilä myönsi jo syksyllä, että turvapaikanhakijat ovat Suomessa taloustilannetta pahempi onglema. Sisäministeriö vaati puolestaan maanantaina 50 miljoonaa (!) euron lisärahoituksen, jotta tunkeutujien synnyttämä turvallisuusuhka saadaan torjuttua.
Suomalaisten säästöt sulavat ja kaduista tulee päivä päivältä turvattomampia. Hallituksen politiikkaa ei yksinkertaisesti voi puolustella järkiargumentein, minkä vuoksi toisinajattelijat on pyrittävä leimaamaan ja hiljentämään.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Venäjän rooli?
Heikkilän mukaan ”markkinakoneisto on luonut Venäjästä pahan valtakunnan”. Vastakkainasettelu ”länsi–Venäjä” onkin ollut lööpeissä lähes yhtä tiuhaan kuin ”rasistit–maahanmuuttajat”. Heikkilän mukaan tämä johtuu siitä, että ”Yhdysvalloille Venäjän ja Euroopan kiinteä yhteistyö on kauhea asia”.
Idän ja lännen vastakkainasettelu kärjistyi entisestään, kun Venäjä alkoi pommittaa Syyriassa Assadin hallintoa vastustavia terroristeja. Monien mukaan operaatio todisti, että Venäjä taistelee itsenäisten valtioiden puolella dollari-imperialismia vastaan. Skeptikot ovat vastanneet tähän, että Venäjä ajaa Syyriassa kyynisesti omaa aluepoliittista etuaan, kuten laivastotukikohtaansa.
On hyvin todennäköistä, että Jessikka Aron kaltaiset rivitoimittajat – mediamaailman vilttiketju – aidosti vihaavat Venäjää siksi, että maa on tarjonnut sotilaallista apua Assadille, joka on tukenut näyttävästi esimerkiksi Hizbollahin sotaa sionismia vastaan. Myös julkisen homopropagandan kieltävät lait Venäjällä ovat osuneet kipeästi idealistisimpien journalistityttösten sydämiin.
Maailmanpoliittiseksi vastavoimaksi Venäjästä ei kuitenkaan nykyolosuhteissa ole. Juuri Venäjä esimerkiksi painosti Syyriaa luopumaan kemiallisista aseista, vaikka ilman joukkotuhoaseita puolustautuminen Amerikan mielivaltaa vastaan on pitkällä tähtäimellä käytännössä mahdotonta. Martti Ahtisaaren mukaan Venäjä jopa ehdotti lännelle 2012 Assadin syrjäyttämistä sillä ehdolla, ettei länsi aseistaisi kapinallisia.
YK:ssa Venäjä antoi siunauksensa Libyan tuhoamiselle ja Gaddafin syrjäyttämiselle. Venäjä myös jäädytti ilmatorjuntajärjestelmäkauppansa Iranin kanssa siihen asti, että Iranin suhteet Amerikan kanssa paranivat tarpeeksi. Toisin kuin Gaddafi, Venäjä ei ole pyrkinyt irtaantumaan kansainvälisestä pankkimonopolista vaan on kiltisti lyhentänyt ulkomaisia lainojaan vaikeasta taantumasta huolimatta.
The Israel Lobby and U.S. Foreign Policy –teoksen kirjoittanut politiikan tutkimuksen professori John Mearsheimer on jopa ennustanut, että Venäjä aikoo tulevaisuudessa liittoutua virallisesti Yhdysvaltojen kanssa hakeakseen turvaa kasvavaa Kiinaa vastaan. Kirjoittipa valtamedia Putinista siis kuinka piikikkäästi tahansa, ei Venäjä ole käytännössä yrittänytkään olla vastavoima kansainvälisten luottomarkkinoiden (ja sitä myöten Yhdysvaltojen) ylivallalle.
Saako Israelista puhua?
Heikkilä on oikeassa todetessaan, että Yhdysvaltojen ja länsimaisen lehdistön iskulauseet ”demokratiasta” ja ”rauhasta” ovat irvokasta sananhelinää. Kun länsi on ”vienyt demokratiaa” esimerkiksi Lähi-itään, on tämä tarkoittanut Israelin vihollisten murhaamista, nationalistihallitusten kaatamista ja ääri-islamistien voimistamista.
Heikkilä kertoo, että hänelle tärkein ”demokratia”-käsitteen kriitikko on hänen ”mieliradikaalinsa” Noam Chomsky. Suurin Heikkilän artikkeliin kohdistamamme kritiikki liittyykin juuri tekstin ”chomskyläiseen” tulkintaan maailmanpolitiikasta. Jopa Gilad Atzmonin kaltaisten juutalaisten mielestä Chomsky vähättelee Israelin ja sionismin maailmanpoliittista roolia, koska juutalaisen taustansa vuoksi Chomsky ei halua ”antisemitismin” lisääntyvän poliittisissa oppositioliikkeissä.
Toisin sanoen Chomsky ja hänen kaltaisensa esiintyvät eliitin kriitikkoina, mutta he pyrkivät aktiivisesti peittelemään eliitin yhteyksiä juutalaisiin, sionistiseen liikkeeseen ja Israeliin. Israelin keskeisen roolin vuoksi tällainen epärehellisyys tekee ”chomskyläisestä” oppositiosta täysin hampaattoman ja eliitin kannalta vaarattoman. Vallan vahtikoira haukkuu aivan väärää puuta.
Chomskyn vaikutus näkyy vahvasti Heikkilän tekstissä. Artikkelissa arvostellaan ankarasti Yhdysvaltoja, mutta ei mainita Israelia sanallakaan, vaikka Amerikan suurin ulkopolitiikkaan vaikuttava lobbausjärjestö on sionistinen AIPAC.
Gilad Atzmonin mukaan juuri Chomskyn kaltaiset aktivistit tekevät juutalaisesta liikkeestä poliittisesti ”ainutlaatuisen”.
Atzmon toteaa kontrolloitua oppositiota käsittelevässä artikkelissaan, että Chomsky ja muut ”hyvät” ja ”edistykselliset” juutalaiset ovat yleensä erittäin tarkkoja siitä, ettei oppositioryhmissä saa arvostella juutalaisia. ”Edistyksen airuet” vaativat toisin sanoen sensuuria turvatakseen oman selustansa. Atzmon kirjoittaa:
”Toisin kuin yleisesti ajatellaan, ’oikeistosionistit’ eivät ole juutalaisten poliittisen vaikutusvallan voimakkaimpia vartijoita. Heitä paljon etevämpiä ovat ’hyvät’, ’valaistuneet’ ja ’edistykselliset’ juutalaisaktivistit.
Juuri ’edistykselliset’ ovat estäneet julkisen keskustelun juutalaisten roolista uuskonservatiivisessa liikkeessä, amerikkalaisessa imperialismissa ja Yhdysvaltojen ulkopolitiikassa. Usein itseään jopa ’antisionisteiksi’ kutsuvat juutalaisaktivistit pyrkivät estämään julkisen keskustelun siitä, että Israel määrittelee itsensä rodullisesti juutalaisvaltioksi.
Juuri siksi Democracy Now! [hallitusta kritisoiva liberaali amerikkalainen uutispalvelu] ei koskaan puhu avoimesti uuskonservatiiviliikkeen juutalaisesta taustasta. Siksi Democracy Now! ei tule ikinä kutsumaan minua lähetykseen puhumaan juutalaisesta identiteettipolitiikasta.
He voivat haastatella Noam Chomskya ja Norman Finkelsteiniä. He antavat Finkelsteinin jopa nöyryyttää karikatyyrisionisti Alan Dershowitzia. Se on tietysti hyvä asia, muttei läheskään tarpeeksi.”
Koska Chomsky ei suostu puhumaan Israelin ja sionististen lobbausjärjestöjen järkälemäisestä roolista Yhdysvaltojen ulkopolitiikassa, joutuu hän jatkuvasti valehtelemaan yleisölleen.
Chomsky väittää esimerkiksi edelleen, että Amerikan sodat Lähi-idässä ovat ”aseteollisuuslobbyn” (’Military–industrial complex’) aikaansaannoksia. Mearsheimer ja kansainvälisten suhteiden professori Stephen Walt selvittivät The Israel Lobby and U.S. Foreign Policy –teoksessa kuitenkin, ettei väitteiden tueksi ole mitään todisteita.
Yhdysvaltojen sotapolitiikka on usein ollut ankarassa ristiriidassa voittoaan maksimoivien yritysten tavoitteiden kanssa. Mearsheimerin ja Waltin mukaan on todennäköistä, että esimerkiksi liberaalit syyttävät ase- ja öljyteollisuutta virheellisesti Yhdysvaltojen hirmuteoista jo siksi, että sionistien syyttely julkisuudessa on länsimaalaisille yleensä sosiaalinen ja ammatillinen itsemurha.
Kuka hallitsee Amerikkaa?
Heikkilä palaa aseteollisuuskysymykseen myöhemmin artikkelissaan vetoamalla sotarikollisen Dwight Eisenhowerin kuuluisaan varoituspuheeseen.
Yksityisten yhtiöiden syyttäminen Amerikan lukemattomista rikoksista on kuitenkin äärimmäisen ongelmallista, sillä argumentti sisältää ajatuksen, että hallitus sinänsä ei ole vastuussa rikoksista. On vain ”paha yksityinen aseteollisuussektori”, joka sortaa ”pohjimmiltaan hyvää hallintoa”. Näin kärjistetysti ilmaistuna.
Todellisuudessa pääoma ja politiikka elävät symbioosissa, jossa molemmat ovat aivan yhtä syyllisiä Amerikan rikoksiin. Yhdysvaltojen sodille on sekä poliittisia että taloudellisia motiiveja, eikä niitä voi erottaa toisistaan.
Kuten taloustutkimuksen professori Michael Hudson on usein todennut, ei Yhdysvaltojen taloudellinen imperialismi perustu yksittäisten teollisuudenalojen (kuten aseiden tai öljyn) vaatimuksille vaan dollarivaluutan ylivalta-asemalle.
Suurin ongelma ei ole aseteollisuus, vaan Yhdysvaltojen hallitus, joka on turvannut vaurautensa ja ainutlaatuisen asemansa pakottamalla koko maailman dollarin hirmuvallan alaisuuteen. Hudson on kirjoittanut aiheesta muun muassa artikkelissaan ”America’s Monetary Imperialism”.
Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvallat perusti juutalaisen Harry Dexter Whiten johdolla Maailmanpankin (WB) ja Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) voidakseen kontrolloida käytännössä kaikkien maailman valtioiden luonnonvaroja ja talouspolitiikkaa.
Esimerkiksi EU:n jäsenvaltioita on kansainvälisten sopimusten nojalla kielletty rahoittamasta julkisia hankkeita omalla keskuspankkirahalla. Yhdysvaltojen, WB:n ja IMF:n rakentaman taloudellisen maailmanjärjestyksen ytimeen on kirjattu, jonka mukaan vain Amerikalla on oikeus rahapoliittiseen itsenäisyyteen. Kaikkien muiden valtioiden on velkaannuttava ulkomaalaisille pankeille ja luovuttava näin itsenäisyydestään.
Amerikka on ainut valtio, jolle sallitaan budjettialijäämää järjestelmällisesti paisuttava politiikka. Sen sijaan muilta valtioilta vaaditaan ”budjettitasapainoa” tai jopa ylijäämää, mikä on pitkällä aikavälillä mahdoton tavoite. Kun valtiot on sidottu velkavankeuteen, pakotetaan ne kuromaan julkinen budjettialijäämänsä umpeen leikkaamalla julkisia palveluita ja maanpuolustusta tai myymällä kansallisomaisuuttaan ulkomaille (1, 2, 3).
Entä Norman Podhoretz?
Meidät pakotetaan rahoittamaan Yhdysvaltoja
Kaikki IMF:n vaatimat budjetin ”tasapainotustoimet” tietysti heikentävät valtioiden itsemääräämisoikeutta sekä itsepuolustuskykyä suhteessa Yhdysvaltoihin. Euroopan ryöstö ei eroa käytännössä lainkaan Afrikan ryöstöstä, vaikka lännessä Yhdysvaltojen johtama pankki-imperialismi on toistaiseksi ollut hienovaraisempaa.
Yhdysvallat ylläpitää järjestelmällisesti omaa kauppavajettaan ja vaatii samalla muilta mailta ylijäämään tähtäävää politiikkaa. Amerikka tuo, ulkomaat vievät. Hyödykkeiden lisäksi Yhdysvallat ostaa dollareillaan tärkeimmiksi näkemänsä ulkomaalaiset yritykset ja sulattaa ne osaksi imperiumiaan.
Monet ovat pitäneet kauppavajetta vaarallisena Yhdysvaltojen itsensä kannalta, mutta todellisuudessa se on tehnyt maasta vahvemman kuin koskaan: maailmankaupan raju epätasapaino on johtanut siihen, että syöpä nimeltä dollari on levinnyt tehokkaasti maailman joka kolkkaan. Kultakannan lakkauttaminen on vain tehostanut dollarituhlaamista.
Ulkomaille kulkeutuneet dollarit siirtyvät yksityisiltä yrityksiltä ja sijoittajilta lopulta keskuspankkien holveihin, sillä Yhdysvallat on ilmoittanut, että kansallisen turvallisuuden nimissä se ei suostu myymään tärkeitä yhtiöitään ulkomaille. Amerikka määrää WB:n ja IMF:n suulla muita valtioita yksityistämään kansallisomaisuutensa. Tämän jälkeen amerikkalaiset ostavat tärkeät ulkomaalaiset yhtiöt itselleen dollareilla.
Me eurooppalaiset emme kuitenkaan saa käyttää ansaitsemiamme dollareita amerikkalaisten yhtiöiden ostamiseen, sillä – kuten Hudson kirjoittaa – Yhdysvaltojen mukaan se olisi käytännössä sodanjulistus. Yhdysvallat pitää sodanjulistuksena myös sitä, kun epäreilusta kauppa-asetelmasta kimpaantuneet (Irakin ja Libyan kaltaiset) valtiot ovat ilmoittaneet haluavansa lopettaa dollarikaupan ja siirtyä esimerkiksi euroihin.
Amerikka on siis yhtäältä pakottanut ulkomaat käymään kauppaa dollareissa ja toisaalta kieltänyt käyttämästä dollareita amerikkalaisten yhtiöiden ostamiseen. Tämä johti Hudsonin mukaan pian siihen, että muiden valtioiden keskuspankit alkoivat käyttää saamiaan dollareita ensisijaisesti Yhdysvaltojen valtiovarainministeriön joukkovelkakirjojen ostamiseen.
Toisin sanoen ulkomaat rahoittavat Amerikkaa syytämällä saamansa dollarit takaisin Yhdysvaltojen hallitukselle! Mikäli ulkomaat eivät kierrätä dollareita takaisin Yhdysvaltojen valtiovarainministeriölle, voimistuu maiden valuutta liikaa suhteessa dollariin, mikä pakottaa viejämaat poistumaan maailmanmarkkinoilta. Siksi noidankehälle ei näy loppua.
feddecline
Kuten Hudson on osoittanut, Yhdysvaltojen kansainvälinen ylivalta ei siis perustu öljy- tai aseteollisuuslobbyn häikäilemättömään toimintaan vaan kansainväliseen dollari- ja velkaorjuuteen. Yhdysvallat on kääntänyt kauppavajeensa ja paisuvan julkisen velkansa (jota se ei tule koskaan maksamaan takaisin) vahvuudekseen: se voi ostaa ulkomaalaiset yritykset ja luonnonrikkaudet ilman huolta maksuvaikeuksista. Mikäli jokin valtio nousee haastamaan dollarin ylivallan, murskataan se sotilaallisesti.
Alistumalla dollarin ikeeseen valtiot rahoittavat haluamattaan myös Israelia, jolle Amerikan hallitus lahjoittaa joka päivä 8 miljoonaa dollaria ilmaista rahaa.
Noam Chomskyn kaltaiset näennäisopposition gurut väittävät, että maailmanpolitiikan ongelmat johtuvat siitä, että päätöksenteko on Yhdysvalloissa valunut hallitukselta suuryhtiöille. Todellisuudessa amerikkalaiset suursijoittajat ammentavat kuitenkin voimansa valtiovarainministeriön dollarihuijauksesta, jonka jatkuvuuden puolustusministeriö varmistaa.
Ehkä Chomsky ei tahdo puhua aiheesta siksi, että juutalaisten määrä esimerkiksi Amerikan valtiovarainministeriössä on kasvanut räjähdysmäisesti viimeisten vuosikymmenten aikana? Myös Amerikan keskuspankki Fed on ollut juutalaisten johtama lähes 30 vuotta putkeen. Poliittisen eliitin ja finanssimaailman symbioosi kuvastuu myös siinä, että juutalainen Goldman Sachs –pankki on valmistautunut presidentinvaaleihin ostamalla sekä demokraatit että republikaanit puolelleen.