Varokaa AutoAuto.fi autoliikettä tampereella.
Myyjät valehtelee ja peittelee auton vikoja. Koeajamassani autossa paloi vikavalo ja myyjä sanoi että se johtui kosteudesta, kun auto tulee pesun kautta heille.
Itse olen automekaanikko ja voin kertoa että täste ei ole kyse.
Lisäksi myyjä kehui vuolaasti ranskalaista automerkkiä ja kertoi ettei niissä ole lähes yhtään vikoja. Vaikkakin todellisuudessa kyseinen automalli on katsastustilastoissa melko pohjalla. Myös sähkövikoja näissä on. (kuten oli myös koeajoautossa)
Olen myös kuullut muualtakin todella huonoa palautettä kyseisestä firmasta. Joten suosittelen pysymään loitolla.
Myyjät valehtelee ja peittelee auton vikoja. Koeajamassani autossa paloi vikavalo ja myyjä sanoi että se johtui kosteudesta, kun auto tulee pesun kautta heille.
Itse olen automekaanikko ja voin kertoa että täste ei ole kyse.
Lisäksi myyjä kehui vuolaasti ranskalaista automerkkiä ja kertoi ettei niissä ole lähes yhtään vikoja. Vaikkakin todellisuudessa kyseinen automalli on katsastustilastoissa melko pohjalla. Myös sähkövikoja näissä on. (kuten oli myös koeajoautossa)
Olen myös kuullut muualtakin todella huonoa palautettä kyseisestä firmasta. Joten suosittelen pysymään loitolla.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Lisäksi kuulin ystävältäni, että kun hän osti auton sieltä. Sopimukseen oli kirjattu: Alennettu hinta, ei takuuta.
Yrittävät tällä luistaa kuluttajansuojan turvasta, vaikka siitä ei millään sopimuksella eroon pääse.
Nyt odotellaan, että miten naurettavasti myyjäliike puolustautuu ja väittää valehtelijaksi ym.
Olen ostanut AutoAutosta kaksi autoa ja tyytyväinen ollut tekemiini kauppoihin !
Molemmat olivat hintaluokassa alle 4000€. Ekalla kerralla kävin kahta kokeilemassa ja toinen tuntui toista parempi kuntoiselta, joten päädyin siihen ja tällä ajelin vuoden ilman isompia ongelmia. Nyt ollaan "uudella" menty reipas puolivuotta ilman ongelmia. Loppupelissähän tuo on ihan tuurinkauppaa minkälaisen noista halvemmista autosta saa. Tuolta nyt pari viimeistä tullut haettua tosiaan, kun hinnat ollut sopivia ja tarjontaa paljon minun hintaluokassa.
Mitäs se kyseisen liikkeen myyjä täällä vastailee? Et ainakaan osaa uskottavasti kirjottaa vaan paljastuit heti
''Yrittävät tällä luistaa kuluttajansuojan turvasta, vaikka siitä ei millään sopimuksella eroon pääse.''
Kyllä pääsee, miksi muuten olisit vinkumassa asiasta jos kerran tiedät, ettei ''kuluttajasuojan turvasta'' pääse eroon?
Automekaanikko kun olet, niin jatka niitä ruivien vääntelyitä. Me autoliikkeen omistajat nauretaan kun ei yksityinen virhevastuupelle lue kauppakirjaa tarpeeksi tarkasti.
Virhevastuupelle on autoalan syöpä!
Täällähän se sama mielensäpahoittaja taas hämmentää. Usko nyt, touhusi on jo niin läpinäkyvää, ettei kukaan usko sinun juttujasi, vaikka useilla nimimerkeillä yrität täällä vakuuttavasti antaa mielikuvaa huonosta liikkeestä.
siis mitä v**tua??? Automekaanikko... minkähän takia sinä täällä nillität? Ethän ole edes ostanut sitä autoa. Taidat olla työtön tunari-automenkaakko tai paremminkin paskahousu, kun on aikaa kirjoitella jostain autosta, jota olet käynyt katsomassa.
Ihan tälläi yht äkkiä sanoisin, että aloittaja on pelle. Automekaanikko tuskin tarvitsee mitään apuja autokaupoilla. Täyttä paskaa myös foliohattumainen nillityksesi selvästä maininnasta hintaa alennettu ei takuuta. Jos autossa ei ole takuuta, niin kuin on ilmoitettu, niin ei se poista mahdollista kuluttajasuojaa. Sinun aivottoman idiootin avuton yritys mollata yritystä.
1. Saitko huonon hyvityshinnan
2. Eikö romusi kelvannut vaihdossa ollenkaan
3. Huomasiko myyjä kusetusyrityksesi ja lähetti sinut hittoon
4. Vinoilitko myyjälle ja tämän seurauksena sinua loukattiin
5. Oletko lainkaan oikeustoimikelpoinen
6. Oletko itse huomannut kuinka tyhmä olet
7. Esiintyykö tuollaista suvussanne laajemminkin
Aika sivistynyt noin nuoreksi.
Millä perusteella sinä (autoauto.fi myyjä) pidät aloittajaa aivottamana idioottina. Aika lapsellista aikuisilta miehiltä.
Voi vittu kun tässä maassa olis laki, että köyhän ja tyhmän saa tappaa, niin eipä olis aloittaja-paskahousu enää hengissä.
Tämäkin haistat..eiku keskustelupalsta olisi turha ja vähäisen käytön takia lopetettu jos:
-autonmyyjät olisivat oikeasti koulutettuja asiakaspalvelijoita.
-automyynti olisi kielletty basaarihuijareilta lailla.
-saa jatkaa..
Tiesitkös että
Insinööri=Tyhmä ja Diplomi-insinööri=DiplomiTyhmä.
Varokaa auton ostattelijoita ja vaihdattelijoita Tampereella ja muuallakin Suomessa.
Ne valehtelee ja peittelee auton vikoja. Koeajamassani autossa paloi vikavalo ja sitä vaihdossa tyrkyttänyt sanoi, että se johtui kosteudesta kun auton toi pesun kautta meille vaihdettavaksi. Ei kuulemma ole koskaan ennen palanut.
Itse olen autokauppias ja voin kertoa ettei tästä ole kyse.
Lisäksi vaihdattelija kehui vuolaasti Ranskalaista automerkkiä ja kertoi ettei niissä ole lähes yhtään vikoja. Vaikkakin todellisuudessa kyseinen automalli on katsastustilastoissa melko pohjalla. Myös sähkövikoja näissä on. (kuten oli myös koeajoautossa)
Olen myös vuosien kokemuksen myötä oppinut, joskus ns. kantapään kauttakin, ettei asiakas ole koskaan rehellinen vaihtoautostaan. Ei koskaan. Joten kun heistä ei ammatillisista syistä voi pysytellä loitollakaan, niin tarkkana on syytä olla ja törkeimmille petoksen yrittäjille pitää uskaltaa sanoa: Suksippas vttuun.
Hahah. Kylläpäs on autoauto.fi yrittäjät heti käynyt antamassa nimettömänä ja munattomana (tietenkin) palautetta. Mitä jos uskaltaisitte ihan omalla nimellänne sitä palautetta antaaa?
...öööh...? Minä kun en näe tässä keskustelussa kenenkään omia nimiä. Vain nimimerkkejä. Vai kuka sinun nimeni on?
Mielestäni sinun arvailusi ja väittämäsi, että autoauto.fi yrittäjät ovat munattomia/lapsellisia ja täällä kommentoineetkin, on melko villi arvaus ja totena väittämäksi jopa absurdi, suorastaan mielenvikaisen johtopäättelyä. Lienee sinulla nyt vain lääkitys pettänyt aamuyöstä? Heräsitkö taas yökasteluusi? Älä huoli, siihenkin on hoitoja tarjolla.
Valtakunnan varmasi paras autoomekaaniikko, tietää jo ammattinsakin puolesta, kuinka helposti moottorinhäiriö valo syttyy autoissa. Myöskin se palamalla on vinkki,että kannattaa lukea OBD vian selvittämiseksi, mikäli sellainen autossa on. Kyseinen aloittaja tietää edustaessaan kiistattomasti ammattikuntansa ehdotonta eliittiä, myös kuin se saadaan syttymään vaikka autossa ei varsinaista vikaa olekkaan. Tätä tapaa törkeästi hyödyksi käyttämällä automekaanikko todennäköisesti yritti saada häntä kiinnostavan auton hintaa vielä normaalitinkimistä halvemmalla mikä sitten epäonnistui. En usko hetkeäkään, että koulutettu tai jopa kouluttamaton, mutta täysjärkinen automekaanikko koeajo kokemuksensa perusteella tänne säntäisi nillittämään. Sitävastoin Foliohatut varmasti säntäävätkin liikkeen mainetta lokaamaan, kuten nimimerkistä automekaanikko huomaammekin. Ensi kerralle neuvoksi ota joku autoista ymmärtävä ammattimies mukaan.
Ollaankin ihmetelty, mitä ne möykyt siinä pihassa talvella oli. Kas, nehän ovat vaihtoautoja! Kevät saa ihmeitä aikaan.
Nillittää/Nillittäjä/Nillittämään?? Taitaa olla nyt yksi ja sama automyyjä puolustelemassa ja haukkumassa, heti kun annetaan vähään palautetta?
Lähes kaikissa viesteissäsi kyseinen termi ilmenee, olisiko sattumaa että joku muu käyttäisi samaa (mielestäni ei kovin yleistä lausetta??) ;)) Tuskin.
Pystyttekö kirjoittamaan yhtäkään kommenttia missä ette hauku aloittajaa, tai muita kirjoittajia?
Vai haukutaanko taas tyhmäksi/vammaiseksi/aivottomaksi/tietämättömäksi kaikkia muita?
Kävin kyseisestä liikkeestä joskus myös autoa katsomassa, myyjät peittelivät vikoja tarkoituksella ja kusettivat. Ja näemmä taitavat täällä palstoillakin vielä puolustella. :D
Millä ne niitä peitteli? Peitollako? Siis mitä? Käyttivät sinua kusella? Eikö se ole jo hyvää palvelua tuo?
Miten minusta taas tuntuu siltä, että sinä olet täällä pelkästään kakelia erinimerkeillä vääntänyt.
Täältä saa aina onneksi hyvän kuvan millainen autokauppias itse on ja miten suhtautuu asiakkaisiinsa. Teillä "oli" muutama hyvä auto myynnissä jotka kiinnosti, mutta satuin kuitenkin lukemaan kokemukset jospa sieltä löytyisi jotain tämäntapaista. No saavat jäädä teille sinne, mun rahoilla ei tommosta firmaa missä asiakas palvelu on laatua "haista vittu". Ja jää varmasti monen muunkin ostohalut. Jollet kestä asiakaspalvelua niin saanko kysyä mitä vittua teet autokauppiaana? Mee enemmin jonnekin varastoo missä saat huutaa ja kiroilla ja eikä tarvi nähdä meitä asiakkaita ollenkaan! Onneksi on olemmassa monia liikkeitä jotka oikeesti kattoo ennen myyntiä, että ne autot oikeesti on ees jossain kunnossa enen myyntiin laittoa. Ja hei teidän vika se on jos otatte niitä romuja, eikö riitä osaaminen autoissa, että viitsis edes hiukan tutkia vaihdossa tulevaa autoa, ettei tulis pettymystä asiakkaalle ja liikkeelle kuluja? Suosittelen opettelemaan perus asiat autoista! Ei muuta.
Täältä saa aina hyvän kuvan minkälainen autokauppias itse on?
Onko sinulla esittää tästä jotain faktaa, että autokauppias itse täällä on vittuillut?
Täytyy sanoa, että täysin idiootti saa olla, jos uskoo yhtään mitään, mitä suoli24:lle kirjoitetaan.
Ei tarvita kun yksi mielensäpahoittaja, kilpailija tai muuten vaan kateellinen tomppeli ja soppa on valmis. Ei ole kummonen homma rakentaa yksin tänne keskustelu liikkeestä ja saada se näyttämään siltä, että myyjä itse täällä vielä vittuilee. Tosiasia on se, että täällä voit olla "molemmilla" puolilla ja rakentaa keskustelua miten haluat.
Se millä tämä foorumi saadaan jollainlailla asialliseksi ja uskottavaksi, niin pitäisi olla ensin tunnistus pankkitunnuksilla ja sen jälkeen pääsee kirjoittamaan.
Täysin samaa mieltä.
millä rahoilla? Sulla ei ole yön vanhaa Vitosta taskussa.
Ei tarvinut kauaa odotella. Noin helppoa se on...
Tosin kukaan täysjärkinen tuota enää luule omistajan kirjoitukseksi.
Aina vaa homma selkenee ennestään, millaine tää myyjä ite on. Ja jos kerta täällä ei kukaan puhu totta niin mitä teet täällä palstalla puolustelemassa pikku firmaasi?
Mikä nyt noin harmittaa? Älä murehdi, minä en liity firmaan mitenkään, etkä liity sinäkään, näinhän se on. Hauskaa, eikö?
Näytät liittyvän kun menee henk koht myyjän pöksyihisi!
Sun ulosanti on todella vakuuttavaa, yhtä vakuuttavaa ku muutki utut täällä.