Suomi on kuulunut euroopan unioniin nyt jo yli 20 vuotta, v. 1995 lähtien.
Kun Suomea lobattiin ja houkuteltiin EU-jäseneksi vihjailtiin että mm. autojen, alkoholin yms. hinnat putoaisivat Kansalaisille keski-eurooppalaiselle tasolle.
Näin ole tietenkään käynyt vaan Suomessa käytännössä kaikki on kallistunut:
esim. ennen EU:ta naudan paisti oli suurinpiirtein arkiruokaa, nyt sitä ei alle keskituloiset pysty ostamaan ollenkaan.
Suomi Euroopan unionissa velkaantunut pahasti. Menettänyt taloudellisen kilpailukykynsä ja valttinsa (mm. Venäjäkaupan.) Suomi on ajautunut myös suoranaiseen turvallisuus kriisiin natolobbareiden toimesta, juuri menetettiin puolet patriasta natomaa norjaan. Strykerit jyrää nyt Suomen Pasin?
Mutta ennenkaikkea: Suomi menetti hyvät arvonsa kuten: Isänmaallisuus, VAPAUS, puolueettomuus, Kristillisen etiikan hyvät arvot jne, jne.
Suomessa vallitsee nyt EU:n myötä syvä henkinen ja taloudellinen lama: eikä muutosta EU/NATO:n alaisuudessa näy.
SUOMINEITO AJAUTUI EU:N MYÖTÄ VAIKEUKSIIN
28
<50
Vastaukset
- suomenmies
On ryssät epätoivoisia. Todellakin trollitehdas on oikea nimitys. Ai niin, onhan meillä noita omastakin takaa. Kommunistit ja väyryset ja volaset.
- rikkaittenkusetus
EU on kusetus - palkansaajaan ja työväestöön suunnattu kusetus. Jos vähänkin on korien välissä, niin asia on täysin selvä.
- Maksaja
rikkaittenkusetus kirjoitti:
EU on kusetus - palkansaajaan ja työväestöön suunnattu kusetus. Jos vähänkin on korien välissä, niin asia on täysin selvä.
Sulla ei ole omaa fyrkkaa elämiseen ja syytät siitä EU:ta. Aina pummit etsivät syyt muista.
- 76767234
Aivan, juuri eu teki Suomesta näin munattoman ja byrokraattisen.
- Kulmanens
kokkareiden eli natolobbareiden ryssätrollittelu on ihan turhaa.
Kyllä Suomen Kansa jo tietää totuuden kokkareiden juonitteluista.
SUOMEN ITSENÄISYYDEN JA VAPAUDEN PUOLESTA TARVITAAN TODELLAKIN LISÄÄ "TROLLAUSTA."
Pitää trollata yli eu-trollarit, nato-trollarit, yms. vieraan vallan integraattorit!
Hienoa ja asiallinen aloitus. - Toeiusd
Kokkareiden rivit rakoilee jo pahasti.
Juurihan mm. Vapaavuori, vai mikä se oli, niittasi koko Stubbn hallituksen merkityksen. - eroolisiparas
rikkaittenkusetus kirjoitti:
EU on kusetus - palkansaajaan ja työväestöön suunnattu kusetus. Jos vähänkin on korien välissä, niin asia on täysin selvä.
Suomi on netto maksaja EU:ssa.
Suomen edustajat eivät ole osanneet neuvotella kunnon sopimusta. - RunkkaaNatosiKanssa
Onko suomen kansalaiset nykyään ryssiä?
- OnkoTämäPuolueesiKanta
Maksaja kirjoitti:
Sulla ei ole omaa fyrkkaa elämiseen ja syytät siitä EU:ta. Aina pummit etsivät syyt muista.
Sulla on, ja oli sinua huonommassa asemassakin olevilla joskus.
Mutta he ovatkin vain pummeja...
- tielläkin
ihmiset ovat liikaa eussa.
- 876234234
Ihmiset eivät ole ihmisiä EU:ssa: pelkkiä pelinappuloita.
- pullojen_kerääjä
vuoteen 2013 mennessä en ollut maistanutkaan naudan sisäfilepalaakaan, koska olin uskonut sen olevan jotain, mistä pienituloisen kuuluu vain kuolaten uneksia - ja mikä oli aivan hyväksyttävää käytöstä pienituloiselta. se oli silloin: nykyisin ostan sisäfilettä niin, että kuukauden jokaisen päivän kolmesta lämpimästä ateriasta yhteen kuuluu naudan sisäfilepihvi - ja olen kristitty.
- JaEnOleMuslimi
Hyvä että sinulla menee hyvin.
Myös matuille maistuu nauta.
Leipäjono ihmiset eivät kosketa sinun empatian lähdettäsi, ovathan he vain syntyneet tänne...eivätkä syö nautaa kuin kerran vuodessa, jos käy tuuri...
- TaivaassaOnTuomari
Kaikki mikä maailmalla halpenee hyödyttää muiden maiden kansalaisia mutta ei Suomen. Halpa öljy on ollut eduksi monien maiden kansalaisten bensakuluihin mutta ei suomalaisten. Miksi? Hallitseeko Suomessa kaupankäyntiä jokin salainen eliitin riistoliitto? Ei viljelijä saa tuottamastaan ruuasta läheskään riittävää korvausta. Kuka vetää välistä joka asiassa niin ettei hinnat alene eikä kansalaiset saa mitään vastaavia hyötyjä mitä muut maat EUssa?
Mitä ihmeellistä koneistettu maitomeijeri tekee 2centin maitolitralle niin että se myydään eurolla? Maksan mieluummin sen euron navetan pitäjälle. Mistä voin hakea maitoni itse? En mistään koska riistoeliitti on keksinyt lainsäädännön jolla rikastua muiden rahoilla ja tuotteilla. Välistävetävä eliitti ei laske hintoja vaikka maailmalla korot ovat miinuksella. Suomen kansa kuristetaan vaikka hengiltä kunhan itse saadaan miljardien osingot.
Oletko sinä osakkeen omistaja? Oletko sinä osallinen pörssipeliin jonka ainoa tarkoitus on pelata voittoja ihmisten elämällä. Oletko osallinen työpaikkojen alasajoon voiton takia? Menetitkö mahdollisesti itse työpaikkasi pörssipelin osinkovoittojen takia? Kuka luulee että tällainen peliriippuvaisten systeemi voi kauan pysyä pystyssä?
Mitä jos pörssiin menee tietokonevirus tai hakkeri?- memaksamme
Näin Suomi todella tuhottiin, mkana valheessa AY-liike, papisto ja kaikki ylemmät viranhaltijat.
Käytännössä Suomi on nyt miehitetty maa, ja miehittäjät kutsuttiin tänne,
isäntämaasopimus,
- sdgffh
Ajatelkaapas miltä tuntuu niistä maista, jotka juuri liittyivät EU:hun, ja olettivat sieltä jotain hyvää saavansa. Heti jouduttiin tämän pakolaiskriisin armoille. Bad Luck.
Itselleni positiivista on ollut tuo ruokavalikoiman monipuolistuminen ja halventuminen. Todellakin jos köyhempikin jättää mässyt ruokakärrystä vähemmälle, on varaa syödä kohtuullisia annoksia terveellisempää ruokaa.
Myös esim. pienimuotoinen kaupankäynti ulkomaiden kanssa on helppoa, jopa myyminen onnistuisi, jos postin hirmuiset maksut eivät pudottaisi meitä kilpailusta heti kättelyssä.
Itsenäisyys on jossain määrin menetty, varsinkin kun tämä matelijahallitus oikein etsii sellaisia direktiivejä, joissa voisi vielä rangaista suomalaisia, vaikka muut eu maat tekee ihan oman etunsa mukaa. - ihatestupp
Suomen ei olisi tarvinnut osallistua Eu:n määräämiin Venäjäpakotteisiin. Oltaisiin vaan vedottu kauppakumppanin tärkeyteen ja rajanaapuri asemaan.
Kaikki muutkin Eu-maat soveltaa yllinkyllin, poislukien ruskeakielisin Suomi.- Maksaja
Siellähän se Tuomioja on nuolemassa maanmiehiäsi Moskovassa.
- lopettakaa_lässytys
aloittaja taitaa olla joku 10v pikkupoika?
Koska olet unohtanut että 1995-2007 Suomen BKT kasvoi joka vuosi,
EU alussa Suomi on vaurastui ja kasvoi, kehittyi jatkuvasti joka vuosi- NousunAikanaNoustaan
Ja ei olisi ikinä koskaan ainakaan itse saanut mitään aikaan...
Lopettaisit sinä lässytyksesi.
- rikkaat-rikastuu
Äänestäkää vain edelleenkin, kaikki keskitulorajan alapuolella olevat, kokoomusta, keskustaa, sdp:tä, perussuomalaisia, vasemmistoa, vihreitä, rkp:tä, niin ette pety, koska sama meno teidän kurjistamiseksi jatkuu ja senkuin kiihtyy vaan.
IPUA protestina voi äänestää, jos äänestämisellä voi yleensä nykymenon katkaista, ei voi enää huonompaan suuntaan mennä.- faktaa_asiasta
salli mun nauraa!
paljonkos sillä ipulla oli kannattajia, kaikki kolme?
Ja mikä ihmeen viisaus muka siellä siellä on? - TokiSallinRiemusi
faktaa_asiasta kirjoitti:
salli mun nauraa!
paljonkos sillä ipulla oli kannattajia, kaikki kolme?
Ja mikä ihmeen viisaus muka siellä siellä on?Onko väliä montako?
Mitä viisautta olet saanut viimeisen kolmen hallituksen suunnalta?
Aivan.
- TämäVeneVuotaa
Ruotsin talous kasvaa 4 % vuodessa kertokaa se kymmenellä vuodella ? Paljonko Suomen ?
- haloo_pahvi
niin miten se liittyy tähän aloitukseen?
- PahviVastaa
haloo_pahvi kirjoitti:
niin miten se liittyy tähän aloitukseen?
Noku ruotti on niinku naapuri ja niil on niinku mamuij ja tolleee ja ne on niinku rikkaus ja silleee
- noin-vain
meistä kun piti tulla eurooppalaisia jäsen maksulla.
- EUinternation
Ero Eurosta ja EU:sta poistaisi ongelmat ja avaisi ovet uuteen alkuun.
That's it.
EU:ssa Suomi on vain pienen pieni, EU-kartal pikkuhiljaa pois integroitava "lappalainen" vähemmistö.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399286Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748179Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646019William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542453Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62159Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821795Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201738Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81595Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921519Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411418