HALLINTAREKISTERI TAAS - PETTURI STUBB VALEHTELI!!

Sipilän hallitus on salaa tuomassa eduskuntaan lakia, missä suursijoittajien bisneksiä suojeleva hallintarekisteri on uudelleen piilotettu kiertotermien taakse!

Alexander Stubb kertoi joulukuussa, ettei kiisteltyä lakia hallintarekisteristä tuoda eduskunnan käsittelyyn.

”Me emme valmistele hallintarekisteriä uudestaan missään muodossa. Hallintarekisteri on haudattu ja kuopattu. Sitä ei tuoda tämän hallituskauden aikana, Stubb vakuutti erikseen järjestetyssä tiedotustilaisuudessa sen jälkeen kun oli käynyt ilmi hänen antaneen väärää tietoa ns. 90 % - 10 % asiassa.

Stubbin uudessa esityksessä ei puhuta suoraan hallintarekisteristä, mutta käytännössä laki mahdollistaisi hallintarekisteröinnin sellaisen arvopaperikeskuksen kautta, joka tarjoaa toisen EU-maan toimiluvalla hallintarekisteröintipalveluita Suomessa. Nimi ja sanat vain ovat nyt kätevästi vaihtuneet.

Hallintarekisteri mahdollistaisi osakeomistusten piilottamisen verottajalta. Finanssialan Keskusliitton voimakkaasti lobbaama hanke on herättänyt vastustusta, koska lukuisten viranomaisten – mm. poliisin, verottajan ja syyttäjälaitoksen – mukaan se mahdollistaa veronkiertoa ja tukee harmaata taloutta.

Onko maamme mafian hallussa?

Lue lisää: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016031821291383_uu.shtml
6202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Jumalaton.

Äänestä

Hallitus tekee kaikkensa sen eteen, että rosvous mahdollistuu ja kiinnikäämisen pelkoa ei ole.
Talousrikolliseten hyysääjät.

Äänestä

Aivan vastuutonta.

Äänestä
  • Olemmeko me äänestäneet nämä roistot johtamaan Suomea? Olemmeko tosiaan niin paljon itseämme vastaan, että olemme valinneet meille vihamielisen ahneen hylkiöjoukon johtamaan tätä maata vielä syvemmälle suohon?

    Äänestä

  • http://www.adressit.com/maamme_puolesta_-_ei_asevarustelulle

    Vieraat joukot pois Suomesta - Rauhan ja aseistariisunnan puolesta

    Hyvä kansalainen!

    Pyydämme Sinua lukemaan ja allekirjoittamaan oheisen kirjelmän, joka on tarkoitus luovuttaa Eduskunnalle

    ennen kevään istuntokauden loppumista. Toivomme että voimme yhdessä kesäkuussa isolla porukalla ja

    suurella nimimäärällä mennä luovuttamaan kansalaiskirjelmän Arkadian mäelle.

    Jos haluat olla mukana kampanjassa, laita allekirjoittaesasi myös

    sähköpostiyhteytesi. Saat toimintakirjeen lähiaikoina.

    Tervehtien Maamme puolesta kansalaisryhmä

    Äänestä

  • 16 vuotias saa mennä kapakkaan MYYMÄÄN VIINAA.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kansa kirjoitti:

Sipilän hallitus on salaa tuomassa eduskuntaan lakia, missä suursijoittajien bisneksiä suojeleva hallintarekisteri on uudelleen piilotettu kiertotermien taakse!

Alexander Stubb kertoi joulukuussa, ettei kiisteltyä lakia hallintarekisteristä tuoda eduskunnan käsittelyyn.

”Me emme valmistele hallintarekisteriä uudestaan missään muodossa. Hallintarekisteri on haudattu ja kuopattu. Sitä ei tuoda tämän hallituskauden aikana, Stubb vakuutti erikseen järjestetyssä tiedotustilaisuudessa sen jälkeen kun oli käynyt ilmi hänen antaneen väärää tietoa ns. 90 % - 10 % asiassa.

Stubbin uudessa esityksessä ei puhuta suoraan hallintarekisteristä, mutta käytännössä laki mahdollistaisi hallintarekisteröinnin sellaisen arvopaperikeskuksen kautta, joka tarjoaa toisen EU-maan toimiluvalla hallintarekisteröintipalveluita Suomessa. Nimi ja sanat vain ovat nyt kätevästi vaihtuneet.

Hallintarekisteri mahdollistaisi osakeomistusten piilottamisen verottajalta. Finanssialan Keskusliitton voimakkaasti lobbaama hanke on herättänyt vastustusta, koska lukuisten viranomaisten – mm. poliisin, verottajan ja syyttäjälaitoksen – mukaan se mahdollistaa veronkiertoa ja tukee harmaata taloutta.

Onko maamme mafian hallussa?

Lue lisää: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016031821291383_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu