Pääsi Halonenkin kerran keittiön kautta..

Halosella on vain yksi epävirallinen valtiovierailu USA:aan (2002). Silloinkin apulaisulkoministeri Armitagen,
ei Bushin (jonka hän toki silloin tapasi), vieraana.

Bushilla oli aikaa jatkuvasti kaikille muille, paitsi EU:n pj-maan presidentille. Luulisi nyt, että Bushiakin olis kiinnostanut Suomessa järjestetty EU-Venäjä-huippukokous ja tätä kautta Halonen pääsisi Yhdysvaltoihin, mutta ei.
Ruotsin EU-kokouksessa vieraili, miksi ei tullut suomeen vaikka samoihin aikoihin kävi Virossa?
47224
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

Kun Sauli neljän muun pohjoismaan pääministerin kanssa pääsee tapaamaan presidentti Obamaa, niin onko se tapaaminen valkoisessa talossa vai missä?

Toukokuun vierailun tärkein henkilö on Ruotsin pääministeri, ja muiden pohjoismaiden presidentit ja pääministerit ovat vain osa hänen seuruettaan. Kyllä se isänmaallista suomalaista hävettää, kun maan presidentti hännystelee vieraan valtion pääministeriä.

Äänestä
  • Variksenpelätin-Halonen on kestävästi ahne ja kehityskelvoton.

    Äänestä

  • Tottakai Israelin vihaaja Hussein Obama rakastaa (Vale-)Palestiinan rakastajaa Ruotsin pääministeriä!!! (Nimi ei ole edes jäänyt mieleen kiinnostuksen puutteesta johtuen).

    Äänestä

Naurattaa nuo kade-haloskan ja tiltujen vuodatukset, kun haloska ei koskaan saanut virallista kutsua uunonsa kanssa...ei yhtään kuvaa kuliissiuunon kanssa edes juhlaillallisilta, mitkään trikkikuvat ei kelpaa.

Mutta meidän ihana Jenni on kutsuttu, kiva taas seurata, kuinka kiitellään Suomen edustajia!

Äänestä
  • Halosesta tuli "ystävilleen" koko ajan hyödyttömämpi -> Hukkaputki-Halonen.
    Suomi joutui lopulta tekemään lakimuutoksen, jolla luovuttiin kiusallisesta kahden lautasen mallista EU-kokouksissa.
    Halonen oli tunkenut itsensä joka paikkaan.
    Yhä hyödyttömämmäksi kävi Halonen myös olemattomien USA-suhteittensa takia. Pohjoismaisen demokratian, Nokialandian virallinen keulakuva !!
    Maamiinat Halonen sentään onnistui poistamaan. Vähintäänkin Halonen vaan katseli läpi sormiensa, kun strategisesti tärkeitä maa-alueita myytiin.
    Halonen oli aika kehno investointi kenelle tahansa, ja eritoten Suomelle.

    Äänestä

  • Kenen kustannuksella presidentin puoliso matkustaa miehensä mukana työmatkalle?

    Eihän kukaan palkansaajakaan saa työmatkojaan tehdä puolisonsa kanssa työnantajan kustannuksella.

    Äänestä

  • UPDATE_11435864 kirjoitti:

    Kenen kustannuksella presidentin puoliso matkustaa miehensä mukana työmatkalle?

    Eihän kukaan palkansaajakaan saa työmatkojaan tehdä puolisonsa kanssa työnantajan kustannuksella.

    Kassi-Alman kanssa matkusti Pena naulakkovahtina mukana, niihin harvoihin paikkoihin, mihin pääsivät. Veronmaksajat elättävät nämä variksenpelättimet edelleen.
    Sauli ja Jenni on toista maata. Heistä suomalaiset voivat olla ylpeitä. Kumpikin on Suomen kansan asialla.

    Äänestä

  • nettomaksaja kirjoitti:

    Kassi-Alman kanssa matkusti Pena naulakkovahtina mukana, niihin harvoihin paikkoihin, mihin pääsivät. Veronmaksajat elättävät nämä variksenpelättimet edelleen.
    Sauli ja Jenni on toista maata. Heistä suomalaiset voivat olla ylpeitä. Kumpikin on Suomen kansan asialla.

    Jenniä ei ole valittu mihinkään virkaan, joten hänen kuuluu itse maksaa matkansa eikä loisia valtion rahoilla.

    Äänestä

  • Halosen huru-ukkelikin maksoi kaikki matkansa ympäri maailmaa haloskan muumiona, kyttämässä tissejä.

    Äänestä

  • Tissikyttää ei kelpuutettu Helsingin yliopiston sosiaalioikeuden professorin virkaan, vaikka oli ainoa hakija. Syynä oli riittämätön opetustaito.
    Yleensä on niin, että jos itse asioista tietää ja ymmärtää, kykynee myös muille opettamaan, tai vaikkapa vaan luennoimaan. -Mutta se sisältö ja sen puute....

    Äänestä

  • Näistä faktoista yhtään ainutta ei pystytä kiitsämään:
    - halosta ei kertaakaan kutsuttu Valkoiseen taloon.
    - halonen vieraili lyhyesti kaksi kertaa talossa muun ohjelman ohella, muun delegaation jäsenenä.
    - Henkilökohtaista kutsua halonen ei lukuisista yrityksistä ja yhteydenotoistaan huolimatta kertaakaan saanut.
    - halonen pääsi ohimennen kättelemään USA:n presidenttiä.
    - Mitään tärkeää halonen ei kertaakaan neuvotellut tai palaveerannut USA:n presidentin kanssa.
    Näin se nyt vain on. halonen epäonnistui pahasti Suomen länsisuhteitten ylläpitämisessä. Joku voisi sanoa, että hän jäädytti ja heikensi Suomen länsisuhteita.
    - Ei yhtään kahdenkeskeistä tapaamista Ranskan, Englannin, Saksan, USA:n johtajien kanssa.
    - Ei yhtään ainutta henkilkökohtaista kutsua länsimaitten johtajilta tärkeisiin neuvotteluihin. Konferensseihin ja sellaisiin "summittehin" joihin kaikki kutsututtiin, halonenkin toki otettiin mukaan. Näissäkään "summiteissa" halonen ei kertaakaan päässyt osallistumaan länsimaitten johtajien yhteisiin, todella merkittäviä asioita koskeviin neuvotteluihin, jotka pidettiin suljettujen ovien takana.

    Äänestä

Eihän se mikään ihme ole, siellä ei nääs kommarit juhli.

Äänestä

Eikös se Halosen Tarja ole monesti tavannut Obamaa ja muita USA: presidenttejä että aikamoista Tarja Halosen mustamaalaamista täällä

Äänestä
  • Hei hei pientä rajaa luulemisellakin! Ei ole Halonen tavannut yhtäkään Usa:n presidenttiä virallisesti - tarkista tietosi, ennekuin alat munamaan itseäsi täällä!

    Äänestä

  • Hahaa - Tarkkasilmäinen et sinä ryssätahvo ainakaan ole.

    Äänestä

  • Lesbo Halonen tyrannisoi alaisiaan. Kauppasi Suomea Venäjälle. Postatti tätä varten maamiinatkin.

    Äänestä


  • WoeEI kirjoitti:

    Hei hei pientä rajaa luulemisellakin! Ei ole Halonen tavannut yhtäkään Usa:n presidenttiä virallisesti - tarkista tietosi, ennekuin alat munamaan itseäsi täällä!

    Tarja Halonen on tavannut useammin Yhdysvaltain presidenttejä kuin edes Niinistö edes pystyisi kuvittelemaankaan

    Äänestä

  • Valkoiseen taloon ei kutsua haloskalle kuulunut mutta ehkä Trumppi nyt kutsuu ...

    Äänestä

  • Videon alussa ajattelin, että nyt heittää pahasti päästä - niin järjettömältä se kuullosti.

    Että oikein virallinen Suomen presidentin puhe - Hui kauhistus sentään...

    Äänestä

  • (Tämän piti tulla tähän kommentiksi eikä edelliseen...)

    Videon alussa ajattelin, että nyt heittää pahasti päästä - niin järjettömältä se kuullosti.

    Että oikein virallinen Suomen presidentin puhe - Hui kauhistus sentään...

    Äänestä

  • Koko ajan koskettelemassa ja lääppimässä. Yök ! Ei mitään tapoja vaan häirintää.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    Koko ajan koskettelemassa ja lääppimässä. Yök ! Ei mitään tapoja vaan häirintää.

    Ai Helinä-keiju3 on lähtenyt solvausten tielle. Mutta niinhän se on, että alkoholipitoisten juomien (Lasolin) nauttiminen pilaa aivot ja sumentaa arvostelukyvyn ongelmakäyttäjältään.

    Äänestä


Sauli Niinistö päästi jälleen varsinaisen kevään emävaleen syöttämällä sihteerinsä välityksellä 19.03.2016. iltapäivälehtiin valheen että Niinistö ja Haukio olisi kutsuttu Obaman juhlituiksi henkilökohtaisiksi vieraiksi Valkoiseen taloon. Kysymyksessä oli taas Niinistölle tyypillistä valehtelua tällä kertaa vanhalta mieheltä täydellinen uutisankka.

Asian tarkisti ne joilla on siihen resurssit ja suora kontakti muun muassa Pentagoniin tuloksella että Washington vahvisti myöhään lauantain 19.03. iltana Suomen aikaa että Niinistöä ja Haukiota ei todellakaan ole kutsuttu henkilökohtaisiksi juhlituiksi vieraiksi Valkoiseen taloon.

Mistä onkyse:

https://www.facebook.com/1606003069647224/photos/a.1606345526279645.1073741828.1606003069647224/1704125163168347/?type=3

Äänestä
  • Vainoharhaiset punikit syytää sairaita valeitaan ja manipuloituja kuvia,
    kyllä huvittaa..

    Äänestä

Hyvä kun halosrassukka pääsi hänkin kerran näkemään Valkoisen talon ulkopuolelta edes turistina.

Äänestä

Sauli Niinistö ei ole virallisella valtiovierailulla valkoisessa talossa, miksi sairas MTV3 ja muut paskamediat valehtelee että olisi?

Suomen presidenttien koko historian epärehellisin ja myös suurin kansan virhe Sauli Väinämö Niinistö on valjastanut Suomen median epärehellisyytensä markkinointiin. Niinistö ostaa mainokset ja maksaa toimittajat kirjoittamaan itsestään yksi kaunista kymmenen hyvää yksitoista tekaistua ylistystä ja valhetta.

Katsokaas MTV3:n julkaisema valhe Niinistöstä tänään:
http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/valkoisessa-talossa-tanaan-poikkeuksellisia-vieraita-suomi-virallisella-vierailulla-14-vuoden-taon-jalkeen/5891304

Ja oikaisu siihen:
eli
Kysymys ei ole virallisesta valtiovierailusta vaan:
https://www.facebook.com/1606003069647224/photos/a.1606345526279645.1073741828.1606003069647224/1704125163168347/?type=3&theater

kanta:
"Sauli Niinistö päästi jälleen varsinaisen kevään emävaleen syöttämällä sihteerinsä välityksellä 19.03.2016. iltapäivälehtiin valheen että Niinistö ja Haukio olisi kutsuttu Obaman juhlituiksi henkilökohtaisiksi virallisiksi valtiovieraiksi Valkoiseen taloon toukokuussa 2016. Kysymyksessä oli taas Niinistölle tyypillistä valehtelua tällä kertaa vanhalta mieheltä täydellinen uutisankka.

Asian tarkisti ne joilla on siihen resurssit ja suora kontakti muun muassa Pentagoniin tuloksella että Washington vahvisti myöhään lauantain 19.03. iltana Suomen aikaa että Niinistöä ja Haukiota ei todellakaan ole kutsuttu henkilökohtaisiksi juhlituiksi vieraiksi Valkoiseen taloon.

Mistä on kyse:

"Kysymyksessä on toukokuussa 2016 pelkästään Washingtonissa järjestettävä pohjoismaisten päämiesten yhteinen tapaaminen mihin Niinistö on osallistumassa.

Eli ei yhtään sen kummempi juttu kun Halonen tapasi Bushin kansainvälisten kokousten yhteydessä. Se on ihan sattumaa minkä maiden johtajia Suomessa käy vierailulla. Sillä ole mitään tekemistä sen kanssa kuka presidentti kulloinkin sattuu istumaan. Valtiovierailut tapahtuvat siten, että Suomen presidentti on käynyt esim. vienninedistämismatkalla jossakin maassa ja siinä yhteydessä on tapana esittää kutsu ao. maan presidentille vastavierailulle Suomeen. Kutsu on saatettu esittää yli 10 vuotta aikaisemmin edellisen presidentin aikana. Ja on varsin sattumanvaraista milloin ko. valtio ilmoittaa, että nyt olisi kiinnostusta tulla. Suomen tehtävä on pitää yllä suhteita kaikkiin maihin, joihin meillä on diplomaattisuhteet. Vierailut ovat osa tätä suhteiden hoitoa. Jokaiselle on jo varmasti itsestään selvyys että esimerkiksi Matti Nykänenkin presidenttinä olisi uskottavampi kuin vanha mies Sauli Niinistö!"

Onneksi tuo MTV3 saa häädön pasilasta ilma paranee siellä hetkessä
lue lisää https://www.facebook.com/Iltalehti-ja-uskottavuus-1652101755072851/

Äänestä

Halonen vierailullaan puhui vaan homoista ja kissoista.
Oliko uunokin mukana kurkkimassa naisten kaula-aukoista sisään.?

Äänestä
  • halosta ei ole koskaan kutsuttu valkoiseen taloon, käväissyt lienee turistimatkalla, ja sitä sitten hehkuttaa täällä.
    Kuviakaan ei ole valkoisesta talosta, joku surkea manipuloitu ehkä.

    Äänestä

  • seonselvää kirjoitti:

    halosta ei ole koskaan kutsuttu valkoiseen taloon, käväissyt lienee turistimatkalla, ja sitä sitten hehkuttaa täällä.
    Kuviakaan ei ole valkoisesta talosta, joku surkea manipuloitu ehkä.

    Ei ole Niinistö ja Haukiokaan ollut muuten kuin turistina ja rivimiehinä muiden politiikkojen kera valkoisessa talossa

    Äänestä

  • Eläinseksi-Tarja on tottunut kerjäämään kaikenlaista ... yksi uuno sitten pelasti, ja pääsi lokoisille oloille.

    Äänestä

  • TekoRohvessori kirjoitti:

    Eläinseksi-Tarja on tottunut kerjäämään kaikenlaista ... yksi uuno sitten pelasti, ja pääsi lokoisille oloille.

    Ei edes säälitä tekorohvessorin uunoilut.

    Äänestä

Minkälaisen puheen TarjA piti Bushille silloin kun oli "virallisella vierailulla,"
oliko se se kissapuhe taas, kuka muistaa??

Sauli piti tällaisen Oballe.
http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/2niinisto puhe verbatim-50431

Äänestä

Mikä pakkomielle sinulla on arvostella Tarja Halosta?

Tarja on vihdoin kokenut ja entistä jämptimpi politiikko

niin ja Seuraava presidentti taas tauon jälkeen

Äänestä

Halosta ei kutsuttu,.. Nyt herra soittaja pääsi kutsuttuna, Sauli Niinistö aiemmin.
Siellä ei hyvällä katsota myyräntyötä Neuvostoliitolle ja DDR :ään. Tietävät kyllä tarkkaan Stasilistojen sisällönkin. Tietävät miksi suomessa se piilotettiin demarien toimesta.

http://www.kauppalehti.fi/uutiset/barack-obama-kutsui-duudsonin-valkoiseen-taloon/zGe73giX?ref=iltalehti:a55a&utm_source=iltalehti.fi&utm_medium=boksi&utm_campaign=AlmaInternal&_ga=1.227476893.1848209545.1483544757
.

Äänestä

Se onkin hienoa, kun Donald Trump "kutsuu" Niinistön USA:n. Amerikan kansa on ikuisesti kiitollinen, kun pienen Suomen pieni ja mitätön Sauli haahuilee Valkoisessa talossa vessaa etsien.

Äänestä

Oli pakko palata vuosien tauon jälkeen palstalle nauramaan Halos-mummon surkeudelle. Tämä uutinen todistaa minun jo vuosia sitten tekemäni päätelmän oikeaksi. Halosta ei haluttu Valkoiseen Taloon.Palstahäirikkö Jäbä-tiltut yritti vuosikaudet todistella muuta.

Wikileeks kertoi;

"Tuokio löytyi, sillä lehtikuvien mukaan Bush kätteli kokouksessa Vanhasta. Haloselta Bush kysyi, että onko hänen kravattinsa tällä kertaa suorassa. Edellisenä vuonna Nato-huippukokouksessa Halonen oli päässyt lehtikuviin suoristamalla Bushin kravatin."

Heh heh, "Rampa Ankka" kelpasi pelkäksi solmion viikkaajaksi, Yhdysvaltain presidentille.
Varmaan Bush luulikin rumiin rääsyihin yleensä pukeutuvaa homssuista mammaa joksikin palveluskuntaan kuuluvaksi.

Halonen on surkea mitättömyys, jota kukaan ei enää muista. Ulko- ja sisäpoliittinen ruumis, joka ajelehti Mäntyniemessä 12v.
Ajankulukseen tämä mitättömyys polkaisi useasti suihkarilla homohovinsa kanssa afrikoihin,
sieläkään ei otettu hieltä haisevaa mantaa vastaan jos ei ollut rahakassia ja prenikoita tuliaisiksi.

Äänestä

Olipa se vaan noloa halosen puolesta,
siihen aikaan saivat vielä virallisia kutsuja kaikki maat useampaankin kertaan
mutta haloska ei kertaakaan vaikka kuinka aneli!!

Halonen ei koskaan saanut virallista kutsua Penan kanssa,
jossain turistiporukassa pääsi käymään, ja sitä punikkireppanat yrittävät

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Eivirallistakutsua kirjoitti:

Halosella on vain yksi epävirallinen valtiovierailu USA:aan (2002). Silloinkin apulaisulkoministeri Armitagen,
ei Bushin (jonka hän toki silloin tapasi), vieraana.

Bushilla oli aikaa jatkuvasti kaikille muille, paitsi EU:n pj-maan presidentille. Luulisi nyt, että Bushiakin olis kiinnostanut Suomessa järjestetty EU-Venäjä-huippukokous ja tätä kautta Halonen pääsisi Yhdysvaltoihin, mutta ei.
Ruotsin EU-kokouksessa vieraili, miksi ei tullut suomeen vaikka samoihin aikoihin kävi Virossa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu