Uusien autojen koeajelu ilman ostoaietta

Mitenkähän autoliikkeet suhtautuu jos joku haluaisi koeajaa jonkin uuden automallin vaikka vain vertailun vuoksi nykyiseen tai jos on esim. vaihtamassa autoa ja haluaa kokeilla useita saman kokoluokan autoja ennen ostopäätöstä tai haluaa vaan tutustua esim. omaa automallia uudempaan korimalliin mutta ei ole kuitenkaan ostomielessä asialla? Auton käyttö liikenteessähän on aina pieni riski ja aiheuttaa kuluja joten voisi kuvitella että ihan turhan takia ei haluttaisi autoja antaa koeajeltavaksi?

Aiheeseen liittyvä lisäkysymys, miten paljon ihmiset ylipäätään harrastaa autojen viikonloppunäyttelyissä käyntiä ja miten paljon yleensä koeajatte autoja muuten vaan tai jos olette ostamassa uutta tai käytettyä autoa?
Itsellä on autonäyttelyissä käynti jäänyt todella vähiin, useimmiten käyn autoliikkeessä ylipäätään vain silloin kun on autonvaihto, nykyisen auton huolto tai varaosien hankinta kyseessä ja aikoinaan käytettyjä ostaessakin en kovin montaa vaihtoehtoa jaksanut katsella ja vielä harvempia koeajoin.

Sama linja on jatkunut uusien autojenkin kanssa, olen vaan netissä katsellut tietoja ja esitteitä ja lukenut vertailuja, sitten olen marssinut "paperilla" mieleisimmän auton liikkeeseen ja käynyt koeajamassa samalla kun myyjä kokeillut nykyisen auton vaihtotarjousta varten. Yhden uuden auton ostin jopa täysin ilman koeajoa mutta se osoittautui virheeksi, kyseisen auton jousitus osoittautui epämiellyttävän kovaksi mikä olisi ollut hyvä todeta jo koeajolla.
101193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Viikonloppunnäyttelyissä tulee käytyä haistelemassa ajan trendejä jotta pysyy kartalla missä mennään. Itse autoa tulee vaihdettua tosi harvoin, eikä niiden koeajo kiinnosta millään muotoa. Kaksi viimeisintä autoa (eka oli uusi, toinen myymälämannekiini 190 km ajettuna) ostettiin niin että päätös oli jo tehty, koeajo lähinnä sen vuoksi kun myyjä välttämättä halusi. Itse olisin pärjännyt ilmankin.

Äänestä

Oikeastaan jo aika kiusallista touhua jo aikuisena jos ei ole ostoaikeita.Myyjät kyllä nopeasti tunnistavat tietyt hörhöt jotka käy vain fiilistelemässä kun ulkoinen habituskin jo kertoo paljon.

Äänestä

Tuskin on tilasto siitä kuinka moni kiertää viikonloppunäyttelyjä, dorka.
Koeajot ovat tärkeitä niille jotka harkitsevat auton vaihtoa ja muut on turhia typeryksiä ja autokauppias saattaa asian kyllä huomata helposti ja silloin luulisi renkaanpotkijaa hävettävän. Koeajoautot ovat koeajoa varten ja helposti niitä saa koeajaa, mutta jos sinä et saa koeajoautoa ajoon, niin katso peiliin ja ole hieman todellisen ostajan näköinen ja oloinen.

Äänestä
  • Hei, tiesitkö että kenenkään ei ole pakko olla asshole asenteeltaan?

    Äänestä

  • Jos kirjoittelee tyhmyyksiä niin silloin on riski ettet saa mieleistä vastausta ja sinua voidaan jopa nimitellä. Sitä tämä nimetön palsta vaan on.

    Äänestä

Entä jos autoliike oikein mainostaa että "varaa koeajo uudella mallillamme, saat jäätelön palkinnoksi" jne. Tämän tyyppisiä houkutusmainoksiahan tulee tuon tuosta. Ei mainoksessa puhuta mitään auton ostamisesta, vain koeajosta. Senkun vain ajelemaan.

Itsekin pari uutta autoa omistaneena jaksoin joskus käydä koeajamassa ilman ostoaikeita oman automerkkini ja mallini uutuuden kun oikein väkisin tyrkyttivät koeajoa. Tämä on autoliikkeiden normaalia markkinointia; yritetään saada uudehkon auton omistaja vaihtamaan uuteen ja ennenmuuta se oman merkin omistaja koska se on potentiaalisin tuleva uuden auton ostaja.

Äänestä
  • Olisikohan kyseessä myyntitaktiikka jossa pyritään saada mahdollisimman monta koeajoon ja siten innostumaan auton vaihtoon? Suomalaisellehan riittää tuohon jopa euron hintainen muoviämpäri.

    Äänestä

Itse kyllä rehellisesti kerroin, että pari-kolme merkkiä/mallia olisi kiikarissa eli koeajettava autoa tosiaan olin vaan koeajettavana(plus ilmainen jäde/makkara/ämpäri/leffalippu). Ja kyllä joka tilanteessa myyjät ottivat tosissaan ja käyttivät arvokasta aikaansa tarjusten laatimiseen ja niin pois päin. Mutta jos liikkeeseen menee ja ensimmäisenä kysyy, että saako koeajon jälkeen sen ilmaisen ämpärin niin palveluasenne on varmasti todella nihkeää ja aivan varmasti malliauto sattumalta ei olekaan vapaana...

Äänestä

Itse kävin koeajamassa M235 Bemarin, ihan vain huvikseni. Huikea peli täytyy myöntää. Seuraavaksi ajattelin Porschen uutta Boxsteria käydä tyypittämässä, auttaa kun on tuttu ollut liikkeessä töissä niin saa Porschejakin ajella pitkiä koeajoja. Itse ajan 2002 Opel Omega 3.2 V6, mutta kyllä kelpaa uusia tehopelejä tyypittää. Lähes joka toine viikko joku koeajossa, paitsi ei tietenkään talvella kun kelit surkeat sporttiautoilulle.

Äänestä

Vittuako se niille kuuluu ja ei sun tarvitse sitä sanoa. Saahan sitä käydä ajamassa ja testaamassa mitä autoja vaan tietää ainakin tulevaisuudessa kun auton osto on oikeasti edessä että mikä mikin auto on ja mitä kannattaa suunnitella ja mikä unohtaa kättelyssä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


test.drive kirjoitti:

Mitenkähän autoliikkeet suhtautuu jos joku haluaisi koeajaa jonkin uuden automallin vaikka vain vertailun vuoksi nykyiseen tai jos on esim. vaihtamassa autoa ja haluaa kokeilla useita saman kokoluokan autoja ennen ostopäätöstä tai haluaa vaan tutustua esim. omaa automallia uudempaan korimalliin mutta ei ole kuitenkaan ostomielessä asialla? Auton käyttö liikenteessähän on aina pieni riski ja aiheuttaa kuluja joten voisi kuvitella että ihan turhan takia ei haluttaisi autoja antaa koeajeltavaksi?

Aiheeseen liittyvä lisäkysymys, miten paljon ihmiset ylipäätään harrastaa autojen viikonloppunäyttelyissä käyntiä ja miten paljon yleensä koeajatte autoja muuten vaan tai jos olette ostamassa uutta tai käytettyä autoa?
Itsellä on autonäyttelyissä käynti jäänyt todella vähiin, useimmiten käyn autoliikkeessä ylipäätään vain silloin kun on autonvaihto, nykyisen auton huolto tai varaosien hankinta kyseessä ja aikoinaan käytettyjä ostaessakin en kovin montaa vaihtoehtoa jaksanut katsella ja vielä harvempia koeajoin.

Sama linja on jatkunut uusien autojenkin kanssa, olen vaan netissä katsellut tietoja ja esitteitä ja lukenut vertailuja, sitten olen marssinut "paperilla" mieleisimmän auton liikkeeseen ja käynyt koeajamassa samalla kun myyjä kokeillut nykyisen auton vaihtotarjousta varten. Yhden uuden auton ostin jopa täysin ilman koeajoa mutta se osoittautui virheeksi, kyseisen auton jousitus osoittautui epämiellyttävän kovaksi mikä olisi ollut hyvä todeta jo koeajolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu