Maksatko Helanderin palkan ?

kuinkakehtaavatkin

Säälin K-Kauppiaita, että pitää elättää moista pomoa. Eipäs Sipilä ole huolissaan näistä tuloista.

" Keskon pääjohtaja Mikko Helanderin palkka ja palkkiot ylittivät viime vuonna miljoona euroa.

Keskon tänään julkistama palkka- ja palkkioselvitys osoittaa, että pääjohtaja Mikko Helanderin kiinteä rahapalkka oli viime vuonna 856 800 euroa. Tulospalkkiota hän ansaitsi vuoden 2014 tuloksen perusteella 140 000 euroa.

Helander tuli Keskoon varatoimitusjohtajaksi 1. lokakuuta 2014. Pääjohtajana hän aloitti vuoden 2015 alussa.

Helanderin luontoisedut viime vuodelta olivat 21 725 euroa, joten hänen ansionsa yhteensä olivat 1 018 525 euroa.

Helanderin eläkeikä on 63. Hän saa aikanaan eläkettä 60 prosenttia kokonaisansioistaan, jotka arvioidaan työuran viimeisten kymmenen vuoden perusteella.

Kesko maksaa Helanderille etuusperusteista lisäeläkettä, jonka kulut olivat viime vuonna 0,8 miljoonaa euroa. Lisäksi pääjohtajan lakisääteinen eläketurva maksoi Keskolle viime vuonna 100 000 euroa.

Helanderin tulospalkkion enimmäismäärä vastaa kahdeksan kuukauden rahapalkkaa ilman luontoisetuja. Lisäksi hän sai vuoden 2014 lopussa 8 791 Keskon B-osaketta. Hänen on pidettävä osakkeensa lokakuun alkuun asti.

Keskolla on konsernin johtoon kuuluville ja muille avainhenkilöille tarkoitettu osakepalkkiojärjestelmä vuosille 2014, 2015 ja 2016.

Osakepalkkiojärjestelmässä voidaan antaa kolmen vuoden aikana enintään 600 000 yhtiön hallussa olevaa B-osaketta. Palkkiona annettaviin osakkeisiin liittyy ansaintajaksoa seuraava kolmen kalenterivuoden sitouttamisjakso, jonka aikana osakkeita ei saa myydä.

Keskon hallitus päätti helmikuussa antaa Helanderille osakepalkkiota viime vuodelta 11 214 osaketta.

Keskon konsernijohtoryhmän kahdeksalle muulle jäsenelle maksettiin viime vuonna kiinteää rahapalkkaa yhteensä 1 777 640 euroa. Tulospalkkioineen ja luontoisetuineen muun konsernijohtoryhmän yhteenlasketut ansiot olivat 2 275 868 euroa."

http://www.kauppalehti.fi/uutiset/keskon-helanderilla-yli-miljoonan-euron-ansiot/6avsM3kq

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sinä.maksat

      Ja laitetaan nyt perään suomalaisten kännikalojen lempipaikan pomon palkka.

      Alkon pomon palkka liki kolme kertaa niin suuri kuin pääministerin tienesti.

      "Alko julkisti tänään perjantaina viime vuoden tilinpäätöksensä. Siinä se kertoi, miten paljon monopoliyhtiö maksoi toimitusjohtajalleen palkkaa, kannustuspalkkioita ja luontaisetuuksia.

      Toimitusjohtaja Hille Korhosen palkkapussi oli viime vuodelta mukavan muhkea. Hänen rahapalkkansa oli 382 000 euroa. Kannustinpalkkiota Korhonen ansaitsi 31 300 euroa ja luontaisetuuksien arvo oli 18 800 euroa. Alkon toimitusjohtajan kokonaisansio oli siis yhteensä 432 000 euroa, mikä tarkoittaa 12 jaettuna 36 000 euroa kuukaudessa.

      Liiketaloudellisesti Korhosen luotsaama Alko on onnistunut hyvin. Sen liikevaihto oli viime vuonna 1,2 miljardia euroa.
      Valtiolle verotuloja tuli yli puoli miljardia euroa ja osinkojakin yhtiö ehdottaa maksettavaksi valtiolle 40 miljoonaa euroa. Ihme olisi, jos Alko ei olisi myynnissään onnistunut. Yleensä monopolit pärjäävät.

      Etenkin ne pärjäävät hyvin silloin, kun tuote on alkoholi ja kohderyhmä Suomen kansa.

      http://www.kauppalehti.fi/uutiset/alkon-pomon-palkka-on-paaministerin-palkkiota-muhkeampi/rGfqcGrS

    • ALMEERA

      Eihän ,näin pienipalkkaisilta voi leikata eikä verottaa nehän joutus kerjuulle. Paljon parempi on leikata 40 vuotta ruumiilista työtä tehneeltä , eihän se tartte ruokaa eikä lääkkeitä . JUST. eikun YHTEISKUNTA SOPIMUSTA rustaamaan ,et tämä rikas kolmannes saa sikailla miten huvittaa.

      • pönttöäporukkaa

        Niimpä niiden etujahan se Sipilä ajaa. Harkimokin oli hiilenä, kun ei työntekijöiden etuja ole saanut vielä tarpeeksi alas..

        Aika huono mielikuvitus Harkimolla tuossa ohjelmassaan, kun ei työpaikaansa kauemmas päässyt haastateltavia etsiessään.Cheekkiä lukunottamatta. Ja Haapasaloa on kyllästymiseen asti tv.ä jo ennestään.


      • pidätunkkis

        " Kesko maksaa Helanderille etuusperusteista lisäeläkettä, jonka kulut olivat viime vuonna 0,8 miljoonaa euroa. Lisäksi pääjohtajan lakisääteinen eläketurva maksoi Keskolle viime vuonna 100 000 euroa."

        Mitähän tuo pääjohtaja tekee ANSAITAKSEEN TUON PALKAN ?

        Nyt Citymarketit menee kuulemma remontiin ja hinnat tietysti nousee senjälkeen. Onneksi on Lidl vielä siedettävän hintainen toki senkin hinnat on nouseet siitä mitä ne alkuun oli.


    • nhjbnyvytt

      Kuluttajat, k-kauppiaiden asiakkaat ne viulut maksaa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9266
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8120
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      163
      5945
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2428
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2142
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1781
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1725
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1525
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1502
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1406
    Aihe