Ns. tiltut demokratian airueina

On ollut ilahduttavaa lukea kaiken kuonan keskeltä valveutuneita näkemyksiä suomalaisen demokratian toiminnasta ja toimimattomuudesta natoasioista päätettäessä.

Kokoomushallitukset ovat vieneet oikeudettomasti Suomea kohti Naton kitaa, mutta kansalaisilla näyttää olevan vielä terveet näkemykset maamme puolueettomuuden tärkeydestä.

Kiiton ns. tiltut ja koko muu kansan hiljainen enemmistö.
28<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Eihän Suomi ole ollut puolueeton enää 21 vuoteen.

Äänestä
  • Väitätkö, että meitä johdetaan Brysselistä?

    Äänestä

  • Vanha stubbilainen väittämä.

    Äänestä

Puolueeton emme ole olleet pitkän aikaan mutta rikollisesti toimivan Venäjän vuoksi NATOon on ehdottomasti liityttävä.

Mitä pikemmin sen parempi!

Äänestä



  • HyväSyyLiittyä kirjoitti:

    "Liittyä rosvo joukkoon? Miksi?"

    SIKSI, että vältämme vielä suuremman rosvojoukon Venäjän muodossa!

    Ei se mielisteleminen ja käskyvallan alla olo ole pakonsanelemaa.
    Vain Natottaja kokee olevansa kykenemätön tekemään päätöksiä ja ohjailemaan kohtaloaan.
    Me tiltut hoitaisimme asiamme itse.

    Äänestä

  • pienikö-.ero kirjoitti:

    Ei se mielisteleminen ja käskyvallan alla olo ole pakonsanelemaa.
    Vain Natottaja kokee olevansa kykenemätön tekemään päätöksiä ja ohjailemaan kohtaloaan.
    Me tiltut hoitaisimme asiamme itse.

    Miksipä Suomi joutuisi jonkun käskyvallan alle Natossa, kun mikään muukaan Euroopan Natomaa ei ole joutunut.

    Minkä te hoitaisitte itse?

    Äänestä

  • Kuinkasniin kirjoitti:

    Miksipä Suomi joutuisi jonkun käskyvallan alle Natossa, kun mikään muukaan Euroopan Natomaa ei ole joutunut.

    Minkä te hoitaisitte itse?

    Juurihan tuolla alussa joku väitti, ettemme ole olleet puolueettomia 21 vuoteen.
    Kai sekin jotain alistumista kuvaa.

    Äänestä

  • Ei kuvaa.

    Äänestä

  • Kysykö joku Venäjästä jotain? Ynnäilijä, miksi sotket Venäjän jokaiseen keskusteluun, onko sulla joku fetissi?

    Äänestä

  • Kuinkasniin kirjoitti:

    Ei kuvaa.

    Kuvaa - nöyristelyä ja kyyristelyä.

    Äänestä

Suomalainen toimittaja–kirjailija Anu Partanen pohtii artikkelissaan, että Yhdysvalloissa on ymmärretty pohjoismainen hyvinvointijärjestelmä aivan väärin.
Toimittaja–kirjailija Anu Partasen artikkeli What Americans Don’t Get About Nordic Countries eli Mitä yhdysvaltalaiset eivät ymmärrä Pohjoismaista on julkaistu arvovaltaisen, vuodesta 1857 ilmestyneen The Atlantic -lehden internetsivuilla.
Juttu pureutuu siihen, kuinka pohjoismainen hyvinvointijärjestelmä ymmärretään Yhdysvalloissa.
Pohjoismaat ovat olleet esillä käynnissä olevien presidentinvaalien ehdokasretoriikassa. Demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkivä Bernie Sanders pitää Pohjoismaiden sosiaaliturvajärjestelmää ihannetavoitteena, jota kohti Yhdysvaltojenkin tulisi pyrkiä.
Sanders kutsuu näkemyksiään sosialistisiksi. ”Bernie-ilmiön” katsotaan pakottaneen myös puolueen ylivoimaisen ehdokassuosikin Hillary Clintonin hilaamaan näkemyksiään vasemmalle.
Ymmärretäänkö Yhdysvalloissa kuitenkaan oikeasti, mistä Suomen, Ruotsin, Tanskan, Norjan ja Islannin sosiaaliturvassa on kysymys? New Yorkissa asuvan Partasen mielestä ei.
Partanen kirjoittaa, että Yhdysvalloissa kuvitellaan Pohjoismaiden olevan sosialistisia yhteiskuntia, jotka perustuvat kaverin auttamiselle ja epäitsekkyydelle. Oikeasti Pohjoismaat ovat hänen mukaansa kapitalistisia valtioita, ja hyvinvointijärjestelmän perustana on puhdas itsekkyys.
16. maaliskuuta julkaistu kirjoitus on muutamassa päivässä noussut kansainväliseksi hitiksi. Sunnuntai-iltaan mennessä sitä oli jaettu sosiaalisessa mediassa yli 80 000 kertaa.
Verotus erottaa. Partanen sai Yhdysvaltain kansalaisuuden seitsemän vuotta sitten. Hän saa yhtenään kuulla hyvinvointijärjestelmän sopivan Pohjoismaihin vain siksi, että maat ovat pieniä, homogeenisiä ja sisäsiittoisia.
”Tämä taas (muka) saa pohjoismaalaiset uhraamaan oman etunsa auttaakseen naapureitaan. Yhdysvaltalaiset eivät koe keskuudessaan vastaavaa toveruutta”, hän kirjoittaa. Yhdysvaltalaiset pitävätkin itsestäänselvänä, ettei heidän oloissaan oltaisi valmiita maksamaan korkeita veroja yhteiskunnan palveluiden rahoittamiseksi. Partasen mielestä tämä on suuri väärinymmärrys.
Hän kirjoittaa, ettei pohjoismainen järjestelmä perustu epäitsekkyyteen tai homogeenisyyteen, vaan päinvastoin oman edun tavoitteluun.
”Pohjoiset valtiot tarjoavat kansalaisilleen -- korkealuokkaisia palveluita, jotka säästävät monelta huomattavasti rahaa, aikaa ja vaivaa. Juuri tätä yhdysvaltalaiset eivät ymmärrä: minun veroni Suomessa käytettiin siihen, että minä saisin ensiluokkaisia palveluita.”
”Sen ymmärtää kuka tahansa”
Partanen kertoo, ettei hän maksanut Suomessa tuloveroa juuri enempää kuin nyt New Yorkissa.
Hänen perheensä sai kuitenkin veroilleen vastinetta muun muassa maksetun vanhempainloman, huokean päivähoidon, ilmaisen koulutuksen ja lähes maksuttoman terveydenhuollon muodossa.
”Minun mielestäni tämä oli varsin hyvä kauppa. -- Pohjoismaisesta näkökulmasta Sandersin ehdotukset eivät ole lainkaan hulluja – ne ovat olleet käytössä kaikissa Pohjoismaissa jo vuosia”, Partanen kirjoittaa.
Hänestä olisi hienoa, jos kaikkia hyödyttävä järjestelmä kumpuaisi ystävänrakkaudesta ja sisaruuden tunteista, mutta niin ei ole.
”Sen ymmärtää kuka tahansa, joka on viime aikoina seurannut pohjoismaista poliittista keskustelua maahanmuutosta tai talouspolitiikasta. Pohjoismaalaiset eivät ole ainoastaan yhtä itsekkäitä kuin kaikki muutkin ihmiset maailmassa. He osaavat myös vieroksua kanssaeläjiään ja myös tekevät niin.”
Partanen kumoaa myös myytin homogeenisyydestä: ulkomaalaiset muodostavat Ruotsissa asuvista ihmisistä suuremman osuuden kuin Yhdysvalloissa asuvista.
Pohjoismaisia brändejä
”Bernie Sanders roikkuu mukana (presidenttikisassa) ja markkinoi visiotaan pohjoismaisesta sosialistisesta utopiasta Yhdysvalloille”, Partanen kirjoittaa.
Sandersin Pohjoismaita myötäilevää politiikkaa on pidetty Yhdysvaltoihin sopimattomana, hyväsydämisenä mutta naiivina utopiana. Hillary Clinton taas niittaa esivaaleissa voiton toisensa jälkeen kuulostamalla ”järkevämmältä” kuin Sanders.
Partanen viittaa lausahdukseen ”Me emme ole Tanska”, jonka entinen ulkoministeri Clinton tokaisi puolueensa ensimmäisessä ehdokasväittelyssä.
Clintonin mukaan Yhdysvaltojen vahvuus on siinä, että maa suo yrittäjille vapauden harjoittaa liiketoimiaan. Partanen kuitenkin murskaa ajatuksen siitä, että ”sosialistisiksi holhousvaltioiksi” mielletyt Pohjoismaat eivät olisi otollisia yrittäjyydelle ja innovaatioille.
Toimittajan mielestä valtion takaamat palveluvat hillitsevät yrittämiseen liittyviä riskejä. Hän huomauttaa, että pohjimmiltaan Clintonkin ajaa pohjoismaista yhteiskuntamallia maksettuine vanhempainvapaineen ja tasa-arvoisempine koulutus- ja terveydenhuoltojärjestelmineen.
”Pohjoismaista tulee millä tahansa mittarilla vaikuttava määrä menestyviä yrittäjiä ja kansainvälisiä brändejä”, Partanen kirjoittaa ja luettelee kukoistavia pohjoismaisia brändejä: I

Äänestä
  • Tuleeko Venäjältä yhtään ainotta tuotetta jota ostaisit Suomen kaupoista?

    Äänestä

  • 11plus7 kirjoitti:

    Tuleeko Venäjältä yhtään ainotta tuotetta jota ostaisit Suomen kaupoista?

    Kaikkea ydivoimalan kokoista ja siitä pienempää.
    Hävittäjätkin kannattaisia hankkia sieltä.

    Äänestä

Voidaan esittää yksinkertainen kysymys:
Kumpi pelasti meidät 2.maailmansodassa. Venäjä vai Eurooppa?

Äänestä
  • Järkevät sukupolvemme.

    Äänestä

Tuossa mainio poiminta Wikipediasta, jossa kommentoitaan Venäjän, tuon ihanuuksien ihmemaan toimintaa:
"Maailmanpankin ja World Justice Projectin arvion mukaan Venäjä kuuluu taloudelliseen tilanteeseensa nähden maailman heikoimpiin maihin lain noudattamisen ja poliittisen osallistumisen suhteen.[102][103] Transparency Internationalin korruptioindeksillä vuonna 2010 Venäjä sijoittuu 154. sijalle kaikkiaan 178 arvioidusta maasta.[104] Maailman rauhanindeksillä vuonna 2011 Venäjä sijoittuu seitsemänneksi alimmalle eli 147. sijalle.[105] Lehdistönvapaudella mitaten Venäjä sijoittuu vuonna 2010 arvioinnissa 140. sijalle.[85].
Revi siitä tiltu!

Äänestä
  • Näinhän se on. Venäjä ei ole eurooppalainen saatikka länsimainen valtio. Venäjä on oikeastaan afrikkalainen maa kaukana pohjoisessa. Oikea pohjolan Nigeria, samanlainen läpeensä korruptoitunut raaka-ainereservi muulle maailmalle.

    Äänestä

  • KuinKaksiMarjaa kirjoitti:

    Näinhän se on. Venäjä ei ole eurooppalainen saatikka länsimainen valtio. Venäjä on oikeastaan afrikkalainen maa kaukana pohjoisessa. Oikea pohjolan Nigeria, samanlainen läpeensä korruptoitunut raaka-ainereservi muulle maailmalle.

    Venäjä hoitaa sujuvasti sellaiset asiat, joissa EU:lla on sormi siellä. Mm. pakolaiskysymyksen.

    Suomen ja Venäjän talous alkavat nousta samaa tahtia.

    Äänestä

Hei mis rommel on? Eikö sillä ole työika?

Äänestä
  • Ei kun sillä on viran suoma kaalisoppa vodka-tauko. Trollit saa pitää tauon kerran vuorossa!

    Äänestä

Tiltuttajilla on "Agenda" kuulunevat ryhmään joka saa vastiketta työstään.
Joskus puhuttiin "propagandasta" mutta sana kärsi maailman melskeissä.

Mutta huomata olevansa maassa jossa uutta "agendaa" suoritetaan näin.

Epäilen että ryhmä voi olla osa puolustusvoimien hybridisodankäyntiä.

Tiltuttajien kaavamainen asioitten toistaminen, vähäinen sanasto mutta aktiivisuus viittaa pieneen, muutaman henkilön joukkioon. Ahkera puuhaaminen, toimiminen lähes kellon ympäri johtaa päätelmään että eivät muuta työkseen voikaan tehdä. Tiltuttaminen on työ.

Demokratia on arvokas, sitä pitää vaalia nakertajilta, pikku myyriltä;)

Äänestä
  • Tiltut ovat antaneet tässäkin säikeessä oikeaa tietoa pimeydessä vaeltaville sieluille ja ilahduttaneet muutenkin muita läsnäolollaan. Kaikki maailman tiltut liittykää yhteen ja antakaa valonne loistaa.

    Äänestä

Hiljainen enemmistö tahtoo nöyrimmin kiittää tiltujen esiin tuomaa järjen ääntä natokysymyksessä.

Äänestä
  • RYSSÄT hiljaa ihmisten ilmoilla!

    Mitäs jos menisitte siellä tiltulassa pelaamaan vaikkapa venäläistä rulettia votkalasien äärellä? :-D Kohtahan teiltä palkanmaksu loppuu joka tapauksessa.

    Äänestä

Vahinko, että valtiojohtomme on hukassa Venäjän suhteen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TiltunCharmi kirjoitti:

On ollut ilahduttavaa lukea kaiken kuonan keskeltä valveutuneita näkemyksiä suomalaisen demokratian toiminnasta ja toimimattomuudesta natoasioista päätettäessä.

Kokoomushallitukset ovat vieneet oikeudettomasti Suomea kohti Naton kitaa, mutta kansalaisilla näyttää olevan vielä terveet näkemykset maamme puolueettomuuden tärkeydestä.

Kiiton ns. tiltut ja koko muu kansan hiljainen enemmistö.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu