MAANJÄRISTYS PYHÄJOEN YDINVOIMALA-ALUEELLA

Harvinaisen voimakas maanjäristys viime yönä Perämerellä! Ilmatieteenlaitos vahvistaa tiedon Helsingin yliopiston seismologian laitokselta saamansa tiedon perusteella.

YLEN uutinen aiheesta:

http://yle.fi/uutiset/harvinaisen_voimakas_maanjaristys_peramerella/8756449

Järistys tapahtui Perämerellä noin 45 kilometriä Raahesta, jonka välittömässä läheisyydessä sijaitsee venäläisrahoitteiseksi suunniteltu Pyhäjoen ydinvoimala-alue.

Lähes 100 kilometrin päässä Oulussakin kansalaiset kertoivat kuulleensa jyrinää ja tunteneensa tärinää. Järistys tuntui selvästi vielä 200 kilometrin päässä Kemissäkin.

Pyhäjoki on Raahen naapurikunta. Suomen maa-alueesta järistyksen voimakkain vaikutusalue ovat olleet juuri Raahe, Pyhäjoki sekä Hailuodon saari.
18<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Sipilän epäisänmaallinen veropakolaishallitus myy maaperäämme venäläiselle ydinvoimalateollisuudelle maanjäristysalueella ja yhtiöittää maamme metsät ja merialueet uraanikaivos- ja sukellusveneliiketoiminnalle?

Äänestä
  • Ei ollut tuntemattoman kirjoituksessa taaskaan yhtään todellista faktaa, oli pelkkiä negatiivisia mielikuvia. Vai, että puhutaan oikein maajäristysalueesta? Aivan kauheaa, ihan kuin aura-auto olisi ajanut ohi, tai katolta olisi tullut lumet alas. Suomessa sattuu sadassa vuodessa vain 4–5 järistystä, jotka ovat voimakkuudeltaan noin neljän Richterin asteikolla. Nyt havaittu oli 4,1 Richterin asteikolla. Viiden luokka oleva voisi rikkoa ikkunoita. Fennovoiman ydinvoimalan suunnittelussa on otettu maanjäristykset huomioon ja jopa lentokoneen törmäys.

    Äänestä

  • JOKO LIV PAIKALLA?? MIELENTERVEYS POTILAS IHMETTELEMÄSSÄ MITÄ NYT TAPAHTUI?? JOKO VASEMMISTOLIITOSTA PÄÄMINISTERI PUOLUE??

    Äänestä

Raahe-Pyhäjoki 28 km: https://reittikartta.net/raahe/pyhajoki

Ydinvoimala-alue koko maanpäällisen Suomen suurinta maanjäristyksen vaikutusaluetta. Nyt pitää ottaa aikalisää ja käskeä ryssät helvettiin Suomen asioista. Lehtomäkeä ja Esko Ahoa kiinnostaa vain ryssien rahat ja Olli Rehn myy vaikka äitinsä.

Äänestä

Vastustan venäläistä ydinvoimaa Suomessa mutta äskeinen maanjäristys voi olla että se vapautti maankuoren jännityksestä seuraavaksi 100 000 vuodeksi tms.

Äänestä

Ilman muuta. Olli Rehn laskee sen varaan. On sen verran vastuullinen ja moraalinen.

Äänestä

Pyhäjoen venäläisomisteinen ydinvoimala on erittäin suurissa vaikeuksissa nyt. Suomen kannalta se voi olla erittäin myönteinen asia.

Varsinkin ydinvoimayhtiön osakkailla on nyt syytä olla huolissaan siitä, miten lopulta käy. Pääosa on kunnallisia energiayhtiöitä, joista kymmenet ovat jo luopuneet. Kristallinkirkkaalta ei hankkeen tulevaisuus ja toteutuminen todellakaan vaikuta. Fennovoima käy välimiesoikeusneuvotteluja siitä, voiko Kesko irtautua hankkeesta, kuten se on ilmoittanut. Päärahoittajan eli Venäjän ruplan kurssi on syöksykierteessä.

Äänestä

Kaikki ei ole kaupan.

Äänestä

Pysykää Kristittyinä . Kauheet eksytykset . Ristillä vaan. Hirveet rikollisjoukot leviää idästä . Antikristuksen henki on sellainen kun kieltää Jumalan Pojan ihmiseksi tulleen sanan messias Kristuksen . Kauheita valheita ja pilkkaajia . Taivas on totta Jeesus on totta. Synti on anteeksiannettu jo.

Äänestä

Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut että Hän antoi ainokaisen POIKANSA ettei yksikään ( sinä) joka Häneen uskoo hukkuisi. joh.3:16 plus jatkuu.

Äänestä

Perustakaa kristillinen rahasto joka ostaa maata metsää maatiloja suomalaisten jälkipolville suomiyhdistys.

Äänestä

Ei pitäisi luottaa Kommunisteihin noissakaan voimala asioissa.

Äänestä

katsoitteko sitä uutta teknologiaa käsittelevää ohjelmaa jolla voimakkailla lasersäteillä halkaistaan heliumia - monille lapsenmielisille ja vaikkapa rikollisille, jotka käyttävät työmaakaluja myös ihmisten vaurioittamiseen ja tuhontaankin - yhtä lailla kui kemiaan perehtyneet - siitäkin on kirjoiteltu paljon että tynnyreihinkään pakattu ydinjätesaasta ole mikään turva niin meressä kui kallioluolissakaan - kun vaikkapa suolainen vesi saa saumat ratkeamaan. Ja mereenhän ne valuvat kaikki jäähdytys- ja lauhdevedetkin voimaloista.
Niin hyvässä kui pahassa.

Äänestä

Parempi ajatella enste.

Äänestä

Tässä on jo niin suurta makaaberia symboliikkaa, että se varmaankin nousee suomalaisessa kirjallisuudessa esiin tulevissa 2010-luvun Tuhokapitalismin kuvauksissa.

Äänestä

Brysselistä mallia. Natsit kadulle kiihottamaan. Ydinvoimaloita asutuskeskusten lähistölle. Tulee jännää elämää ikävystyneille.

Äänestä
  • Ylivieskan kirkonpolttajat uusnatsit naapurikylän puolella. Kestää vähän aikaa tulla mopolla ja kiivetä aidan yli?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


MAANJÄRISTYSPYHÄJOELLA kirjoitti:

Harvinaisen voimakas maanjäristys viime yönä Perämerellä! Ilmatieteenlaitos vahvistaa tiedon Helsingin yliopiston seismologian laitokselta saamansa tiedon perusteella.

YLEN uutinen aiheesta:

http://yle.fi/uutiset/harvinaisen_voimakas_maanjaristys_peramerella/8756449

Järistys tapahtui Perämerellä noin 45 kilometriä Raahesta, jonka välittömässä läheisyydessä sijaitsee venäläisrahoitteiseksi suunniteltu Pyhäjoen ydinvoimala-alue.

Lähes 100 kilometrin päässä Oulussakin kansalaiset kertoivat kuulleensa jyrinää ja tunteneensa tärinää. Järistys tuntui selvästi vielä 200 kilometrin päässä Kemissäkin.

Pyhäjoki on Raahen naapurikunta. Suomen maa-alueesta järistyksen voimakkain vaikutusalue ovat olleet juuri Raahe, Pyhäjoki sekä Hailuodon saari.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu