SPR kukaan ei enää tue

SPRHuoraa

SPR ja kukaan ei enää tue sitä, sen tekemien mielettömyyksien takia.

SPR pyörittää pakolaiskeskuksia mihin Suomeen tulleita elintasopakoloisia sijoitetaan ja tätä ei kukaan Suomalainen hyväksy.

SPR in irvikuva siitä mitä se on ollut ja miten se on hoitanut Suomalaisten asioita.

18

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • väestötukeesprää

      Suurin osa väestöstä tukee SPR:n työtä. Sen todistavat viime aikojen ennätystulokset kaikissa keräyksissä sekä se, että pakolaiskriisin aikana SPR sai muutamassa viikossa yli 10 000 uutta vapaaehtoista auttajaa ja määrä kasvaa yhä hyvin nopeasti. Vapaaehtoisia auttajia on SPR:n riveissä jo yli 40 000 henkeä Suomessa. Otetaan tuohon vapepa mukaan niin määrä on jo yli 60 000 vapaaehtoista.
      Myöskin yhteiskunnan lainsäätäjä on ollut suopea SPR:lle, mm. työttömiä koskevaa lakia muutettiin nopeasti siten, että työtön saa tehdä vapaasti järjestöissä vapaaehtoistyötä ilman, että tuet katkeavat. Nykyisin vapaaehtoistyö on TE-toimistojen näkökulmasta kuntouttavaa, työkykyä ylläpitävää toimintaa jota myös suositellaan työttömille.

      • Ei_se_ole

        mitään vapaaehtoistyötä vaan pakkotyötä. "Nykyisin vapaaehtoistyö on TE-toimistojen näkökulmasta kuntouttavaa"


      • eipakkotyötä

        Mitä ihmeen pakkotyötä? Vapaaehtoistyö on eettinen ja täysin vapaa valinta. Kukaan ei pakota mihinkään ja työtä saa tehdä itselleen sopivan tuntimäärän viikossa.


      • vapaavalintaon

        Tarkemmin sanoen esim. SPR:llä ei ole pakko tehdä tuntiakaan mitään vapaaehtoisena, voi käydä vain harjoitusilloissakin jos haluaa. Vapaaehtoisuuden koko idea on täysin vapaaehtoinen vapaan valinnan mukainen osallistuminen oman kyvyn ja jaksamisen mukaan. Mihinkään ei painosteta.


      • suuhoitoSPR

        Monet tukivat SPR:n hyvää työtä.

        MUSLIMEILLE SUUHOITOA VERORAHOILLA TARJOAVIA SPR VAPAAEHTOISIA EI TUE KUKAAN.


      • kansatukeespärrää

        Suurin osa väestöstä tukee SPR:n työtä. Rasistien SPR-trollaukseen vastattiin lahjoittamalla ennätysmäärät rahaa SPR:lle ja yli 10 000 uutta vapaaehtoista liittyi SPR:ään auttamaan. Vain marginaalisen pieni öyhöttäjäporukka vastustaa SPR:ää, eikä heidän mölinöillään ole mitään vaikutusta SPR:n toimintaan.


    • KansaMakseli

      Jos haluaa tukea sieluttomien suklaanappisilmäisten saatananpalvojakarvaperskultamunien laitonta maahantunkeutumista niin silloin ei muuta kuin SPR:ää tukemaan, mutta, jos et halua auttaa tuossa laittomassa maahantunkeuduttamisessa ja matutarhausbisneksen pyörittämisessä niin kaikki tuki pois näiltä instansseilta, jotka matuilla rahaa häpeilemättä ja tuskaa tuntematta lypsävät...

      • pimeää.komppia

        Juuri näin.


    • ettämitähäh

      Hoitanut suomalaisten asioita? Minä kun luulin, että tämän maan asioita hoitaa vaaleilla valittu eduskunta. Aina oppii jotakin uutta.

      • j.isopää

        Kasinoseikkailuissa ryvettyneen spr:n talous pelastettiin 90-liuvun alusa Moskovan somaleiden avulla. Loppu on historiaa.


      • viranomainenkäski

        SPR toteutti silloin maahanmuuttoviranomaisen toimeksiannon aloittaa pakolaisten vastaanotto kuten on toteuttanut nykyisessäkin pakolaiskriisissä. Viranomainen määrää ja SPR toteuttaa. Voit tarkistaa ihan itse migrin sivuilta sen, että kyseessä on tosiaan viranomaismääräys jota SPR laittaa toteen. SPR:n ei tarvitse kysellä kansan suostumusta toteuttaa annetut viranomaismääräykset, sopimukset on tehty aina viranomaisen kanssa eikä kansalaisten kanssa. Teille ei anneta mitään päätösvaltaa kun toteutetaan Geneven pakolaissopimuksen tarkoitus käytännössä.


    • 54t64

      Onko spr jossain puutteessa. Vai mistä nämä vuodatukset.

    • jkkkkkkkk

      Suomalaiset vastasivat tähän SPR trollaukseen ja muuhunkin vihapuhevyöryyn lahjoittamalla ennätysmääriä rahaa SPR´lle

      • älävalehtele

        Tuskimpa vaan.


    • EntinenTyöntekijä

      Täyttä rosvousta sisältäpäin

    • kolikot

      lipas kerätys tuo pakolaiset pihapiiriin niin avusta luovutaan monesti.

    • narskis

      Sodan jälkeen SPR auttoi natseja pakoon jakamalla heille passeja.

    • 3463464

      Kuka helvetti jaksaa lukea noin pitkiä aloituksia?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6075
    2. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1748
    3. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      11
      1646
    4. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1533
    5. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1426
    6. Ässät lähtivät eri teille

      Tämä on ilonpäivä 😁
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1140
    7. Oon mä susta mustasukkainen

      Mä tunnustan. Olen aina vähän jollain tapaa ollu susta mustis. Tottakai, koska rakastan sua. Mutta mustiskin vain terveellä tavoin. Ihan luonnollista
      Mustasukkaisuus
      150
      984
    8. Sohvi blörf

      Siellä se taas keekoilee kaupungilla ja kuvailee viattomia opiskelijoita instaansa. Kuvaa nyt vaan omaa tissivakoo ja bebaa jätä muut rauhaan ettei t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      106
      831
    9. Jättäkää tuo Lumio nyt jo rauhaan!

      Mihinkään tuo avaus katosi? Säälittävää touhua kertakaikkiaan, harvoin tänne mitään kirjoittelen mutta tämä touhu alkaa mennä jo yli hilseen. Hävetkää
      Kauhava
      26
      742
    10. Rakas rakas rakas

      Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Oot kaikkeni sä ihana m
      Ikävä
      65
      664
    Aihe