Ajankohtainen ote Jouko Pihon keräämistä profetioista. Huom. Piho kerää eri ihmisten näkemiä näkyjä ja profetioita:
http://www.jouko-piho.fi/211357871
Erään henkilön (ei Pihon) 17.1.2016 näkemä näky
Näin 17.1.16 tällaisen näyn:
Näin näyn purppuranpunaisesta viljapellosta. Jotkut tähkät siellä täällä olivat vaaleansinisiä. Ne alkoivat kasvaa hurjaa vauhtia. Niistä tuli jonkinlaisia maissintapaisia hirviömäisiä "monsterikasveja," jotka kasvoivat ja kasvoivat, kunnes täyttivät koko pellon.
Lopulta nuo hirviökasvit peittivät pellon kuin tiheä metsä. Silloin maasta alkoi kasvaa jättikokoisia, kiemurtelevia lonkeroita, kuin jättiläismustekalan lonkeroita, jotka heiluivat ja huojuivat puolelta toiselle. Siinä vaiheessa kaikille oli selvää, että tämä herätys ei ole Jumalasta.
Selitys: Koin näyn varoittavan tulevasta väärästä herätyksestä, joka on jo alkanut.
Olen aikaisemminkin kokenut varoitusta samasta aiheesta, nyt sain aiheesta ajankohtaisuutensa vuoksi vahvistusta ja muistutusta.
Purppuraväri symboloi noituutta. Väärässä herätyksessä parantumiset tapahtuvat evankelistan sielunvoimilla aikaansaatuina, tavallaan pakotettuina, ei Jumalan käteen jätettyinä, tai väärän herätyksen henkivallan eli demonien aikaansaamina.
Myös rahan antamiseen manipuloiminen on eräänlaista noituutta. Opetus siitä, että "kun kylvätte meihin (eli annatte meille rahaa), Jumala tekee teistä rikkaita”, on eräänlaista noituutta.
Vaaleansiniset tähkät ovat rikkaviljaa, parannusta tekemättömiä kristittyjä, jotka demonisoituvat väärän herätyksen henkivalloista. Nämä sitten kasvavat ihmeissä, merkeissä ja tunnusteoissa, kunnes väärän herätyksen henkivalta tulee avoimesti esiin sellaisella tavalla, että kaikki ymmärtävät, ettei tämä ole Jumalasta.
Koen hengessä varoitusta, että tämä väärä herätys tulee jossain vaiheessa vielä leviämään kaikkiin seurakuntiin. Raamattukin varoittaa, että tuomio alkaa Herran huoneesta. Avaimena selviytymiseen on todellinen parannuksenteko. Silloin Jumala varjelee joutumasta eksytykseen.
Ote Pihon profetiakokoelmasta
16
115
Vastaukset
Purppura, jos sillä tarkoitetaan violettia, on Pyhän Hengen väri, valkoisen ja kullan ohella.
Tuo vaaleansininen viittaisi ns. venäjänsiniseen, jota käytetään muun muuassa talojen maalaamiseen Venäjällä.Ihan hereilläkö te noita näkyjä näette?
Jos vastaus on kyllä, eikö koskaan tule mieleen, että voisi olla mahdollista, että kaikki palikat eivät silloin ole päässä kohdallaan?- PuinenRisti
TV7 levittää eksytystä tosi tehokkaasti. Järkyttävää.
Olisin halunnut että minua olisi aikanaan varoitettu, mutta ei kukaan välitä lähimmäisestään. Rakkaudesta puhutaan vain kun halutaan varoittajat hiljentää.- nytenymmärrä
Mitä tarkoitat tällä?
- PuinenRisti
Ihan tavallista suomenkieltä tuo on. Mitä et siitä ymmärrä?
- hyvääohjelmaa
Miksi se on eksytystä?
- PuinenRisti
Niin, eksytyksen levittämistä voi puolustella monella tapaa. USAsta lähetetään ohjelmaa toisenlaisesta evankeliumista ja Paavali uskalsi jopa kirota sellaiset.
Rodney howard brown on manibulaattorien kuningas ja profetian lukija kehuu olevansa hänen kanssaan yhteistyössä. Sekö oikeuttaa suomalaisten eksyttämise että aika ajoin lukee jonkin parannuskehoituksen TVssä. Miksi eivät itse tee parannusta.
Monissa ohjelmissa puhuja mainostaa olevansa voideltu. Jeesus varoitti että monet sanovat olevansa kristuksia eli voideltuja. Osa sanoo olevansa jopa jumalia.
""Hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa jumala.""
Valoristi on tullut muotiin ja korvannut puisen Raamatun mukaisen ristin. Kaikki mikä voidaan vääristää, tullaan innolla vääristämään eika Jumalan Sanaa seurata.
Vaihtakaa vain kanavaa ja osoittakaa rakkautenne sanan helinäksi kun ette välitä eksyvistä veljistänne. Toki on olemassa niitä jotka rakastavat eksymistä mutta on olemassa myös niitä jotka vilpittömästi luulevat että Jeesus on sellainen kuin virtuaalinykyaika haluaa Hänet kuvata. Mutta Jeesus ei muutu vaan on juuri sellainen kuin Raamattu Hänet kuvaa. - onoikein
Jouko pihon palstalla on koottuja profetioita jotka ovat olleet jo yli 10 v varoittamassa suomalaisia siitä, mitä parhaillaan nyt tapahtuu. Jotta kansa rukoilisi.
Tv7 opettaa rukoilemaan sekä lukemaan Raamattua. - asdfgasdfgsfd
onoikein kirjoitti:
Jouko pihon palstalla on koottuja profetioita jotka ovat olleet jo yli 10 v varoittamassa suomalaisia siitä, mitä parhaillaan nyt tapahtuu. Jotta kansa rukoilisi.
Tv7 opettaa rukoilemaan sekä lukemaan Raamattua.TV7 tuo mukavasti rahaa omistajilleen. Jeesus on yhä suhteellisen hyvä bisnes.
- Opetetutsuomalaiset
Jos jollekulle Tv7 avaa mielenkiinnon avata Raamattu, se on kiitos Herran ja kiitos Tv7. Tätä eivät maallisen kanavat tee. Katsoppa perjantaina 5-6 kanavaa. Sotaa, pornoa raiskauksineen, varastamista , juonittelua, masennusta, hulluutta hulluuden perään. Ja nuoret vanhemmat "huvittelemassa" ja 10-13 vuotiaat tuijottamassa K-18 ohjelmia kanava toisensa jälkeen.
- yksiesimerkki
Vuosia sitten avasin vahingossa TV7 kanavan. Ihmettelin, mikä ihmeen kanava kaikkien törkykanavien keskellä. Jäin heti koukkuun ja siitä alkoi hengellinen kasvuni. Kiitos Herran ja TV7 kanavan.
Myöhemmin Pyhä Henki on opastanut, että muut kanavat ovat paholaisen kanavia, eikä niillä ole soveliasta saastuttaa itseään. - onkojoviety
yksiesimerkki kirjoitti:
Vuosia sitten avasin vahingossa TV7 kanavan. Ihmettelin, mikä ihmeen kanava kaikkien törkykanavien keskellä. Jäin heti koukkuun ja siitä alkoi hengellinen kasvuni. Kiitos Herran ja TV7 kanavan.
Myöhemmin Pyhä Henki on opastanut, että muut kanavat ovat paholaisen kanavia, eikä niillä ole soveliasta saastuttaa itseään.Onkohan tuo TV7 kanava jokin Taivaallisen tuotantoyhtiön kanava?
Noista töllöttimistä muistui mieleeni eräs profefeetta.
Muutamia vuosia sitten hän möyhäsi näillä palstoilla ja antoi ymmärtää,että Televisio on Pedon kuva olohuoneissamme.
Silloin hän kehoitti kiiresti roudaamaan televisiot kaatikselle.Kunka moni on tehnyt niin?
- NopeastiNähty
Ei ole ihme, että Suomessakin uskovaisiin uppoaa kaikki roska, kun TV7n ns. dokumentteja katsotaan.
- talomaalari
Joihinkin uppoaa jopa maalisuikaleista ennustaminen.....
- profetiatJPiho
Tästä unesta tuli mieleeni viime syksy, kun ihmisille ei tahtonut löytyä sopivaa tilaa
ja siis oli kansanjoukkoa useinkin tv:n uutisissa. Aivan varmasti on moni suomalainen aloittanut erikoisen uuden työn näiden pakolaisten parissa kuluneen vuoden aikana. Aivan uusi alue myös monelle Niilon työn jatkajalle tehdä lähetystyötä omassa maassamme. Niin, että vain 8 v kulunut ja Eurooppa kansanjoukkoja majoittamassa massoittain.
------------
.Jouko Pihon uni 26.8.2007 n. klo 5 aamuyöstä
Näin unta suuresta kansanjoukosta, joka oli erään isohkon rakennuksen pihamaalla, koska ihmiset eivät
mahtuneet rakennukseen sisälle.
Katsoin ympärilleni ratkaisua etsien ja näinkin vähän matkan päässä avaran niityn. Menin sinne ja huusin
kovalla äänellä rakennuksen edustalla oleville ihmisille: "All people, please, come here!"
Sen jälkeen näin Niilo Yli-Vainion, me kättelimme sydämellisesti ja keskustelimme jonkin aikaa.
Yli-Vainio oli hyvin onnellinen, hymyilevä ja ystävällinen sanoen: "Sinä olet siis nyt alkamassa tällaista työtä."
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä561968Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1651678Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701398Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2411357Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2281295Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3391169- 1281155
- 781106
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3161080IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3361070