Jassu vakuuttaa, ettei aviomiehensä olisi maksanut hänen elinkulujaan. Harhauttaa keskustelua kertomalla että maksoi itse lentolippunsa äidin luo Ouluun sekä Primarkin releensä ja meikkinsä. Hiukan on ristiriitaa aiempien postaustensa kanssa. Onhan hänestä koitunut muitakin kuluja.
Kuka maksoi Jassun asumis- ja yms. kulut viimeisen avioliiton aikana?
Kuka maksoi liiton aikaiset autoilut, ulkomaanlomat ja kotiseuturetket?
Lisäksi hän ei vastaa lukijoidensa kysymyksiin siitä, elättääkö itsensä nyt, ja millä, tai milloin aikoo palkkatöihin, onko nyksän, yhä omalla tahollaan naimisissa olevan kumppanin, firma konkurssissa? Miksi/mitä salailee? Jotenkin vaikuttaa todella epävarmalla pohjalla olevan elämä ja suhde.
Kuka maksoi Jassun asumis- ja yms. kulut viimeisen avioliiton aikana?
Kuka maksoi liiton aikaiset autoilut, ulkomaanlomat ja kotiseuturetket?
Lisäksi hän ei vastaa lukijoidensa kysymyksiin siitä, elättääkö itsensä nyt, ja millä, tai milloin aikoo palkkatöihin, onko nyksän, yhä omalla tahollaan naimisissa olevan kumppanin, firma konkurssissa? Miksi/mitä salailee? Jotenkin vaikuttaa todella epävarmalla pohjalla olevan elämä ja suhde.
Vastaukset 127
Vanhimmat
Jassu on kertonut Enkun aikana papsun maksaneen lomat ja elinkulut. Omilla blogeista saamillaan 1000€ kuukausituloistaan suorittaneensa lentolippunsa Suomeen, sekä vaateostoksensa. Niistä on turha enää juttua vääntää. Kenellekään ei kuulu Rikun asiat ja teidän kysymyksenne niistä lähettäkää suoraan Rikulle. Jassu ei ole millään lailla velvollinen tekemään kaikista asioistaan tilitystä, vaikka ne teitä vaivaavatkin.
Kiitos, Jassu on siis ollut aviomiehensä ylläpitämä, kuten arvailtiinkin. Mietityttää kyllä, miksi aikuinen ihminen haluaa olla vain ylläpidetty, eikä kaipaa omaa vapautta, asuntoa tai riippumattomuutta papoista.
Hän on tyytyväinen olotilaansa. Miksi silloin muuta haluaisi?
Kyllä tuossa iässä tarttis jo olla oma käppä,mihin niitä äijänvänkkyröitään
kokoelmiinsa haalii,eikä koota niitä äidin nurkkiin vähtäytymään.
Ja millä rahoilla noita meikkejä,vaatteita,kenkiä kymmenittäin,matkoja
lentomatkoja,huh,seiskako kustantaa vai äitee noita vauvallensa,maksais
niitä velkojaan,huoh.Töihin vaan,vaik kuinka kirvelis hipiää.
Onhan sillä toi vapaus,kun ei haluu tehdä töitä.OUTOA.
Tulipahan mieleen oisko jassukka sairaseläkkeellä,
ei haluu sitä meille faneille kertoa.
Niitä työttömiä on n. 400tuhatta. On se ihanaa vapautta.
Nii,oishan se kiva rammpata maasta maahan,
mut ku nää jäsenet ei ennää kestä.
Ei riitä 400 tuhatta,eipäs oteta lukuun niitä pätkätöitä.Tsa.
No jos siitä eläkettä karttuu,niin mikä ettei,heh voishan sitä
onnellisena elää.
Riku ei vastaa kysymyksiin ja koska Jassu pitää julkisia blogeja ja on ilmoittanut niissä kertovansa elämästään ja asioistansa suoraan ja rehellisesti, odotamme myös hänen toimivan sanojensa mukaisesti eli selvittävän lukijoille epäselviksi jääneet asiat.
Ei hän ole kanssaihmistensä elämästä luvannut kertoa.
Mutta kyllä täällä ihmetellän tuon ikäisen ihmisen jatkuvaa lomailua,
mutta mistä,kai nyt vois kertoa faneillensa mitä töitä paiskii,
minkä alan työntekijä,kauneuden,hoito,tehdas,jne.....alan töitä,
ei kai sitä nyt voi kukaan aurinkotuolissakaan ikäänsä istuskella,
rypistyy ennen aikojaan,ai mut hää onki ikinuori.
Hänellä on oikeus kertoa omasta elämästään niiltä kohdin, jotka hän itse valitsee. Maailmassa on niin paljon suurempiakin ihmetyksen aiheita.
Totta mooses,prikulleen,maailma on ihmeellinen siks,mekin täällä
ihmetellään.Tsa.
No voi,kanssaihmiset kuuluu ihmisen elämään,onko Jasmantti erakko.
Johmanttikin kertoo kaaaaaaaiiiiiken kaikista,ei olis muuten mitään
kerrottavaa ja me halutaan kuulla kertomuksia.
Nii että juttuja tänne vaan,tänne mahtuu,ei tarvi ujostella,
siskojen veljien,tätien setien,enojen kavereitten anoppien jne...tänne.
Toiset ihmiset ovat pummeja, jotka eivät ole omavaraisia ja näin ollen käyttävät muita ihmisiä hyväksi. Omat rahat pidetään itsellä ja toisen rahoilla maksetaan laskut, vuokrat ja menot. Aika säälittävää.
Noin se menee monessa perheessä.
Poroottisesta sekä papsu että papsun sukulaiset huutelevat maksamatta jääneiden vippien perään. Woohotin leyhähti Australiaan ja jätti velat maksamatta.
Niiden olisi pitänyt tehdä ylläpidosta velkakirja. Jassusta on luontevaa ottaa vastikkeetta vastaan asioita ja palveluksia, sillä mummontorppa on antanut naisen lokkeilla liian kauan - nyt ei pääse täplistään eroon.
Velkakirjan kanssako sitä eletään perheissä, jossa vain toinen on töissä?
Hah,torpasta torppaan,ja nyt aussin mökkipahaseen,ja me toivotamme
edistyksellisiä työvuosia joita voi sitte kiikkustuolissa ukkosa kans muistella
harmaahapsisena,jos onnistuu duunia saamaan.
Aviomies oli eläkkeellä eli kumpikaan ei ollut töissä. Jassu oli iso kulu papsulle. Meni säästöt ja jäi ehkä velkaakin. Saapas nähdä miten asia lasketaan avioero-oikeudenkäynnissä, ja tuleeko Jassulle yllätyslasku. Äitikö joutuu seuraavaksi ottamaan pankkivelkaa tyttären sotkuihin?
Papsuhan halusi Jassun olevan kotivaimona. Ei kahden köyhän erossa vellilautasten määrää lasketa jolloin jaettavaakaan ei ole mitään, sen kummemmin, kuin olisi jostain korvauksista kyse.
Tästä kotivaimo-asiasta meillä on vain Jassun sana. On käynyt selväksi, että Jassun sanomisiin ei suuremmin voi luottaa.
Toisaalta meillä on anonyymien silminnäkijöiden lausuntoja Dennisin ja Jasminin keskusteluista oululaisissa ravintoloissa.
Hmm... mikähän onkaan totuus...
Jotenkin kallistun sen puolelle, että Dennisillä ei olisi ollut mitään sitä vastaan, että vaimo menisi töihin. Ei oikein istu brittiläisen perusduunarin imagoon.
Toisessa ketjussa joku tiesi kertoa: "Testerin ukon putiikin rekisteriin on 18.3. kirjattu seuraava tieto: "Notice of Disclaimer of Onerous Property". Minusta tuo vaikutti konkurssipesän ilmoitukselta. Mitä muut ajattelee?
Konkurssin yhteydessä tuo annetaan. Laki vaatii, että se on tehtävä virallisesti ja kirjallisena. Asiakirjassa luetellaan velallisen varat ja omaisuus, jotka velkojat haluavat konkurssipesästä likvidoida rahaksi (eli rahavarat eivät ole riittäneet velkojen maksuun). Varoiksi ja omaisuudeksi katsotaan irtain omaisuus, kiinteä omaisuus ja esim. maa/tontti.
Tiedoksiannon jälkeen on 28 päivän varoaika, jonka jälkeen omaisuus likvidoidaan velkojien hyväksi.
Konkurssipesän ilmoitus on kyseessä.
Ohoh, kullankaivuu meni siis mönkään jo heti alkuunsa. Jassussa on Aku Ankan piirteitä, kaikenlaista yritetään mutta mikään ei onnistu. Surkuhupaisa tilanne. Vuokrabungalowissa asuu siis kaksi varatonta. Mahtaako aurinko kauan riittää ravinnoksi. Sitähän sanotaan että kun rahat loppuu, lentää rakkaus ovesta. Patiolla tuulenhuuhtomat pyllyt.
Roope Ankan kävi köpelösti,otan osaa,nyyh.
Jassu on edelleenkin tuohduksissa bloginsa aiheuttamasta kirjoittelusta. Outo tyyppi, itse ensiksi avautuu milloin mistäkin yksityisasiasta ja sitten ihmettelee kohua. Eikö se oo jo toistakymmentä vuotta ollut kohujulkisuudessa, niin luulis että tietää mitä pyytää. Vaan ei.
"Olen jo ennenkin todennut, etten halua valheita blogini kommentteihin, joten on turhaa odottaa minun jättävän ne sinne.
Sen sijaan tuon ne aiheet kyllä mieluusti julki itse ja otan niihin kantaa. Täällä, omissa kirjoituksissani. Jokainen valheellinen roskaviesti saa minut kysymään mielessäni aina samoja asioita… Millaiset tyypit valehtelevat toisista, heille tuntemattomista ihmisistä? Millainen henkilö lähtee keksimään ja levittämään suoranaisia valheita?
Onko noiden valehtelijoiden oma elämä niin kertakaikkisen tylsää ja tyhjää, että se oma ”hupi” ja viihdytys pitää keksimällä keksiä, toisten kustannuksella? Vai mikä sen katkeruuden ja mielen rumuuden aiheuttaa?
Sellaisia ihmisiä haluaisi auttaa, mutta siihen ei pysty kukaan ulkopuolinen, sillä he luulevat tuollaisen käytöksen olevan ok. Jos valehtelija ikinä muuttuu, sen muutoksen pitää lähteä omasta pääkopasta. Tai ehkä heidän pitää vaan löytää jotain mielekästä tekemistä omaan elämäänsä – sellaista puuhaa, joka tekee heidät tyytyväiseksi oman itsensä kanssa.
Silloin kun on hyvä olla, ei toisistakaan halua puhua pahaa. Sen tiedän ihan omasta kokemuksesta. Asiallinen ja totuuteen pohjaava kritiikki/kommentointi on aina jees, mutta valheiden levitys ja nimittely/haukkuminen on väärin. On ihmeellistä huomata, kuinka monet eivät yhäkään ymmärrä eroa noiden em. asioiden välillä.
Näillä nyt blogini kommenttikenttään ilmestyneillä valheilla (ne on jo poistettu) tarkoitan syyttelyitä siitä, että tuleva ex-mieheni olisi ottanut lainaa puolestani tai että olen lainannut häneltä rahaa. Tarkoittaen, että olisin hänelle velkaa jostain. Täyttä roskaa. En ole koskaan pyytänyt häntä maksamaan mitään; maksoin itse Suomi-Englanti-Suomi -matkani aina, samoin kaikki shoppailuni Englannissakin ollessani. Hän on eläkeläinen, hänellä ei ole säästöjä tai ns. ylimääräistä rahaa mihinkään ja kuten olen aiemminkin todennut (viime kirjoituksessani), en koskaan pyytäisi kumppaniani ottamaan lainaa puolestani.
Olen myös jo aiemmin todennut, että minua ei haittaa tai kiinnosta pätkääkään, mitä joku esim. häneltä minuun liittyen kyselee. Samaan aikaan voin kertoa, että tiettyjen suomalaisten juoruilijoiden takia hänen oli pakko poistua Facestakin. Hän ei kestänyt lukea viestejä minuun ja uuteen miesystävääni liittyen. Niitä kun hänelle kirjoitettiin inboxiin päivittäin. Nuo viestien kirjoittajat eivät yksinkertaisesti ole tajunneet, että kuvitellessaan niiden loukkaavan/haittaavan minua tai uutta parisuhdettani, ne ovat ainoastaan loukanneet viestien vastaanottajaa. Minä en niistä välitä, tai siitä, mitä tuleva exäni tekemisistäni ajattelee. Sydämeni kuuluu toiselle, joten myös ajatukseni ovat hänessä. Eivät entisessä elämässäni."
:-D Voi hölmöläistä, kun sortuu jo AxlSmithin uhriutumisgenreen. Nolo. Elää (=releet ja meikit) julkisuudesta mutta esittää yllättynyttä kun ei kaikki osta sen ristiriitaisia avautumisia. On siinäkin yksi "pr-henkilö".
Kuinka tyhmää on julistaa koko maailmalle nykyisen aviomiehensä varallisuusasemaa ja tulotasoa?
Monenko siippa tekee vastaavaa? Joko se yksi huutelija on väärässä, tai sitten koko muu maailma.
Jassu ei ole korrektiuden(kaan) ammattilainen. Muistissa NipsNapsit, Liukasteet, Mummokorsetit, Hääyökäsiraudat jne. Papsuli parkaa ;-(
"Sydämeni kuuluu toiselle, joten myös ajatukseni ovat hänessä. Eivät entisessä elämässäni."
Vai ei ole ajatukset entisessä elämässä? Jatkuvastihan se siitä jauhaa.
Ajatukseni ovat hänen pikkupikku lompsukassaan,näin sitä mennään
kenguru loikkaa.Jahhuuuu.....
Ja vielä sanomani,entäs ne pubireissut,meidän klubillamme,
eikös se ollut ylimääräistä rahaa syytää sinne,ja jassun nautiskelut
päälle,jassuko ne rilluttelut maksoi,jossei papsulla ole ylimääräistä
rahaa,epäilen,ei siis ollukkaan varakas papsu,jassunko varoilla matkusteltiin.
Jos seiskan rahoilla huvitellaan maailman äärissä,ei kannattais
klikkailla livessä.
Kyllä ne ajatukset vaan näyttää olevan hyvin vahvasti entisessä elämässä, samoin kirjoittelut. Huoh.
Säälittävä tapaus
-- Silloin kun on hyvä olla, ei toisistakaan halua puhua pahaa.
Joka ikisessä blogissaan kuitenkin kirjoittelee pitkät pätkät negatiivisesti kaikista muista. Eikö elämä Perthissä olekaan ihnaa kun siitä ei kirjoitella juuri mitään? Menen lauantaina raveihin ja laitan lierihatin päähän, no, oltiin raveissa ja tässä kuva hatusta, huomenna mennään jonnekin. Pus pus! Muutma rivi ihanasta olosta mut pitkät raapustukset kun pääsee haukkumaan muita.
Jaha, klo on nyt niin paljon et heklan työpäivä on pian ohi ja hyökkäys palstalle alkaa.
;-D sitä odotellessa, ausseissakin kello on osimoilleen "iltaraivarit".
Ympärillään uusi kaupunki ja rouva istuu valveilla oloaikansa netissä lukemassa Suomi24 ja kirjoittamassa " blogejaan" takapihalla(an), jonka aitojen sisältä pääsee yksikseen ensimmäiseen poikkikadun kulmaan kuvaa ottamaan. Viikonloppuisin pääsee talutettuna hevoskilpailuihin ja 100 km päässä olevaan Yorkin kaupunkiin.
Jassu, vinkkinä sinulle; osta DayRider -lippu Perthin julkisiin kulkuneuvoihin. On koko päivän voimassa rajoituksetta klo 9stä alkaen. Niin itsekin opin tämän pohjoista kotikaupunkiani sataa kertaa suuremman kaupungin julkisia kulkuneuvoja käyttämällä tuntemaan.
Niinpä meillä muilla se on vanha ympäristö ja elmänsisältönä istua kämpässä koneella kommentoimassa juorupalstalla Suomi24:llä.
Hoh-hoi, aikaa on yli 40 työvuoden jälkeen vihdoinkin joko istua koneella tai vaikka ajaa metrolla keskustaan kuppilaan tapaamaan tuttuja ja tuntemattomia.
Sanos muuta, työt ei enää paina. Säälittää tämä nykynuoriso, joilla loistava tulevaisuus on jo kirinyt liian pitkän etumatkan.
Onkohan tuo hieman jälkeen jäänyt? Ei tuon ikäinen nainen enää normaalisti kirjoittele tuollaista tekstiä. On todella ihmeellistä, että Oulusta lähtöisin oleva aikuinen nainen yleensä reakoi toisten kirjotteluihin, JOS niissä ei ole perää! Jos yleensä on pakko kirjoitella, luulisi niitten sisältävän värikkäitä kertomuksia niin erilaisesta maasta, luonnosta, liikenteestä, merestä, tuoksuista ym. Myös ihmisistä, joita tapaa, vai tapaako? Pää on pilvissä, kuin teinitytöllä!
Ketä tuon ämmän blogit edes jaksaa kiinnostaa, tyhjää täynnä ei mitään viisasta kerrottavaa... ukot rumenee vuosi vuodelta...
Palstan juoruämmiä näkyy kovasti kiinnostavan. puheenaiheena palstan ykkönen.
Jaska on patologinen valehtelija eli uskoo itse valehtelemiinsa tarinoihin, kukaan muu ei uskokkaan tämän tyypin kyseessä ollessa.
On siinä meriittiä kerrakseen patologinen valehtelja, työtä vieroksuva lusmu, petturi, ilkeä luonne, kateellinen, pahansuopa, tyhmä, avuton, lapsellinen ja pappoja hyväksi käyttävä idiootti.
Jeeee joka miehen unelma nainen! Not.
Tämänhän jassu on oivaltanu "vanhassa vara parempi" antavat
vikisemättä kahisevaa,et saavat koitella nuorta läskii.
Kusista paskaa saatana!
Terv.
Hekla
Jassun tulotasolla ei maksella sen enempää ulosottoja kun lentomatkojakaan.
#kunhansanon #niinmua #munelämä
Johan muuttui juoruämmillä ääni kellossa, kun Jassu antoi kunnon palautteen valheellisista kommenteista. Se oli teille aivan oikein. Hyvä Jassu pistä toistekin suut tukkoon näiltä "kaikentietäviltä".
Mun mielestä noilla pienillä tuloillakin voisi maksaa ulosottoja ja velkoja, koska kaiken muun elämän kustantaa aina joku muu.
Kun ei tarvitse maksaa asumisesta eikä varmaan ruoastakaan pahemmin, voisi käyttää tuloistaan melkein kaiken velkojen maksuun.
Jos Jassun tulot ovat n. 1 000 e /kk miinus verot (paljonko noin pienistä tuloista joutuu maksamaan veroa, tuskin kovin paljoa?), niin velkojen maksuun voisi käyttää ainakin 500 e/kk. Se olisi vuodessa 6 000 e.
Mutta tahtotilaa vastuunkantamiseen ei ilmeisesti hänellä ole...
Kyllä sen veroprosentin suunnilleen tiedät, jos saat edes työttömyystukea, vai oletko miehesi/vanhempiesi elätti.
taas sinä, mikä muissa kommentoijissa sinua noin suunnattomasti ärsyttää?
Että jaksat täällä 24/7 keuhkota ja ivailla.
Olette kuin kaksi marjaa tosiaan sinä ja ihailusi ja puolustelujesi kohde.
Ettei sulla pää sekoaisi tuohon vouhotukseesi.
Mikä tuossa nimimerkin "äkkiä.hoidettu" kirjoituksessa ärsytti sua noin paljon? Tottahan hän puhui kirjoituksessaan.
Jos se veroprosentti olisi luokkaa 5 %, ja muut lakisääteiset vähennykset ( jos puhutaan palkkatyöstä) olisivat luokkaa 15 % (TyEL + työttömyysvakuutusmaksu), niin tonnin litviikistä jäisi händyyn tuollaiset 800 €/kk. Jos ei kerta maksa mitään ruuasta, asunnosta yms. pakollisista kuluista, niin kyllä vaan tuolla summalla pitäisi pystyä maksamaan ulosottojaan tollaset 500 €uroa/kk. Tuosta jäisi vielä taskurahaa tollaset 300 €uroa törsäilyyn. Pitäisi piisata, koska pienelle lapsellekin piisaa muutama kymppi viikkorahoja kuukaudessa humputteluun.
niin totta.
Sillä on puolustelun pakkomielle jassurassusta, olisiko sen äiti tai seiskan juntti? Noloa. Mutta suotakoon se heille: "sananvapaus ja mielipiteet ovat hiukan kuin persreikä, jokaisella on sellainen". :-D
Olethan sinäkin taas täällä. Ei minua ärsytä muut kommentoijat, vaan kommentoin heidän postauksiinsa. En ole jassufani, vaikka niin näyt luulevan. Kun en ala samaan kuorolaulantaan pilkkaamaan Jassua, niin saan sinunkaltaistesi vihat niskaani. En siitä tosin välitä mitään. Päinvastoin se hyvittaa minua.
Kyselinpä siksi, koska nämä työtä itse tekemättömät, päivät koneella juorupalstalla Jassua pilkkaavat suunnittelee Jassun rahankäyttöä ihan työkseen. Hetihän eräs jo ärähti.
Eipä ne ole puolusteluja, vaan vastakommentteja pilkkaajille. En ole seiskan juntti enkä Jassun äiti, enkä muukaan sukulainen. Teidän nyt on vaan kestettävä.
Kylläpä esität viatonta. Itse teit minua kohtaan ad hominem -hyökkäyksen, vieläpä erityisen idioottimaisen sellaisen.
Minun tulotasoni tuskin tämän palstan aihepiiriin kuuluu, mutta voinhan sen paljastaakin: käteen nettona jää vain noin 1670 euroa/kk. Veroprosenttini on 24 % ja siihen päälle muut maksut. Enkä tosiaankaan tiedä, paljonko seiskan blogipalkkio-taskurahoista joutuu maksamaan veroja. Vielä vähemän kiinnostaa ottaa selvää.
Olen edelleen sitä mieltä, että Jassu kykenisi (jos haluaisi) maksamaan ulosottonsa pois, vaikka tulonsa ovatkin pienet.
Jassuhan se aina puhuu totta, hahahahaaa, ei muutu ääni kellossa mistään, mitä Jaska sopertelee, se puhuu potaskaa joka kerta kun suunsa aukaisee, hyi.
Mistä kukaan täällä voi tietää mitä Jassu maksaa yhteiseen elämiseensä Rikun luona. Täällä eletään kuvitelmassa, että hän ei maksa mitäänja ja sen perusteella lasketaan jo paljonko hän voisi lyhennellä ulosottovelkojaan. Nykytuloistaan ei ole mitään tietoa. Pelkän pikkauksen vuoksi täällä laskeskellaan milloin lentojen hintoja milloin jotain muuta. Eipä näytä työt rasittavan montaakaan kirjoittajaa, kun on mahdollisuus kaiket päivät istua pilkkaamaasa, mutta Jassua ollaan töihin patistamassa. Työttöminä taloudellisen tilanteen takia on n.400tuhatta henkilöä ja heidänkin tulotasonsa ei ole edes Jassun tasoa. Tällä pilkkaamisellakin tulee olla joku raja. Sinun tulosi ei minua kiinnosta vaan tapasi, jolla puutut vieraan ihmisen elämään.
Sinut nyt tunnistaa jo nimimerkeistäsi. Jassu on maineensa ansainnut.
Kuka siis olen?
Ei muuten onnistu,jassu elättää itsensä julkkiksena sekä
meidän kiinnostuksen kohteena,unohtuis jossei me juoruttais.Tsa.
Kannattais wwoohottimen muistaa tää.
Juoruämmät elättää.
Lalaalalaa.........
Elättää itsensä????Eihän se itseään elätä juoruämmien mukaan. Siis sinusta juoruäämmät elättää. Kukahan sen nyt sitten oikein elättää?
Koitahan järkeillä.
Sammunutta tähteä ei enään muisteta.
Miten lienee luottotietojen hygienia? Ovatko puhtaat? Asiansa hoitaneilla luottotiedot ovat kunnossa.
Julkkiksilla on julkkisten kirot, älä sinä siinä räksytä yhtään.
Koko tähän keskusteluun voisi lisätä, että se, että Jassulla on ulosottoja, kertoo paljon Jasminin taloudellisesta tilanteesta ja kyvyistään hoitaa asioita.
Luulisi olevan Jasminin kannalta hyvä, että on hänen asioistaan kiinnostuneita "juoruämmiä", jäisi muuten ne pienetkin tulot saamatta.
Vihdoinkin joku terävä tyyppi,kannattais sen onnenänkeröisen
vaan ruveta kyttäilee siel ausseissa toota tyäkkäriä jos aukeis
vaikka tyäpaikka,nuin niinku tulevaisuutta uumaillen.Tsa.
No hyvä, jos näin on, että juoruämmät elättää hänet. Siloin eivät voi enää pilkata Jassun olevan tämän Rikunkaan elätettävänä. Samoin oli sitten papsunkin kanssa, juoruämmät elätti hänet Enkuissa ollessaankin, eikä papsu.
Niin, on se hyvä että joku on kiinnostunut Jassun asioista. Olisi muuten jäänyt Primarkin rytkyt ostamatta. Papsu maksoi sitten kaiken muun, vuokrat ja sen sellaiset, ei niitä Jassun blogin aivopieruilla makseta.
No,molemmin puolin,Seiskan tulot on vaan niin pienet,jota me pidäämme yllä klikkailemalla,että eivät riitä ulkomaan juttuihin,niin kauan kun me
juorutätit olemme kiinnostuneita Jatsun elämästä klikkailemalla ja ostamalla
Seiskaa.Helläkätiset papsut maksaa rakastuessaan muut jutskat.
Ei pelkästään naamavärkin esitteleminen kauan ketään kiinnosta,
sen oomma jo miljoona kertaa nähneet,kyllä ausseissa muutakin
on vaan niin laiska kuvailee paikkoja,luuserimaista elämää,tsa.
On se nolo akka kaiken yksityisyyden huutelee maailmalle, kohta kai kertoo "lompsansa tilavuudenkin" rahan puutteessa.
Sen tilavuus sua varmaan kiinnostaakin.
Sairaalloisen itsekeskeinen tyrkky kertoi nips napsit aviomiehestään.
Niistähän te tahdotte tietääja nyt kun ei enää kerro Rikusta mitään, niin kova poru palstan juoruämmillä siitä.
Jasminilla on aivan ihana ote elämään first things first. Kauanko menee miettiessä: valitse: velat vai meikit.
;-D on se koko kansan vitsi. Teini ja teinin meikit. Turvan haku papoista.
Pian jo kohta iso-vauva itkee aussipapsun ilkeyttä,
kun haluaa hänen painuvan marketin kassalle töihin.
Riskialtista elämää,tsa.
Jaa,jossei kerro,julkkis kun on,ei ole sitte meillä enään mitään
mielenkiintoa onnenänkeröisen palstoille,mites sitte suu pannaan.
Hyvän viikonlopun toivottamisella kun miälenkiinto hiipuu
mä haluun tietää kaaaaiiikkkiii lomailusta varsinkin,
mitä se syö,harrastaa,ostaa,onko kisu kunnossa,onko
käärmeitä näkyny,onks sial itikoita,skorppioneja,kenkuruita,
onko vesi lämmintä kylmää siäl rannal,onko kivoja ihmisiä,
ootko käyny uimas,onko rannalla ötököitä tai vetes,kosk o viimeks
satanu,hohhoijaa,ny peiton alle,oevoe.
No jos Jassu ei kerro mitään, loppuu myös ihmisten mielenkiinto koko Jasminiin ja jää ne viimeisetkin rovot siitä blögistä saamatta.
Mikäli Seiska maksaa Jassulle palkaa, on ulosotto tästä sata varmasti jo tietoinen ja lähettänyt työnantajalle tiedon maksukiellosta. Työnantajan on ulosottotilitys tehtävä. Tilityssumma riippuu luonnollisesti tuloista. Suojaosuus näyttää olevan yksinäiselle (ei huollettavia) 22,60 per päivä. Tonnin kk-tuloilla ulosotto saisi reipas pari sataa per kuukausi. Ehkä tuolla summalla juuri ja juuri korkoja maksaa.
Kyllä ulosotto ottaa maksut kaikista säännöllisistä ja säännöttömistäkin tuloista ja omaisuus on realisoitava. Lehdessä oli juttuu kuinka joku uo-virasto vaati jopa yhteisomistuksessa olevasta koirasta oman osansa! Jassuhan ei yritäkään itsenäisesti maksaa eikä edes lyhentää velkaansa:
Blogbookin blogista:
Jukkis
21.3.2016 klo 07:48
Poistat kyllä ihan asiallisia kommentteja myös, jotka eivät vain itseäsi miellytä. Kuten esim kyselyt siitä, miten aiot maksaa velkasi, kun et tee työtä (kun kerrat velka-asiasi itse otit esille). Bloggaat lukijoita varten etkä itseäsi.
Jasmin Mäntylä
21.3.2016 klo 08:03
Sen ratkaisen itse sitten, kun siihen on sopiva tilaisuus. "
Koskahan muka on sopiva tilaisuus? Kun aussi on tarpeeksi kännissä? Kun Helka suostuu ottaan velkaa? Kun Jssu itse ei sattumalta oo äärettömän rakastuneessa tilassa vaan pystyy tekeen ratkaisuja? Kun ei oo lomalla, rentoutumassa, kännissä?
Joopa joo. Mut katkerana ja kateellisena ollaan sättimässä muita.
Näin on näreet ja männyn (lue; Mäntylän) kävyt. Kyllä tuosta käteen jäävästä n. 800 €urosta pitää pystyä maksamaan edes se pari sataa hunttia ulosottoon.
Eipä taida elellä aussin siivellä enää kauan, loma on pian lusittu, avioero-oikeudenkäynti odottaa uusine laskuineen, samoin Oulun ulosottovirasto. Ihanaa elämää, niinmuah muntyyliin! Kadehtikaa nyt vaan muah!
Ero maksaa Suomessakin jo 200 e pelkkinä hallintokuluina. Lakimiehet, omaisuuden jakamiset päälle.
Samanlainen kuin tuksu,on tainnu ottaa oppia,
velkoja pakoon ulkomaille,näinhän se menee.
Marttinoilla sun muilla Hennoilla,kun hienosti vaan täytyy
saada elää,että muut ois kateellisii,nii ollanki,ha mut me ei oteta
riskiä,oikeesti juoruämmillä menee hyvin,makaroonilaatikkoa
täs välis paistellaan,namskis!
Ero tulee paljon kalliimmaksi Englannissa ja on paljon monimutkaisempi, ei oo pelkkä eropaperien postaaminen ja päätöksen odottaminen, vaan ihan oikeesti on käytävä ne oikeudenkäynnit. Syyllisenä osapuolena Jassu on niiiin alakynnessä ja heikoilla. Pappa voi niin tahtoessaan tehdä erosta ruman, likaisen, kalliin ja pitkän. Ja toivottavasti niin tahtoo.
Muah lentää down underista piakkoin luudallaan vinttikopperoon eikä aussi vihellä takaisin, alkaa vimmainen känniselfieiden postailu ja avautuminen vuoroin seiskaan, vuoroin hymyyn paskasta elämästä Briteissä ja Perthissä maksettuna naisena, pappa haukutaan pataluhaksi, samoin aussi. Alamäki on jo hyvin pohjustettu, woohoo! enkä voisi olla vahingoniloisempi!
Jasmin 20.3 "Mulla on vuoden viisumi, jolla saa olla aina 3 kk putkeen maassa ja sen loppumisen jälkeen voin vain tilata uuden. Yhdessä me ollaan täällä sekä Suomessa. Tietenkin, se ollaan sovittu heti alusta lähtien. ❤" Täytyy kyllä sanoa, että huoleton on hevoseton nainen. Ratkaisee ihan itse sopivan tilaisuuden tullen, jäädään odottelemaan.
"Sovittu alusta lähtien"? Joulukuussa siis sovittiin jo tuollainen asia? Melkoisen nopeata toimintaa parin hotellipanon jälkeen.
Jassu kertoi Rikun vievän hänet"yllätys" -paikkaan. Onko instassa oikeustalo? Käydäänkö siellä avioeron viimeisiä vaiheita vai ollaanko Rikun konkurssiasioissa vai olenko ymmärtänyt kuvan aivan väärin.
Jassu myös lupasi kertoa tästä yllätyspaikasta seiskablogissaan, kun palaavat kotiin sieltä. Aikomukseksihan tuokin jäi, kuten arvata saattoi. Sen sijaan päivä kului taas uutta valitusvirttä Blogbookiin laatiessa ja kommentteja deletoidessa.
Jassu on niin upeassa paikassa kuin Australia, ja mahdollisuudet olisi ollut kirjoitella kiinnostavia kuvauksia vaikkapa sieltä Sydneystä, kertoa vähän tarkemmin vaikutelmiaan vaikka laukkakilpailuista tai piknikistä rannalla, asuinympäristöstään ym ym. Mutta Jassu se vaan keskittyy kaikkeen negatiiviseen ja tuo itse esiin noloja asioita elämästään, kuten nämä ulosottojutut. Sitten kiukuttelee, kun saa odotettavissa olleita kommentteja.
Yhtä hyvin nuo jutut olisi voinut naputella Oulun teinikamarissa.
Kyllähän se pistää miettimään menneisyyden piruja kun on rahattomana, toisten armoilla, toisella puolen maailmaa. Eikä tuskaa helpota, kun tietää Suomen palattuaan joutuvansa äitinsä helmoihin peräkammarin prinsessaksi.
Ja velat vain kasvaa kasvamistaan kun ei jaksais lähteä töihinkään eikä aussin pihi kengurukeisarikaan suostu niitä maksamaan.
Niin ja kaiken kukkuraksi eroprosessikin lymyää kristallipallossa joten paskaa tuulettimista tulee yllinkyllin.
Säästäväinen nainen tuo Jassukka, iso hattu oli jo enkuissa käytössä, "laatutavara" kestää käytössä. Ei Jasminilla aivokapasiteetti riitä ajattelemaan edes viiden minuutin päähän, onko sillä ollut oikeasti koskaan mitään tulevaisuuden suunnitelmia, paitsi periä äipän mökki.
Melkein alkaa säälimään, kunnes muistaa millainen se on luonteeltaan. Siperia tulee opettamaan eronneita, tai tässä tapauksessa Australia ;-)
Jos ollaan oikein tarkkoja niin Jassun "elintasohan" on huonontunut tän aussimiehen myötä ja kotityötkin vaan kasvaneet. Ei pääse shoppaileen, ei syömään mereneläviä (niitä simpukoita sun muita jotka on Jassun herkkua), ei matkusteleen, ei all incl.lomille, ei clubille eikä lennellä Oulun suuntaan ikinä. Kauankohan sen meikitkin kestää, onneksi niitä osteltiin Enkuista rähmäkaupalla kaks kolmen hintaan. Vaatteet ja hattukin vanhoja retaleita.
Odottiko Englannissa ihan aikuisen oikeesti jokin työpaikka kun piti suin päin karata ekan miehen matkaan?
3.12.2015
"Emma on juuri aloittanut uudessa työssään ja heidän kauttaan voi löytää vaikka millaisia määräaikaisia työtilaisuuksia – kaikki eivät ole myöskään kokopäivätyötä, joten kuulostaa todella hyvältä. Minulle! Heitä infoan heti, kun tunnus on ”taskussani”, muutenkin olemme Emman kanssa koko ajan tekemisissä. "
Näin Jassu vielä 3.12 vaikka Rikulle kerrottiin 1.12 lentokoneessa matkalla Ouluun että Bramleyn pariskunta oli erotilanteessa. Kovin kummallista.
13.12.2015 "erotilanteessa" oleva Jassu kirjoittaa ihan jotain muuta kuin missä fiiliksissä eroavan pariskunnan luulisi olevan: "Kun toiselle saa loihdittua hyvän mielen, lämmittää se siinä ohessa myös omaa itseä. Ja siitähän se joulupyhien hyvä mieli syntyy kaikista parhaiten!"
Sitä voisi kysyä että MIKSI IHMINEN VALEHTELEE OMISTA ASIOISTAAN JATKUVASTI?
Jospa se Testerin ukko antoi ymmärtää olevansa isonluokan kansainvälinen liikemies ja Mäntylä pölhönä tarrasi syöttiin. Nyt sitten perillä selvisi firman varattomuus ja vähän miehen oikea ikäkin. Mitähän muuta...
Onhan se testaaja-riku voinut kertoo Jassulle et pisnekseiä ollaan Perthissä lopettelemassa ja uusia avaamassa Saksaan. Jassu ei vaan oo oikein ymmärtänyt kuinka loppu ne pisnekset oikeesti on...Jos uutta ollaan muka aloittamassa niin eiköhän ukon pitäis hääriä paikan päällä Saksassa jo kovassa touhussa? Netin kautta voi paljon hoitaa mutta ei oikein potkasta fyysistä firmaa liikkeelle toisessa maanosassa. Tainnu mennä myttyyn nekin suunnitelmat. Firma ei mee konkkaan noin vaan ja yhtäkkiä ja Debskin jätti uppoavan laivan jo hyvissä ajoin. Ovat varmaan tahoillaan erittäin tyytyväisiä Dennis ja Deborah kun pääsivät kalliiksi käyneistä woohottaja eksistään eroon!
Saksan haaraliike on postilaatikko, osoitteessa on joku valokuvausliike. ;-D Ehkä jassukalla on oma versionsa siitä, mitä "haaraliike" tarkoittaa.
Onhan se noloa, jos ymmärtää vasta täältä viestiketjuista uuden hoitonsa talouden jaman. Olisi kannattanut vähän googlailla, ennen pakkailemista. Nyt on sillat poltettu aviomiehen luo, testerillä ei toimeentuloa, huh huh!
Laitoin Jassulle kysymyksen blogbookin blogiin, en odota että se vastaisi mitään, koska tuohon ei voi vastata muutoin kuin myöntämällä valehtelevansa!
"
Kysymyksiä:
22.3.2016 klo 05:51
Kysynpä sulta että miten voit jatkuvasti julkisesti valehdella elämästäsi? Sun kirjoitukset ja teot ei juurikaan kohtaa. 3.12.2015 kirjoitat kuinka olet innokkaana hankkimassa työpaikkaa Englannista ja toisaalla kerrot kuinka jo 1.12.2015 kerroit eräälle aussimatkustajalle lentokoneessa matkalla Ouluun kuinka olet miehesi kanssa samassa tilanteessa kuin mitä aussi ja vaimonsa eli eroamassa! Tosiasiassahan 1.12 Dennis ei tiennyt eroamisestanne yhtään mitään, oli tulossa luoksesi joulun viettoon ja sai vasta parin viikon kuluttua yllätyksekseen kuulla että olette eroamassa! 13.12.2015 kirjoitit vielä toivovasi joululta ”Hyvää ruokaa, iloista tunnelmaa rakkaiden seurassa sekä mitä parhainta loppua vuodelle.”. Eipä tuossa missään erotunnelmissa olla!
Jäitkö oikeesti rysän päältä kiinni kun ero tuli niin nopeesti ja yllätyksenä Denulle?
Niinpä. Meitä on moneen junaa, missä woohoo-pellejunassa itse oikein matkustat? "
Poistaa se voi sen tietenkin...
Onhan Jasmin yllätys yllätys vastannut, muttamutta, jossain oli , että he Rikun kanssa olivat molemmat samassa tilanteessa eli eroamassa puolisoistaan. Löytyykö tuota juttua mistään...siis muualta kuin täältä.
Kyllä Jasmin on sen johonkin aikaisemmin kirjoittanut. Minäkin muistan sen lukeneeni jostain.
Nyt se torvelo selittelee seiskablogissaan sekopäistä elämäänsä. Lehmät lentää jep - milloin enkkuihin, milloin ausseihin, milloin ouluun, ja niille sattuu ja tapahtuu. Housut tippuu, kun joku maalailee ruusuista elämää. Jassun työ nykyään on vuoroin valehdella ja vuoroin selitellä valheitaan?
Sairaita ihmisiä nuo Hekla ja Jasso, yök!
Mitä sairauksia nillä on?
Onkohan tuossa testerissä ja sen firman konkurssissa jotain hämärää? Jassu ei ole mikään penaali terävin kynä. Tyhmyyksissään voisi mennä mukaan esimerkiksi velallisen epärehellisyyteen ja rahojen kätkentään konkurssipesältä. Jokohan huomisessa seiskassa kerrotaan konkasta? Jassu on visusti vaiennut asiasta, vaikka sitä on moni kysynyt blogissa.
Joo kyllä sillä Rikulla on ausseissa jotain mafiatouhuja meneillään. On se niin salaperäistä sen touhu, kun ei Jassukaan mitään siitä kerro, vaikka kuinka kysellään. Kyllä meille kuuluu Rikunkin asiat , kun on Jassun heila.
Juurikin näin. Nih!
Jossain kohtaa Jassu tosiaan kertoi että lentomatkalla Hgistä Ouluun 1.12.2015 aussi rauhoitteli lentopelkoista Jassua, kumpikin kertoi elämäntarinansa ja huomasivat olevansa molemmat samanlaisessa elämäntilanteessa eli eroamassa puolisoistaan. Tosin puolisoille kerrottiin tulevista eroista vasta joulupäivänä, n. kolmen viikon kuluttua...
Mut, mut. Vaikee uskoo että kukaan kertois noin yksityisiä asioita 60 minuutn tuttavuudelle lentomatkalla. Tai että niin yksityisiin asioihin edes kerittäis edetä 60 minuutissa. Kyllä kai nyt lentopelkoinen puhuu lentopelostaan ja sen jälkeen muista ihan yleisistä asioista eikä pamauta heti kättelyssä et oon muuten sitten eroomassa. Kun oikeesti ei edes vielä silloin ollut. Jokin nyt mättää tässä Jassun kehittelemässä tarinassa.
Itse uskon että ovat todellakin tutustuneet jonkin deittipalstan kautta ja face to face tapaaminen järjestyi sitten kätevästi aussin Saksan matkan aikana. Pieni pyrähdys muutamaksi päiväksi Ouluun oli helppo järjestää.
Näin se taisi mennä, ja siksi testeri ei ollut tervetullut torpan vieraaksi, vaan sai tyytyä pökkimään jassua hotellissa. Halpahintaista toimintaa.
Asia harvinaisen selvä. Mäntylälle tuli kiire vaihtaa miestä - kirjaimellisesti lennosta - kun kuvitteli tapaamansa "hallintojohtajan" olevan isompikin saalis.
Harmi vain, että oli ehtinyt pakkaamisen lomassa (lue. kohukiimassa) laverrella myös lehdille suuresta johtajastaan. Tuskin tiesi yritysryppään olevan todellisuudessa selvitystilaan ajautunut pikkupulju, jonka kaikki sivutoimistot ovat pelkkiä postilaatikkoja.
Näin rehvakkaasti uutisoitiin tuolloin:
"Richard Tester on kansainvälisen Red Arrow Groupin hallintojohtaja. Yrityksellä on Australiassa kaksi toimistoa, ja yksi Saksassa. Yritys on keskittynyt muun muassa kaivostoimintaan. Richardilla itsellään on insinöörin koulutus."(IL. 11.2.)
Hahhhahh, hieman harhaanjohtavaa!
Jopa tuo firman nimi on harhaanjohtava. Nimittäin maailmassa on _oikeasti_ kansainvälinen JÄTTIMÄINEN yritys nimeltä Red Arrow International. Kyseinen jättiyhtiö on viihdealan imperiumi, joka toimii ympäri maailman. Omistaa mm. lukuisia tv-formaatteja, joita katsellaan Suomessakin.
Taitaa olla melkoinen häslääjä tuo Riku.
Joo, hah hah, Iltalehden "ammattitaitoset" toimittajat kirjottaa nyt ihan mitä vaan soopaa niille joku syöttää , eikä sen kummenmia oo IS:n, seiskan tai Hymynkään toimittajat. Useimmiten niiden "uutiset" on jo viikon tai kaksi vanhoja. Mitä ne oiken kaiket päivät telkee? Ryyppää ihan työkseen? Ja kun sattuu selvä päivä kohdalle niin julkastaan joku vanha uutinen? Jälki on ainakin just sellasta.
Rikun puulaaki: Red Arrow Group
Miksi Riku ja Jasmin peesaa, haluaa antaa mielikuvan, että Riku on Red Arrow International-yrityksen omistaja/tj? Ei Jasmin ainakaan oio median antamaa väärää tietoa.
Miksi Riku käyttää tunnettuun yritykseen viittaavaa nimeä oman puulaakinsa nimenä? Yleensä VM-hemmot toimivat noin harhauttaakseen uunoja.
Jotenkin säälittäviä nuo rikun puuhastelut "johtajana". Firma konkassa alta aikayksikön. Työsuhteet vaihtuvat tiuhaan. Mikään ei oikein lähde lentoon. Samaa kuuluu jassullekin: työnteko ei suju eikä suhteet kestä.
Jassu vaikenee hoitonsa konkurssista, kunnes seuraava seiska ilmestyy. Ei ollutkaan riku rikas miljonääri, vaan rahaton ja tyhjätasku #niinmuah!
Eikös se ollut Seiska, joka tituleerasi Rikua miljonääriksi?
Oliskohan ollut vielä itse luottotoimittaja Juntto? Jassu ja Riku kännäilee oululaishotellin baarissa ja Helka hälytetään ottaan "paparatsi"kuvia kun parisuhteessa oleva humalainen pariskunta kähmii toisiaan ulkona röökitauolla, Jassu soittaa Juntolle ja söpertää iskeneensä miljonäärin; hekla postaa kännykuvat ja Juntto julkasee mitä käsketään. Osaahan Jassu nyt kohujulkisuuden PR-hommat jo vuosien kokemuksella.
Juu,näinhän tuo menee julkkiksilla Seiskakin varmaan makselee
viinoja.Tsa.
Hekla on letit tanassa painunut kuvaamaan "miljonääri" vävyä ja megavauvaansa. Onnen huumassa jo kuvitellu jättävänsä moppaushommat "köyhemmille" kun pääee miljonäärin anopiksi ;) woooohooo
Golddigger Jassu vaikenee rikun rikkaansa konkurssista. Miksi? Noloa. Ei mennyt ihan kuin strömsössä aussiloma, asuivat vuokrabungalowissa ja turistiretketkin olivat perin halpoja ja vaatimattomia. Kuten enkuissakin.
Nyt on kaikki niin hyvin ja ihanaa, ens viikolla voi kaikki ihanuus olla loppu ja parisuhde poikki, Jassulla noi mielialat aina uuden rikun löytämisen myötä. Ehkä tääkin riku haluaa seksii liikaa ja pitää etsii raihnasempi riku, woohooo!