http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016032121303750_uu.shtml
Siinä yksi kertomus ja satoja tuhansia on niitä joita ei ole Suomessa kirjoitettu.
Koulu/työpaikkakiusaamiseen ei puututa
2
<50
Vastaukset
- SeisKiusaamiselle7
Vanhemmat ei välitä riittävästi lapsestaan. Heiti kun tulee jotain, tulee keskustella pitkään lapsen kanssa ja puristaa hänestä totuus esille.
Uhrit syyttelevät aina itseään, että vika oli hänessä, kun häntä kiusataan.
Uhri ei itse pysty puolustamaan itseään,vaan vanhempien pitää otta lomaa töistä ja mennä kouluun ja osoittaa tukensa lapselleen.
Vanhemmat voi myös sanoa lapselle , että kouluun ei tarvitse mennä, kun kerran opettaja ei osaa pitää lapsia kurissa.
Vanhemmilla on ensisijainen vastuu lastensa hyvinvoinnista - EiKiusaamistaKoulussa
Vanhemmat voivat haastaa myös koulun Luokanvalovjan/Rehtorin oikeuteen.
Opettajien tehävä on pitää huoli siitä, että koulussa järjestys säilyy ja jos ei siihen kykene on parempi vaihtaa alaa-
Kiusaaminen tapahtuu yleensä välitunnilla, kun opettajat ovat keskenään ryhmässä ja juttelevat eivätkä katso mitä lapset tekevät.
Samaten ennen tunnin alkua, tapahtuu kiusaamista, joten opettajien tulisi olla heti aloittamassa tunti.
Kun kiusaaminen tapahtuu kotimatkalla voi opettaja puhua asiasta oppilaan vanhemmille ja oppilas tullaan hakemaan pois koulusta esim auto kyydillä
Koulun Rehtori voi tehdä selväksi jokaisessa puheessaan ja monisteessaan, että tässä koulussa ei suvaita kiusaamista.
Opettajat voivat näyttää esimerkkiä ja olla kavereita keskenään
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399286Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748179Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646019William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542453Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62159Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821795Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201738Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81595Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921519Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411418