Olen 70 - luvun alkupuoliskolla Etelä-Suomalaiseen 3 lapsiseen työläisperheeseen syntynyt mies. Isäni oli kova tekemään töitä. Hän ajoi 70-luvulla Mineillä ja Fiateilla ja kun kultaisella 80-luvulla perheemme liikkuin Lada merkkisillä NL valmisteisilla uudehkoilla henkilöautoilla.
Lada lähti käyntiin kelissä kun kelissä ja olikin erittäin suosittu automerkki maassamme niihin aikoihin. Asuimme 70-luvulla vuokralla Vantaalaisessa lähiössä ja 80-luvun alussa isä osti meille omakotitalon ja uuden Salora merkkisen väritv:n . 80-luvun puolivälissä meille ostettiin videot ja vuokrattiin VHS videoita, lähinnä katsottiin Amerikkalaista paskaa kuten Rambo, Top gun ...
Musiikkina meillä kuunneltiin Tarja Ylitaloa Reijo Kalliota ja Jamppa Tuomista.
80-luvun puolessa välissä löysin erittäin hyvän kappaleen jonka kotimainen nimi on " Näkemiin Moskova" kyseessä on siis se Moskovan 1980 Olympialaisiin tehty kappale - kyseessä on oikea musiikillinen helmi, juuri sellainen jota suomalainen tykkää kuunnella, kyseinen biisi on paljon parempi kun esimerkiksi Brucen Born in the USA.
Meillä seurattiin tiiviisti jääkiekkoa lapsuus ja nuoruusvuosinani ja kun isä kannatti Suomea ja Kanadaa, niin minä salaa toivoin punakoneen voittoa ja useinhan se voittikin. Neuvostoliiton kylmän sodan aikainen ase oli sen jääkiekkomaajoukkue, jonka kaltaista emme olleet nähneet koskaan ennen, emmekä tule näkemäänkään enää koskaan. Neuvostoliiton “Punakone” oli legendaarinen jääkiekkoviisikko historiallisessa maajoukkueessa ja voittamaton superketju ... Vjatseslav Fetisov, Alexei Kasatonov, Vladimir Krutov, Igor Larionov ja Sergei Makarov ja VERKKO HEILUI!
Vuodet vierivät ja Suomi eli taloudellisesti erittäin menestyksekästä aikaa juuri NL:n ansiosta tavaraa meni sinne niin paljon kun teollisuutemme ehti sitä tuottaa, rakennettiinpa kokonaisia kyliäkin kuten Kostamus ja Enso!
Suomen on ehdottomasti katsottava avoimin mielin tulevaisuuteen ja varsinkin Venäjän suuntaan, sillä se on jatkossakin naapurimaamme ja siellä on valtava potentiaali kuluttajia joilla tulee vielä olemaan maksukykyä.
Rakastan Venäjää!
16
<50
Vastaukset
- Tunnusta.pois
Oletko niitä jotka suoltavat mm- palstalle jatkuvasti tökeröä kiihko-venäjämielistä propagandaa?
- KOLLI57
Ketjun aloittaja on oikealla tiellä,suosittelen venäjänkielen ja kulttuurin opiskelua ja kaikkea hyvää ,jumalan siunausta ja RAUHAA,RAUHAA,RAUHAA.
- KieroaHuumoriako
KOLLI57 kirjoitti:
Ketjun aloittaja on oikealla tiellä,suosittelen venäjänkielen ja kulttuurin opiskelua ja kaikkea hyvää ,jumalan siunausta ja RAUHAA,RAUHAA,RAUHAA.
" RAUHAA,RAUHAA,RAUHAA"
Venäjäfanin suusta tämä kuulostaa varsin koomiselta, kun miettii, mitä Venäjä tälläkin hetkellä tekee ympäri maailmaa. Sotii niin perkeleesti. - kolli57
KieroaHuumoriako kirjoitti:
" RAUHAA,RAUHAA,RAUHAA"
Venäjäfanin suusta tämä kuulostaa varsin koomiselta, kun miettii, mitä Venäjä tälläkin hetkellä tekee ympäri maailmaa. Sotii niin perkeleesti.se ei ole kenellekkään korkeamman sivistyksen omaavalle pimennossa että venäjä on ortodoksinen ja viieminen kristilleinen valtio ja kaiken lisäksi edustaa valkoisen rodun viimeistä turvapaikkaa,ei ihme että nuo homostelevat sodomalaiset niin heitä vihaavat ja vastustavat ,mutta äkkikuolema heidät kohtaa niinkuin kohtasi sodoman ja komoran.
- Myötähäpeää
kolli57 kirjoitti:
se ei ole kenellekkään korkeamman sivistyksen omaavalle pimennossa että venäjä on ortodoksinen ja viieminen kristilleinen valtio ja kaiken lisäksi edustaa valkoisen rodun viimeistä turvapaikkaa,ei ihme että nuo homostelevat sodomalaiset niin heitä vihaavat ja vastustavat ,mutta äkkikuolema heidät kohtaa niinkuin kohtasi sodoman ja komoran.
Vittu sä olet sekaisin.
- puhtoinen_lähiöni
Samantapaisia kokemukset täällä myös. Salorasta katseltiin värillisiä ohjelmia muistaakseni vuodesta -79 alkaen. Salorassa oli uusinta huutoa olevat hipaisukoskettimet joilla sai valita katsoiko ykkös- vai kakkoskanavaa. Fetisovin laukaus lähti tulisesti.
- ÄÄNESTÄNJOVAS
Samaa äärioikeistolaista veropakolaiseliitin etujenajajaa, niin idässä kuin lännessäkin. Suomen pitää vahvistaa liittoutumattomuuttaan, häätää äärioikeistosairaus pois maasta ja tehdä tästä hyvinvoinnin ykkösmaa maailmassa, eikä tällaista Mengelen kidutus-terveydenhoitoa ja valtiontaloudenhoitoa, jossa EK-sss-Veroparatiisihallitus, kohdistaa raakaa väkivaltaa, puolustuskyvyttömiä ihmisiä kohtaan.
http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3520913-hatahuuto-sipilan-hallitukselle-vammaisten-saastoista
Miksi kukaan ei valvo perustuslain toteutumista ? Siellä on säädetty, se kunnollinen toimeentulo ja perusturva, vahvat terveydenhoito- ja sosiaalipalvelut, ym jokaiselle suomalaiselle, missä ne viipyvät ? Nykyinen veroparatiisihallitus, joutaisi jo erottaa. - PERSISLAMKOKKEPU
Bryssä tuli äärioikealta, kuten sanonta kuuluu.
- realisti-
Suomen osallistuminen Eu:n asettamiin Venäjä pakotteisiin oli vakava virhe.
Suomi olisi voinut kieltäytyä lukuisilla eri perusteilla osallistumasta niihin ja ne olisi hyväksytty Brysselissä ilman mutinoita. Eu kiimassa Stubbin johdolla olemme nyt matkalla kohti syvää lamaa, eikä ole vetureita näköpiirissä, joilla talous lähtisi nousuun.- fssdffd
Virhe tapahtui siinä kohtaa, kun Venäjä törkeästi valtasi Krimin ja alkoi horjuttaa Ukrainaa. Pakotteet ovat aivan liian lieviä.
- Olinsiellämiekii
Näin on.
- OlimmeSodassa
Minä en rakasta maata, joka yritti tappaa ukkini.
- kolli57
ANNA MEILLE MEIDÄN SYNTIMME ANTEEKSI ,NIINKUIN MEKIN ANTEEKSI ANNAMME NIILLE JOTKA OVAT MEITÄ VASTAAN SOTINEET! Oletko juutalainen tai muuten vain jumalaton.Suomalaiset muuten tappoivat noin 1miljoonaa venäläistä ja heistä lukemattomat meidän sukukansojamme,että meitä kaatui noin 150tuhatta,eli kumman on pyydettävä anteeksi.
- OlimmeSodassa
kolli57 kirjoitti:
ANNA MEILLE MEIDÄN SYNTIMME ANTEEKSI ,NIINKUIN MEKIN ANTEEKSI ANNAMME NIILLE JOTKA OVAT MEITÄ VASTAAN SOTINEET! Oletko juutalainen tai muuten vain jumalaton.Suomalaiset muuten tappoivat noin 1miljoonaa venäläistä ja heistä lukemattomat meidän sukukansojamme,että meitä kaatui noin 150tuhatta,eli kumman on pyydettävä anteeksi.
En anna ikinä Venäjälle anteeksi. Se on vuorenvarma asia.
- propaganda-aloitus
Venäjä on ainoa maa, jota vastaan Suomi on joutunut sotimaan itsenäisyytensä aikana. Eikä näköpiirissä ole muita maita vastaan sotia vastaisuudessakaan, kyllä ne sodat joudutaan vastakin käymään Venäjää vastaan.
Nato-jäsenyys tietenkin estäisi sodat kokonaan... - mene_ja_tiedä
Asuuko Venäjällä maailman eniten pyllyhielle haiseva kansakunta?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646075Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201748Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt111646Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921533Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411426- 1131140
Oon mä susta mustasukkainen
Mä tunnustan. Olen aina vähän jollain tapaa ollu susta mustis. Tottakai, koska rakastan sua. Mutta mustiskin vain terveellä tavoin. Ihan luonnollista150984Sohvi blörf
Siellä se taas keekoilee kaupungilla ja kuvailee viattomia opiskelijoita instaansa. Kuvaa nyt vaan omaa tissivakoo ja bebaa jätä muut rauhaan ettei t106831Jättäkää tuo Lumio nyt jo rauhaan!
Mihinkään tuo avaus katosi? Säälittävää touhua kertakaikkiaan, harvoin tänne mitään kirjoittelen mutta tämä touhu alkaa mennä jo yli hilseen. Hävetkää26742Rakas rakas rakas
Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Oot kaikkeni sä ihana m65664