Ruotsin hallitus teki ennen toista maailmansotaa päätöksen, jonka mukaan ulkomaalaiselta voitiin evätä maahanpääsy, jos oli syytä epäillä, että hän aikoi jättää kotimaansa lopullisesti. Samaan aikaan Saksassa oli määräys, jonka mukaan juutalainen sain maastapoistumisluvan vain jos sitoutui olemaan palaamatta koskaan takaisin. Lisäksi Ruotsista sai oleskeluluvan vain jos kykeni osoittamaan, että rahat riittivät elämiseen, mutta Saksasta pois muuttavat juutalaiset eivät saaneet ottaa omaisuuttaan mukaansa.
Väitetään että Enskilda Banken osti juutalaisilta varastettuja arvopapereita. Pääjohtajalle myönnettiin v, 1941 korkea saksalainen kunniamerkki erityisen suurista palveluksista Kolmannelle valtakunnalle.
(Teoksesta Varjo, Karin Alvtegen)
Näin Ruotsissa 1938
epistä
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad961605- 541083
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4151017- 166952
- 57782
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän126752- 51688
- 78675
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38655- 57651