Kyllä valitettavasti arvostamani presidentin lausunto oli ala-arvoinen, kun hän kauhistui Valtteriin kohdistuneesta rasismista. Samanaikaisesti hallituksen ministeri lausui lehdissä mikä on suomen vanhusväestön tilanne, he ovat kuin kalterihäkkiin suljettuja. Tämän presidentimme ohitti täysin ilman mitään kommentteja, aika tunteetonta, Ehkä hän hyväksyi tilanteen, koska vaikeneminen ymmärretään näin. Mutta jos media olisi kirjoittanut, että pakolaiset ovat kuin rautahäkkiin suljettuja eikä kukaan pidä heistä huolta, niin voi sitä kauhistuksen myrskyä mikä maassamme olisi noussut, suomen kansainvälinen maine olisi mennyt jo viidennen kerran tänä vuonna ja suvakit pillittäisivät ja iltapäivälehdet olisivat täynnä mitä säälittävämpiä kirjoituksia pakolaisten tilanteestä. On se Suomi kumma maa, pakolaisten ja maahantunkeutujien asioita meillä organisoituu hoitamaan jopa Suomen Punainen Risti mutta eivät kylläkään organisoidu hoitamaan vanhusten hirveää tilannetta, ovat kylläkin valmiit imemään heistä verta ja myymään sen kovaan hintaan ties kenelle. KYLLÄ ON ARVOT SUOMESSA TÄYSIN VÄÄRIN PÄIN, OLISPA PAKOLAINEN SUOMESSA NIIN KAIKEN YHTEISKUNTA HOITAA, EIKÄ MÄÄRÄRAHAT LOPU
Silmät kiinni edelleen koko Suomi
10
<50
Vastaukset
Miten ihmeessä Valtteri mihinkään pakolaisiin liittyi? Umpisuomalainenhan tuo on...
Ei se, että vanhustenhoidossa on vikaa tarkoita, etteikö muistakin ongelmista voisi, saisi ja pitäisi puhua.- SFlastenPUOLUSTAJA
Kouluissa kiusataan muitakin kuin jotain Valtteria. Siellä kiusaa myös värilliset suomalaisia lapsia !!! Herra presidentti on pihalla kun lumiukko, täysin arkielämästä vieraantunut. Hän kauhistuu rasismista kun Valtteria kiusataan, ei ymmärä, että tämä on todellisuutta, koulussa ja kadulla nimitellään rankasti, tehdään fyysistä ja kenkistä kiusaa. Sitä tekevät myös nämä toisen polven Valtterit. Kuka kauhistuu suomalaisten lasten puolesta !!!
Mitä helvettiä sinä sönkötät? Juuri tuostahan oli kyse, koulukiusaamisesta. Eihän kiusatun tai kiusaajan ihonvärillä ole mitään tekemistä asian kanssa.
Ja mitä kansalaisuuteen tulee, Valtteri on täysin suomalainen. Kunte moni muukin "värillinen".
Ja suomalaisten lasten puolesta kauhistui mm. presidenttimme. Ja iltapäivälehdet.- nyt_marssille
TheRat kirjoitti:
Mitä helvettiä sinä sönkötät? Juuri tuostahan oli kyse, koulukiusaamisesta. Eihän kiusatun tai kiusaajan ihonvärillä ole mitään tekemistä asian kanssa.
Ja mitä kansalaisuuteen tulee, Valtteri on täysin suomalainen. Kunte moni muukin "värillinen".
Ja suomalaisten lasten puolesta kauhistui mm. presidenttimme. Ja iltapäivälehdet.Ai ei ihonvärillä ole tekemistä kiusaamisen kanssa? Juurihan Valtterin äiti selitti, kuinka Valtterin ihonväri on saanut aikaan aivan ENNENNÄKEMÄTTÖMÄN törkeän kiusaamisen! Jopa kakan väriseksi on nimitelty ja mikä vielä pahempaa, jalkapalloa ei ole syötelty tarpeeksi! Onko jollain muka tietoa pahemmasta koulukiusaamisesta? Aivan järkyttävää tämä!
nyt_marssille kirjoitti:
Ai ei ihonvärillä ole tekemistä kiusaamisen kanssa? Juurihan Valtterin äiti selitti, kuinka Valtterin ihonväri on saanut aikaan aivan ENNENNÄKEMÄTTÖMÄN törkeän kiusaamisen! Jopa kakan väriseksi on nimitelty ja mikä vielä pahempaa, jalkapalloa ei ole syötelty tarpeeksi! Onko jollain muka tietoa pahemmasta koulukiusaamisesta? Aivan järkyttävää tämä!
Jeps, ihonvärillä on merkitystä. Aikuisille.
Lapsille ei niinkään. Ensin valikoituvat kiusauksen uhrit ja sitten selvitetään millä kriteereillä niitä kiusataan. Mikä tahansa poikkeava on yleensä aika hyvä suosikki, pikkulapsille kun on kovin tärkeää yleensä olla mahdollisimman samanlaisia...
- paljonpotaskaa
Tää Valtteri juttu on oikeastaan vähän tyhmä. Ja samoin pressan liioiteltu reaktio tässä poliittisessa tilanteessa.
Piilevää rasismia on ihan kaikkialla maailmassa, myös Suomessa. Siitä on hyvä keskustella ja rakentaa siltoja ajan kanssa.
Valtteri on kuitenkin ihan suomalainen poitsu. Sattuu olemaan eri värinen. Mutta kaikilla meillä on omat erikoisuutemme. Ja monia lapsia valitettavasti kiusataan siitä.
Minusta Hesari nosti Valtterin esiin poliittiseksi aseekseen. Ja pressa tarttui siihen.
Ei tää meidän julkinen keskustelu median ja päättäjien osalta eroa paljoakaan Trumpin moraalisesta tasosta.
On hienoa :(- Seuraillaan_tilannetta
"Minusta Hesari nosti Valtterin esiin poliittiseksi aseekseen. Ja pressa tarttui siihen."
Alman ja Sanoman lehdillä on menossa nyt sama propaganda kuin taannoin Erkko-medialla euroon viennissä. Seuratkaa vaikka seuraavien kolmuneja ja uutisia: Iltalehti, Juha Ristimäki, Juha Keskinen , MTV Timo Haapala, Uusi Suomi M. Huusko, Hesarissa kai joku myös.
http://www.mtv.fi/uutiset/aihe/politiikan-korjaussarja/2781464
Aiheet joilla rahvasta taas "koulutetaan":
1. Brexit, vs. Fixit
2. EU-liittovaltio
3. maahanmuutto ja pakolaiset
Ristimäellä aivan törkeä juttu, ei ote yhtään miksikään kansalaisaloitetta.
Näkökulma: Keskusta hoipertelee Väyrysen potkujen kanssa
Tiistai 16.2.2016 klo 13.57
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016021621127124_uu.shtml
"Eduskunnassa Väyrysen show alkanee keväällä, kun eduskunta ryhtyy käsittelemään Väyrysen kansalaisaloitetta kansanäänestyksen järjestämiseksi eurosta.
Aloite ei tule menemään läpi, mutta tuo Väyryselle paljon julkisuutta ja aiheuttaa rakoilua hallitusta myöten. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho antoi jo ryhmäläisilleen vapaat kädet asiassa. Persuryhmässä on iso joukko edustajia, jotka ovat euroeron kannalla. "
Yle: Väyrynen ei kannata omaa aloitettaan eurosta eroamiseksi
Maanantai 18.1.2016
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016011820974705_uu.shtml
Marraskuulta 2015:
Väyrysen kansalaisaloitteen seuraus: "Fixit" nousi otsikoihin maailmalla
Maanantai 23.11.2015 klo 11.44
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015112320714114_ul.shtml
Enemmistö tyrmää euroeron - Väyrynen ei lannistu
Lauantai 15.8.2015
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015081520182926_uu.shtml
"Kysymyksen muotoilulla on merkitystä, Väyrynen huomauttaa.
- Jos olisi kysytty, että hyväksyttekö, että euroalueen jäsenvaltioiden taloudellista yhteisvastuuta lisätään ja siirrytään nykyistä enemmän ylikansalliseen päätöksentekoon, ylivoimainen enemmistö olisi vastustanut sitä, Väyrynen näkee ja lisää:
- Tässä on ristiriita. Halutaan pysyä eurossa, mutta ei haluta hyväksyä sitä, mitä se tuo tullessaan. "
Iltalehden pääkirjoituksia:
http://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/?ref=kn
Iltalehden talous-osio:
http://www.iltalehti.fi/talous/?ref=kn - Pääsiäis_tiput
Yritin tehdä hakua Uuden Suomen kotimaan uutisista, jossa on Katja Rapelin tekemä teksti Väyrysen kansalaisaloitteen etenemisestä. Lehdessä ei ole erittelyjä toimittajien nimillä. Siinä taas toistetaan, ettei mene aloite läpi, sanoo itse Väyrynen. Tänään Huusko on taas kunnostautunut lempi asiakaskeruu-aiheellaan, eli "nollatoleranssi RASISMILLE" käteviä aiheita moneen käyttöön ja tulos on tehokas. Maksajatahokin tiedetään, Kone Oy:n osakas, kielipohja ?, joten suunta ymmärretään taustaan sopivaksi.
Uusi Suomi: Väyrysen kansalaisaloite
http://www.uusisuomi.fi/aiheet/paavo-vayrysen-kansalaisaloite
Paavo Väyrynen Ylelle: ”Ei meillä ole aikaa tuhlattavaksi – ero eurosta nyt”
Uusi Suomi 18.1.2016 07:34
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/165292-paavo-vayrynen-ylelle-ei-meilla-ole-aikaa-tuhlattavaksi-ero-eurosta-nyt - Ei_uskoisi
Pääsiäis_tiput kirjoitti:
Yritin tehdä hakua Uuden Suomen kotimaan uutisista, jossa on Katja Rapelin tekemä teksti Väyrysen kansalaisaloitteen etenemisestä. Lehdessä ei ole erittelyjä toimittajien nimillä. Siinä taas toistetaan, ettei mene aloite läpi, sanoo itse Väyrynen. Tänään Huusko on taas kunnostautunut lempi asiakaskeruu-aiheellaan, eli "nollatoleranssi RASISMILLE" käteviä aiheita moneen käyttöön ja tulos on tehokas. Maksajatahokin tiedetään, Kone Oy:n osakas, kielipohja ?, joten suunta ymmärretään taustaan sopivaksi.
Uusi Suomi: Väyrysen kansalaisaloite
http://www.uusisuomi.fi/aiheet/paavo-vayrysen-kansalaisaloite
Paavo Väyrynen Ylelle: ”Ei meillä ole aikaa tuhlattavaksi – ero eurosta nyt”
Uusi Suomi 18.1.2016 07:34
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/165292-paavo-vayrynen-ylelle-ei-meilla-ole-aikaa-tuhlattavaksi-ero-eurosta-nytTästä aihepiiristä ja monesta muustakin asiasta saa suoraan käsityksen miten kovia lehdet ovat manipuloimaan, Hesari ei ollut edes mukana linkeissä. Nuo kyseiset, keski-ikäiset eduskuntaa ja poliitiikaa pitkään seuranneet "juonittelijatoimittajat" ovat tosi törkeitä välillä. Ne vaan keskenään päättävät tai yksikseen ja sitten ovat samanmielisiä, tukevat jotain valta-aatetta, jota ei sopisi ikään kuin penkoa, selvitellä tarkemmin tai ratkaista sitä lopullisesti.
Tuon tyylinen uutisointi estää jatkoajattelun, käsittelyn ja nöyrempi porukka uskoo heti. Niinsanottuja karismaattisia toimittajia, usein myös johtajia yrityksissä tuollaiset. Se että koulukaverit kiusaavat, on tuskin rasistista. Se taas, että koulukaverien vanhemmat kiusaavat, on mitä ilmeisimmin rasistista. Kun nyt sattui olemaan rasisminvastainen päivä tuossa, niin asia oli luontevasti framilla.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399277Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748153Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681645977William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542437Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62146Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821789Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201727Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81561Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921517Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411410