Kun Koraania lukee tai pelkästään silmäilee ensi kerran elämässään, kokemus on tyrmistyttävä: kuinka on mahdollista, että jonkin uskonnon pyhä kirja voi sisältää määräyksiä naisten alistamisesta ja lyömisestä, sotasaaliiden jakamisesta, orjien kohtelusta, käskyjä olla armottomia, petollisia ja väkivaltaisia “likaisia uskottomia” kohtaan ja kiduttaa ja tappaa näitä brutaalein keskiaikaisin menetelmin?
Sitäkin järkyttävämpää on tutustua profeetta Muhammadin elämäkertaan ja haditheihin, jotka ovat perimätietona välitettyjä lyhyitä kertomuksia siitä, mitä Muhammad kussakin tilanteessa teki ja sanoi. Mikä pahinta, tämän joukkomurhia, kidutuksia ja julmia rangaistuksia toimeenpanneen, ryöstö- ja sotaretkiä harjoittaneen, vastustajiaan murhauttaneen, orjanaisia raiskanneen, 9-vuotiaan, tuolloin vielä nukeilla leikkineen tytön kanssa seksisuhteessa olleen ja eläinten rituaalisesta uhraamisesta nauttineen herrasmiehen käyttäytyminen on tarkoitettu esikuvaksi kaikille muslimeille ja kaikkina aikoina!
Allahin lähettiläs sanoi: “Jos joku vaihtaa islamin uskonsa, teloittakaa hänet.” (Sahih Bukhari 9:84:57)
Koraani, hadithit ja Muhammadin elämäkerta muodostavat perustan islamin laille eli shari’alle, joka määrä pienintäkin yksityiskohtaa myöten, kuinka muslimin on harjoitettava uskontoaan. Näiden lähteiden mukaan muslimien uskonnollisena velvollisuutena on taistella eri menetelmin — aseellisesti, taloudellisesti ja verbaalisesti (kätkemällä todelliset intentionsa taqiyya-doktriinin mukaisesti) — maailman kaikkia muita kansakuntia vastaan, kunnes nämä alistuvat Allahin shari’an totalitaristiseen pakkojärjestelmään. Vaikka suurin osa muslimeista on autuaalisen tietämättömiä uskontonsa perustoista ja tavoitteista,
voimme päivästä toiseen kyllästymiseen asti seurata sensuroimattomista medioista (esim. Europenews, Jihad Watch, MemriTV, Palestinian Media Watch, Atlas Shrugs), kuinka islamin lähteisiin perehtyneet muslimit pyrkivät toteuttamaan uskonnollisia velvollisuuksiaan ja kuinka islamofiilit, poliittisesti korrektit toimittajat ja poliitikot tekevät hyödyllisen idiootin roolissa kaikkensa puolustellakseen heitä.
Mitä tuntemuksia tämä kaikki herättää yksilönvapauksiin tottuneessa länsimaalaisessa, joka pitää ajattelun-, sanan-, uskonnon- ja uskonnottomuudenvapauksia, ihmisoikeuksia, sukupuolten tasa-arvoa ja vähemmistöjen suojelua niin itsestään selvinä asioina, että hänelle ei välttämättä ole edes juolahtanut mieleen, että nuo kaikki ovat vaarassa kadota lähivuosikymmeninä ja -vuosisatoina?
“Isamofobia” on sana, jota muslimit käyttävät aseena verbaalisessa jihadissa niitä ei-muslimeja vastaan, jotka raportoivat, mitä shari’an oikeuslähteet — Koraani, hadithit ja Muhammadin elämäkerta — sisältävät, mitä muslimimaissa tapahtuu ja mitä tavalliset muslimit ja islaminoppineet puhuvat omissa oloissaan. Alla oleva Nicolai Sennelsin artikkeli selventää, miksi on syytä lakata käyttämästä järjetöntä termiä “islamofobia”.
Meidän tulisi lakata käyttämästä muslimien itsensä valitsemaa sanaa ”islamofobia”, jolla he karsinoivat itsensä joksikin pelätyksi: se katkaisee keskusteluyhteyden. Tällaisen vastakkainasettelua luovan termin sijaan meidän tulisi lanseerata helpommin lähestyttävä ja tosiasioita paremmin vastaava sana, joka säilyttää mahdollisuuden sillanrakentamiseen ja oppimiseen: islamonausea, islampahoinvointi. Se ei tee kommunikaatiosta mahdotonta vaan mahdollistaa länsimaisissa kulttuureissamme vierailevien huomata omassa käyttäytymisessään puolia, jotka saavat meidät voimaan pahoin.
Ei ole ihme, että muslimit käyttävät niin usein sanaa ”islamofobia”. Ilman vakuuttavia argumentteja, viehätysvoimaa tai rakentavaa panosta ympäristöön pelättynä oleminen on ainoa tapa saada edes jonkinlaista kunnioitusta. Termi ”islamofobia”, islamin pelko, viittaa siihen, mitä muslimit haluavat, ei siihen, mitä ei-muslimit tuntevat. Sitä paitsi kuka yleensäkään pelkää islamia?
”Ksenofobia”, epärationaalinen pelko vierasta tai tuntematonta kohtaan, ei sekään ole osuva termi. Vastenmielisyys islamia kohtaan ei synny perehtymättömyydestä uskontoon, vaan juuri päinvastoin: perehtymisestä siihen. Ei ole myöskään järkeä pelätä tulevansa kutsutuksi rasistiksi, sillä islam ja muslimit eivät ole rotu.
Kielemme tarvitsee termin, joka kuvaa sitä, mitä monet kriittisesti ajattelevat ihmiset tuntevat islamia kohtaan omakohtaisesti, eikä sitä, mitä muslimit haluavat meidän kokevan, tai sitä, mitä poliittisesti korrektit vallanpitäjät diagnosoivat pelästyttääkseen meidät päästämään lisää vasemmiston äänestäjiä maihimme. Tarvitsemme termin, joka samalla kutsuu muslimeja oivaltamaan, mitä heidän täytyy muuttaa omassa käyttäytymisessään ja uskonnossaan, jos he toivovat edistyvänsä nolostuttavalta viimeiseltä sijaltaan kansakuntien kehityksessä ja ansaitsevansa todellista kunnioitusta maailmanyhteisön keskuudessa.
Epämiellyttäviä tuntemuksia vatsanpohjassa voi kokea myös,
jos ajattelee mien laajasti harjoittamia ja usein monen sukupolven yl
Sitäkin järkyttävämpää on tutustua profeetta Muhammadin elämäkertaan ja haditheihin, jotka ovat perimätietona välitettyjä lyhyitä kertomuksia siitä, mitä Muhammad kussakin tilanteessa teki ja sanoi. Mikä pahinta, tämän joukkomurhia, kidutuksia ja julmia rangaistuksia toimeenpanneen, ryöstö- ja sotaretkiä harjoittaneen, vastustajiaan murhauttaneen, orjanaisia raiskanneen, 9-vuotiaan, tuolloin vielä nukeilla leikkineen tytön kanssa seksisuhteessa olleen ja eläinten rituaalisesta uhraamisesta nauttineen herrasmiehen käyttäytyminen on tarkoitettu esikuvaksi kaikille muslimeille ja kaikkina aikoina!
Allahin lähettiläs sanoi: “Jos joku vaihtaa islamin uskonsa, teloittakaa hänet.” (Sahih Bukhari 9:84:57)
Koraani, hadithit ja Muhammadin elämäkerta muodostavat perustan islamin laille eli shari’alle, joka määrä pienintäkin yksityiskohtaa myöten, kuinka muslimin on harjoitettava uskontoaan. Näiden lähteiden mukaan muslimien uskonnollisena velvollisuutena on taistella eri menetelmin — aseellisesti, taloudellisesti ja verbaalisesti (kätkemällä todelliset intentionsa taqiyya-doktriinin mukaisesti) — maailman kaikkia muita kansakuntia vastaan, kunnes nämä alistuvat Allahin shari’an totalitaristiseen pakkojärjestelmään. Vaikka suurin osa muslimeista on autuaalisen tietämättömiä uskontonsa perustoista ja tavoitteista,
voimme päivästä toiseen kyllästymiseen asti seurata sensuroimattomista medioista (esim. Europenews, Jihad Watch, MemriTV, Palestinian Media Watch, Atlas Shrugs), kuinka islamin lähteisiin perehtyneet muslimit pyrkivät toteuttamaan uskonnollisia velvollisuuksiaan ja kuinka islamofiilit, poliittisesti korrektit toimittajat ja poliitikot tekevät hyödyllisen idiootin roolissa kaikkensa puolustellakseen heitä.
Mitä tuntemuksia tämä kaikki herättää yksilönvapauksiin tottuneessa länsimaalaisessa, joka pitää ajattelun-, sanan-, uskonnon- ja uskonnottomuudenvapauksia, ihmisoikeuksia, sukupuolten tasa-arvoa ja vähemmistöjen suojelua niin itsestään selvinä asioina, että hänelle ei välttämättä ole edes juolahtanut mieleen, että nuo kaikki ovat vaarassa kadota lähivuosikymmeninä ja -vuosisatoina?
“Isamofobia” on sana, jota muslimit käyttävät aseena verbaalisessa jihadissa niitä ei-muslimeja vastaan, jotka raportoivat, mitä shari’an oikeuslähteet — Koraani, hadithit ja Muhammadin elämäkerta — sisältävät, mitä muslimimaissa tapahtuu ja mitä tavalliset muslimit ja islaminoppineet puhuvat omissa oloissaan. Alla oleva Nicolai Sennelsin artikkeli selventää, miksi on syytä lakata käyttämästä järjetöntä termiä “islamofobia”.
Meidän tulisi lakata käyttämästä muslimien itsensä valitsemaa sanaa ”islamofobia”, jolla he karsinoivat itsensä joksikin pelätyksi: se katkaisee keskusteluyhteyden. Tällaisen vastakkainasettelua luovan termin sijaan meidän tulisi lanseerata helpommin lähestyttävä ja tosiasioita paremmin vastaava sana, joka säilyttää mahdollisuuden sillanrakentamiseen ja oppimiseen: islamonausea, islampahoinvointi. Se ei tee kommunikaatiosta mahdotonta vaan mahdollistaa länsimaisissa kulttuureissamme vierailevien huomata omassa käyttäytymisessään puolia, jotka saavat meidät voimaan pahoin.
Ei ole ihme, että muslimit käyttävät niin usein sanaa ”islamofobia”. Ilman vakuuttavia argumentteja, viehätysvoimaa tai rakentavaa panosta ympäristöön pelättynä oleminen on ainoa tapa saada edes jonkinlaista kunnioitusta. Termi ”islamofobia”, islamin pelko, viittaa siihen, mitä muslimit haluavat, ei siihen, mitä ei-muslimit tuntevat. Sitä paitsi kuka yleensäkään pelkää islamia?
”Ksenofobia”, epärationaalinen pelko vierasta tai tuntematonta kohtaan, ei sekään ole osuva termi. Vastenmielisyys islamia kohtaan ei synny perehtymättömyydestä uskontoon, vaan juuri päinvastoin: perehtymisestä siihen. Ei ole myöskään järkeä pelätä tulevansa kutsutuksi rasistiksi, sillä islam ja muslimit eivät ole rotu.
Kielemme tarvitsee termin, joka kuvaa sitä, mitä monet kriittisesti ajattelevat ihmiset tuntevat islamia kohtaan omakohtaisesti, eikä sitä, mitä muslimit haluavat meidän kokevan, tai sitä, mitä poliittisesti korrektit vallanpitäjät diagnosoivat pelästyttääkseen meidät päästämään lisää vasemmiston äänestäjiä maihimme. Tarvitsemme termin, joka samalla kutsuu muslimeja oivaltamaan, mitä heidän täytyy muuttaa omassa käyttäytymisessään ja uskonnossaan, jos he toivovat edistyvänsä nolostuttavalta viimeiseltä sijaltaan kansakuntien kehityksessä ja ansaitsevansa todellista kunnioitusta maailmanyhteisön keskuudessa.
Epämiellyttäviä tuntemuksia vatsanpohjassa voi kokea myös,
jos ajattelee mien laajasti harjoittamia ja usein monen sukupolven yl
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.