Miksi uskonnossamme on pakko olla "syntinen"? miksi Jumala haluaisi laittaa meille jonkun Aatamin aikaisen synnin kontollemme, loppusukupolviin asti? Kyllä Aatamin synnit on maksettu jo seuraavissa sukupolvissa, eihän Jumalakaan saanut laittaa syntejä kuin seitsemänteen sukupolveen. Jokainen vielä itse tietää kyllä, milloin on syntinsä maksanut. Kuka helvetti haluaa sellaisen uskonnon, jossa läntätään peri-synti syyttömille? kuka haluaa tyranni-diktatuuri-hallitsijoita? peri-synti ja synnit muutenkin tulevat nimenomaan Jumalilta ja Jeesukselta, joista jälkimmäinen on ollut pelkkä pisteiden ja pilkkujen tuijottelija, Väärä Tuomari, joka ei koskaan katsonut koko, isoa kuvaa, vaan yksisilmäisesti tuomitsi, vaikka asioiden aiheuttajat olivat Herrat itse. Pisteitä, kun tuijottelee, niin saadaan tietysti hippokrateen lailla "syyllisiä".
Myöskään muut, tulevat Jeesukset eivät ole sen kummempia, kaiken lisäksi egoisteja, narsisteja, itserakkaita, jotka eivät välitä/noudata oikeaa oikeutta, oikeudenmukaisuutta, ei mitään muuta kuin riistopolitiikkaa. Miksi alistuisimme heidän typerään uskoon, tai paremminkin uskonnon lakeihin, joita he noudattavat vielä tyrannimaisesti, diktaattorin vallalla? Jumalat ja Jeesus haluavat juuri niin, että ihminen olisi se syyllinen, syntinen ja likainen, jotta itse sitten kelpaisivat, voisivat sanoa. "se, oka on synnitön, heittäkööt ensimmäisen kiven". Eli emme olisi mitään sanomaan heidänkään syyllisyydestä. Siksi tämä vuosikymmenen syntiin ja likaan sottaaminen, kaataminen jumalien ja jeesuksen taholta, jotta olisivat sitten meitä parempia. Kun eivät muuten tahdo kelvata, sivistyneelle, valistuneelle kansalle. Miksi olisimme syntisiä? No JUmalien ja Jeesuksen takia tietenkin.
Jeesus-usko on jurakautinen
miksiolisimmesyntisiä
1
<50
Vastaukset
- EiKiitosJeesus
"tie, totuus ja elämä" = Vale, Vääryys ja Langetus. Miksi olisimme tosiaankin syyllisiä, kun kaikki on pelattu, meidän langetukseen? Monilla on mitta täynnä koko Jeesus-uskoa, Jumalat menettelee vielä, mutta parempi on niidenkin pysyä poissa, aina vaan.
Saisimme oikeanlaisen, oikeudenmukaisen elämän takaisin, emme kaipaa heidän tuomioitaan, riistovallan alle alistamista. Paskavalssi, joka ei johda mihinkään, miltei paikallaan soudetaan ja huovataan, ja syvempään syteen, saveen juututaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399297Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748202Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646053William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542467Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62167Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821799Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201744Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt91619Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921525Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411422