"Eduskunnan vaakakupissa aikuisten toiveet ja lasten oikeudet
22.3.2016 16:00 Susanna Koivula Avioliittolaki Kansalaisaloite Lasten oikeudet Perhe 25 kommenttia ilmoita asiaton viesti
Liittyvätkö avioliitto, perheen perustaminen ja lapsen oikeudet yhteen? Mitä
Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus, artikla 16 asiasta sanoo?
1. Täysi-ikäisillä miehillä ja naisilla on oikeus solmia avioliitto ja perustaa perhe ilman minkäänlaisia rodusta, kansalaisuudesta tai uskonnosta johtuvia rajoituksia. Heillä on yhtäläiset oikeudet avioliittoon, avioliiton aikana ja sen purkamisen jälkeen.
2. Avioliiton solmiminen tapahtukoon vain tulevien aviopuolisoiden vapaasta ja täydestä suostumuksesta.
3. Perhe on yhteiskunnan luonnollinen ja perustava ydinosa ja sillä on oikeus yhteiskunnan ja valtion suojaan.
Jotkut innokkaat sukupuolineutraalin (avio)liiton kannattajat väittävät, ettei avioliitolla ja lasten oikeuksilla tai perheellä ole mitään tekemistä keskenään, he joko eivät eivät ole tietoisia kyseisestä artiklasta tai ymmärrä sen sisältöä.
Ja jos avioliitolla ei todella olisi mitään tekemistä perheen kanssa, niin miksi sukupuolineutraaliin avioliittolakiin vetoamalla vaaditaan naispareille hedelmöityshoitoja tai ulkoista adoptiota samaa sukupuolta oleville pareille? Näyttää siltä, että perheet ja lapset otetaan avioliitto-keskusteluun mukaan vain jos se näyttäisi laajentavan omia oikeuksia. Mutta jos joku esittää, että aikuisten" oikeuksien "laajentaminen todellisuudessa kaventaa lasten luontaisia oikeuksia, niin yhtäkkiä lapsen oikeudet ovat vain keppihevosia koko keskustelussa! Kopoti kopoti.
Perhe on oikeutettu yhteiskunnan suojeluun ja näin päättäjillä on oikeus ja velvollisuus säätää lakeja tästä lähtökohdasta. Avioliitto alkuperäisessä muodossaan on yhteiskunnan vakaudeksi ja lasten parhaaksi. Samaa sukupuolta olevien liitoissa lapsi on lähtökohtaisesti erotettu joko isästään tai äidistään, kun taas eri sukupuolta olevien liitoissa lapsi syntyy lähtökohtaisesti äitinsä ja isänsä hoidettaviksi ja osaksi kumpaisenkin sukua.
Perhe on yhteiskunnan luonnollinen ja perustuva ydinosa ja siten on vahingollista viestiä lainsäädännön kautta, että lasten biologinen side vanhempiinsa ei ole niin kovin tärkeää.
Pian on eduskunnalla uusi mahdollisuus harkita: kummat painavat vaakakupissa enemmän, lasten oikeudet vai aikuisten toiveet –sillä kansalaisaloite avioliittolain säilyttämisestä naisen ja miehen välisenä on saapumassa eduskuntaan. "
Vaakakupissa aikuisten toiveet ja lasten oikeudet
16
<50
Vastaukset
- NasevaaTekstiä
Susannalta jälleen terävää analyysiä!
- eikö.Suski.tajua
Lapsia voi hankkia ilman avioliittoa.
- älä.jankuta.selvyyksiä
"Ja jos avioliitolla ei todella olisi mitään tekemistä perheen kanssa, niin miksi sukupuolineutraaliin avioliittolakiin vetoamalla vaaditaan naispareille hedelmöityshoitoja tai ulkoista adoptiota samaa sukupuolta oleville pareille? Näyttää siltä, että perheet ja lapset otetaan avioliitto-keskusteluun mukaan vain jos se näyttäisi laajentavan omia oikeuksia. Mutta jos joku esittää, että aikuisten" oikeuksien "laajentaminen todellisuudessa kaventaa lasten luontaisia oikeuksia, niin yhtäkkiä lapsen oikeudet ovat vain keppihevosia koko keskustelussa! Kopoti kopoti."
- homouden.alttarille
"Perhe on yhteiskunnan luonnollinen ja perustuva ydinosa ja siten on vahingollista viestiä lainsäädännön kautta, että lasten biologinen side vanhempiinsa ei ole niin kovin tärkeää."
Miks yhtäkkiä ei isällä ja äidillä oliskaan merkitystä? - eikö.Suski.tajua
älä.jankuta.selvyyksiä kirjoitti:
"Ja jos avioliitolla ei todella olisi mitään tekemistä perheen kanssa, niin miksi sukupuolineutraaliin avioliittolakiin vetoamalla vaaditaan naispareille hedelmöityshoitoja tai ulkoista adoptiota samaa sukupuolta oleville pareille? Näyttää siltä, että perheet ja lapset otetaan avioliitto-keskusteluun mukaan vain jos se näyttäisi laajentavan omia oikeuksia. Mutta jos joku esittää, että aikuisten" oikeuksien "laajentaminen todellisuudessa kaventaa lasten luontaisia oikeuksia, niin yhtäkkiä lapsen oikeudet ovat vain keppihevosia koko keskustelussa! Kopoti kopoti."
Kaikki eivät mene naimisiin hankkiakseen lapsia tai vaihtoehtoisesti kaikki lapsia hankkivat eivät mene naimisiin.
- Tekosyitä
älä.jankuta.selvyyksiä kirjoitti:
"Ja jos avioliitolla ei todella olisi mitään tekemistä perheen kanssa, niin miksi sukupuolineutraaliin avioliittolakiin vetoamalla vaaditaan naispareille hedelmöityshoitoja tai ulkoista adoptiota samaa sukupuolta oleville pareille? Näyttää siltä, että perheet ja lapset otetaan avioliitto-keskusteluun mukaan vain jos se näyttäisi laajentavan omia oikeuksia. Mutta jos joku esittää, että aikuisten" oikeuksien "laajentaminen todellisuudessa kaventaa lasten luontaisia oikeuksia, niin yhtäkkiä lapsen oikeudet ovat vain keppihevosia koko keskustelussa! Kopoti kopoti."
Mikään tieteellinen tutkimus ei tue sitä että tasa-arvoinen avioliitto olisi lapsen asemaa heikentävä.
Miltään lasten aseman heikkenemistä ei ole havaittu maista joissa tasa-arvoinen avioliitto on ollut jo pitkään voimassa.
Yksikään lastensuojelujärjestö Suomessa ei vastusta tasa-arvoista violiittoa.
Perusteet mitä Koivula käyttää ovat sellaisia että samalla voidaan kieltää adoptio kokonaan, yksinhuoltajuu ja leskien oikeus kasvattaa lapsiaan.
Koivulan ja kumppaneiden väite siitä mikä on avioliiton tarkoitus on myös valhe.
Mitä syitä vastustaa tasa-arvoista avioliittolakia jää jäljelle? Jälleen kerran, ei mitään. Tekosyitä kirjoitti:
Mikään tieteellinen tutkimus ei tue sitä että tasa-arvoinen avioliitto olisi lapsen asemaa heikentävä.
Miltään lasten aseman heikkenemistä ei ole havaittu maista joissa tasa-arvoinen avioliitto on ollut jo pitkään voimassa.
Yksikään lastensuojelujärjestö Suomessa ei vastusta tasa-arvoista violiittoa.
Perusteet mitä Koivula käyttää ovat sellaisia että samalla voidaan kieltää adoptio kokonaan, yksinhuoltajuu ja leskien oikeus kasvattaa lapsiaan.
Koivulan ja kumppaneiden väite siitä mikä on avioliiton tarkoitus on myös valhe.
Mitä syitä vastustaa tasa-arvoista avioliittolakia jää jäljelle? Jälleen kerran, ei mitään.>Mitä syitä vastustaa tasa-arvoista avioliittolakia jää jäljelle? Jälleen kerran, ei mitään.
Uskonnolliset syyt toki jäävät. Suskin tapaan ne pitää tietysti yrittää verhota sekulaarilta näyttävään viittaan, jotta edes joku kuuntelisi.- sitruunavichy
älä.jankuta.selvyyksiä kirjoitti:
"Ja jos avioliitolla ei todella olisi mitään tekemistä perheen kanssa, niin miksi sukupuolineutraaliin avioliittolakiin vetoamalla vaaditaan naispareille hedelmöityshoitoja tai ulkoista adoptiota samaa sukupuolta oleville pareille? Näyttää siltä, että perheet ja lapset otetaan avioliitto-keskusteluun mukaan vain jos se näyttäisi laajentavan omia oikeuksia. Mutta jos joku esittää, että aikuisten" oikeuksien "laajentaminen todellisuudessa kaventaa lasten luontaisia oikeuksia, niin yhtäkkiä lapsen oikeudet ovat vain keppihevosia koko keskustelussa! Kopoti kopoti."
Voi eiiii tätä tietämättömyyden määrää....
Suomen hedelmöityshoitolain (1.9.2007 alkaen) mukaan hedelmöityshoitoja voidaan antaa naispareille ja itsellisille naisille. Joten taaskaan ei uusi avioliittolaki tuo mitään uutta tähän asiaan.
Tuohon perheen ulkoiseen adoptioon liittyen vielä kerran. Yksinäinen nainen voi hakea lupaa adoptioon (siis myös homoseksuaalinen) ja tämän jälkeen voidaan hakea lupaa perheen sisäiseen adoptioon. Lopputulos on lapsen kannalta sama, mutta nykyisen lain mukaan pitää tehdä tämä ylimääräinen mutka.
Siis oikeasti, eikö osalla porukasta ole mitään käsitystä nykyisestä lainsäädännöstä, kun yritetään väenvängällä sisältää nämä asiat uuteen avioliittolakiin? - Tekosyitä
RepeRuutikallo kirjoitti:
>Mitä syitä vastustaa tasa-arvoista avioliittolakia jää jäljelle? Jälleen kerran, ei mitään.
Uskonnolliset syyt toki jäävät. Suskin tapaan ne pitää tietysti yrittää verhota sekulaarilta näyttävään viittaan, jotta edes joku kuuntelisi.Eihän Aa:lla voi olla uskonnollisia syitä koska Aa on moneen kertaan toistamut olevansa uskonnoista riippumaton, niihän se oli, eikös ollutkin? :-)
Tekosyitä kirjoitti:
Eihän Aa:lla voi olla uskonnollisia syitä koska Aa on moneen kertaan toistamut olevansa uskonnoista riippumaton, niihän se oli, eikös ollutkin? :-)
Niinhän se tosiaan oli. Tuskin koko kerhoon uskovaisia paljon edes kuuluu, ja jos kuuluu niin varmaan monesta eri suuntauksesta. Mitäs minä oikein horisinkaan, höh.
Veilä kesällä hehkuttivat islamin invaasiota, kun pitä saada AA-aloitteeseen nimiä ja tulikin niitä muslimeilta.
Syksyllä ääni sitten kääntyi kellossa.- lehden.luin
Mikään kopipeistatun Koivulan tekstin ihmisoikeuksien julistuksen kohdista ei poissulje tasa-arvoista avioliittolakia. Mikään niistä ei myöskään korosta lapsen oikeuksia.
On koomista kuvitella, että avioliitossa oleva heteropari lasta tehdessään ajattelisi nimenomaan lapsen oikeuksia;)
Kannattaa tarkistaa periaate 10, mikäli ihmisoikeussopimuksiin halutaan viitata.
https://www.unicef.fi/lapsen-oikeudet/lapsen-oikeuksien-julistus/ - MrrMordeni
Ei enää pitkä matka:
http://acloud.no-ip.biz/laskuri.html - sitruunavichy
Pientä lähempää tarkastelua tämän Koivulan kirjoitukseen:
Ensinnäkin on huvittavaa seurata tätä käsitteiden kääntämistä ja vääntämistä omiin tarkoituksiin. Ymmärtääkseni Koivulan määritelmä perheestä on tsaarinajan Suomesta, sillä Suomen ensimmäisen tietosanakirjan (1915, 392) mukaan sanaa perhe ei käytetä ”muusta kuin siitä inhimillisestä pienoisyhteiskunnasta, jonka isä, äiti ja lapset muodostavat – – . Kehityshistoriallisesti katsottuna perhe perustuu lasten tarpeeseen saada suojaa ja hoitoa sekä vanhempien vaistomaisiin tarpeisiin tyydyttää tätä tarvetta. Kun vain monogamia ja elinkautinen avioliitto voi suoda lapsille täyden ja eheän vanhempain rakkauden ja siten taata kasvavalle jälkipolvelle tarpeelliset kehittymisehdot, niin tähän avioliittomuotoon rakentuva perhe on sivistyskansalle ainoa otollinen. Näkemys perustui vahvasti Snellmaninhegeliläiseen visioon valtiosta, jonka keskeisin peruspilari porvarillinen perhe on – tämä selittää mm. sen, miksi kyseisessä sanakirjassa ei kuvattu perhettä perhepiirissä sellaisena kuin se tsaarinajan Suomessa oli vaan sellaisena, joksi se ideaalimaailmassa ajateltiin.
Koivulan olisi siis syytä menneisyydestä nykyaikaan ja huomata, että esim. Tilastokeskus määrittelee perheen näin: "Perheen muodostavat yhdessä asuvat avio- tai avoliitossa olevat tai parisuhteensa rekisteröineet henkilöt ja heidän lapsensa, jompikumpi vanhemmista lapsineen sekä avio- ja avopuolisot sekä parisuhteensa rekisteröineet henkilöt, joilla ei ole lapsia." Ehkä Koivulalla ei itsellään ole nyt oikein ymmärrystä siitä, mikä perhe on, vaikka innokkaasti on siitä syyttämässä muita. - Jaysus
Vielä on tämä kysymys auki: kuinka jo valmiiksi sateenkaariperheissä asuvat lapset ja tulevat sellaiset? Kuinka aa-jengi ajatteli heidän oikeuksiaan turvata, jos heidän toiselta vanhemmaltaan ja tämän kumppanilta evätään oikeus solmia avioliitto? Eivätkö nämä lapset merkitse aa:lle mitään?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399277Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748153Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681645977William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542437Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62146Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821789Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201727Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81561Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921517Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411410