Suuresti kunnioitettu kansanedustaja, herra Olli Immonen, on avannut taas sanaisen arkkunsa, liittyen Brysselin tapahtumiin sekä myös Suomessa esiintyvään rasismiin. Lukekaa ajatuksella a tutkiskelkaa tätä hiljaa sydämissänne:
"Ensinnäkin osanottoni kaikille niille, jotka ovat menettäneet tänään läheisensä Belgian terrori-iskuissa. Pidän lisääntyneitä iskuja Euroopassa ja niiden polttoaineena toimivaa vihaa länsimaalaisia kohtaan erittäin huolestuttavana kehityksenä.
Toiseksi haluan toivottaa hyvää rasismin vastaista viikkoa kaikille. Olen ollut jo pitemmän aikaa huolissani erityisesti kantasuomalaisiin kohdistuvan vihapuheen, rasismin ja väkivallan voimistumisesta maassamme.
Kuten tiedämme, erityisesti nuoret suomalaiset naiset ovat joutuneet nykyisin enenevissä määrin sekä internetissä että ulkona liikkuessaan kuulemaan monenkirjavaa solvaamista ja haukkumista ulkomailta Suomeen tulleilta vierasmaalaisilta.
Kaduilla liikkuvia suomalaisia on myös valittu maahanmuuttajien väkivaltarikosten uhreiksi usein pelkästään sillä perusteella, että he ovat sattuneet olemaan valkoihoisia suomalaisia.
Olen huolestunut myös suomalaisen valtamedian asenteesta rasismia kohtaan.
Monet toimittajat ovat pyrkineet kirjoittelullaan luomaan yhteiskunnassamme yleisesti sellaista mielikuvaa, että rasismin uhrit olisivat aina yksinomaan maahanmuuttajia. Todellisuus on kuitenkin toinen, kuten edellä osoitin.
Lisäksi valtamedia on halunnut tuomitsemisen sijaan lelliä sellaisia julkisuuden henkilöitä, jotka ovat sortuneet avoimeen vihapuheeseen suomalaisia kohtaan. Esimerkkinä voidaan mainita Jari Tervo, joka haukkui kirjoituksessaan (Ylen verkkosivut 28.9.2015) osaa suomalaisista ”valkoiseksi roskaväeksi”.
Ajatelkaapa, mikä älämölö ja kauhistelu siitä olisi alkanut, jos joku julkisuuden henkilö olisi erehtynyt nimittämään tummaihoisia ”mustaksi roskaväeksi”.
Ajoittain minusta tuntuu, että erityisesti länsimaalainen valkoihoinen lihaa syövä heteromies joutuu alituiseen pyytelemään anteeksi jo pelkkää olemassaoloaan.
Uskaltakaa, ystävät, olla aidosti sitä mitä olette."
https://www.facebook.com/olli.immonen.3/posts/10154005397429847
Olli IMMONEN: Vastustan RASISMIA!
Rasismia_vastaan
1
<50
Vastaukset
- Miesjokanäkee
Täyttä asiaa. Valkoinen on ajan uhriksi päätetty EU-liberaalien tahdolla.
Mutta tavallisen kansa ei voi alkaa lampaaksi, teurastettavaksi. Meidän on mentävä mielenosoituksiin.
Sanoin vuoden vaihteessa täällä, että keväällä sitten aurinkolasimarsseihin. Nyt se aika on, meidän mentävä kaduille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399297Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748202Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646053William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542467Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62167Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821799Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201744Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt91619Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921525Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411422