Hesarissa seuraava juttu: http://www.hs.fi/tiede/a1458625192348
"Lukuisissa uutisissa on kerrottu maltillisen alkoholinkäytön pienentävän riskiä sairastua muun muassa syöpään, nivelreumaan ja sydäntautiin. --
Näyttö näiden väitteiden paikkansapitävyydestä on kuitenkin hutera, paljastui kanadalaistutkijoiden kokoomatutkimuksessa.
Tim Stockwell Victorian yliopistosta kollegoineen perkasi 87 alkoholitutkimusta ja löysi useimmista virheitä. Yleisin niistä oli se, miten verrokit oli valittu. Kohtuukäyttäjiä – henkilöitä, jotka joivat korkeintaan kaksi annosta alkoholia päivässä – verrattiin kyllä ihmisiin, jotka eivät juoneet alkoholia lainkaan, mutta tähän ryhmään saattoi kuulua myös raitistuneita juomareita, joiden terveys oli huono.
”Peruskysymys on siis se, keihin kohtuukäyttäjiä verrataan”, Stockwell painottaa tutkimustiedotteessa.
Vain 13 tutkimusta 87:stä oli valinnut verrokit oikein. Niiden tuloksissa ei alkoholin terveyshyötyjä ilmennyt.
Kun Stockwellin ryhmä korjasi muidenkin aineistojen verrokkivinouman ja muut tutkimusasetelmalliset pulmakohdat, maltilliset alkoholinkäyttäjät eivät enää tilastollisesti eläneetkään sen pidempään kuin muutkaan.
Sitä paitsi alkuperäisten tulostenkin mukaan pisimpään elivät ”satunnaiset käyttäjät” eli sellaiset, jotka joivat vähemmän kuin annoksen alkoholia viikossa. Määrä on niin pieni, että sillä tuskin voi olla vaikutusta eliniän pidentymiseen, Stockwell huomauttaa."
Alkoholitutkimukset
6
<50
Vastaukset
- alex.kasi
Alkoholiko terveellistä? Tuskin .. ei lääkekään ole terveellistä kuin sairaille - esimerkiksi päänsärkypilleri on hyvä ottaa jos päätä särkee - mutta ei muuten.
Ajattelen että suunnilleen näin se on myös esimerkiksi viinin kanssa - se voi hyvinkin olla terveellistä jos sillä on positiivisia vaikutuksia elämään koska sivuvaikutukset ovat niin pieniä jos viiniä ei käyetä väärin - mutta sinänsä se ei ole mikään terveys juoma - terveelle ihmiselle. Jos viinistä saa esimerkiksi päänsäryn tai tulee muuten sairaaksi, niin silloin sitä on käytetty liikaa - ja näin se on kaiken muunkin kanssa - myös päänsärkypillerin tai vaikka ruuan kanssa .. liika on liikaa oli kysymys sitten viinistä tai mistä vain.
Lasi viiniä on ihan ok määrätyissä tilaisuuksissa, mutta jos joku jolla on vaikeuksia alkoholin käytön kanssa ja ei osaa rajoittaa sitä ... silloin on terveellisempää olla ottamatta sitäkään lasillista .
Vähän jossittelua:
Jos me ihmiset olisimme täysin ilman minkäänlaisia vikoja (niin henkisiä kuin ruumiillisia) ja eläisimme terveellisessä ympäristössä (ilman saasteita ja ilman että meidän ruokaamme olisi myrkytetty kaikenlaisilla torjunta aineilla jotka sitten aiheuttavat esimerkiksi syöpää elimistössämme - niin silloin olisi alkoholin käyttökin vain haitaksi (niinkuin lääkkeidenkin käyttö) ja niiden käyttö olisi luonnollisesti typerää - mutta valitettavasti näin ei ole. Se voi hyvinkin olla että me tarvitsemme niin lääkkeitä kuin lasillisen viiniä - mutta kumpaakaan ei pidä käyttää väärin vaan tarkoituksen mukaisesti.
Tämä on minun henkilökohtainen ajatukseni asiasta ja olen kasvattanut esimerkiksi nyt jo aikuistuneet lapseni näiden periaatteitteni kanssa - en ole puhunut kielteisesti lasillista viiniä vaan yrittänyt keskustella alkoholin käytöstä hieman asiallisemmin ja kukaan heistä ei käytä alkoholia kuin ehkä erikoisissa tilaisuuksissa - olen sitä mieltä että "liian tiukoista pipoista" ei ole kuin haittaa ihmisten elämässä - sellainen tuo mukanaan vain sokeutta ja tuomitsemista .. mikä on paljon paljon vaarallisempaa kuin lasillinen viiniä - kun se on elämälle positiivinen asia.
En väitä että tämä sopisi kaikille - monet käyttävät esimerkiksi lääkkeitä tai kärsivät esimerkiksi tuskaisuudesta ja niin edelleen ja silloin voi jopa lasillinen viiniä olla portti alkoholin väärinkäyttöön ..
alex - iloinen_naurajaa
Viiniä kannattaa juoda reilusti:
https://www.youtube.com/watch?v=zXt56MB-3vc
Samoin viinaa! :-) :-) :-)- äläuskotiedelehtiä
Ei pisaraakaan.
- alex.kasi
Vain muutama päivä sitten kuoli yksi mies koska oli pidemmän aikaa juonut paljon viiniä ja viinaa.. oliko se sitten onnellinen loppu - ehkä? Sillä kukapa tuolla tavalla viinaa ja viiniä joisi kuin onneton alkoholismin kurjuuteen eksynyt ihmispoloinen .. sääli kuitenkin ..
alex
Mutta erilaisilta jumalilta viestejä saamien harmiksi kohtuukäyttäjät eivät saa myöskään mitään haittoja alkoholista, vaan he elävät aivan kuten muutkin.
Kohtuukäyttäjälle alkoholista ei ole hyötyä, eikä haittaa, lienee tämän uusimman meta-analyysin tulos.
Mutta tässä me taas näemme sen, että tieteeseen voi luottaa, sillä tiede korjaa itseään ja huterat tai huonosti tehdyt tutkimukset kohtaavat loppunsa enemmin tai myöhemmin.
Eri jumalien viesteihin taas ei voi luottaa ollenkaan, koska niiden viestien sisältö ei muutu, vaikka todellisuus muuttuu ympärillä. Kun joltain jumalalta saatu viesti on osoitettu potaskaksi, niin sen jumalan kannattajat joutuvat kuitenkin sulkemaan todellisuudelta silmänsä ja pitämään totena viestiä, jonka reaalimaailma osoittaa vääräksi. Koska muuten se jumala lakkaisi olemasta jumala, joten sen jumalan kannattajien on pidettävä kiinni maailmankuvastaan, eikä väärää viestiä voi myöntää vääräksi vaikka henki menisi.
Tieteessä taas ei mikään ole sellaista, että sitä ei voisi kaataa nurin, jos sinulla on iskeä tiukat faktat pöytään, kuten tämäkin tapaus taas näytti.- kysynpähänvain
On se kumma kun tuo busman ei pääse eroon noista jumalistaan, alkoholin käytöllä ja sun jumalilla ei pitäisi olla mitään tekemistä tämän asian kanssa.
Alkoholista oli kysymys ei sinun jumalista.
Kiusaako busmania sittenkin viellä menneisyys uskontoon?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399245Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748100Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625895William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542420Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62135Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821775Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201719Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71498Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921494Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401399