Kristinuskonnon suunnat ovat valinneet opetukselleen tien, jossa ihminen syntyy kadotettuna ja pahana. Tätä he pitävät raamatullisena opetuksena nojaten Paavalin kirjeisiin. Kirjoittaahan Paavali synnin asuvan meissä. Tosin Paavalikin myöntää että synti syntyy meihin lain voimasta ja silloin me kuolimme. Nämä sanat niin kuin koko Paavalin syvällinen ristin opetus ovat jääneet tänä päivänä ”minä teen ratkaisun ja pelastan itseni ja oman minäni omalla uskon ratkaisullani” –opetuksen alle ns. seurakunnissa.
Herramme Jeesus opettaa, että taivasten valtakunta on lasten kaltaisten. Kuinka lapsi siis voisi olla syntyessään jo paha? Itse uskoin aikoinani perisyntiin roomalaiskirjeen 5:18 perusteella. Uskoin tuosta jakeesta vain alun, eli sen että yhden lankeemus (Adam) on koitunut KAIKILLE kadotukseksi eli tuhoutumiseksi alkukielen mukaan. Näinhän tämän päivän seurakunnat tunnustavat. Kuitenkin jae jatkuu että Yhden vanhurskauden teko (Kristus) koituu samoin KAIKILLE elämän vanhurskauttamiseksi eli syyttömyydeksi. Tätä ei usko taas kukaan, vaikka se lukee siellä ihan selvästi. Tuossa kohti ei ole edes käännösvirheitäkään, joita muuten molemmat luterilaiset käännökset ovat täynnä. Näin pelkästään Kristuksen teon perusteella jokaisen ihmisen yllä lepää Jumalan syyttömyys ja Kristuksen puhtaus. Lasten kaltaisten on Jumalan valtakunta.
Mistä johtuu näinä lopun aikoina esim. tämä valtava seksuaalisuuden ja pornon ja perversioiden silmille räjähtäminen? Mielestäni se johtuu moraalikasvatuksesta ja kristillisen perinteen uskonnollisesta kasvatuksesta, joka kasvattaa lapset (lue ihmiset) itsevihaan. Nämä lain alaiset opit tukahduttavat ihmisen normaalin kasvun terveeseen yksilöllisyyteen, joka perustuu Kristuksen sisäiseen tuntemiseen jo ihan synnyin lahjana.
Vuosisatoja on lapsia opetettu vihaamaan omaa ruumistaan ja varsinkin omia sukupuolielimiään. Seksuaalisuudesta on tehty se suurin synti, jonka harrastaminen vie auttamatta kadotukseen. Jos lapsi räplää vehkeitään niin on annettu selkään tai ainakin annettu ymmärtää, että se on täysin luonnotonta. Masturbaatio on julistettu synniksi, vaikka kaikki ovat sitä aina tehneet ja tulevat tekemään. Mitä vähemmän ihminen tuomitsee itseään ja muita masturbaatiosta tai mistä muusta tahansa, niin sitä vähemmän hän on itse tuon tavan orja. Lain voimalla pyhittäytyminen näet johtaa itsevihaan, mutta hyvä niin. Onhan Kristus lain loppu.
Kun nyt ihmiskunta on vapautumassa ja kasvamassa irti turhasta ja ihmisen kasvua tukahduttavasta kristinuskonnosta, niin luomakunnan odottamat Jumalan lapset jo kohta ilmestyvät. He eivät ole ihmisiä pelkästään ruumiiltaan, vaan myös mieleltään. He kaikki tuntevat Herran Yksilöllisesti ja täydellisesti. Tämä on Kristuksen toinen tulemus, kun ihmiskunta tulee tuntemaan todellisen minuutensa Kristuksen eikä anna enää sitoa itseään orjuuden ikeeseen.
Kaikki Jumalan luoma on hyvää ja puhdasta. Jos hylkäämme isiemme opit ja turhat moraalikäsitykset niin ehkä meillä on silloin ensimmäistä kertaa mahdollisuus tavata joukostamme ihmisiä kasvattamalla lapsemme täydelliseen vapauteen. Jos annamme lapsiemme kasvaa vapaasti ja puhjeta kukkaan niin kuin luonto ja Jumala on tarkoittanut, niin ehkä ensimmäistä kertaa syntyy ihmisiä jotka ovat terveitä mieleltään ja ruumiiltaan. Terveitä seksuaalisesti ja varustettuna puhtaalla omalla tunnolla, joka erottaa hyvän ja pahan. Ei siksi että sitä heille on se ulkoapäin saarnattu, vaan koska heidän on annettu kasvaa terveeseen ihmisyyteen rakkauden ilmapiirissä vailla ulkoista käskyä.
Uskon että kaikki ns. rikollisuus ja seksuaaliset vääristymät ovat syntyneet tukahdetusta seksuaalisuudesta ja kaiken ihmisyyden kieltämisestä. Myös sairaudet ja ruumiin vääristymät ovat tulleet soluihimme, koska me YRITÄMME kelvata Jumalalle ja emme ymmärrä että me KELPAAMME Jumalalle. Emme ole saaneet kasvaa vapaasti ja kohdata omaa seksuaalisuuttamme ja ihmisyyttämme luonnollisena asiana, vaan sen on kerrottu olevan syntiä. Alastomuudesta on myös tehty luonnoton asia. Adam ja Eva olivat alasti ja eivät hävenneet, mutta lain pettäminä he lankesivat pois Jumalan viattomuudesta omavanhurskauden pimeälle polulle.
Laki saa aikaan vihaa ja kaikkea pahaa himoa. Jokainen rehellinen lainalainen joutuu tunnustamaan, että mitä enemmän hän muille saarnaa niin sitä enemmän häntä himot riivaavat. Tie himoista vapauteen ei nimittäin käy lain kautta vaan sen kautta synti tulee suureksi ja niin himokin tulee suureksi. Armon alla emme vaadi keneltäkään mitään vaan hyväksymme kaikki ihmiset sellaisina kuin he ovat. Kun armahdamme homoa ulkopuolellamme niin armahdamme homoa sydämessämme ja niin vapaudumme. Näin Jumalan täydellinen armo kasvattaa meitä Kristuksen viattomuuteen myös käytännössä.
11. Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille
12. ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa, ( Tiit. 2:11)
18. Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi ( Room. 5:18)
Lopuksi. Arvatkaapa milloin seksuaaliset vääristymät usein tulivat afrikkalaisten heimojen keskuuteen? Nämähän viilettivät mennä vehkeet paljaina ilman sen kummempaa häpeää.
Vastaus: Silloin kun lähetyssaarnaajat tulivat ja pukivat naiset paitoihin ja laittoivat tytöt ja pojat nukkumaan eri majoihin. Näinkö Jeesus olisi toiminut heidän keskellään? Vain mieleltään tukahdetettu voisi ajatella niin.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Mistä johtuu näinä lopun aikoina esim. tämä valtava seksuaalisuuden ja pornon ja perversioiden silmille räjähtäminen? Mielestäni se johtuu moraalikasvatuksesta ja kristillisen perinteen uskonnollisesta kasvatuksesta, joka kasvattaa lapset (lue ihmiset) itsevihaan.
Oletko aivan tosissasi kun kirjoitat noin.
Siis jos ei olisi moraalikasvatusta ja kristinuskoa niin ei olisi pornoa ja moraalittomuutta.
On sinulla tarinat.
Ilmaise asiasi johdonmukaisesti kymmenellä rivillä niin joku voi vaikkapa lukea sen.
Juttusi on kirjoittamista kirjoittamisen takia. Olet saanut aikaan keitoksen jossa on jyvät ja akanat sekaisin.
Erittäin hyvää tekstiä ja todella valaisevaa. Olisi aika jo ihmisten herätä ja hyväksyä se muoto, jollaisena Jumala heidät loi.
esm.tuosta pornohommasta...Vielä 80-luvulla ei ollu markettien hyllyt väärällään pornolehtiä ja videoita...Nykyään on joka paikassa tuota kamaa...En ole mikään tiukkapipo, mutta tuntuu pahallta, että lasten kateltavaksi laitetaan kuvia joissa on naisella molo nenän edessä, ja mällit pitkin naamaa, tai toisesta päästä otoksia, joissa nielurísat näkyy...Jos poliitikoilla olis selkärankaa, noitten julkaisujen myynti, ja esilläpito rajoitettaisiin vain ja ainoastaan alan liikkeisiin, joista tarvitsevat kyllä osaisivat niitä hakea...Ei tuo nykypäivän pornotulva ole mikään vapauden,eikä ihmisyyden merkki...Kyllä se on merkki siitä,että siellä on taustalla markkinavoimat, ja kyseessä on niin suuren luokan liiketoiminta, että päättäjät eivät HALUA lopettaa sitä, saavat luultávasti osinkoja siitäkin...On myös tosiasia, että niillä jotka noita ostavat, ei ole kyse vapaudesta, vaan riippuvuudesta, kahleesta...Ne jotka jäävät koukkuun....pitää olla aina vaan kovempaa, rajumpaa...ja sairaampaa pornoa...Tuntuu, että tuon kyseenalaisen"vapauden"aikaansaannosta on, että tuntuu olevan muotiasia liittää sadismi/väkivalta/seksi samaan pakettiin...Myös se, että homoilua mainostetaan ja paasataan, kuin jotain uskontoa...Kaikkien pitäisi"tulla kaapista", vaikka mitään"kaappia"ei omistakaan, josta pitäisi tulla ulos...Nuorisolle syötetään totaalisesti vääristettyä kuvaa seksistä...Eivät he pysty ja tajua erotella, mikä on ns.normaalia, mikä taas pornoteollisuuden käyttämiä tehokeinoja...Uskon, että jokainen uskova, olematta fanaatikko, on kanssani samaa mieltä, että Sodoman ja Gomorran tavoin...Tuo pornotulva on yksi merkki, joka kertoo osaltaan, että on lähellä aika jolloin Jumalan vihan malja täyttyy äärimmilleen...Sinä päivänä, kuten Raamatussa mainitaan:"Taivas ja maa pakenivat, eikä niille sijaa löytynyt"..Vointeja.terv.janos
http://www.sappho.net/eva/HLE/1/Romania.html
Suosittelemme kaikille alastomana saunomista.
Olen kanssasi täsmälleen samaa mieltä: pornoa tunkee joka puolelta, koska se on bisnestä, isoa bisnestä! Lisäksi ko. bisnekseen kuulemma liittyy usein rikollisuutta; prostituutiota, paritusta, eikä huumekauppakytkentäkään pornobisneksestä kaukana taida olla.
Olen myös sitä, mieltä, että pornolehdet ja -videot sopisi myydä erikoisliikkeissä, joista halukkaat AIKUISET saisivat sitten omansa haetuksi.
Juttujasi "homoilun mainostamisesta" en oikein tajua. Kukaan ei muutu pyynnöstä tai mainoksen vuoksi homoksi, jos kerran on hetero. Homo on homo, ja pysyy - niin on heterokin hetero. Homojen ja lesbojen oikeuksia elää tasaveroisina tässä hetero-oletusten maailmassa pitää tukea. Se ei taatusti tee yhdestäkään heterosta homoa, että niin tehdään. Homoseksuaalisuudella ja kannanotoilla pornoon ei kyllä ole oikein mitään yhteyttä - paitsi tietysti se, että homopornoakin on olemassa. Minun käsitykseni pornosta koskee kaikkea pornoa. Mainonnan seksistyminen on kyllä ollut lähinnä heteroilmiö.
Mitäs sillä nyt sitten on väliä,sinun Raamatun tulkintasi mukaan,jos on sitä taikka tätä,jos kerran kaikki lopulta pääsee paremmalle puolelle?
Jos ymmärrät asian,että yhden kautta tullut synti,yhden kautta se otettiin pois, ja sillä siisti!
Eikö sinun uskosi mukaan ole ihan sama kuinka kukin elää, mitä sitä kaunistelemaan, päästänhän sitten kerran kuitenkin samalle taivaan riemukaarelle?
Mieti nyt kuitenkin vähän vielä, ennekuin teet lopullista ratkaisua tuohon suuntaan?
Voi, en minä voi tehdä mitään ratkaisuja. Ainakaan sellaisia joilla voisin itseni pelastaa.
Voin vain roikkua kiinni Jumalan armossa, joka on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille.
Ihmisen sukupuolielämä, niin kuin muukin viettielämä on "neanderthalinihmisen" tasolla eli periaatteessa se muistuttaa esimerkiksi simpanssin käyttäytymistä. Ilmeisesti muutkin ihmisen sukupuuttoon kuolleet sukulaiset ovat käyttäytyneet samoin. Eli naaraat hyväksyvät parittelemaan laumasta vain muutaman uroksen. Ja ne, jotka eivät naarasta saa, purkavat paineensa muulla tavoin: itsetyydytyksellä, homoseksillä jne.
"Mistä johtuu näinä lopun aikoina esim. tämä valtava seksuaalisuuden ja pornon ja perversioiden silmille räjähtäminen?"
Tietenkin siitä, että tekniset vimpaimet ovat kehittyneet ja halventuneet sekä siitä, että elintasomme on noussut. Esim. DVD-laitteen saa jopa 49eurolla ja pornovideoita sillä katseltavaksi alta 10eurolla. Ennen 80-lukua ei ollut kuin kaitafilmi- tai elokuvaprojektorit. Lisäksi ihmisten ostovoima on yli 2-kertainen 30-vuoden takaiseen; seksin ostaminen on siis todellla helppoa ja halpaa.
Ennenhän tällaista harrasti vai rahakkaampi yläluokka, nyt siihen on varaa lähes kaikilla.
Hyvä kirjoitus mutta jos kirjoittaisit sen helluntaipaskiaisten omalla Netmission-palstalla, niin lentäisit sieltä ulos teosofina.
"Hyvä kirjoitus mutta jos kirjoittaisit sen helluntaipaskiaisten omalla Netmission-palstalla, niin lentäisit sieltä ulos teosofina."
Hyvä kirjoitus tämä sinunkin! Epäilen vain että tietävätkö ne siellä mikä on teosofi. New Agea on kaikki muu paitsi helvetillä pelottelu ja oman minän usko!