Tuntuu kuin jumala olisi minut täysin hyljännyt.
Työni ulkoistettiin (n. 2v. sitten) ja uutta en ole saanut vaikka kuinka olen yrittänyt. Tämän lisäksi sairastuin pahasti hieman vakavampaan fyysiseen vaivaan, joista hiljalleen olen toipumassa sekä keuhkokuumeeseen. Keuhkokuume meni onneksi noin 2k kuukaudessa ohi, sillä keuhkolääkärini oli jättänyt keuhkokuvani katsomatta ja sen myötä piti omatoimisesti pärjäillä avutta. Työttömyyden myötä olen menettänyt omaisuuteni kun on pitänyt laskut maksaa, syödä edes jotain päivittäin.
Rukoilen useamman kerran päivittäin vaikka tuntuu ettei rukouksiini vastata. Olen jopa miettinyt vakavampaakin vaihtoehtoa, elämästäni luopumista, sillä elämä tuntuu maanpäälliseltä helvetiltä.
Pahoittelen, että toin tilanteeni julkisesti esille. Toivon vain, että jumala huomaisi minut ja saisin elää ilman järjetöntä kärsimystä. En tiedä enää miten pitäisi toimia.
Jumalan hylkäämä
15
100
Vastaukset
- hyvääjatkoa
Hyvin monella ihmisellä on sama tilanne.Itsekkin olen joutunut luopumaan paljosta ja joutunut karsimaan arvomaailmastapaljon pois.Se on ikävää että kun köyhyys ja sairauksien vitsaukset iskevät että ympäristön asenteet myös kovenevat.Ihmiset elävät mielikuvissaan vieläkin vanhaa aika ajolloin köyhät olivat kaikkea yhteiskunnassa negatiivista ilmentäviä.
Et ole yksin meitä on paljon.okainen koittaa salata ahdinkonsa ympäristön vuoksi.
Jumalan tiet ovat arvaamattomat kuten tarkoitusperätkin.Itse koita silti arvostaa tätä ainokaista elämäää kaikesta huolimatta koitan siitä nauttia pelkistämällä hyvät asiat todella pieniin ja yksinkertaisiin.Hengitän siis elän näen elämää ympärilläni.On ollut pakko karistaa mielestä tämä yhteiskunta ja sen arvomaailma.Eihän se mukavaa ole tämä hyljeksittynä oleminen.
Se vaatii rohkeutta elää näin ja hyväksyä oma elämänsä kun muut eivät sitä katso hyvällä eivätkä pidä edes ihmisenä.Hyviäkin ihmisiä kuitenkin on mutta harvassa.Kaiken kaaoksen velkojen ja muun rinnalla koita ajatella että tämä on vain maallista olet kuitenkin arvokas ihminen itsellesi ja Jumalalle.Näin minä ajattelen.ksinäistähän se tämä on myönnettäköön mutta meillä on silti elämä ja pieniä materiaakin arvokkaampia asioita ympärillämme vielä Jumalan ihmeitä joista saamme nauttia.Esimerkiksi luonto ja eläimet, ne harvat hyvät ihmiset.Kannattaa unohtaa yleisimmät yhteiskunnassa jylläävät arvokäsitteet jotka perustuvat maallisen ihannointiin materiaan sekä titteleihin.- Kristuksenlapset
Esirukouksiakin voi pyytää luettavaksi.
- Silmällä
Jumala vastaa rukouksiin. Aivan varmasti. Aikataulu vaan on erilainen kuin ihmisillä. Hyvää pääsiäistä.
- ei.kannata.ihmetellä
"Hyvällä" ja "pahalla" voi olla samat kasvot. Riippuu vain, missä ja minkälaisessa tilanteessa ne kohtaamme. Eikö olekin kummallista, että kun tapahtuu mielestämme "hyvää", emme kysele, miksi tämä tapahtuu. Kun tapahtuu mielestämme "pahaa", kyselemme miksimiksimiksi...Itse olen lopettanut ihmettelemästä, onko jokin "hyvää" vaiko "pahaa". Ennemmin pohdin tapahtumien logiikkaa. Moniinkin kysymyksiini olen saanut vastauksia vasta 30 v.kuluttua tapahtuneista. Huomaan, että järjettömiltäkin tuntuneisiin asioihin löytyy jokin logiikka pitkällä juoksulla. Asiat tapahtuvat jostakin syystä. Mikään ei näytä tapahtuvan turhaan. Se "pahakaan". Toivottavasti on kehitykseksi.
- yötönyö2
Näin juuri. Hyvää pääsiäisen aikaa ja hyvää pääsiäistä.
- samarialaiset
Turussa ev.lut pääsiäisen tuomasmessu kerää kolehdin vähäosaisten lapsiperheiden ja muiden ahdingossa olevien hyväksi. Ekö ort. seurakunta voisi lahjoittaa pääsiäis aamun ruokailusta saadut rahat köyhille seurakuntalaisille?
- mistä_lohdutusta
Vaikka ehkä tuskin lohduttaa, niin Job menetti kaiken. Raamatun mukaan hän sai takaisin kaksinkerroin kaikkea mutta menettämiensä lasten tilalle hän sai saman verran lapsia, mikä viittaa siihen, että menettämänsä lapset hän sai takaisin ylösnousemuksessa, joten kaiken kaikkiaan hän sai kaksinverroin kaikkea.
En minä muuta osaa sanoa kuin että säilytä uskosi Jumalaan. Jumala ei koskaan hylkää. Minun pienen lapseni, joka on syntymästään saakka kamppaillut sairautensa kanssa ja varmasti kokenut kuolemanpelkoa, lempilaulu on "Yksin en kulje en hetkeäkään, vierelläin Jeesuksen aina mä nään...". - KukaonTotuus
Jos otamme vastaan hyvän, niin emmekö ole velvollisia ottamaan vastaan myös pahan? Jaakob paini Jumalan kanssa ja voitti. "En päästä sinua ennenkuin siunaat minut."
Älä luovuta. - kyukyukuy
Itse olen ollut työttömänä vähän väliä ja suhtaudun nykyää työn hakemiseen kuin arpajaisiin. Turha toivoa mitään kun voittomahdollisuutesi voi 10 tai jopa 300 yhtä vastaan.
- koo8ok
Talkoolaisuus Valamossa on valitettavasti lyhyt aikaista eikä sinne pysty suurta joukkoa ottamaan.
Vastaava toimintaa tulisi järjestää muuallakin. - Lopussa
Tunnen samoin... Olin huoleton sinkku, kunnes annoin elämäni jeesukselle. Menin naimisiin Sanan kehoituksen mukaan, lisäännyin ja täytin maata. Evankelioin, toimin seurakunnassa aktiivina, uhrasin aikaani arjen keskellä kulkeville kärsiville, tein kaikkea mitä Sana kehoittaa. Minulta vietiin vaimo, lapset (kolme poikaa), ammatti ja kasvot. Koin täydellisen hylkäämisen, rakkaiden menetyksen, häpeän, köyhyyden ja niin paljon muuta mm. isäni, johon turvauduin uskoni alussa. Hän halvaantui ja näin se viimeinen tuki vietiin. Miksi Jumala kohtelee omiaan näin. En voi lakata uskomasta ja toivomasta parempaa, mutta en käsitä miksi minusta tehtiin luuseri ja kaikkien hyljeksimä. Olen täysin loppu, uskovainen ja itsemurhasta haaveileva... Kirjoitusvirheenikin johtuvat kaljan vaikutuksesta, ainut lohtuni on keskikalta jota vihaan yli kaiken.
- vittuuntunutortodoksi
Kuka vei vaimon ja lapset?
Missä uskontokunnassa olet vaikuttanut, ortodoksisessa?
En pistäis kaljankusta suuhuni jos maistuu pahalle se on valintakysymys.
Ihmiset on niin itsekkäitä ettei toisia kannata palvella ne on kuin hyeenoja ottavat kaiken ja vaativat lisää hengellisetkin yhteisöt.
- Särkyneelle
Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä, ole vapaa uskomaan, että Hän on kaiken kertaalleen Golgatan keskimmäisellä ristillä Sinun edestäsi kantanut. Että sinulla ja perheelläsi olisi iankaikkinen ilo ja rauha sydämessäsi. Sillä ei mikään voi erottaa meitä Hänen rakkaudestaan, ei vaino, eikä mikään ahdistus. Ei hengellinen eikä maallinen. Sillä Hän, joka on ja oli, on Täydellinen. Jumalan poika, joka otti ihmisen muodossa ristillä kantaakseen jokaisen elämäsi asian, ettet sinä joka Jeesukseen Kristukseen uskot, joutuisi kadotukseen, vaan sinulla olisi iankaikkinen elämä.
Jumalan edessä olet rakas, armahdettu. Sinun syntisi on sinulle anteeksi annettu, sillä joka syntinsä tunnustaa, saa armon.
Ota päällesi Herra, Jeesus Kristus ja anna Hänen todella vastata sinulle.
Tänä päivänä, usko ainoastaan, sillä mikä on Jeesus, että ei Hän voisi meitä kaikin tavoin auttaa ja tukea. Sillä Hän tuli julistamaan vangituille vapautusta, sokeille näkönsä saamista.
Laske rakas Herra Jeesus Kristus sinun rauhasi tätä janoavan sydämeen ia avaa ovet joita kukaan ei sulje. Sekä sulje ovet joita kukaan ei avaa, että Herra sinä, joka et valitsemistasi ja kutsumistasi kadu, saisit tehdä aloittamasi työsi loppuun. Sinun tarkoittamallasi tavalla. Kiitos Jeesus, että jokainen joka janoaa, saa juoda elävää vettä. Täytä sydämemme sinun rauhallasi. Sinun on Herra valta, voima ja kunnia, iankaikkisesti Amen!- ghryhtyhjtyh
Vittu mitä löpinää ja jeesustelua.Etkö osaa oikeasti keskustella vaan korulauseilla täällä uskontotermein.
- Särkyneellesärkyneeltä
Hei. Osaan keskustella. Sain sydämelleni kuitenkin sanoa juuri näin. Ehkä joku uskoo kirjoituksen lupaukset omakseen.
Olen käynyt pitkän ja kivisenkin tien, joten uskon Jeesuksen nimen voimaan. Emme ole koskaan yksin!
Siunausta
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399286Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748179Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646019William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542453Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62159Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821795Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201738Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81595Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921519Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411418