YK ei hyväksy Sipilä&Bernerin bisneksiä

Yhdistyneiden Kansakuntien alkuperäiskansaoikeuksien erityisraportoija moitti Suomen valtiota viimeksi joulukuussa Genevessä siitä, että hallitus ei ole kuunnellut ja ottanut metsähallituslakiprosessissa huomioon saamelaisia alkuperäiskansana.

YK:n mukaan Suomen valtio ei ole noudattanut lainvalmistelussa YK:n alkuperäiskansajulistusta, jonka se on itse hyväksynyt.

Sipilälle tärkeintä tässä asiassa ovat Talvivaara, Arktinen öljynporaus, Teollisuusrautatie Jäämerelle ja lopun Lapin myyminen selluloosaksi Kiinaan.

http://yle.fi/uutiset/saamelaiskarajat_pyytaa_ykta_reagoimaan_metsahallituslain_uudistukseen/8747793
48200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 48

Vanhimmat

Mitä vikaa on "teollisuusrautatiessä" Jäämerelle ( joko Norjan Kirkniemeen tai Venäjän Murmanskiin)? Sehän on kaikinpuolin kannatettava hanke.

Äänestä

Se kulkee luonnonsuojelualueiden ja saamelaisten poronhoitoalueiden läpi ja tuhoaa näin sekä matkailuelinkeinon että luontaistalouden. Samalla se tukee fossiilisiin varantoihin tukeutuvia elinkeinoja öljynporauksen ja maakaasuntuotannon lisäämiseksi. Suuryhtiöiden vaikutusvalta Shellistä ja Rosneftistä alkaen syrjäyttää kansallisen päätäntävallan ja vei retkeilymahdollisuudet ja jokamiehenoikeudet.

Äänestä
  • Onko tuo vain oma kantasi vai yleisesti vasemistoliiton kanta? Tuntuu aika ihmeelliseltä, että raideliikenteeseen muuten suopeasti suhtautuva vasemmisto vastustaa tätä hanketta. Rahtikuljetuksien matka Kiinaan ja Japaniin lyhenisi puolella. Sehän tekisi teidän kannattamanne rikkidirektiivin ja meriliikenteen päästökaupan haitat Suomen taloudelle lähes olemattomiksi!

    Äänestä

  • Hhhhhmmmmmmmmm kirjoitti:

    Onko tuo vain oma kantasi vai yleisesti vasemistoliiton kanta? Tuntuu aika ihmeelliseltä, että raideliikenteeseen muuten suopeasti suhtautuva vasemmisto vastustaa tätä hanketta. Rahtikuljetuksien matka Kiinaan ja Japaniin lyhenisi puolella. Sehän tekisi teidän kannattamanne rikkidirektiivin ja meriliikenteen päästökaupan haitat Suomen taloudelle lähes olemattomiksi!

    Vasemmisto on ollut suopea radan rakentamiseen. Minustakin kannatettava ajatus jatkaa raideväylä murmanskiin. Helpottaa suomalaisten tuotteiden vientiä, tuo työtä. Kyllä kannatan ehdottomasti.

    Äänestä

  • Kannatatko jo etukäteen ehdottomasti, vaikkei edes ole tehty linjausta, minkä alueiden läpi rata kulkisi, kuka sen omistaisi ja mihin sitä käytettäisiin (kuten arktiseen öljynporaukseen)? Työstäkin voi olla monta mieltä, kuten edellä.

    Äänestä

  • Edellä kirjoitti:

    Kannatatko jo etukäteen ehdottomasti, vaikkei edes ole tehty linjausta, minkä alueiden läpi rata kulkisi, kuka sen omistaisi ja mihin sitä käytettäisiin (kuten arktiseen öljynporaukseen)? Työstäkin voi olla monta mieltä, kuten edellä.

    Kannatan ehdottomasti. Se rata ja sen vaikutus luonnolle voidaan minimoida suunnitelulla.Suomen puolella radan omistaisi vr.Rataa tokkopa öljynporaukseen käytetään. Koska sen hyödyt olisi ainoastaan ruotsin ja suomen viennille.
    Työstä voi olla montaa mieltä mutta sen tärkeyttä ei voi kiistää.

    Äänestä

  • 0010101101 kirjoitti:

    Kannatan ehdottomasti. Se rata ja sen vaikutus luonnolle voidaan minimoida suunnitelulla.Suomen puolella radan omistaisi vr.Rataa tokkopa öljynporaukseen käytetään. Koska sen hyödyt olisi ainoastaan ruotsin ja suomen viennille.
    Työstä voi olla montaa mieltä mutta sen tärkeyttä ei voi kiistää.

    Kysyttiin "Kannatatko jo etukäteen ehdottomasti, vaikkei edes ole tehty linjausta, minkä alueiden läpi rata kulkisi". Ei siihen käy vastaukseksi "Kannatan ehdottomasti. Se rata ja sen vaikutus luonnolle voidaan minimoida suunnitelulla." Huomaatko ristiriidan?

    Äänestä

  • Edellä kirjoitti:

    Kysyttiin "Kannatatko jo etukäteen ehdottomasti, vaikkei edes ole tehty linjausta, minkä alueiden läpi rata kulkisi". Ei siihen käy vastaukseksi "Kannatan ehdottomasti. Se rata ja sen vaikutus luonnolle voidaan minimoida suunnitelulla." Huomaatko ristiriidan?

    En.Mutta olen radan kannalla ja ehdottomasti!

    Äänestä

  • 010110100100 kirjoitti:

    En.Mutta olen radan kannalla ja ehdottomasti!

    Koeta ajatella kysymystä mikä sulle esitettiin. Kannatat rataa jota ei ole edes olemassa ja luulet sen vielä menevän eri maiden läpikin kuin se menee. Ei mikään päätös ole tuollasella logiikalla perusteltu vaan pelkästään vasurilla vedetty.

    Äänestä

  • Edellä kirjoitti:

    Koeta ajatella kysymystä mikä sulle esitettiin. Kannatat rataa jota ei ole edes olemassa ja luulet sen vielä menevän eri maiden läpikin kuin se menee. Ei mikään päätös ole tuollasella logiikalla perusteltu vaan pelkästään vasurilla vedetty.

    Ja kun luetun ymmärrys on mallia lapsi.

    Äänestä

Alkuperäiskansojen oikeudet ja ilmastonmuutoksen vastainen taistelu ovat ratkaisevat asiat tällaisissa kysymyksissä.

Äänestä
  • Ne ovat hyvin tärkeitä. Niin myös pohjois-suomalainen ja- ruotsalainen työ. Energia tehokas ja vähäpäästöinen kuljetusmuoto.

    Äänestä

  • 00001010010101 kirjoitti:

    Ne ovat hyvin tärkeitä. Niin myös pohjois-suomalainen ja- ruotsalainen työ. Energia tehokas ja vähäpäästöinen kuljetusmuoto.

    Norjan ja Venäjän läpihän sitä rataa suunnitellaan? Eikä Ruotsin. Norja ja Venäjä molemmat öljynporausvaltioita.

    Äänestä

  • Edellä kirjoitti:

    Norjan ja Venäjän läpihän sitä rataa suunnitellaan? Eikä Ruotsin. Norja ja Venäjä molemmat öljynporausvaltioita.

    Niin kun tuo ruotsi sattuisi sijaitsemaan meidän rajanaapurina...Pohjoisruotsin teollisuudelle uusi reitti saada heidän tuotteensa matkaan on myös tärkeä.

    Äänestä

Reitti on pääosin saamelaisten maita. Suomen, Norjan ja Venäjän puolella. Saamelaisilla on tästä asiasta oikeus päättää ja he ovat vastaan.

Imperialismiako tässä pitääkin alkaa kannattamaan ja vientiteollisuutta?

Äänestä
  • Reittiä ei ole vielä linjattu. Uskoisin että rahalla tai maanvaihdoilla saadan kaikkia tyydyttävä vaihtoehto.

    Äänestä

  • 0001010110010101 kirjoitti:

    Reittiä ei ole vielä linjattu. Uskoisin että rahalla tai maanvaihdoilla saadan kaikkia tyydyttävä vaihtoehto.

    Alkuperäiskansojen oikeudet menevät kaiken yli. Paimentolaiset eivät kasvata karjaa tai viljele peltoa jossakin tietyssä pisteessä, vaan kiertävät alueelta toiselle. VR:n tilalle suunnitellaan parhaillaan eri öljy-yhtiöiden rahoittamia kuljetuksia.

    Äänestä

  • A.h.l.a kirjoitti:

    Alkuperäiskansojen oikeudet menevät kaiken yli. Paimentolaiset eivät kasvata karjaa tai viljele peltoa jossakin tietyssä pisteessä, vaan kiertävät alueelta toiselle. VR:n tilalle suunnitellaan parhaillaan eri öljy-yhtiöiden rahoittamia kuljetuksia.

    Enpä ole kuullut.. Öljy yhtiöt pääsevät Norjan kautta. Teräksen ja mineraalien kuljetukseen rata on omiaan. Puhumattakaan saha ja selluteollisuuden tuotteista.

    Äänestä

  • 10101010101001 kirjoitti:

    Enpä ole kuullut.. Öljy yhtiöt pääsevät Norjan kautta. Teräksen ja mineraalien kuljetukseen rata on omiaan. Puhumattakaan saha ja selluteollisuuden tuotteista.

    Jospa nyt kuitenkin tutustuttaisiin tuohon paperiteollisuuden sijaintiin ja sen kapasiteettiin ja kuljetusmatkoihin Kuolaan ja Muurmanskiin ?
    http://www.mapstat.net/paperi08.pdf tuossa on faktaa asiasta paperitehtaiden osalta. Sellu ja sahateollisuus on taas asia erikseen. Tosiasia on se ettei kiskoakaan ole viety metriäkään mitään ole suuniteltu on vain poliittista puhetta jonka arvon luulisi jokaisen teitävän ! Oletan teräs ja mineraalesta vastaavan julkaisun löytyvän vaivattomasti.

    Äänestä

Kysymys ei ole ensisijaisesti kansallinen eikä edes kansainvälinen, vaan sitä pitää tarkastella ensisijaisesti maailmanlaajuisen ilmastonmuutoksen näkökulmasta.

Hyvin useissa viime aikojen vastaavissa kiistoissa, esimerkiksi Kanadan ja Yhdysvaltojen ja Brasilian alueella nimenomaan alkuperäiskansojen oikeudet ovat olleet enimmin yhteneviä kansainvälisen ilmasto-oikeudenmukaisuuden kannalta.

Äänestä
  • Kuka sinulle maksaa kirjoittamastasi skeidasta? Al Gore?!

    Suosittelen sinulle vilpittömästi oman puolueen perustamista, koska mielipiteesi eivät todellakaan edusta vasemmiston nykyistä linjaa.

    Äänestä

  • Olet.trolli kirjoitti:

    Kuka sinulle maksaa kirjoittamastasi skeidasta? Al Gore?!

    Suosittelen sinulle vilpittömästi oman puolueen perustamista, koska mielipiteesi eivät todellakaan edusta vasemmiston nykyistä linjaa.

    Opi perusasiat.

    Niin kauan kuin koko yhteiskuntajärjestelmä rakentuu jatkuvaan luonnonvarojen ylikulutukseen ja talouskasvuun, tulevat puhtaasti markkinaehtoiset mekanismit olemaan riittämättömiä ilmastokriisin ratkaisemiseksi. Vasemmistolle ilmastonmuutos on kysymys, jota tulee tarkastella juuri maailmantalouden ja sen uudistamisen näkökulmasta.

    Lue lisää: http://liandersson.fi/ilmastonmuutos-maailmantalouden-uudistajana

    Äänestä

Yksityisrautatie ja arktinen öljynporaus Sipilä&Bernerin salaisina unelmina?

Äänestä

Juha Sipilän luontosuhde on perverssi. Se ei perustu vuorovaikutukseen vaan hallintaan.

Äänestä

Valmistaudutaan Metsähallituksen yhtiöittämisen uudelleenarviointiin alkuperäiskansojen oikeuksien näkökulmasta seuraavalla hallituskaudella.

Äänestä

Nimien kerääminen kansalaisaloitteeseen kansanäänestyksen järjestämiseksi metsähallituslain kumoamisesta on alkanut.

Käykää allekirjoittamassa!

Aloitteen voi allekirjoittaa oikeusministeriön ylläpitämässä palvelussa: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1986

Uusi metsähallituslaki yhtiöittämisineen ja kolmansine taseineen on ilmeinen uhka Suomen luonnolle. Perustuslain 20 §:n mukaan vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta kuuluu kaikille.

Suomen kansalaisina tunnustamme tämän vastuun ja vaadimme, että meitä kuullaan yhteistä ympäristöämme koskevassa päätöksenteossa.

Kansalaisaloite on lakiehdotus kansanäänestyksen järjestämiseksi uudesta metsähallituslaista. Äänestyksessä esitettäisiin seuraava kysymys: ”Kannatatko uuden metsähallituslain kumoamista?” Äänestäjän tulisi vastata kysymykseen joko "KYLLÄ" tai "EI".

Kansalaisaloite koskee nimenomaan kansanäänestyksen järjestämistä, koska ei ole mitään syytä uskoa, että nykyeduskunta kumoaisi uuden metsähallituslain uudessa käsittelyssä. Perusteluthan kaikuivat nytkin kuuroille korville.

Sen sijaan poliittisten päättäjien olisi lähes mahdoton olla kunnioittamatta kansanäänestyksen tulosta. Äänestys kertoisi yksiselitteisesti, hyväksyvätkö suomalaiset uuden metsähallituslain.

Lisäksi kansanäänestys on ainoa tapa punnita lain legitimiteetti tilanteessa, jossa lainsäädäntöprosessi ei vastannut avoimen demokratian vaatimuksia. Esimerkiksi yhtiöittämisen välttämättömyyttä korostavat perustelut eivät pitäneet paikkaansa.

Edustuksellinen demokratia ei tarkoita sitä, että vaalien jälkeen valtapuolueilla olisi neljä vuotta aikaa toteuttaa visioitaan muusta yhteiskunnasta piittaamatta. On äärimmäisen vaarallista, jos lainsäätäjät eivät välitä tosiasioista eivätkä kansalaisten, alueiden, asiantuntijoiden, järjestöjen ja asiantuntijaorganisaatioiden vastalauseista.

Jos me hyväksymme tämän nyt, kun vaakakupissa on kolmannes Suomen pinta-alasta, yhteinen kansallisaarteemme, mitä voimme odottaa tulevaisuudessa tapahtuvan?

Kansalaisaloitteen yksityiskohtaiset perustelut löytyvät allekirjoituspalvelusta sekä Minimahdin artikkelista. Levitä alussa olevaa allekirjoitus-linkkiä tai artikkelia nimikeräyksen alkamisesta: https://goo.gl/0IQuM0

Käydään siis töihin: allekirjoittakaa & jakakaa tietoa. Annetaan aloitteelle lentävä lähtö!

Kiitos kaikille & keväisiä päiviä!

Äänestä

Suomi on pieni tekijä, mutta sen kautta yritetään kehitysmaiden bisnestapoja ujuttaa Länsi-Euroopan demokratioihin.

Äänestä

Siirtomaa-Suomi Shellin ohjauksessa.

Äänestä
  • Ei tähän auta muu, kuin mielenosoitus, jos sekään.

    Hallitus ei kunnioita vähääkään kansalaisten mielipiteitä, vain ylikansallisten ryöstäjien arvoilla on merkitystä. Kuuluuhan suurin osa hallituksen ministereistä itse niihin piireihin, jotka hyötyvät tästä ryöstöretkestä.

    Äänestä

Suomen valtio ei ole noudattanut lainvalmistelussa YK:n alkuperäiskansajulistusta, jonka se on itse hyväksynyt.

Äänestä

Sipilän ja Bernerin bisnekset siunaa vaan Venäjän mafia.

Äänestä

Kummallista, että toisissa asioissa oikein vedotaan ykn sopimuksiin, mutta toisissa ne voidaan huitaista sivuun. Molemmissa tapauksissa kyse on taloudellisesta hyödystä, joka ei suinkaan.ole edes kansallinen, vaan yksityinen.

Äänestä

Jutussa ei ole mitään millä olisi tekemistä Sipilän tai Bernerin "bisnesten" kanssa.

Äänestä

Ihanko totta? Eikö todellakaan mitään?

Äänestä

YK ei hyväksy Sipilä&Bernerin bisneksiä

Oliskohan YK lla äänivaltaa tuossa asiassa, kun muukin äänivalta on kyseenalaista?
On muitakin asioita joista tuo "Rampa-Ankka" on antanut jopa numeroidut päätöslauselmat. Tuloksetta. Hajallaan olevia projekteja on YK lla jo vuodesta 1952 ja lisää tulee. Mitäpä muuta tuolla Kansainliiton jatko-osalla olisi tekemistä. Suositella ja laatia julkilausumia ........

Äänestä
  • USA tekee työtä YK:n aseman heikentämiseksi ja USA-trollit auttavat.

    Äänestä

  • USA-trollitauttavat kirjoitti:

    USA tekee työtä YK:n aseman heikentämiseksi ja USA-trollit auttavat.

    Mihinkäs jäi NATO ja muut ihanuudet samoin luettelosta puuttuu Ruotsidemokraatit,"vassistit ja rassistit", homofoobikot, taantumukselliset ja persut. Kokoomus ja vanhat puolueet loistavat poissaololla.

    Äänestä

jaup

Äänestä

Yhdistyneiden Kansakuntien alkuperäiskansaoikeuksien erityisraportoija moittii Suomen valtiota siitä, että hallitus ei ole kuunnellut ja ottanut metsähallituslakiprosessissa huomioon saamelaisia alkuperäiskansana.

Äänestä

Asiallinen avaus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuntemattomatsotilaat kirjoitti:

Yhdistyneiden Kansakuntien alkuperäiskansaoikeuksien erityisraportoija moitti Suomen valtiota viimeksi joulukuussa Genevessä siitä, että hallitus ei ole kuunnellut ja ottanut metsähallituslakiprosessissa huomioon saamelaisia alkuperäiskansana.

YK:n mukaan Suomen valtio ei ole noudattanut lainvalmistelussa YK:n alkuperäiskansajulistusta, jonka se on itse hyväksynyt.

Sipilälle tärkeintä tässä asiassa ovat Talvivaara, Arktinen öljynporaus, Teollisuusrautatie Jäämerelle ja lopun Lapin myyminen selluloosaksi Kiinaan.

http://yle.fi/uutiset/saamelaiskarajat_pyytaa_ykta_reagoimaan_metsahallituslain_uudistukseen/8747793

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu