Brysselin Maalbeekin metroiskussa loukkaantunut suomalainen koki pommi-iskun paineaallon ja putosi metrosta vastaantulevien junien raiteelle. Nyt hän kertoo hirvittävästä kokemuksestaan ja selviytymisestään Lännen Medialle.
– Olin viereisessä vaunussa, nojasin aamuruuhkassa raiteiden puoleista ovea vasten. Kuulin pamauksen, ja saman tien koko näkökenttä oli vain oranssia, kuvailee Ranskassa asuva suomalaismies.
– Paineaalto paiskasi oven auki. Putosin raiteille. Tajusin voivani jäädä toisen metron alle.
Mies juoksi raiteiden yli ja kiipesi vastapäiselle laiturille ja jatkoi matkaansa uloskäynnille.
– Pääsin ensiapuun läheiseen virastorakennukseen, josta minut vietiin sairaalaan tutkittavaksi. Sieltä palasin kotiin jo iltapäivällä, mies kertoo sähköpostin välityksellä.
Mies sanoo olevansa onnekas. Hän selvisi pommi-iskusta lievin vammoin.
– Tärykalvot puhki, neljä tikkiä päässä ja selässä mustelmia.
– Hämmentävintä oli ehkä se, että tajusin heti, mistä oli kyse. Olin aamulla kuullut lentokentän iskusta. Pariisin iskut ovat myös synnyttäneet jonkinlaisen ajattelumallin tällaista tilannetta varten.
Mies meni keskiviikkona päivällä tarkastuskäynnille sairaalaan. Hän kertoi, että vuorokausi tapahtuman jälkeen korvat vielä soivat, pää on hieman ruvella ja selkää särkee.
– Ei siis mitään vakavaa. Henkisestä puolesta on vaikea sanoa. Takaisin normaaliin elämään, mutta eihän tällaista unohda.
Mies ei halua nimeään julkisuuteen. Hän on työskennellyt Ranskassa kuusi vuotta professorina, ja hänellä on kiinteät työ- ja perhesuhteet Suomeen.
Täpärästi pommi-iskusta selvinnyt mies pohtii, että yhteiskunnan on kaikesta tästä huolimatta pysyttävä avoimena – ja suvaitsevaisena.
– Samalla on osattava katsoa ongelmia suoraan kasvoihin, kyettävä löytämään paikalliset umpikujat, jotka tuottavat katkeroituneita nuoria, ja globaalit voimat, jotka ovat valmiita käyttämään näitä nuoria hyväkseen.
– Terroristit eivät saa voittaa. Eivätkä myöskään Odinin sotilaat ja polttopullonheittäjät.
Samaan metroon suomalaismiehen kanssa nousseista kuoli 20 ihmistä ja yli sata loukkaantui.
Brysseliin kohdistuneissa iskuissa kuoli tiistaina kaikkiaan 31 ihmistä ja loukkaantuneita on noin 250.
http://www.ts.fi/uutiset/ulkomaat/856514/Loukkaantunut suomalainen Tarykalvot puhki
Hieno ja rohkea mies!
Terrori-iskusta selvinnyt suomalainen puhuu viisaa
14
<50
Vastaukset
- retyjk
Palstan rasisteista koostuvaa populaatiota ei näemmä kiinnosta tosiasiat. Kommentoivat vain rasistisia ketjuja.
- retjyk
Ikävä tapaus. Mutta on todella rasistista syyttää pikkupommin tehneitä ja henkensä uhranneita muslimimiehiä. Rasistinen populaatio on vaihdettava hyysäripopulaatioksi, ja kysyttävä, miksi avustat rasistipopulaatiota, vaikka se on täysin tarpeetonta.
- fuck-the-snackbarians
Tosiasia on se, että yli 30 ihmistä on menettänyt henkensä ja varmasti melko moni vakavasti vammautunut. Toinen tosiasia on, että tilanne menee jatkuvasti vaan pahempaan suuntaan EU:n päättäjien munattomuuden vuoksi.
- tstdrt
retjyk kirjoitti:
Ikävä tapaus. Mutta on todella rasistista syyttää pikkupommin tehneitä ja henkensä uhranneita muslimimiehiä. Rasistinen populaatio on vaihdettava hyysäripopulaatioksi, ja kysyttävä, miksi avustat rasistipopulaatiota, vaikka se on täysin tarpeetonta.
Miksi jatkuvasti trollaat toisten nimimerkeillä?
- kukkarot.levälleen.taas
Ilmeissti professori tarkoittaa että suomalaisten (duunarien) on avattava kukkarot ammolleen, annettava talonsa ja muu omaisuutensa tuohon loputtomaan auttamisen suohon. Ja sen lisäksi on tehtävä työtä ilman palkkaa loppuelämänsä vailla toivoa eläkkeelle jäämisestä, jotta rahaa riittäisi näille "katkeroituneille nuorille".
Halvemmalla pääsee kun rakennetaan kunnon sotakoneisto ja lakaistaan mokomat mutakuonot pois mään päältä. Lopputuloskin on parempi, kaikesta huolimatta.
Tai yksinkertaisesti rajat kiinni ja huippuluokan valvonta niille mutakuonoille jotka tänne tulevat. Näinhän se menee. Rasistinen viha synnyttää jopa noin verisiä hedelmiä. Kukaan ei synny terroristina, joten viisas miettii, miten terrorismia ja radikalisoitumista voi ehkäistä ennalta. Jos vihaa ja rasismia hellitellään ja paapotaan, se kasvaa ja kasvattaa lisää vihaa. Samalla, kun ihmiset surevat kuolonuhreja, jotkut taas kaipailevat lisää. On kuulemma suorastaan oikein toivoa 'suvakin' joutuvan terrorismin uhriksi jne. Sama viha.
- 43567
Väkivalta on aliarvostettu ongelmien ratkaisukeino
--
Ja kuka näin sanoi?
No ainakin moni ääri-isalmistisaarnaaja ja persu Halla-aho - roletaari
Mietihän itse kumpi osapuoli edustaa syntyperäisesti vihaa ja rasismia!
Muslimimatujen oma toiminta, rasismi ei muslimeja kohtaan ja vihan ideologia on alkanut saamaan aikaan vastalaikua vaikkain toistaiseksi hyvin laimeasti.
Yksipuolinen tiedottaminen ( = salailu ) voimistaa ennakkoluuloja. roletaari kirjoitti:
Mietihän itse kumpi osapuoli edustaa syntyperäisesti vihaa ja rasismia!
Muslimimatujen oma toiminta, rasismi ei muslimeja kohtaan ja vihan ideologia on alkanut saamaan aikaan vastalaikua vaikkain toistaiseksi hyvin laimeasti.
Yksipuolinen tiedottaminen ( = salailu ) voimistaa ennakkoluuloja.Kumpi osapuoli? Rasistipuoli tietysti. Ei se syntyperäistä tosin ole.
- loköäökjhgf
sairasta porukkaa nuo rasistti
- Eikäsnöinole
Iso pommi mutakuonojen maahan ja rajat kiinni. Ei niiden kanssa puhe tunnetusti auta. Rasismi on eri asia kun kansallinen turvallisuus joka nyt on uhattuna. Ja syyllisiä ovat mutakuonot.
Tuohan se on Daeshinkin logiikka todennäköisesti ollut. Kovin ne ovat samansuuntaisia rasistien toiminnat - kun nuo erit ovat vain sellaisia, että ei tämä mitään rasismia, vaan ihan puolustautuakseen ja pakon edessä pitää heille kaikille kostaa ja heidät kaikki saada kuriin, kun onhan heidän joukossaan 'pahiksia'. Että sellaisia ne nyt vain on.
- Järkipäähännyt
Terroristit eivät ole mitään poikia jotka eivät ole kotoutuneet tai muuten huonosti kohdeltuja työttömiä kantaväestön hylkimiä ressukoita.
Terroristit ovat tappajia ja mieleltään sairaita yksilöitä,ei heitä hoideta halaamalla tai antamalla rahaa ja työpaikka.
Miksi yksikään suomalainen työtön hyljeksitty ei ryhdy terroristiksi, terroristiksi ryhtyy vain mieleltään sairas yksilö. - Tapan_uhaavat_elukat
Kaiken maailmalla ja Suomessa tapahtuneen Islamin oppiin perustuvan terrorin jälkeen olen sataprosenttisen vakuuttunut, että jokainen islamisti on potentiaalinen perheeni murhaaja nyt ja tulevaisuudessa. Tästä syystä katson oikeudekseni ja velvollisuudekseni tapppaa kaikki sellaiset islamistit, joiden käytös edes vähänkään vittaa vakavan uhkan aiheuttamiseen itselleni tai läheisilleni. Mielestäni vain tällä tavalla toimien voin suojella itseäni ja perhetäni joutumasta islamisitien tappamaksi. Ja ainoa tavoitteeni on vain pysyä hengissä ja pitää perheeni hengissä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399286Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748179Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646019William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542453Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62159Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821795Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201738Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81595Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921519Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411418