Muslimiväestö ei tule muutoin koskaan integroitumaan suomalaiseen yhteiskuntaan. Ja samalla on ehdottomasti kiellettävä kaikki äärioikeistolainen toiminta. Sillä tässä maassa se on nimenomaan äärioikeisto joka on pahinta terroria harjoitanut ja suurimmat rikokset ihmisyyttä vastaan tehnyt (torpparijärjestelmä eli orjuuttaminen, demokraattisen vasemmistoenemmistöisen eduskunnan laiton kaataminen, sisällissodan jälkeinen kansanmurha, valkoinen terrori 20-40 -luvuilla, natsi-Saksan myötäily jne. jne.).
Muslimit eivät ole koskaan olleet ongelma Suomessa eivätkä tule olemaankaan, äärioikeisto on Suomen pahin syöpä aina ollut ja tulee aina olemaan.
Suurmoskeijan rakentaminen on välttämätöntä
7
<50
Vastaukset
- mettemoverääliö
Musuapinoiden ei kuulukaan integroitua Ihmisten sekaan, pysykööt omilla maillaan riehumassa, saatanan vajaat.
- ehkä.niin
mutta sen räjäyttäminen on vielä välttämättömämpää ja mieluummin täytenä.
- 1492
"Muslimit eivät ole koskaan olleet ongelma Suomessa eivätkä tule olemaankaan"
Näihin päiviin asti meillä on ollut vain pieni jsuuriruhtinaskunnan aikaan muuttanut ja jälkikasvua tehnyt tataarijoukko.
Ja että näet oikein tulevaisuuteenkin. Mahtavaa. - EiSuomeenIslamikirkkoja
Terroristit toitottaa haluavansa tappaa länsimaalaisia ja rakentaa omaa maataan , niin mikseivät mene ja rakenna sitä? Vittujako meille kuuluu se onko heillä se mikä on heidän itse tehtävä : rakentaa maansa...
Integroituminen kantaväestöön on piiiiitkä prosessi. Kielimuuri ensin.
Sitten ihmisen perusluonteeseen kuuluu kaltaistensa seura. Ja siihe hakeutuminen.
He jengiytyvät, He käyttävät omia lakejaan ja tuomitsevat omista lakipykälistään käsin muita.
Esim Kunniamurhat. Toisin sanoen, mielivalta. Meillä kirkko teki samoin keskiajalla.
Kirkko poltti kerettiläisiä mielivaltaisuuksien nojalla, riitti kun joku teki ilmoituksen vihaamastaan ihmisestä.
Lisäksi : Jos otetaan tähän esimerkiksi jokin hullu, jolla on vakava mielisairaus, vaikka psykoosi.... niin lisäätkö hänelle vettä myllyyn ja kannustat uskomaan niihin harhoihin?
Vai kerrotko että mahdollisesti elät harhassa ja ohjaat lääkäriin? Suosittelen lääkärissä käyntiä, enkä sitä että kannustatte hulluuteen. - EdesUnissa
"Eivät ole koskaan olleet ongelma..." Raiskaukset eivät sitten mielestäsi ole ongelma ?
Mutta integroitumista auttaa nimenomaan se ettemme rakenna yhteiskuntaa jossa erottautuminen olisi mahdollista. Ihminen, myös muslimi, on sosiaalinen yksilö. Jos rakennamme moskeijan se saattaa muslimit eristäytymään muslimiyhteisöksi, eikö integroitumisen tarkoitus ole että uskonto ylitetään ja sosiaalisuutta osoitetaan naapurille joka voi olla vaikka hindu ?
Moskeijan rakentaminen ei ole kuitenkaan Suomen ongelma. Ei valtio tai kaupungit rakenna muitakaan uskonnonharjoituspaikkoja.- 8383838
Juuri näin. Moskeijan rakentaminen vain kasvattaisi juopaa muslimien ja suomalaisten välillä. Rahoitusta olisi luvassa maasta joka kannattaa vanhoillista islamin suuntausta. Muslimien välit kiristyisivät kun sunneilla olisi moskeija jonne shiiat eivät olisi tervetulleita. Ulkomaiset saarnaajat kulkisivat pitämässä siellä vihapuheitaan ja saarnaamassa vihaa länsimaista yhteiskuntaa kohtaan. Moskeijan naapurissa asuvat saisivat kestää jokapäiväistä ulinaa moskeijan torneista ja röyhkeitä muhamettilaisia kun ne kulkevat moskeijassa.
- Ad_Hominemin_ABC
Oori_äikeistö mainittu tuhannennen kerran ilman konkreettista esimerkkiä. Kyseinen leimakirves jää siis yhä Erkkien ja RKP-läisten menneiltä vuosikymmeniltä tutuksi heitoksi (aina kun vastustajat esittivät liian länsimaisia ehdotuksia eduskunnassa).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399277Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748153Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681645977William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542437Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62146Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821789Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201727Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81561Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921517Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411410