Vienyt Suomen Natoon
Putinin ulkopolitiikka
62
298
Vastaukset
- 13plus6
Totta!
- WTiltutvisertää
Washingtonin Tiltujen valeviserrystä pukkaa.
- väärää-politiikkaa
Suomen tarve tehdä yhteistyötä Naton kanssa olisi huomattavasti pienempi, jos Putin olisi jättänyt Ukrainan rauhaan ja Euroopan ympäristössä sotilaallisen liikehdinnän vähemmälle. Yhteistyön nopea viriäminen Ruotsain kanssa on täysin Putinin harjoittamasta Itämeren alueen politiikasta johtuvaa.
Suomi on EU:n jäsen ja Venäjän on ymmärrettävä, ettei paluuta suomettuneisuuden aikaan enään ole. Mikäli Putin ei tätä tunnusta, Suomi siirtyy yhä selvemmin Naton rintamaan. Putinin tulee nyt kunnioittaa Suomen itsenäisyyttä ja antaa meidän tehdä omat ratkaisut ilman sotilaallista painostusta. Naton jäsenyyttä Suomi tarvitsee vain Venäjän uhkaa poistamaan. Ylläpitämällä uhkaa Venäjä vain pahentaa tilannetta.- ERommel
Suomella ei tarvetta Natoon, todellinen Nato upseerien määräkin on 20% luokkaa....eli ei missään nimessä jäsenyys tule laillisesti onnistumaan.
Naapurin politiikka ei anna aihetta edes Nato keskusteluun, siellä ei ole mullistavaa tapahtunut, uhista puhumattakaan.....siis ei kenellekään?
Baltian maat ja Puola ovat pitäneet melua ja olleet jenkkien pasuunana Venäjän uhasta.....mutta tiedämme ettei näin ole....ei ole mitään todellista esitettävää näillä ja siksi on aina pintapuolinen toteamus 'Venäjän uhka'?? - Natotiltu
ERommel kirjoitti:
Suomella ei tarvetta Natoon, todellinen Nato upseerien määräkin on 20% luokkaa....eli ei missään nimessä jäsenyys tule laillisesti onnistumaan.
Naapurin politiikka ei anna aihetta edes Nato keskusteluun, siellä ei ole mullistavaa tapahtunut, uhista puhumattakaan.....siis ei kenellekään?
Baltian maat ja Puola ovat pitäneet melua ja olleet jenkkien pasuunana Venäjän uhasta.....mutta tiedämme ettei näin ole....ei ole mitään todellista esitettävää näillä ja siksi on aina pintapuolinen toteamus 'Venäjän uhka'??Rommel, eikö olekin inhottavaa kun kukaan ei luota rauhaa rakastavaan Venäjään ? Ollaanko me NATO tiltut nähty liikaa?
Sinulla, Rommel, on oikeus uskoa ihan mihin itse haluat. Tosin en ole täysin vakuuttunut siitä oletko pohjimmiltasi ihan sitä mitä sinun tulee esittää. - 17plus11
ERommel kirjoitti:
Suomella ei tarvetta Natoon, todellinen Nato upseerien määräkin on 20% luokkaa....eli ei missään nimessä jäsenyys tule laillisesti onnistumaan.
Naapurin politiikka ei anna aihetta edes Nato keskusteluun, siellä ei ole mullistavaa tapahtunut, uhista puhumattakaan.....siis ei kenellekään?
Baltian maat ja Puola ovat pitäneet melua ja olleet jenkkien pasuunana Venäjän uhasta.....mutta tiedämme ettei näin ole....ei ole mitään todellista esitettävää näillä ja siksi on aina pintapuolinen toteamus 'Venäjän uhka'??Ryssänrommeli: Ryssään ei luota KUKAAN, pienimmässäkään asiassa.
Eikä ryssästä kukaan edes tykkää! - ERommel
17plus11 kirjoitti:
Ryssänrommeli: Ryssään ei luota KUKAAN, pienimmässäkään asiassa.
Eikä ryssästä kukaan edes tykkää!Sinun tykkäämisistäsi ei kukaan piittaa.
- 24plus2
Eipä tuota olisi voinut paremmin kiteyttää!
- väärää-politiikkaa
Kiitos.
Se on helppoa, asia pitää vain sanoa, niin kuin se on !
- Unioninyhteinenarmeija
Siltäpä vaikuttaa . Mitä enempi uhkaavat sen enempi mennään Natoon tosin ollaan jo . Oikeestaan.
- Naton-ovella
Ei olla vielä Natossa. Venäjän kannatas nyt pelastaa, mitä pelastettavissa on. Eli rakentaa Suomeen niin luottamukselliset suhteet, ettei jäsenyyteen olisi niin suurta tarvetta.
Se vaan on nyt vaikea tehtävä. Putin on menettänyt kasvonsa, eikä tämä Venäjän "tiedotuskampanja", joka tälläkin palstalla näkyy, paranna asiaa. - world_wide
Naton-ovella kirjoitti:
Ei olla vielä Natossa. Venäjän kannatas nyt pelastaa, mitä pelastettavissa on. Eli rakentaa Suomeen niin luottamukselliset suhteet, ettei jäsenyyteen olisi niin suurta tarvetta.
Se vaan on nyt vaikea tehtävä. Putin on menettänyt kasvonsa, eikä tämä Venäjän "tiedotuskampanja", joka tälläkin palstalla näkyy, paranna asiaa.Ne suhteet on jo rakennettu. Ilmeisest Sale kerto reissun tuliaisina Callelle ettei siit tuukkaa Natokenraalii ja siitäkös Calle imas melonit,
- olipa-hjyyvä-vitsi
world_wide kirjoitti:
Ne suhteet on jo rakennettu. Ilmeisest Sale kerto reissun tuliaisina Callelle ettei siit tuukkaa Natokenraalii ja siitäkös Calle imas melonit,
Suhteiden rakentaminen on aina hyvä asia. Jäsenyys on toinen juttu.
Lopputekstisi paljastaakin sitten tietotasosi.
- Paskamaa
Paskat ollaan. Nato on usan käsikassara johon liittyminen olisi rikos.
Usa on kaikki rikollisjärjestön ominaisuudet.
Suomessa järjestäytynyt rikollisuus on kriminalisoitu.
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1408164922530
Nato vastustajat luokitellaan liittymisen jälkeen "potentiaalisiksi terroristeiksi" ,mikä asettaakin mielipiteen ja ilmaisun vapauden todella outoon valoon.
Onhan se usa harvinaisen paska maa. - Natoa-mietitään
Spekulaatiot Suomen Nato-jäsenyydestä ovat nopeasti kasvaneet Venäjän uhittelun vuoksi. Ennen Krimin valtausta jäsenyydestä ei uskallettu tosissaan edes keskustella. Jäsenyydelle ei nähty mitään todellista tarvetta.
Muutos on ollut raju ja täysin Putinin ulkopolitiikasta johtuvaa.- ERommel
The Independent -lehdessä, miksi Britannian pääministeri David Cameron on niin hiljaa Isis-terroristien karkottamisesta Palmyran kaupungista.
Fisk muistuttaa, että kyseessä on Isisin suurin sotilaallinen tappio kahteen vuoteen, ja että Isisin nujersi Syyrian armeija Venäjän, Hisbollahin ja Iranin tuella. Hän kirjoittaa:
”Kun teloittamisen mustat mestarit pakenivat Palmyrasta viikonlopun aikana, herrat Obama ja Cameron olivat yhtä hiljaisia kuin haudat, joihin Isis oli lähettänyt niin monia uhreistaan. Hän, joka laski maamme lipun puolitankoon kunnioittaakseen päitä katkoneen saudikuninkaan muistoa (puhun tietysti Dave[ Cameroni]sta), ei sanonut sanaakaan.”
Kirjeenvaihtaja viittaa syyrialaiskenraalin hänelle esittämään kysymykseen, miksi amerikkalaiset eivät ole tosissaan pommittaneet Isisiä, ja jatkaa ironisesti:
”En voinut olla hymyilemättä lukiessani, että Yhdysvaltain sotilasjohto kertoi tehneensä kaksi ilmaiskua Isistä vastaan Palmyran ympäristössä kaupungin takaisinvaltausta edeltäneinä päivinä. Tämä todellakin kertoi kaiken tietämisen arvoisen amerikkalaisesta ’sodasta terrorismia vastaan’. He halusivat tuhota Isisin, mutta eivät niin kovasti.”
Robert Fisk ennustaa, että jos Syyrian armeija valtaa Isisiltä sen ”pääkaupungin”, Raqqan, länsimaiden johtajat ovat jälleen hiljaa.
Miettikää tätä ja keskustellaan sitten tarkemmin Vladimirin Ukraina 'uhittelusta'?
- bäckman
Ei vielä olla Natossa.Niinistö kävi Moskovassa.Putin hyväksyy Suomen aseman EU:ssa ja myös harjoittelut Naton isäntämaasopimuksen puitteissa.On turhaan väittää Suomen politiikan muuttuneen Venäjän toimista johtuen
- ERommel
'Vladimir hyväksyy jenkkien harjoittelut omalla rajallaan...?'
Voi olla ettei hyväksy ja se ilmenee vastavetoina Suomen itärajan takana.....isäntämaasopimus ei tuota Suomelle mitään positiivista? - aivan-sama
Se nyt on se ja sama, hyväksyy tai ei, Suomi harjoittelee kenen kanssa huvittaa.
- 2plus11
ERommel kirjoitti:
'Vladimir hyväksyy jenkkien harjoittelut omalla rajallaan...?'
Voi olla ettei hyväksy ja se ilmenee vastavetoina Suomen itärajan takana.....isäntämaasopimus ei tuota Suomelle mitään positiivista?No voi, pahoittaako Putler mielensä?
So what? - ERommel
2plus11 kirjoitti:
No voi, pahoittaako Putler mielensä?
So what?Tyhmä on tyhmä vaikka voissa paistaisi.
ERommel kirjoitti:
Tyhmä on tyhmä vaikka voissa paistaisi.
Kiitos sheepshagger, että sanoit ihan itse ääneen sen, minkä muut ovat huomanneet jo ajat sitten.
Kerrankin puhuit totta. Imo.- ERommel
44.Div kirjoitti:
Kiitos sheepshagger, että sanoit ihan itse ääneen sen, minkä muut ovat huomanneet jo ajat sitten.
Kerrankin puhuit totta. Imo.No katso vähän mihin otin kantaa?
Joko osoittaa tyhmyyttä tai täydellistä ymmärtämättömyyttä rajanaapurimme reaktioista?
Ei kannata puhua muista kun kukaan ei sinua ymmärrä, kun täällä Natokiimainen valehtelee sen teet juuri sinä ja se on todellakin huomattu.
- kaverit-voi-valita
Mahtaa se Putinia ottaa päähän, kun suomalaiset lentelee yhteisharjoituksissa jenkkikalustolla Suomen taivaalla. Aina ovat Suomea pitäneet omana alueenaan ja nyt USA on kutsuttu leikkimään aivan kuin omalle takapihalleen.
Näin se menee, kun saa valita kaverit sen mukaan miten ystävyys toimii.- ERommel
Kaivetaan vain verta nenästä, ei siinä mitään....mutta hullua touhua se on?
Ei öykkäreitä ennenkään ole kotibileisiin kutsuttu ja kuokkavieraita pistellään pataan, jos eivät osaa käyttäytyä. Se nyt vaan on niin. Imo.
- huvinsa-kullakin
ERommel kirjoitti:
Kaivetaan vain verta nenästä, ei siinä mitään....mutta hullua touhua se on?
Ryssä voi kaivella verta omasta nenästään, niinku tähänki asti ...
- ERommel
Päivitäpä nyt tietolaarisi, kuka kaivaa verta nenästä....nokikeppi lähettää joukkoja Baltiaan Venäjän uhan tähden ynnä kalustoa? Miten nokikeppi perustelee asiansa ....ei perustele vaan lietsotaan jännitystä alueelle? Eli kuka ja ketkä oikein uhkaavat....asia on vakava koska jännitys jenkkien toimien seurauksena kasvaa Suomessa.
- kyllä-lähtee
ERommel kirjoitti:
Päivitäpä nyt tietolaarisi, kuka kaivaa verta nenästä....nokikeppi lähettää joukkoja Baltiaan Venäjän uhan tähden ynnä kalustoa? Miten nokikeppi perustelee asiansa ....ei perustele vaan lietsotaan jännitystä alueelle? Eli kuka ja ketkä oikein uhkaavat....asia on vakava koska jännitys jenkkien toimien seurauksena kasvaa Suomessa.
Mikäs tässä nyt on rommelolle niin vaikeata käsittää ???
Natomaa (Viro/Baltia) pyytää samassa puolustusliitossa olevalta USA:lta vahvistusta puolustukseen, kun omat pienen maan voimat tuntuu heikoilta. Aivan normaalia puolustusliiton toimintaa, siinä sinulle perustelut. USA myös lähtee Baltiasta sikäli kun Baltia tuntee olonsa turvalliseksi omine joukkoineen.
Jos Putin nyt tästä johtuen kaivaa nenäänsä, niin se on Venäjän ongelma. - ERommel
kyllä-lähtee kirjoitti:
Mikäs tässä nyt on rommelolle niin vaikeata käsittää ???
Natomaa (Viro/Baltia) pyytää samassa puolustusliitossa olevalta USA:lta vahvistusta puolustukseen, kun omat pienen maan voimat tuntuu heikoilta. Aivan normaalia puolustusliiton toimintaa, siinä sinulle perustelut. USA myös lähtee Baltiasta sikäli kun Baltia tuntee olonsa turvalliseksi omine joukkoineen.
Jos Putin nyt tästä johtuen kaivaa nenäänsä, niin se on Venäjän ongelma.Mitä Venäjä on tehnyt jotta se voitaisiin tulkita Baltian maiden kannalta uhaksi?
Miksi ylipäätään jenkit ovat aktiivisia täällä, onhan seuraukset jenkkien taholta nähty....haluatteko jännitystä elämäänne lisää vai mihin perustuu suopeus alueen militarisointiin? - kyllä-lähtee
ERommel kirjoitti:
Mitä Venäjä on tehnyt jotta se voitaisiin tulkita Baltian maiden kannalta uhaksi?
Miksi ylipäätään jenkit ovat aktiivisia täällä, onhan seuraukset jenkkien taholta nähty....haluatteko jännitystä elämäänne lisää vai mihin perustuu suopeus alueen militarisointiin?Mitä lie tehneet, pitäs kai kysyä balteilta. Minä tuskin osaan sitä sinulle tyhjentävästi selittää. Eipä sillä tosin ole mitään väliä, Baltia saa NATO:n jäsenenä turvaa USA:sta puolustusliiton hengen mukaisesti. Nato toimii kuten pitääkin.
Se, haluanko minä jännitystä elämääni, ei käsittääkseni ole vaikuttanut Baltian tilanteeseen. Jos näin on, niin olen pahoillani ja hieman hämmästynyt. - ERommel
kyllä-lähtee kirjoitti:
Mitä lie tehneet, pitäs kai kysyä balteilta. Minä tuskin osaan sitä sinulle tyhjentävästi selittää. Eipä sillä tosin ole mitään väliä, Baltia saa NATO:n jäsenenä turvaa USA:sta puolustusliiton hengen mukaisesti. Nato toimii kuten pitääkin.
Se, haluanko minä jännitystä elämääni, ei käsittääkseni ole vaikuttanut Baltian tilanteeseen. Jos näin on, niin olen pahoillani ja hieman hämmästynyt.'Niin, pitäisi kysyä Balteilta'....kun asiallisesti ottaen ulkoa päin katsoen mitään vaaraa ei ole....on vain lännen luoma mielikuva ja valtava jenkkien propagandavyörytys.
- näin-se-menee
Putinin ulkopolitiikka:
USA tuo joukkojaan Baltiaan. - syy-seuraus
Aloittaja luulee, että aseellisesti tuettu väkivaltainen vallankaappaus voidaan toteuttaa ilman siitä koituvia seurauksia? Typerys.
- syytjaseuraukset
Kumma syy-seuraus, kun vie Suomea puolustusyhteistyöhän Ruotsin ja NATO:n kanssa.
"syy-seuraus
31.3.2016 12:37
Uusi
Aloittaja luulee, että aseellisesti tuettu väkivaltainen vallankaappaus voidaan toteuttaa ilman siitä koituvia seurauksia? Typerys."
Niinpä ... mitäpä oli punikeilla miellssä 1918?, kun piti tevohka järjestää .... Ole hyvä ja kerrro, ketkä oikeasti olivat niitä typeryksiä. Imo.- ERommel
44.Div kirjoitti:
"syy-seuraus
31.3.2016 12:37
Uusi
Aloittaja luulee, että aseellisesti tuettu väkivaltainen vallankaappaus voidaan toteuttaa ilman siitä koituvia seurauksia? Typerys."
Niinpä ... mitäpä oli punikeilla miellssä 1918?, kun piti tevohka järjestää .... Ole hyvä ja kerrro, ketkä oikeasti olivat niitä typeryksiä. Imo.Tällä kertaa se menee toisin kuin sata vuotta takaperin....silloin lahtarit ampuivat erityisesti nuoria naisia samaan kasaan ja nuorin teloitettu lapsi oli alta kymmenvuotias. Jos olisit älykäs pitäisit leipäläpesi kiinni niiltä ajoilta, jotka ovat koko Euroopan historiassa mustimpia muistoja.
- ei-hyvä
Putinin ulkopolitiikka eristää Venäjän kansainvälisestä yhteistyöstä mm. terrorismin vastaisessa toiminnassa.
- ERommel
Kerropa, millainen Putinin ulkopolitiikka eristää...millaiset toimet ovat nyt siihen johtaneet?
- Njjhh
Paskamaa usa.
http://www.yhdysvallat.eu/yhdysvallat-miehittaa-euta/ - Täynnähämmennystä
Jos Venäjä ei olisi mitenkään reakoinut Naton suunnittelemaan Ukrainan ja Grimin kaappaamiseen olisi Suomikin nyt kovan paikan edessä.
Vyörytys olisi suuntautunut meille paljon nykyistä härskimpänä
Vähäistä kohtuutta yritetään noudattaa, eikä pakoteta päättäjiämme aivan niin velvästi sarjaan Ilves Saakasvili Porosenkko.
Pakottava tilanne ei varmaankaan vielä ole, mutta kova pyrky johtajiemme keskuudessa em. viiteryhmään on.
Venäjä toimii ponnahduslautana. - Putin-hämmentää
Putinin ulkopolitiikka, Krimin invaasio, Itä-Ukrainan provokaatio, Syyrian pommitukset ja uhkaileva käyttäytyminen mm. itämeren alueella ovat pakottaneet Suomen hakeutumaan tiiviimpään puolustusyhteistyöhön Ruotsin ja Naton kanssa. Arvaamaton voimankäyttö vastoin valtioiden välisiä sopimuksia on ilmiö, johon ei voi olla reagoimatta.
- Paskamaa
Kirjoitat varmaankin usasta?
Eniten sotia ja hävitystä aiheuttanut kansakunta. Paskamaa kirjoitti:
Kirjoitat varmaankin usasta?
Eniten sotia ja hävitystä aiheuttanut kansakunta.HILJAA!. pikku musikka, siellä kaalimaan laidalla. Eta Prikaz!.
- ERommel
Kerropa vähän enemmän Krimin tapauksesta, miten se hämmentää, samoin voisit selventää Syyrian tapahtumia lisää, kun Venäjä oli maassa ainoa laillinen toimija?
Jos olisit asioista perillä, tietäisit että Nato koneet loukkaavat ilmatiloja aivan yhtä paljon kuin Venäläiset....ellei enemmän....elät annetun mielikuvan varassa?
Itä Ukrainan tapahtumista ollaan enemmän mielikuvien ja huhujen varassa, kuin faktojen. - tietoa-on
ERommel kirjoitti:
Kerropa vähän enemmän Krimin tapauksesta, miten se hämmentää, samoin voisit selventää Syyrian tapahtumia lisää, kun Venäjä oli maassa ainoa laillinen toimija?
Jos olisit asioista perillä, tietäisit että Nato koneet loukkaavat ilmatiloja aivan yhtä paljon kuin Venäläiset....ellei enemmän....elät annetun mielikuvan varassa?
Itä Ukrainan tapahtumista ollaan enemmän mielikuvien ja huhujen varassa, kuin faktojen.Oletpa huvittava, etkö ole kuullut "Krimin tapauksesta".
- väärää-politiikkaa
Putinin "nerokas" ulkopolitiikka ilmenee räikeästi meneillään olevassa ydinturvakokouksessa.
Ydinterrorismin uhka kasvaa !
- mitä tekee Venäjä: loistaa poissaolollaanKukaan ei halua leikkiä Prosatanus, Myrkkykääpiö V.V. Putlerin kanssa, kun se uhoaa "takki auki" koko ajan kaikille ... Myrkkykääpiö on syrjääntynyt ja sitä harmittaa. Voi reppanaa. Tirsk.
- ERommel
Täysin turha kokous, mutta ei ole ensimmäinen. Jenkkien rooli on nähty, samoin Britannian....tuottavat terroristeja ja toisaalla hurskastelevat niiden vaaroista?
Mutta taas kerran saatiin isoa uutista Obaman johdolla tehdystä 'hyvästä' ja ennakoivasta työstä? - paksua-pukkaat
ERommel kirjoitti:
Täysin turha kokous, mutta ei ole ensimmäinen. Jenkkien rooli on nähty, samoin Britannian....tuottavat terroristeja ja toisaalla hurskastelevat niiden vaaroista?
Mutta taas kerran saatiin isoa uutista Obaman johdolla tehdystä 'hyvästä' ja ennakoivasta työstä?Vain ne kokoukset ovat tärkeitä, joissa Putin on tärkein vieras ja kaiken keskipiste. Putin sanelee etukäteen päätetyt loppuasiakirjat ja muut taputtaa. Ydinturvakokouksessa Putin olis voinut jäädä sivuosaan ja jopa saada arvostelua osakseen, sellaista riskiä ei nyt voinut ottaa, parempi jäädä pois. Tiltun mielestä kokous ei siis tietenkään sitten ollut tärkeä, vaikka lähes koko muu maaiman johto oli paikalla edustettuna.
- ERommel
paksua-pukkaat kirjoitti:
Vain ne kokoukset ovat tärkeitä, joissa Putin on tärkein vieras ja kaiken keskipiste. Putin sanelee etukäteen päätetyt loppuasiakirjat ja muut taputtaa. Ydinturvakokouksessa Putin olis voinut jäädä sivuosaan ja jopa saada arvostelua osakseen, sellaista riskiä ei nyt voinut ottaa, parempi jäädä pois. Tiltun mielestä kokous ei siis tietenkään sitten ollut tärkeä, vaikka lähes koko muu maaiman johto oli paikalla edustettuna.
Ei niin, tuskin Vladimir kaipaa 'siunauksia' työlleen....mutta myös tämä kokous oli pelkkää ulkoista hurskastelua.
Käytännössä jenkit kieltäytyivät kaikesta yhteistyöstä liittyen terrorismiin....siis käytännön työ jäi Venäjälle ja Syyrian armeijalle liittolaisineen.
Kaksinaamainen politiikka menee röyhkeydessä uskomattomiin mittasuhteisiin....
eli kun valhetta toistellaan kaikissa laajennetuissa puitteissa....sen uskottavampi se on.
Olkaapa tarkkana kaikki valistuneet sielut.
- paksua-pukkaat
Syyrian massiiviset siviilipommitukset, ja aiheutettu pakolaisuus, ei tietenkään ole mitään terrorismin vastaista toimintaa. Assadin hallinnon tukeminen oli Putinin motiivi lähteä Syyriaan Isis sattui vain olemaan samassa maassa.
Putin ei todellakaan kysele muiden lupia, yhteistyö näissä asioissa on Venäjän osalta pelkkää teatteria. Yhteistyötä tehtiin nyt Washingtonissa.
Eipä näkynyt Putinia.- ERommel
Kysyn vielä, miksi Putin olisi mennyt ennalta tiedettyyn 'näytelmään'....ei Vladimir suostu sellaiseen peliin?
Jenkit osoittivat hyvin selkeästi mikä oli heidän todellinen roolinsa ja suhteensa terroristeihin?
Koko maailma sen näki, mutta kun ollaan juonessa mukana niin ollaan.....Venäjä ei ole siihen lähtenyt ja siinähän se kivi sitten löytyykin kengästä.
Venäjä tukee Assadia, mikä on oikein ettei Syyrialle olisi Libyan kohtaloa lopullisesti....mutta fakta on se ettei ilman Venäjää olisi Syyriaa vapautettu koskaan länsikoalition tukemista terroristeista.
Nämä kokoukset ovat turhia, koska teot ovat aivan muuta kuin median välittämä propaganda....'muka' vastaisista toimista? - Putinin-erehdys
ERommel kirjoitti:
Kysyn vielä, miksi Putin olisi mennyt ennalta tiedettyyn 'näytelmään'....ei Vladimir suostu sellaiseen peliin?
Jenkit osoittivat hyvin selkeästi mikä oli heidän todellinen roolinsa ja suhteensa terroristeihin?
Koko maailma sen näki, mutta kun ollaan juonessa mukana niin ollaan.....Venäjä ei ole siihen lähtenyt ja siinähän se kivi sitten löytyykin kengästä.
Venäjä tukee Assadia, mikä on oikein ettei Syyrialle olisi Libyan kohtaloa lopullisesti....mutta fakta on se ettei ilman Venäjää olisi Syyriaa vapautettu koskaan länsikoalition tukemista terroristeista.
Nämä kokoukset ovat turhia, koska teot ovat aivan muuta kuin median välittämä propaganda....'muka' vastaisista toimista?Putin voi tietysti suojautua Kremliin omiensa seuraan ja eristäytyä globaalista maailmanpolitiikasta. Statistin rooli on jatkossakin Putinin kohtalo. Ei pelkkä ydinaseilla uhkailu kanna päärooleihin.
Maailma näki USA:n keskeisen roolin ydinturvallisuudessa. Venäjän rooli jäi epäselväksi. - ERommel
Putinin-erehdys kirjoitti:
Putin voi tietysti suojautua Kremliin omiensa seuraan ja eristäytyä globaalista maailmanpolitiikasta. Statistin rooli on jatkossakin Putinin kohtalo. Ei pelkkä ydinaseilla uhkailu kanna päärooleihin.
Maailma näki USA:n keskeisen roolin ydinturvallisuudessa. Venäjän rooli jäi epäselväksi.Mitä tuollainen hyödyttää kun et osaa ottaa kantaa yhteenkään käytännön asiaan....tuota jankutusta on Nato palsta täynnä?
Kaksinaamainen politiikka terroristeihin tuli harvinaisen selväksi Syyriassa. - kaksinaama-Putin
ERommel kirjoitti:
Mitä tuollainen hyödyttää kun et osaa ottaa kantaa yhteenkään käytännön asiaan....tuota jankutusta on Nato palsta täynnä?
Kaksinaamainen politiikka terroristeihin tuli harvinaisen selväksi Syyriassa.Kyllä se hyödyttää, asioiden todellisen tilan toteaminen saa rommelit mukavasti sönköttämään niin kuin ois jauhot suussa.
Kaksinaamaista oli Putinin reissu siviilipommituksiin Assadin tukena, tekosyynä käytettiin Isistä.
- väärää-politiikkaa
Selkeät näytöt Putinin yhteyksistä veroparatiisien laittomiin rahavirtoihin tulee yhä eristämään häntä muista valtiojohtajista. Ulkopolitiikka kärsii.
- ERommel
Pientä on Venäjän politiikka maailman politiikassa.
Räksyttävä koira koko Venäjä .
Miksi koira räksyttää? Koska se PELKÄÄ! - ois-hyvä-juttu
Miksi Venäjän media ei uutisoi Panaman tietovuodosta ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399277Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748153Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681645977William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542437Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62146Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821789Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201727Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81561Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921517Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411410