Näin ainakin meidän perheessä.
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/377729-nain-vastaat-kun-lapsi-kysyy-terroristi-iskusta
Lapsille kerrottava totuus muslimeista
19
<50
Vastaukset
- Yleistäjä
Totuuden kertominen pitäisi ensin kohdistaa aloittajaan.
- naurettavuuksia
Jokainen tekee kotonaan mitä haluaa eikä jonkun lehden ohjeen mukaan.
- Totuusjulkiheti
Miten selitän lapsille että "luotettavana" yleisesti pidettävät länsimediat näyttivät Brysselin kentältä uutiskuvia ja videota, jotka ovat itse asiassa Venäjänltä vuodelta 2011 ihan toisesta räjähdyksestä?
Kerronko että valtamedia valehtelee? Miksi? Siihen minulla ei ole vastausta. Opetan lastani olemaan uskomatta kaikkea mitä lehdessä lukee ja televisiossa sanotaan.
Islamimaiden rangaistuskeinoista (kivittäminen, käsienkatkaisu jne.) olen jo hienovaraisesti kertonut ja lapsi näytti järkyttyneeltä. Naisten kaapuihin pakkopukemisestakaan tyttäreni ei näyttänyt innostuneelta. Päänroikotuskuvaa en ole näyttänyt.
Länsimaissa vuosikausia asuneet muslimit ovat maltillisempia ja sen hänkin on huomannut. En kuitenkaan halua peitellä islamin bruaateleja tapoja koska eihän niitä peitellä islamilaisissa maissakaan. - Jewishlam
Kerro myös totuus pankeista, kommunismista ja juutalaisista:
https://www.youtube.com/watch?v=7bSAB5OPkwQ
https://www.youtube.com/watch?v=ytHmZl9rUNQ- entinen_demari
Ja kapitalismista..
- Omavalinta
Lapseni saa kasvessaan muodostaa oman totuudensa.
- tuleehelvpitkäperjantai
mitä pask.....
Sehän muodostaa sen saamastaan tiedosta.
Ikä tuo kokemuksen käsitellä tietoa. Aikuinen voi auttaa siinä.
Lue Kärpästen herra.
Siitä näet mihin johtaa kypsymättömien lasten ajattelu ja toiminta. - kulttuurierot
Mutta sitä ennen Sinun mielestäsi tyttäresi saa kokea raiskatuksi tulemisen ja hirveimmässä tapauksessa murhatuksi tulemisen. Olen sitä mieltä, että vanhemmilla on velvollisuus varoittaa lapsiaan kertomalla muslimikulttuurista sen hirveine tapoineen. Suomessa muslimisomali istuu tuomiotaan pikkutyttöjen raiskaamisesta ja teinitytön raiskaamisesta ja taposta. Afgaanipakolainen tuomittiin äskettäin koulutytön elävänä polttamisesta, syynä oli että tyttö lopetti seurustelun. Afgaani oli suunnitellut saavansa turvapaikan Suomesta tytön avulla. Musliminuorukaista ja miestä ei jätetä siitä seuraa tytön/naisen kasvojen turmeleminen hapon heitolla tai puukon viiltelyllä.
- Odineita
Natseista ja Breivikista on kerrottava myös totuus.
- Näinislamissahomoudesta
Imaami selittää, että homous on niin suuri synti, että ansaitsee kuoleman tuomion, MUTTA sitten se iso MUTTA. Homoseksuaalisen aktin todistajana pitää olla neljä ihmistä, muuten se ei ole tuomittavaa! Pieneen poikalapseenkin voi seksuallisesti tunkeutua, mutta se ei ole homosuhde jos ei ole rakastunut poikaan.
Tämän tekopyyhyyden edessä olen täysin sanaton!
Imaami sentään edustaa islamin korkeinta uskonnollista oppia! Miettikääpä samanlaisia sanoja ev.lut. papin suusta. Pappi siirrettäisiin toisiin tehtäviin niin että viitta vain vilahtaa!- Maailmahukkuu
Sairasta touhua.
- mehänoltiinvaan
Jaa, että kaks homoa panee.. ja vieressä neljä miestä todistaa tapahtumaa.
Tuomari kysyy näiltä neljältä sitten.. no mitäs te muuten teitte siellä homolassa?
.. no mehän öö öööö - Ennähnymitään
mehänoltiinvaan kirjoitti:
Jaa, että kaks homoa panee.. ja vieressä neljä miestä todistaa tapahtumaa.
Tuomari kysyy näiltä neljältä sitten.. no mitäs te muuten teitte siellä homolassa?
.. no mehän öö ööööLuku neljä on niin korkea että kiinni jäämisen ja tuomituksi tulemisen riski on olematon. Eli homostelu on rikos vasta kun sen todistaa riittävän suuri joukko. Kolme silmäparia ei nähnyt vielä mitään...
Muslimin ja kristityn ajatuksen juoksusa on suuri ero.
- uskonnoton2
Voi mikä uskonriita onkaan eri uskontojen välillä. Mahdummeko me uskonnottomat enää mihinkään lokeroon?
- sielunilepo
Kaikkia homoja pitäisi kastroida,homot on saatanan palveliota
- Tiedotettu_on
Kyllä on kerrottu että kiertävät kaukaa ählyäijät ja kasvatusta vaille jääneet sivitymättömä matupojat, jotka luulee olevansa jotain erkoista kun on tappi haaravälissä.
- Meidänsyntimme
Synti on sitä, jos emme elä elämää, joka meille on tarkoitettu, emmekä kasva siksi persoonaksi, joka olemme. Se on suurin synti.
Vanhoillislestadiolaisuus ei salli aikuisuutta, se ei salli ihmisen ajatella omilla aivoillaan eikä tulla sellaiseksi kuin on.
Pahin asia, jonka aikuinen lapselleen antaa, on elämätön oma elämä. - totuuson
Afrikkalaiselta saa AIDSin, arabi raiskaa tai leikkaa pääsi irti riippuen oletko tyttö vai poika koska Satallah Koraanissa käski uskottomia niin kohdeltavan.
Nämä ovat ne matujen kanssa todennäköiset skenaariot joista on lapsia varoitettava, mutta koska lapselle ei voi ihan suoraan noita asioita kertoa niin jyrkkä kielto olla missään tekemisissä mamujen kanssa saa kelvata. Ja jos joku leveästi hymyilevä mamu tulee siitä huolimatta lähelle niin huutoa, juoksua ja sumutetta. Parempi ettei tutustu edes siihen yhteen rehelliseen matuun kun siten välttää hirveydet niiden muiden matujen käsissä. - Tukijaturva
Minä kehoitan lapsiani pysymää Odinin sotilaiden lähellä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399277Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748153Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681645977William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542437Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62146Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821789Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201727Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81561Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921517Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411410