Rajat auki ja seuraukset: Ydintuho !

Sekä sitä ennen tuhansia ja tuhansia raiskattuja valkoisia, ryöstettyjä valkoisia ja valkoisten valtioiden verokertymien tuhlaajia.

Olen arvioinut mielessä, että Lähi-idän muhikset tulevat iskemään eri paikkoihin jatkossa ja ydinvoimalat ovat yksi, josta nyt liberaalityhmien Iltasanomat kertoi.

Toinen, jonka kautta aiheuttavat vahinkoa, on ruoka ja vesi. Nyt pitäisi katsoa, että muslimit eivät pääse tärvelemään tärkeisiin paikkoihin.

Emme voi tietää, kuka muslimeista on se terroristi. Nyt nämä ääriliberaalit puhuvat, että kun heillä ei ole töitä !
EI OLE ESIM. MILJOONILLA EUROOPPALAISILLAKAAN TÖITÄ, MUTTA EI HEIDÄN TERRORIA OLE NÄHTY !

Haluan tässä sanoa, että "Rajat auki"-Jaakonsaaret sun muut ovat viemässä Euroopan kohti tuhoa. Heidän teemansa ja sanansa ovat tulleet tutuiksi.

Jaakonsaari sanoi eilen mm:ssa tyyliin, että EU:n ulkorajojen sotilaallinen valvonta olisi typerää. He ovat liikkumisvapauden kannattajina vastuussa siitä, että terroristien on helppo tulla Eurooppaan !
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Asiaa

Äänestä
  • Vajakkien vajakilla eli aloittajalla on lääkkeet ottamatta

    Äänestä

Niin. Luulisi ainakin vihreiden olevan huolissaan maahanmuutosta.

Äänestä

Onko suomen ydinvoimalaoissa arabeja töissä? Siis arabi terroristeja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


FolioMulder kirjoitti:

Sekä sitä ennen tuhansia ja tuhansia raiskattuja valkoisia, ryöstettyjä valkoisia ja valkoisten valtioiden verokertymien tuhlaajia.

Olen arvioinut mielessä, että Lähi-idän muhikset tulevat iskemään eri paikkoihin jatkossa ja ydinvoimalat ovat yksi, josta nyt liberaalityhmien Iltasanomat kertoi.

Toinen, jonka kautta aiheuttavat vahinkoa, on ruoka ja vesi. Nyt pitäisi katsoa, että muslimit eivät pääse tärvelemään tärkeisiin paikkoihin.

Emme voi tietää, kuka muslimeista on se terroristi. Nyt nämä ääriliberaalit puhuvat, että kun heillä ei ole töitä !
EI OLE ESIM. MILJOONILLA EUROOPPALAISILLAKAAN TÖITÄ, MUTTA EI HEIDÄN TERRORIA OLE NÄHTY !

Haluan tässä sanoa, että "Rajat auki"-Jaakonsaaret sun muut ovat viemässä Euroopan kohti tuhoa. Heidän teemansa ja sanansa ovat tulleet tutuiksi.

Jaakonsaari sanoi eilen mm:ssa tyyliin, että EU:n ulkorajojen sotilaallinen valvonta olisi typerää. He ovat liikkumisvapauden kannattajina vastuussa siitä, että terroristien on helppo tulla Eurooppaan !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu