Israelin apertheid-politiikasta

ufgh

YK v. 1973: Apartheid tarkoittaa järjestelmää, joka ylläpitää yhden ryhmän ylivaltaa, ja jakaa rodulliset ryhmät eri asuinalueille.

Tammikuussa Israelin parlamentti äänesti nurin ehdotuksen, että laissa mainittaisiin kansalaisten yhdenvertaisuus.

V. 2011 sädettiin laki, jonka mukaan kunnat saavat estää kansalaista muuttamasta niiden alueelle, siksi että tämä ei ole juutalainen. 43%:ssa kunnista on tällaisia pääsyvaatimuksia valvova komitea.

Miehitetyillä alueilla syrjintä on kovempaa, eikä siellä asuvilla palestiinalaisilla ole kansalaisuutta

Länsirannalla on voimassa yli 1500 sotilasmääräystä, jotka alistavat palestiinanlaisten elämän miehitysjoukkojen mielivallalle. Juutalaisia ne eivät koske.

Sotilasmääräys 30 asettaa palestiinalaiset sotilastuomioistuinten alaisiksi. 101 kieltää mielenosoitukset ja poliittisten kirjoitusten ja kuvien levittämisen. 321 sallii palestiinalaisten maiden takavarikon ildfghman korvausta juutalaisten siirtokuntien käyttöön, 815 salii palestiinalaisten vangitsemisen määräämättömäksi ajaksi ilman syytteitä...

Israel on rakentanut Länsirannalle siirtokuntia, joissa saavat asua vain juutalaiset, ja kieltänyt israelilaisilta pääsyn Länsirannan palestiinalaisille alueille. Israelilaisetkaan eivät pääse vierailemaan esim. palestiinalaisten kavereidensa luona Länsirannalla.

Että siitäs sait Tamara Tuuminen valheinesi.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • >>YK v. 1973: Apartheid tarkoittaa järjestelmää, joka ylläpitää yhden ryhmän ylivaltaa, ja jakaa rodulliset ryhmät eri asuinalueille.<<
      Juutalaisuus ei ole mikään rotu.

      • ufhg

        Saman panin merkille. Vanha määritelmä, nykyisin rotu-sana taitaa olla pannassa, ihmisten osalta ainakin. Nykyisin puhuttaneen etnisyydestä.

        Rasismi-sana kuitenkin edelleen käytössä vaikka se johtuu rotu-sanasta.


    • fda

      Arabimuslimit, ja muut vähemmistöt jotka asuvat Israelissa saattaisivat tuota avausta ihmetellä. Myös ne, jotka tietävät Hamasin summittaisista siviiliteloituksista niitä kohtaan, jotka eivät ole samaa mieltä.

      https://www.amnesty.org/en/latest/news/2015/05/gaza-palestinians-tortured-summarily-killed-by-hamas-forces-during-2014-conflict/

      Mm. PLO-kannattajia pistettiin päiviltä kovaa vauhtia "israelin auttajina". Jännää, että Israel-vihaajat unohtavat maan olevan pääosin edistyksellinen länsimaa, jonka naapurissa on täysin fasistinen fundisvaltio, jonka lasten ohjelmat ovat täynnä rasismia ja vihaa muita uskontoja vastaan.

      • fda

        Tai "valtio". Hamas on enemmänkin aseistettu rikollisorganisaatio, jolla on valta tietyllä alueella.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9277
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8153
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      5977
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2437
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2146
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1789
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1727
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1561
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1517
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1410
    Aihe