Kauppojen aukiolo

kaupp

Kävin ostamassa illaksi jotain syötävää. Ajelin marketin pihaan ja meinasin samantien kääntyä takaisin kun huomasin et isot parkkipaikat olivat aivan täynnä joka kertoi minulle et kaupassa ovat kaikki kynnelle kykenevät ja kavereidensa kans tungokseen asti ja niin olikin. Siellä nää painoi isot ostoskärryt kukkuroillaan ympäri kauppaa, - ei voi olla totta. Samaan aikaan marketin kaiuttimista kuuluteltiin et kauppa on auki koko pääsiäisen pyhät aamusta iltaan ettei siinä mielessä mitään hätää, mut ihmiset vaan hamstraa, eivät kait ymmärtäneet sanomaa. Mietin et minkähänlaista tissuttelua se norm. viikonlopun syöminen on verrattuna tähän kun ryhdytään oikein vakavammassa mielessä syömään ja leikkimään ruoalla. Ei ihme et ruokahävikki on mitä on per lärvi per vuosi. En mä sitäkään ymmärrä et ei muka käytäs kaupassa sunnuntaisin vaikka kauppa on auki, siellähän nää myyjät kuitenkin ovat kävit siä tai et.

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Saman huomion tein kun piipahdin Prismassa. Ilmeisesti ihmiset ovat lähdössä mökeilleen tai viettävät aikaansa kotona hötkyilemättä. Voi myös olla kysymys siitäkin, että olemme tottuneet siihen ,että kaupat ovat kiinni juhlapyhinä.

      Alko taitaa noudattaa vanhaa tiukkaa linjaa, jos et käy tänään kahdeksaan mennessä tankkaamassa olet kuivin suin tiistaihin niin tai saahan sitä mietoja ruokakaupastakin, joten ihan selvin päin ei tarvitse kurmuilla.

      • Niinku-etelä-suomelle

        Tallinan paatit ajaa edestakaisin monta kertaa päivässä. Koko pääsiäisen. Ei kuivin kita heltoin tarvitse olla jos häpändeeri maistuu.


    • ent.siivoojaparka

      En nähnyt mitään tungosta kaupoissa.
      Johtuisiko siitä, että en itse työntynyt sinne tänään.

    • hkki

      Ostin tänään evästä sen verran että puotiin menen seuraavan kerran tiistaina.
      Miten ihmeessä me pärjäsimme muinoin kun kaupat suljettiin arkisin klo 18 ja lauantaisin klo 13. Avattiin taas maanantaina klo 9.
      Kaupat ovat kuin asiakkaat,aina auki;)

    • enmenetänään

      Oletko huomioinut sen, että koko pääsiäisenä ei tule kauppoihin lisää tavaraa. Yleensä kaikki on jo loppu kun kaupat aukeaa. Esim. tähän astikin on kaupat saaneet olla auki toisena pääsiäispäivänä. Ei siellä ole mitään ostettavaa. Maito loppu, kerma loppu, hedelmät loppuneet tai pilaantuneet. Hyvä jos pääsiäislauantaina on enää mitään. Ihmiset tietävät tämän siksi kiirastorstaina on paljon ihmisiä. Asia muuttuu vasta kun tavaraa kuljetetaan myös pyhäisin, ainakin pitkinä pyhinä, kuten pääsiäisen, jouluna, juhannuksena.

      • siilimuori3

        Suklaamunia on vielä jokaiselle päivälle ja vielä pääsiäisen jälkeen alennukseenkin kuten jouluna konvehteja.


      • mökki-mööpeli

        Eipä tarvitse ennen arkea kuin aamutossuja liikauttaa silloin kun hakee puita tai lämmittää saunan. Katsella mökin ikkunoista joka suuntaan ja olla. Uunissa valkea hellassa valkea, jaa joo nettikin auki jopa kahdella modeemilla kaksi eri linjaa. Telkkarin voi aukaista kun tulee uutisia. Muutahan sieltä ei tule meikän mielenmaailmaan sopivaa.


    • eppu2

      Empä tarvitse ruokakauppoja pyhäpäivisin.
      Kissanlääke apteekista täytyy huomenna hakea, kun sitä ei voinut säilyvyyden takia koko satsia kerralla sekoittaa.
      Toisaalta tulee miettineeksi, että jos kaikki vanhat traditiot ja tavat romutetaan rahanvallan alttarille, ei siinä kyllä hyvä heilu.
      Noh, sitä nimitetään kehitykseksi.
      Jos kukaan ei ottaisi enempää, kuin tarvitsee, kaikkea riittäisi kaikille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      171
      1111
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      539
    6. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      295
      533
    7. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      531
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      489
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      477
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      472
    Aihe