Brysselissä kaikki terroristit kävelelevät eurooppaan miten tuosta vain. Kyllä Euroopan suvakit ovat Euroopan tuho., Rajat kiinni perkeleet.
Terroristit kävelevät maihin vapaasti
13
<50
Vastaukset
- malli1942
Vanhempani kertoivat, että sodan aikana seudulle soluttautuneita terroristeja jahdattiin joukolla ja ammuttiin kohdatessa siihen paikkaan välittömästi. Nyt on Eurooppaan saanut tulla vapaasti. Saksalaisen Focus.de lehden mukaan ISIS-järjestö käyttää oikein systemaattisesti vapaata liikkumista hyväksi, päämääränä Euroopan saattaminen sekasortoon.
Valtamediaa tämä asia ei huoleta, sen sijaan valtamedia on huolissaan Odinin poikien sielunelämästä.- Thisisrape
Ensin luovat odinin ja sitten ihmettelevät
- rajatkiinniheti
Abdeslamia, pariisin iskun päätekijää, kuulusteltiin vain tunnin verran kiinnioton jälkeen. Syy: Näytti väsyneeltä.
Jätkää on etsitty 4 kuukautta ja kun saadaan kiinni suvakkisäälitään. Tyrmistyttävän tyhmää.
Ydinvoimalavideot löydettiin jo Pariisin iskun yhteydessä. Meni 4 kuukautta että tutkijat jaksoivat katsoa 12 tunnin tallenteen loppuun ja tajusivat että on tosi kyseessä.
Nyt ne sitten puolustautuu kun ehtivät perjantaiksi saada Belgian ja Ranskan ydinvoimalat tehovalvontaan että tämähän oli hyvä koska isis joutui siirtämään iskunsa helpompiin kohteisiin.
Kyllä eun terrorismintorjunta on ihan pöhelöiden puuhastelua.
Matut ulos eusta ja heti. - Mitätunnistustapoja
Mistäs joku luulee tietävänsä mitä kaikki terroristit tekevät? Miten erotetaan terroristi tavallisista ihmisistä? Vaikeaa se on ja sitä poliisit yrittävät tehdä.
Se on huono terroristi, joka ei älyä naamioitua ja käyttäytyä normaalisti.- Xjjfjfjxjfdjxn
Mshdotonta tämä käytännössä on kun terroristit ja rikolliset tulee euroopaan siviileinä ja turvapaikan hakijoina.....
- kdsklöm
Raiskauksethan ovat loppuneet suomessa maahanmuuttajien toimesta. Tosin suomaliset raiskaa aamusta iltaan kotonaan alistettua vaimoaan. Kukahan niitä puollustaisi?
- Thisisrape
Lopeta vaimosi raiskaaminen ja alistaminen...
- Pohjolankalifaatti
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001145626.html
Suomeen terroristilähiöitä - rajatkiinniheti
Yhden Brysselin pommittajan perhe osasi epäillä tekijää jo Pariisin iskun osalta.
Piti suunsa kiinni, suojeli. Aivan turha luulla että muslimit ilmiantaisivat toisiaan, yhtä ne pitää ja hyväksyy länsimaisten murhaamisen.
Pommittajan veli pärjää urheilussa maajoukkuetasolla, suojeli varmaan omaa uraansakin.
http://www.telegraph.co.uk/news/worldnews/europe/belgium/12204069/We-suspected-him-after-the-Paris-attacks-says-brother-of-Brussels-bomber.html - pisteleetotuus
Suvakit on kaiken tuho. Ei me koko maailman sosiaalitoimisto olla. Mikäli suivakit on sitä mieltä, että ollaan-- laskettakoon palkat sitten puolella ihan kaikilta ja kannetaan vastuu. Poistetaan asumistuet ensin.
- Hxhxbfhxjxbzj
Eihän sitä tarvi luuta lausua kuin asylum rajalla niin ovet aukeaajfjfjfj
- rajatkiinniheti
Iltasanomat sanoo lyhyesti Ranskan kansalainen pidätetty.
Dailymailin Jutussa kuva ja nimi eikä ihan tavisranskalaiselta näytä, taitaa olla isisverinen.
http://www.dailymail.co.uk/news/article-3508608/At-one-person-arrested-masked-anti-terror-police-launch-raids-Paris-suburb-Argenteuil-following-Brussels-suicide-attacks.html?ito=social-twitter_mailonline
Uusi isku oli pitkälle valmisteltu, kohde Ranska. - itseaiheutettua
Politikot/hyysärit ajaneet avointa linjaa ei se yhden paperin näyttäminen olisi kovin vaikee juttu ollut ja ainakin ulkorajoilla, mutta sitä saa mitä tilaa ..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399286Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748179Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646019William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542453Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62159Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821795Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201738Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81595Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921519Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411418