IS puolustelee muslimiterroristeja

IS_is_ISIS

23

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Islamin traditioissa on kohtia, jotka voi tulkita niin, että muslimit, jotka asuvat ei-muslimien keskuudessa näiden hallinnassa olevilla alueilla, eivät elä islamin mukaisesti. Nykyisten terroristien keskuudessa saatetaan tukeutua tällaisiin tulkintoihin. Siksi tuhoa kylvetään alueille, joilla aivan oletettavasti on myös muslimeja. Nämähän asustavat ja oleskelevat ei-muslimien tai vääräuskoisten muslimien alueilla.

      Islamin traditioista voi nousta tällaistäkin toimintaa. Sikäli, kun kalifaatti pitää itseään ainoana oikeana islamilaisena valtiona, tällainen toiminta on tekijöidensä ja organisoijiensa kannalta täysin loogista.

      Toisaalta kalifaatti värvää ja tukee lännessä toimijoita. Toisaalta en ihmettelisi, jos Isis lähettäisi "rangaistuspartioita" peräti pakolaisten vastaanottokeskuksiin.

      • SSSterroristitehdas

        IS puolustelee muslimiterroristeja
        "Iltasanomien mukaan muslimien terrorismia ei saa aikaan islam. Sen saavat aikaan "ghettoutuminen ja slummiutuminen" ja "kyllästyminen poliisin rasismiin" ja "tehtaiden katoamisesta johtuva työttömys".
        http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001145626.html
        .
        No sitten meillä alkaa olla pian oma terrorismiongelma samojen syiden takia SSS-EK-oikeistopolitiikan ikeessä 12 vuotta kärsineinä.
        .
        Suomessa on jo lähes miljoona köyhää
        http://verkkouutisetfi.herokuapp.com/kotimaa/koyhyys_ruoka-apu-48373

        Ja SSS-porvarihallituksen EKokoomuspolitiikka lisää köyhien määrää entisestää, uskomatonta että joka viides suomalainen köyhyydessä.

        Lähde: http://keskustelu.suomi24.fi/t/14201738/suomessa-on-jo-lahes-miljoona-koyhaa


      • SSSterroristitehdas kirjoitti:

        IS puolustelee muslimiterroristeja
        "Iltasanomien mukaan muslimien terrorismia ei saa aikaan islam. Sen saavat aikaan "ghettoutuminen ja slummiutuminen" ja "kyllästyminen poliisin rasismiin" ja "tehtaiden katoamisesta johtuva työttömys".
        http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001145626.html
        .
        No sitten meillä alkaa olla pian oma terrorismiongelma samojen syiden takia SSS-EK-oikeistopolitiikan ikeessä 12 vuotta kärsineinä.
        .
        Suomessa on jo lähes miljoona köyhää
        http://verkkouutisetfi.herokuapp.com/kotimaa/koyhyys_ruoka-apu-48373

        Ja SSS-porvarihallituksen EKokoomuspolitiikka lisää köyhien määrää entisestää, uskomatonta että joka viides suomalainen köyhyydessä.

        Lähde: http://keskustelu.suomi24.fi/t/14201738/suomessa-on-jo-lahes-miljoona-koyhaa

        Köyhyydestä, kurjuudesta ja kehnoista työoloista se nousi kommunismikin aikanaan. Ihmiset, jotka kokevat, ettei heillä ole enää mitään menetettävää, saattavat mullistaa maailmaa yllättävästi.


      • issuvakkilehti
        SSSterroristitehdas kirjoitti:

        IS puolustelee muslimiterroristeja
        "Iltasanomien mukaan muslimien terrorismia ei saa aikaan islam. Sen saavat aikaan "ghettoutuminen ja slummiutuminen" ja "kyllästyminen poliisin rasismiin" ja "tehtaiden katoamisesta johtuva työttömys".
        http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001145626.html
        .
        No sitten meillä alkaa olla pian oma terrorismiongelma samojen syiden takia SSS-EK-oikeistopolitiikan ikeessä 12 vuotta kärsineinä.
        .
        Suomessa on jo lähes miljoona köyhää
        http://verkkouutisetfi.herokuapp.com/kotimaa/koyhyys_ruoka-apu-48373

        Ja SSS-porvarihallituksen EKokoomuspolitiikka lisää köyhien määrää entisestää, uskomatonta että joka viides suomalainen köyhyydessä.

        Lähde: http://keskustelu.suomi24.fi/t/14201738/suomessa-on-jo-lahes-miljoona-koyhaa

        Islamista terroristit syntyy.
        Kiittävät pommeilla turvapaikoista ja eduista.
        Eivät kuulu Eurooppaan.


    • yhteistyöonvoimaa

      Kaikki terroristit ovat ihan toimeentulevia. Eivät syrjääntyneitä. Ydinvoimalassakin oli insinööri yhteistyössä ja useammankin tyypin kulkulupa peruttiin.

    • 425y463
      • höpöhöpö

        Ja kerrankin Ilaskivi puhui totta. Että silleen.


    • Ihanskeidaa

      Päätä vaan syvemmälle pensaaseen ja perse paremmin pystyyn että muslimit saavat vaivattomammin raiskattua.

      Kekkonen sanoi että tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku, pääsyy siihen että nyt kaikki menee perseelleen on että ikävät faktat yritetään jääräpäisesti kieltää, tällä menolla ei voi päätyä muuhun kuin katastrofiin.

    • 541457

      Belgian muslimilähiöissä asuu 50 000 muslimia, eikä yksikään kai sitten ollut ns maltillinen ja tai sitoutunut ilmoittamaan viranomaisille, että täällä se Pariisin tappaja tilailee Pizzaa, joten olisikohan aika siirtyä ehkäisyn kohtaan B.

      Minkäänlainen hyysääminen ja korkealuokkainen palvelu ja nöyristely ja koko maan antaminen muslimien käyttöön ei tule poistamaan terrorismin mahdollisuutta. Ei varsinkaan kun porukassa on kaikkien omissa maissaan keskenään tappelevien muslimien edustajia.

      Tiesiväthän Suomenkin vokeissa olevat esim. niistä isis-joukkomurhaajakaksosista, kun jälkeenpäin haastateltiin.
      Kannattaisiko useamman päättäjän miettiä vikaa jostain muusta kuin eurooppalaisesta yhteiskunnasta tai poliisista tai hyysäämisen puutteesta tai huonosta kotoutuksesta.

      Kun esimerkiksi se päänroikottajapakolainen kertoi, että ehkä Suomessa ei ole näin, mutta Irakissa on hauskaa kuvata itsensä irtopään kanssa ja jakaa sitten niitä kuvia, voidaan päätellä, että joku vieläkin vajakimpi porukka siellä on, jolle ihmishenki ei ole sylkäisynkään arvoinen.

      Terroristit ovat vajaaälyisiä huumeiden ja uskonnon sekoittamia paskahousuja, joista kotimaan lasten ja naisten kiduttamista ja murhaamista parempia kiksejä saa vain randomisti räjäyttelemällä länsimaissa muslimeja, kristittyjä, lapsia, naisia ja vanhuksia.

      Itsekäs ratkaisu: otetaan vain tietyn verran muslimeita maahanmuuttajiksi, kun määrä kasvaa tarpeeksi, ongelmia alkaa tulla.
      Tätä mieltä ovat useimmat kotiutuneet maahanmuuttajatkin, ja heidän luulisi tietävän.

    • Syyllinen..syytön

      Miten ne selittää Al-Shabaabin, Boko Haramin ja muiden Afrikassa terrorisoivien ryhmien toiminnan.. Ei kai nyt rasismia kuitenkaan.. Ainakaan heitä vastaan.. Mikä siinä on Euroopan suvaitsevaistolla niin vaikeaa sanoa, että syy on uskonnon, eikä minkään muun! Koraanin tulkintaa, siitähän tässä on kyse. Ghettoutuminen ja syrjäytyminen aiheuttavat kyllä radikalisoitumista ja helpottavat aivopesua, mutta SYY terrorismiin se ei todellakaan ole! Rasismi ei aiheuta terrorismia, terrorismi aiheuttaa rasismia!!

      • öpåpf

        Samaa mieltä edellisten kanssa, lisäisin vielä että paskahousuja ovat myös ne, joiden mielestä murhaamista pitäisi mitenkään ymmärtää tai suvaita tai syyttää siitä muita ihmisiä tai kansoja.


      • dfhhdhfhfhddhfhfd

        Suvakit yrittävät sanoutua irti näistä Boko Harameista ja muista, mutta toimillaan vain edistävät uusien ryhmien syntyä. Omasta mielestäni ainakin vähemmän alueita, jossa ongelmia, jos nämä pidetään siellä missä ovat eikä tuoda tarkastamatta joka maahan.

        Kyllä niitä hädänalaisia voidaan ottaa, mutta ne pitää todeta oikeasti hädänalaisiksi ja riittävän hyvät taustaselvitykset. Mikään suvakkinaikkosen tekemä haastattelu ei voi olla yksin riittävä peruste maahan päästämiseen.

        Tämä ei vain voi päättyä hyvin. Ollaanko jo kaikki menetetty jää nähtäväksi.


    • Turhaa.lätinää

      Onpa kumma kun esim brasiliassa ei slummeissa asujat tee pommi iskuja päivittäin noissa suurkaupungeissa. Nimittäin slummeja ja faveloita riittää.
      Eli mitä jää jäljelle? Uskonto vs vääräuskoiset. Turha sitä on muulla selitellä.

      • höpöhöpö

        Osuit muuten asian ytimeen Etelä Amerikassa on katollinen uskonto ja ne eivät pöyristy ja tee pommi-iskuja vaikka olot on huonot. Että silleen.


      • allahu.fuckbar
        höpöhöpö kirjoitti:

        Osuit muuten asian ytimeen Etelä Amerikassa on katollinen uskonto ja ne eivät pöyristy ja tee pommi-iskuja vaikka olot on huonot. Että silleen.

        Samoin Intia ja muukin Kauko-Itä, suurkaupunkien liepeillä slummit ja maaseudulla äärimmäinen köyhyys. Ei synnytä terrorismia, ei. Olot paljon huonompia, kuin Euroopan lähiöissä. Turha sitä on muuksi väittää, uskonsotaa se on.., Tämä terrorismi.


      • pedofiiliprofeetta

        Belgiassa ja Ranskassa on toimiva sossu, joka antaa toimeentuloa näille syrjäytyneille, kysymys ei ole mistään hirveästä köyhyydestä vaan siitä että kuffarit kuuluu tappaa Muhammedin oppien mukaisesti.


    • voitätä

      Eu:n alueella jo 23 miljoonaa työtöntä. Ongelma on todellinen, myös meillä. Missä ihmeessä on sitä työtä kaikille?

    • Musristit

      Suomessa on 500 000 työtöntä. Miksi meillä ei siis ole valtavaa määrää terroristeja?

      Toisaalta meillä on 50000 muslimia. Valtaosa työttömiä. Pitäisikö nämä potentiaaliset terroristit sitten laittaa pakkotyöhön? Vaikka moottoritietä tekemään.

      • höpöhöpö

        No siksi, että Suomalaisilla työttömillä on järki päässä. Että silleen.


      • islam.ihana

        Niin on, myös ns. syrjäytyneitä nuoria Suomessa huolestuttavat määrät, ovatko he tulevia terroristeja? No, ei! Miksi? Koska uskonto.. Nuo islamin pesu-yritykset on jotain käsittämätöntä.. Kuka siitä hyötyy Suomen kaltaisessakin maassa.. ? Iso MIKSI???


      • höpöhöpö

        No päättäjät siitä hyötyy, kun ei tarvitse pelätä henkeään. Jos ne uskaltaisivat tuomita noita terroristejä tai vaatia niiden karkoittamista olis se oma henki uhattuna heti. Että silleen.


    • sierjeg

      Kaikki yrittää selvittää ja kaunistaa islaamen.
      totuus on totuus siitä ei mihinkää pääse!

    • Pehmed

      Mitä muuta mieltä IS voisi olla.
      Voi olla, että lähitulevaisuudessa terrorismista ei saa enää käyttää terrorismi-nimitystä. Se voi olla vaikka oikeuksiensa puolustamisaktivismi, yhteiskunnan epäoikeuden osoittamistoiminta, tai jotain sinnepäin. Se on varmaa, että terroristien pehmeään hoitamiseen tullaan käyttämään rahaa enemmän kuin väkivallattomien kilttien köyhien ja sairaiden hoitamiseen.
      Se kuitenkin on jo vahvistettu, että terrorismia ei saa kytkeä millään tavalla islamismiin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9277
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8153
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      5977
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2437
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2146
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1789
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1727
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1561
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1517
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1410
    Aihe