Suomessa eli joskus paljon eläimiinsekaantujia

465789

9

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • refdgtyj

      Eläimiinsekaantuminen oli lapsenmurhan ja murhan lisäksi yksi yleisimmistä syistä kuolemanrangaistukseen 1700-luvulla.

      Kovapintainen pyöveli Falck ei ilmeisesti välittänyt autuaasta sielustaan. Monet eläimiinsekaantujista tunnustivat papin painostuksesta ja autuaan sielunsa tähden.

      Toisinaan epäillyllä oli tarve tunnustaan muitakin kontolleen kertyneitä tekoja. Tekoja saattoi olla vuosien ajalta, sillä Keskisarjan mukaan monet eläimiinsekaantujat olivat rikoksenuusijoita. Eläimiä ajateltiin rikoskumppaneina, teosta saastuneina, ja ne teloitettiin tekijän rinnalla. Ei ollut tavatonta, että pyöveli joutui teloittamaan useiden kotieläinten lauman satojen helsinkiläisten edessä. Viimeisenä teloitettiin sekaantuja.

    • SetaKoirienPuolesta

      Onhan noita elikoihin sekaantujia edelleen paljon Vihreiden, Vasemmistoliiton ja SDP:n parissa. Eikös SDP:n tukipuolueen eli Seta:n alaryhmänä toiminut koiratoimintaan keskittynyt sakki jossain Kallion syvimmissä katakombeissa.

      • 32456789

        Palstan persu trollaa taas kun ei muuta osaa. Kummallisia fantasioita persulla.

        Tutki oman puolueesi kylähullujen taustat ja tule sitten kertomaan mitä kaikkea löytyikään.


      • SetaKoirienPuolesta
        32456789 kirjoitti:

        Palstan persu trollaa taas kun ei muuta osaa. Kummallisia fantasioita persulla.

        Tutki oman puolueesi kylähullujen taustat ja tule sitten kertomaan mitä kaikkea löytyikään.

        Taisi kalikka karahtaa koiran nilkkaan.


    • NiitäPiisaa

      No, nythän niitä on taas aika runsaasti.. Itäisen maan viisaa.. eiku vuohennussija-miehet...

    • kiketynkkynen

      Nyt on eläimiin sekaantujat yhdistäneet voimansa johon myös homot ja raiskaajat hyväksytään ja lahkon nimeksi on tullut perussuomalaiset tosin lahkon pitäisi lain voimalla muuttaa nimensä vähemmän suomalaisia ja suomalaisuutta halventavaksi.

      • SetaKoirienPuolesta

        Lahkon nimi on Seta ry ja se on SDP:n eläimiin sekaantujien salainen rynkytyskerho.


    • laiska_lipponen

      savosta o päässy iha historiaa. onkoha pöö lippone jälkipolvee?

    • otempora

      Perinteet tavallaan jatkuvat, vai ajatteleeko joku että vihervasemmistonaiset ovat alkukantaisten mokkamatujen perään näiden henkevyyden ja humanististen harrastusten takia?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9266
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8120
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      163
      5945
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2428
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2142
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1781
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1725
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1525
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1502
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1406
    Aihe